perjantai 23. joulukuuta 2016

PE 23.12.2016

Kuvassa Eino Takkusen perhe
Kaksi rautiolaista järkyttävää tositarinaa: Eino Takkunen ja Aarne Saari

Eino Takkunen kuoli kolme kertaa

Selvitys Aarne Saaren teloituksesta

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 3 C, tuuli lännestä 10m/s, ilman suhteellinen kosteus 85 %, puolipilvistä ja poutaa, lämpötila päivällä + 2 C, lämpötila illalla + 0 C. Aurinko nousee 10.21, aurinko laskee 14.25. Päivän pituus 4 t 04 minuuttia.
Huominen sää

Päiväni

Heräsin kello 07.30. Keitin ja join aamukahvin. Luin sähköpostini. Katsoin facebookin ja onnittelin sytnymäpäiväsankareita. Erityisesti Leo Takaloa joka on mahdollistanut ylivertaisen Kalajoki-näyttelyn kokoamisen pienoismalleillaan. Pidän häntä Suomen parhaana pienoismallien tekijänä.
Kävin Tapion Tuvalla tapaamassa Tapion Tuvan henkilökuntaa. Samalla tapasin myös taiteilija Markku Hakola, joka on ehkä Suomen paras muotokuvamaalari. Hän on maalannut Kalajoki-näyttelyssä olevat muotokuvat.

Täydensin blogiani Eino Takkunen kuoli kolme kertaa. On todella erikoinen kertomus rautiolaisesta isättömästä lapsesta. Yritän vielä selvittää kuka Takkunen on Eino äiti ja kuka X-suvun henkilö on Einon isä. Selvitys tästä asiasta jää todennäköisesti ensi vuoden puolelle.

Kävin uimassa 1000 m Sanifanissa.

Uutiset

Jari Aarion kahdet kasvot

Taksista kuvattu video näyttää, kuinka rekka syöksyi berliiniläistorille

Berliinin iskusta epäilty ammuttu tulitaistelussa

Näin eteni yöllinen tulitaistelu Milanossa – Berliinin epäillyn surmasi 29-vuotias poliisi

Berliinin iskusta epäilty matkasi Milanoon - kännykkä kertoo, miksi

Berliinin terrori-iskusta epäilty esitti videolla uhkailuja – kehotti tappamaan eurooppalaisia ”ristiretkeläisiä”

Isis julkaisi taas hirvittävän videon - kaksi turkkilaista sotilasta poltetaan elävältä

Isis poltti elävältä kaksi turkkilaissotilasta – kuvasi tapahtumat videolle

ISIS

IL seuraa: Kaikki matkustajat on päästetty vapaaksi Maltalla

IL seuraa: Maltan lentokonekaappaajat ovat antautuneet

Putin jatkoi sotaisia puheitaan: ”Olemme vahvempia kuin mitkään mahdolliset hyökkääjät”

Mielenkiintoiset blogit ja ajatukset

Usko pukkiin!

Blogini

Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Eino Takkunen kuoli kolme kertaa

Selvitys Aarne Saaren teloituksesta

Strategiapuheeni Kalajoen kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.12.2016

BWT MAGIC

JHT voitti tämän vuoden viimeisen suomisarjan ottelun Forssassa

Mitä ovat nousukierre ja laskukierre

Rikosylikomisario Markus Kiiskinen

22.12.2016

Eduskuntavuosi 2015-2016

Yle Areena/Yuotube

Joulupukki lähti matkaan

Suomalainen sauna

Tasa-arvon askelia Suomessa

Alkoholin Suomi

Päivän mietelauseet

Toimi nopeasti, ajattele hitaasti.
Vastoinkäymiset ovat usein siunaus valepuvussa.
Se, joka uskaltaa suuria asioita, panee välittömästi maineensa alttiiksi.
Voima ei ole peräisin fyyisestä kyvystä. Se tulee lannistumattomasta tahdosta.
Se on vapaa, joka elää niin kuin itse valinnut.

Musiikki

Merry Merry Christmas! 0001

Arja Koriseva - Tule Joulu Kultainen + Sanat

Cat Cat - Tonttuparaati + Sanat

Kari Tapio: Tahdon oikean joulun +Lyrics

Jouluksi kotiin - Joulun Rauhaa 2/2

Jussi Björling - O Holy Night

Konsta Jylhän joululaulu [Lyrics]

Jorma Hynninen - En Etsi Valtaa, Loistoa

Mauno Kuusisto - Arkihuolesi Kaikki Heitä

Liikunta ja terveys

Paino 107,0 kg. Verenpaine aamulla 155/95, pulssi 65.Verenpaine illalla 128/94 lepopulssi 70.
Jumppa 0 /5890 min, kävely 0 km/305 km, pyöräily 0 km / 1727 km, uinti 1000 m / 73000 m, kuntosali 30 / 4140 min, juoksu, hiihto, rullaluistelu.

Loppukevennys

Näin joulupukki lähti matkaan Korvatunturilta – katso video

"PÄÄMINISTERI" VAIHTAA PÄÄTOIMITTAJAA - KATSO ILTALEHDEN HILLITÖN JOULUTERVEHDYS!

Poliisi: Lahtelaisnainen tilasi toisten ihmisten henkilötunnuksilla yli 100 000 eurolla tavaraa - huimat korvausvaatimuset

Kondomiskandaali ravisuttaa Maltan ritarikuntaa – paavi määräsi tutkinnan

Poliisi ampui naista veitsellä lyövän, teko tallentui kameralle – Nelostien ampumisen tutkinta loppusuoralla

Onkohan kaljaa nyt varmasti riittävästi, VR? ”Superjuna” lähti kohti pohjoista kello 15.27 – mukana mykistävä määrä olutta

Nainen puukotti raiskausta yrittäneen miehen – KKO tuomitsi viideksi vuodeksi vankeuteen

Salakuvatusta videosta tuli jättihitti – mies seurasi puhelimensa varkaan elämää kaksi viikkoa

Raju taideteos Sipilästä joutuu poliisin syyniin

Karpolla on asiaa - Ansatie (1983)

VALTIOPETOS

Nettikirja

Natura

Jorma Jaakkola

Oikeusvaltio Suomi

Oikeuslaitos ja poliisiblogi


Oikeusvaltio Suomi

Oikeuslaitos ja poliisiblogi

Jyrki Virolainen Irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Sinivalkoinen kavallus

SUOMEN TRAGEDIA .. tästä kansan ahdinko alkoi

Presidentti Halosen salaamispäätös 30.8.2002

Laman ja Rahan Pelurit selvitys laman ”hoidosta”

Koiviston konklaavin salaisesta muistiosta

Pankit harhauttivat

Koiviston konklaavin lähdetiedot…

Ei vain armorikkautta, vaan oikeutta!

Pankkikriisin karmea totuus julki



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti