torstai 19. marraskuuta 2026

Kauhukuvasta tuli totta: Mestiksen kriisi paljastaa B liigan rakenteellisen mahdottomuuden

 Erkin ploki – kun suomalainen jääkiekko yrittää olla vakava, mutta kompastuu omiin luistimiinsa

Suomalainen jääkiekko on kuin vanha VHS-nauha: rakas, nostalginen ja täynnä hyviä muistoja, mutta kun sitä yrittää katsoa vuonna 2026, kuva pätkii, ääni särisee ja joku huutaa taustalla “onko tämä edes enää formaatti”.

Nyt kun Mestiksen kriisi on räjähtänyt kuin huonosti teipattu maila, on aika katsoa koko sarjajärjestelmää sillä terävällä linssillä, joka Erkin plokissa on vuosien varrella paljastanut enemmän totuuksia kuin yksikään Jääkiekkoliiton strategiapaperi.


1. Mestiksen talous – Excel, joka on mennyt lakkoon

Mestiksen talous on saavuttanut pisteen, jossa Excel ei enää suostu avautumaan. Se vain kysyy:
“Oletko varma?”

Seurojen budjetit ovat niin ohuita, että ne pitäisi säilyttää kirjekuoressa. Pelaajabudjetti on kuin kevytmaito: ei rasvaa, ei makua, mutta jostain syystä sitä edelleen käytetään.

Sponsorit ovat kadonneet kuin kiekko heikon maalivahdin taakse. Yritykset ovat huomanneet, että heidän logonsa näkyy Mestiksen lähetyksissä yhtä usein kuin aurinko marraskuussa. Lipputulot taas riippuvat siitä, onko paikkakunnalla samaan aikaan:

  • markkinat

  • hautajaiset

  • tai se legendaarinen “kaverin serkun koiran nimipäivät”

Jos nämä osuvat samalle päivälle, halliin tulee vain se yksi uskollinen fani, joka on ollut paikalla vuodesta 1987 ja jonka ääni kuuluu vielä parkkipaikalle.


2. Suomisarja – talous, joka on enemmän taidetta kuin tiedettä

Suomisarjan talous on kuin moderni taideteos: kukaan ei ymmärrä sitä, mutta kaikki nyökyttelevät, ettei kukaan luule heidän olevan sivistymättömiä.

Täällä budjetti koostuu kolmesta elementistä:

  • talkoovoima

  • kahvikassa

  • ja seuran puheenjohtajan luottokortti, joka on nähnyt enemmän käyttöä kuin joukkueen ykköskenttä

Varustehankinnat tehdään periaatteella “ostetaan sitten kun on pakko”. Ja kun pakko tulee, se yleensä tarkoittaa sitä, että pelaaja seisoo keskellä pukukoppia luistin terä kädessään ja sanoo:
“Tämä irtosi.”

Silti tunnelma on lämmin. Hallissa tuoksuu kahvi, makkara ja se mystinen “urheiluhallin aromi”, joka on todennäköisesti syntynyt 1980-luvulla eikä ole poistunut sen jälkeen.


3. B liiga – rakenteellinen mahdottomuus, joka on silti jollain kokouksella hyväksytty pöytäkirjaan

B liigan idea on kuin suomalainen optimismi: kaunis ajatus, mutta todellisuus lyö sitä märällä hanskalla.

Rakenteellinen mahdottomuus syntyy siitä, että:

  • Mestiksellä ei ole varaa olla Mestistä

  • Suomisarjalla ei ole varaa olla Suomisarjaa

  • B liigalla ei olisi varaa olla edes B

Jos B liiga perustettaisiin, sen budjetti olisi sama kuin keskikokoisen kyläfestivaalin makkarakojulla. Joukkueet pelaisivat ulkojäillä, koska hallivuorot maksavat, ja ottelutapahtumien viihde olisi “Jorma soittaa haitaria, koska se tulee ilmaiseksi”.

Sarjajärjestelmä muistuttaisi Jenga-peliä, jossa kaikki palikat ovat jo valmiiksi vinossa, mutta joku silti ehdottaa:
“Lisätään vielä yksi kerros, kyllä se kestää.”


4. Suomalaisen jääkiekon ikuinen paradoksi – se ei toimi, mutta se toimii

Kaikesta huolimatta suomalainen jääkiekko selviää. Se on kuin vanha traktori: savuttaa, pitää meteliä, mutta kulkee. Ja kun se kulkee, koko kylä taputtaa.

Paradoksi on tämä:

  • Rakenteet ovat sekavat

  • Talous on ohut

  • Sarjajärjestelmä on kuin palapeli, josta puuttuu paloja

  • Silti pelaajat pelaavat, fanit kannustavat ja hallin kahvio myy makkaraa kuin maailmanloppu olisi tulossa

Ehkä juuri siksi me rakastamme tätä hulluutta. Se on absurdi, kaoottinen, taloudellisesti epälooginen — mutta se on meidän.


Loppusummeri: Erkin ploki kiittää ja kuittaa

Tämä versio on terävämpi, piikikkäämpi ja plokimaisempi. Se nauraa rakenteille, mutta rakkaudella. Se piikittelee, mutta ei pure. Se on juuri sitä, mitä Erkin plokin lukijat odottavat: totuus, mutta niin että se maistuu makkaralta eikä raportilta.


lauantai 7. marraskuuta 2026

Vanhusten heitteillejättö on nyt laillista – tervetuloa Pohteen digitaaliseen helvettiin!

 

Oletteko seuranneet eduskunnan välikysymyskeskusteluja? Siellä sitä taas puitiin suomalaisten pärjäämistä kustannusten noustessa. Kun oppositio tivas vanhustenhoidon perään, astui salin eteen ministeri Wille Rydman vastaamaan hallituksen puolesta. Puheet olivat hienoja: puhuttiin rakenteista, talouden tasapainottamisesta ja tietenkin siitä kaikkein pyhimmästä – digitaalisesta tuottavuusloikasta.

Samaan aikaan jossain päin laajaa Suomenmaata tämä digiloikka ja "arvokas vanhuus" näyttäytyvät arjessa hieman erilaisina.

Kuvitellaanpa tilanne, jossa yli yhdeksänkymppinen vanhus asuu vielä kotonaan. Hän kärsii kovista kivuista ja näkö on mennyt sairauden vuoksi niin huonoksi, ettei älypuhelimen näytöltä erota hätänumeroa saatika sitten hyvinvointialueen sovelluksen chatti-robottia.

Mutta ei hätää! Julkinen terveydenhuolto on luonut järjestelmän, joka toimii minuutin tarkkuudella. Kotihoito nimittäin vierailee vanhuksen luona jopa neljä kertaa päivässä. Tosin vierailut ovat niin sekuntikellolla karsittuja, että hyvä kun hoitaja ehtii sanoa ”päivää” ennen kuin ovi jo käy. Hoitajia myös riittää eri tasoilla niin paljon, että vanhus voisi luulla asuvansa vilkkaalla rautatieasemalla. Yhteistä heille kaikille on se, että heillä on kiire jonnekin muualle.

Uusin ja nerokkain innovaatio onkin parhaillaan käynnissä oleva kartoitus: Voiko ihmisen korvata rullaattorilla ja lääkeautomaatilla?

Tämä on nerokasta! Jos vanhus ei pääse yksin edes vessaan, robotti voi varmasti ojentaa hänelle pillerin, joka saa unohtamaan koko tarpeen. Ja jos ei unohda, niin rullaattori varmasti lohduttaa siinä vaiheessa, kun hätä on jo housussa ja seuraavaan kellotettuun hoitajahukkaan on vielä kolme tuntia aikaa. Onneksi naapurit käyvät vielä keittämässä perunoita ja katsomassa, että vanhus on hengissä – he toimivat siis virallisina, palkattomina "kotihoitokonsultteina".

Mutta järjestelmällämme on takataskussaan vieläkin suurempi ässä, jos kotona asuminen ei enää onnistu: Maantieteellinen hajautus.

Koska hyvinvointialueet ovat valtavan laajojen etäisyyksien maita, hoitopaikka saattaa hyvinkin löytyy vaikkapa satojen kilometrien päästä kotoa. Täähän on loistavaa aluesuunnittelua! Vanhus saa uusia elämyksiä aivan vieraasta maakunnan kolkasta.

Tässä kohtaa mukaan astuu omaisten rooli. Jos olet päivätöissä ja sinulla ei satu olemaan autoa (koska polttoaineen hinta oli siellä välikysymyksessäkin tapetilla), vierailusta tulee mukava pieni seikkailu. Voit yrittää sovittaa yhteen työpäivän, harvat julkiset liikenneyhteydet ja satojen kilometrien välimatkan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näet läheisesi seuraavan kerran ehkä jouluna – jos silloinkaan.

Tästä on kuulkaas "arvokas vanhuus" kaukana. Tai no, onhan se ainakin fyysisesti kaukana – nimittäin satojen kilometrien päässä omaisistaan.

Järjestelmä on siis valmis, optimoitu ja digiloikattu. Vanhukset on saatu heitteille niin virtaviivaisesti, että siitä sietäisi antaa jo valtion innovaatiopalkinto. Paperilla kaikki näyttää loistavalta ja budjetti kiittää. Harmi vain, että siinä vaiheessa kun robotti jakaa lääkkeet, kotihoitaja juoksee sekuntikellon kanssa autolle ja omainen itkee satojen kilometrien päässä junalaiturilla, arvoista on jäljellä enää yksi: ihmisen arvo on pyöreät nolla.

maanantai 12. lokakuuta 2026

KALAJOKI 2030: JÄTTILÄISKYYTIÄ TULEVAISUUTEEN ELI MITEN MILJOONILLA SAA VAIN HIEMAN PAREMPAA PRÄNTTIÄ

 


KALAJOKI 2030: JÄTTILÄISKYYTIÄ TULEVAISUUTEEN ELI MITEN MILJOONILLA SAA VAIN HIEMAN PAREMPAA PRÄNTTIÄ

On suorastaan herkkää ajatella, kuinka Kalajoen kaupunginvaltuutetut istuivat syyskuisessa kokouksessaan nuijimassa yksimielisesti uutta konsernistrategiaa vuoteen 2030 asti. Todellisen, rohkean ja ennakkoluulottoman pohjalaisen poliitikon merkki onkin se, ettei turhaan vaivaa päätään lukemalla monisataasivuisia paperinippuja ennen äänestystä. Vasta tämän Erkin plokin lukemisen jälkeen valtuustosalissakin varmasti huokaistaan helpotuksesta: ”Ahaa, eli siitä me siis päätettiin! No, kerrankos sitä!”.

Ja suurin ja kaunein näistä päätöksistä koskee tietenkin Hiekkasärkkien ydinkorttelia, jossa nököttää Kalajoen ylpeys ja häpeä: vuonna 1990 pystytetty Kylpylä SaniFani. Kylpylän tekniikka ja rakenteet ovat kuulemma tulleet elinkaarensa päähän, mikä on hienostunut kuntapoliittinen ilmaisu sille, että porealtaiden putkistot muistuttavat kalkkeutunutta neuvostoliittolaista kaukolämpöverkkoa. Mutta miksi korjata vanhaa, kun voi repiä kaiken maan tasalle ja upottaa hiekkaan vaatimattomat yli 230 miljoonaa euroa?

Uuden, jättimäisen vesi- ja saunamaailman suunnitelmat ovat niin lennokkaita, että ne saavat Monacon kasinotkin näyttämään ankeilta huoltoaseman pelikoneilta. Alueelle aiotaan survoa tuhat uutta majoitushuonetta lomakerrostaloihin. Ajatuksena on selvästi se, että kun kansainvälinen miljonäärituristi saapuu Kalajoelle, hän haluaa ensimmäiseksi majoittua betoniseen ankkalammikkoon ihastelemaan syyskuista vaakarajua ilman vaimennusta. Tästä megakylpylästä kaavaillaan konsernistrategian päämoottoria, jonka pitäisi taikoa tyhjästä ne luvatut 350 uutta työpaikkaa. Työnkuvat tulevat olemaan moderneja: joku saa pestin ”liukumäen dynaamisena virtauksenvalvojana”, toinen ”saunatontun kansainvälisenä imagonrakentajana” ja kolmas saa luvan kuivata dyyneille eksyneiden ranskalaisturistien varpaanvälejä.

Mutta Kalajoen päättäjät eivät olisi tunnettuja kaukonäköisyydestään, ellei heillä olisi taskussaan sellaista taloudellista realismia, joka saa valtionvarainministeriönkin kateudesta vihreäksi. Jos nimittäin käy niin hullusti, etteivät kansainväliset investointipankit ja arabisheikit sytykään ajatukselle sijoittaa satoja miljoonia euroja Pohjanlahden rannalla sijaitsevaan vesijuoksualtaaseen, valtuustolla on valmiina nerokas B-suunnitelma: ”Boutique Spa & Sauna”.

Tämä ”kevyempi konsepti” on käytännössä kunnallispoliittinen kiertoilmaus sille, että jos rahat loppuvat kesken, pystytetään vanhan SaniFanin raunioiden viereen pari tyylikästä puulämmitteistä tynnyrisaunaa ja muovinen palju. Konseptin suurena etuna pidetään virallisesti sitä, että ”sille voisi löytyä helpommin yksityisiä investoreita ja kumppaneita”. Suomeksi sanottuna: jos joku paikallinen yrittäjä suostuu tuomaan kotoaan kaksi ehjää laudeliinaa ja puukorillisen koivuklapeja, hanke luokitellaan välittömästi onnistuneeksi yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuudeksi.

Mökkihöperöydestä veronmaksajaksi – Operaatio Mittanauha

Seuraava strateginen neronleimaus koskee asukasmäärän pysyvää kasvattamista. Koska valmiita rivitalotontteja joudutaan vielä etsimään ja täydennysrakentamaan naapuruston perunamaiden väliin, valtuusto päätti ottaa käyttöön järeämmät keinot: Kalajoen tuhannet kesämökit leivotaan nyt lailla vakituisiksi asunnoiksi.

Rakennusvalvonta onkin jo jalkautunut dyyneille varustettuna Kalajoen virallisella rakennusjärjestyksellä ja perinteisellä rullamitalla. Kriteerit ovat tiukat mutta lahjomattomat: kunhan loma-asunnolta löytyy vähintään 20 neliömetriä huoneistoalaa ja jonkin tasoinen varustelu, se julistetaan viralliseksi suomalaisen arjen tyyssijaksi. Ei olekaan mitään niin kodikasta kuin muuttaa ympärivuotisesti asumaan lautarakenteiseen, eristämättömään kesämökkiin. Talven tullessa uusi virallinen kuntalainen voikin nauttia aidosta pohjalaisesta eloonjäämistaistelusta, kun merituuli puhaltaa vaakatasossa olohuoneen läpi ja aamukahvi jäätyy kuppiin. Mutta hei, tilastoissa asukasluku kasvaa ja sehän on pääasia!

Linnunradan virallinen kotouttamisohjelma

Kaikki tämä väestönkasvu ja uudet teollisuusinvestoinnit vaativat tietenkin työvoimaa, ja vihreän siirtymän suurhankkeet vetävät puoleensa osaajia kauempaakin – nimittäin suoraan ulkoavaruudesta. Koska maapallon markkinat on strategiapapereissa todettu jo loppuun imetyiksi, Kalajoen erillinen kotouttamisohjelma on laajennettu koskemaan myös muualta Linnunradalta saapuvia työperäisiä maahanmuuttajia.

Kun ensimmäinen marsilainen delegaatio tai useampiraajainen venuslaisinsinööri laskeutuu aluksellaan SUN AREENAn sääkuvun alle, Kalajoki on valmis. Kotouttamisen ensimmäisessä vaiheessa muukalaisille opetetaan paikalliset viralliset tervetulotoivotukset, kuten ”Kerrankos sitä” ja ”Ei kai siinä”, jotta asettuminen Pohjanmaan kulttuuriin sujuu mutkattomasti. Seuraavaksi heidät ohjataan suoraan Kaukonäköisen Rentoutuksen Viraston painottomaan loungeen, jossa korkeakoulutetut avaruus-thaihierojat avaavat pitkän valovuosimatkan ja raskaiden avaruuspukujen jumittamat lonkerot ja tuntosarvet.

Kun kulttuurisokki on hierottu pois, avaruusoliot kytketään suoraan osaksi paikallista elinkeinoelämää. Heidät ohjataan SUN AREENAn verovapaalle kasinovyöhykkeelle muuttamaan asteroidimalminsa ja kosmiset kryptovaluuttansa paikallisiksi pelimerkeiksi. Mikäli kaavoituksen mukaiset kevyen liikenteen väylät ovat tarpeeksi houkuttelevat, useampisilmäiset uudet kuntalaiset voivat sujuvasti pyöräillä kolmivarpaisilla raajoillaan suoraan kasinon pelipöydistä dyyneille älyhiekan hierottaviksi.

Kalajoella ei hätäillä. Jos asiat eivät valmistu strategiakauden loppuun eli vuoteen 2030 mennessä, odotellaan rauhassa vaikkapa vuoteen 2226. Silloin viimeistään Marinan venesatamakin näyttää ensimmäistä viittä euroa plussaa ja se kuuluisa avaruushissi kytkee Kalajoen rannan suoraan Kuun kiertoradalle. Tämä hanke maksaa itsensä takaisin vuonna 4500, mitä pidetään valtuustossa erittäin nopeana ja dynaamisena investointina!


KAUPUNGINJOHTAJAN JUHLAPUHE STRATEGIAKAUDEN AVATION KUNNIAKSI

(Kaupunginjohtaja suoristaa solmionsa, koputtaa mikrofoniin ja katsoo hymyillen kohti SUN AREENAn kaavaluonnoksia, joiden päällä lojuu hylätty kylpylän mittanauha.)

"Arvoisat valtuutetut, kuntalaiset, Marsin excellenssit ja muut useampiraajaiset veronmaksajat!

Haluan Kalajoen kaupungin ja sen uskomattoman rohkeiden päättäjien puolesta toivottaa teidät tervetulleiksi tulevaisuuteen! Tänään olemme hyväksyneet strategian, joka ei pelkästään muuta paperia todeksi, vaan muuttaa jokaisen 20-neliöisen grillikatoksenkin viralliseksi omakotitaloksi!

Kun me täällä Kalajoen valtuustossa muinoin – eli siis toissaviikolla – teimme näitä suuria linjauksia, meiltä kysyttiin, mistä me oikein päätämme. Ja nyt, luettuamme tämän plokin, me vihdoin tiedämme sen itsekin! Me emme pelänneet 230 miljoonan euron hintalappua, sillä me tiedämme, että jos miljoonat loppuvat, meillä on aina Boutique-tynnyrisauna takataskussa!

Te Marsista tulleet vieraat olette ehkä tottuneet punaisen planeetan dyyneihin, mutta odottakaapa, kunhan pääsette meidän digitaaliselle älyhiekallemme asumaan Hiekkasärkille muunnettuihin kesämökkeihimme! Se on sitä aitoa tekemisen meininkiä! Avaamme tänään virallisesti Kalajoen ja ulkoavaruuden välisen elinvoima-akselin! Kuten täälläpäin on tapana sanoa uuden 230 miljoonan euron velkaosuuden edessä: ’Kerrankos sitä’!

Kippis ja malja kaukonäköisyydelle!"



sunnuntai 11. lokakuuta 2026

Hölmöläisten uusi uljas vihreä kulta – Kuinka myimme tuulen ja tuhosimme korven tekoälyn tieltä

 


Hölmöläisten uusi uljas vihreä kulta – Kuinka myimme tuulen ja tuhosimme korven tekoälyn tieltä

Muistatteko vielä vanhat sadut hölmöläisistä? Niistä veijareista, jotka kantoivat säkillä valoa pimeään pirttiin ja katkaisivat puunoksan siltä puolelta, jolla itse istuivat? Meistä suomalaisista on pitkään tuntunut siltä, että nuo tarinat ovat vain muinaista kansanperinnettä. Mutta ei hätää – olemme nimittäin onnistuneet päivittämään hölmöläisyyden suoraan 2020-luvun globaaliin talous- ja ympäristöpolitiikkaan. Nykyään emme vain kanna valoa säkeissä, vaan annamme ulkomaisten miljonäärien kantaa meidän tuulemme, metsämme ja sähkömme suoraan rajojen yli. Samalla itse seisomme kypärä päässä tutkimassa, tuliko haravointijätteestä varmasti täytettyä oikea viranomaislomake.

Otetaanpa katsaus tähän suomalaiseen menestystarinaan puhtaiden faktojen ja numeroiden valossa.

Lukujen valossa: Kun tuuli puhaltaa ranskaksi ja saksaksi

Suomen puhtailla ja koskemattomilla vaaroilla, kankailla ja metsämailla pyörii tällä hetkellä peräti 2 013 toiminnassa olevaa tuulivoimalaa. Niiden yhteenlaskettu kokonaiskapasiteetti on huimat 9 535 megawattia. Se on paljon sähköä se. Mutta kuka tämän tanssin oikein maksaa ja ennen kaikkea – kuka kerää lipputulot?

Tässä kohtaa hölmöläishattu asettuu tukevasti suomalaisen päättäjän päähän. Suomen tuulivoimakapasiteetista on nimittäin ulkomaalaisessa omistuksessa peräti 52–60 prosenttia. Yli puolet suomalaisesta tuulesta on siis ulkoistettu kansainvälisille sijoittajille. Kun katsot ulos ikkunasta ja näet puun latvojen heiluvan, voit hyvällä omallatunnolla miettiä, että tuo puuska oli suoraan ranskalaisen Neoenin (joka hallitsee 7,1 % siivua), saksalaisen wpd Europen (4,8 %) tai Aquila Capitalin (2,6 %) omaisuutta. Kotimaiset toimijat yrittävät vikistä siellä seitsemän prosentin tietämillä mukana, kun isot pojat Euroopan rahamarkkinoilta ovat tulleet meille näyttämään, miten liiketoimintaa harjoitetaan.

Tavallinen korvenraivaaja saattaisi tässä kohtaa ajatella, että "no, tuleepa ainakin verotuloja Suomeen!" Istuahan alas, ota kuppi kylmää kahvia ja hengitä syvään.

Virallisten tilinpäätösselvitysten mukaan Suomessa toimivien tuulivoimayhtiöiden taloudellinen tilanne on tällä hetkellä suorastaan uhkaavan surkea. Ne tekevät kymmenien tai jopa yli sadan miljoonan euron nettotappioita alhaisen sähkön hintatason ja korkojen takia. Virallisen totuuden mukaan ulkomaiset sijoittajat siis suorastaan tekevät meille hyväntekeväisyyttä ja pumppaavat omia rahojaan tänne pitääkseen tappiolliset suomalaiset tytäryhtiönsä pystyssä. Me melkein säälimme heitä!

Mutta sitten on se toinen näkökulma, jota kriitikot ja luontojärjestöt kuiskuttelevat. Sitä kutsutaan kansainväliseksi verosuunnitteluksi. Homma toimii kuin junan vessa: Suomeen perustettu hankeyhtiö tekee kirjanpidollisesti vuodesta toiseen pyöreää nollatulosta, jolloin Suomen valtiolle ei tarvitse maksaa senttiäkään 20 prosentin yhteisöveroa. Miten se tulos saadaan nollaan? No tietenkin siten, että yhtiö ottaa emoyhtiöltään – joka sattumalta sijaitsee vaikkapa Luxemburgissa – erittäin korkeakorkoista sisäistä lainaa. Suomesta kertyneet tulot maksetaan "korkoina" suoraan veroparatiiseihin, ja Suomen yhtiön tilikirjaan jää vain mustaa viivaa ja tyhjä lompakko.

Mitä suomalaiselle jää käteen? No, saahan kunta sentään kiinteistöveroa (noin 30 000 – 45 000 euroa per mylly vuodessa) ja joku onnellinen maanomistaja saa maanvuokraa. Sillä rahalla voikin sitten ostaa särkylääkkeitä siihen päänsärkyyn, jonka myllyjen matalataajuinen humina ja vilkkuvat valot aiheuttavat.

Kahden jalkapallokentän kokoinen "pieni raivaus"

Mutta ei se mitään, jos rahat menevätkin ohi suun, sillä mehän teemme tämän kaiken Luonnon vuoksi, eikö niin? Varjellaan maapalloa ilmastonmuutokselta! Katsotaanpa, miten tämä luonnon varjelu käytännössä tapahtuu.

Yhden ainoan maalle rakennettavan tuulivoimalan tieltä joudutaan raivaamaan puustoa ja tuhoamaan luontoa keskimäärin 2–3 hehtaaria. Se vastaa noin kahden tai kolmen jalkapallokentän kokoista aluetta. Ja jos lasketaan mukaan ne massiiviset kantaverkkolinjat ja sähköasemat, joita näiden monsterimyllyjen kytkeminen vaatii, puhutaan usein 5–8 hehtaarista per voimala.

Jotta jättimäiset, yli 80-metriset lavat ja sadat tonnit painavat betonijärkäleet saadaan rahdattua keskelle koskemattomia korpimetsiä, sinne tarvitaan tiet. Eikä mitä tahansa metsäpolkuja, vaan järeitä, vähintään 5–6 metriä leveitä huoltoteitä. Kun otetaan huomioon se, että puiden raivausleveys tien molemmin puolin on usein 12–20 metriä – jotta erikoiskuljetukset mahtuvat kääntymään – huomaamme, että olemme pirstoneet yhtenäiset metsäalueemme ja erämaamme valtavaksi teollisuusalueeksi. Susi, karhu ja petolinnut voivat vain ihmetellä, kun ennen niin rauhallinen mustikkametsä näyttää nyt Helsinki-Vantaan kiitotieltä.

Paperilla luontoarvoja syynätään viranomaisten toimesta niin, että kynä sauhuaa. On lakisääteiset YVA-menettelyt (Ympäristövaikutusten arviointi), joissa konsultit konttaavat mättäillä laskemassa liito-oravan papanoita ja kuuntelemassa lepakoita. Jos löytyy merikotkan pesä, ELY-keskus vetää liinat kiinni. Mutta kun nämä kriteerit on kikkailtu täyteen ja rakennuspäätöksen leima on saatu paperiin, byrokraatti sulkee kansionsa. Itse rakennusvaiheessa talous, tehokkuus ja aikataulut ajavat paikallisen luonnon ohi niin että heilahtaa. Kyseessä on siis valtiotason hienostunut kaksoisstandardi: tutkitaan tarkasti, jotta voidaan tuhota tehokkaasti.

Datakeskusbuumi: Kun suomalainen sähkö muuttuu ulkomaiseksi "pilveksi"

Ja minne se kaikki saksalaisten ja ranskalaisten myllyjen jauhama "vihreä ja halpa" sähkö sitten oikein ohjataan? No tietenkin seuraavaan suomalaiseen hölmöläisinnovaatioon: datakeskuksiin.

Suomi elää parhaillaan aivan käsittämätöntä datakeskusbuumia. Maassa on toiminnassa jo noin 35–40 teollisen mittakaavan datakeskusta (siis sellaista järeää, yli yhden megawatin laitosta). Jos mukaan lasketaan kaikki pienemmät palvelinsalit, määrä nousee yli sadankahdenkymmenen. Eikä tässä vielä kaikki! Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan Suomeen puuhaataan parhaillaan peräti 145 uutta datakeskushanketta.

Ja kuka omistaa nämä bittitehtaat, jotka imevät sähköä kuin pesukone pikkuhousuja? Tässä kohtaa voitte taas korjata hölmöläishattunne asentoa: markkinoiden datakapasiteetista ja jätti-investoinneista arviolta 80–90 prosenttia on ulkomaalaisten suuryritysten hallussa. Kaikki kaikkein suurimmat, niin sanotut hyperscale-luokan monsterikeskukset ovat globaalien tekniikkajättien omaisuutta. Siellä ne ovat: Google Haminassa, Microsoft rakentamassa omia jättikenttiään Espooseen, Kirkkonummelle ja Vihtiin, Equinix Helsingissä ja venäläistaustainen, nykyisin kyproslainen Nebius Mäntsälässä.

Meillä suomalaisilla on tässä jaossa se perinteinen rooli. Kotimaiset toimijat operoivat kyllä pienempiä konesaleja, mutta megawateissa mitattuna suomalaiset ovat vain vuokralaisia omalla maallaan. Me tarjoamme viileän ilmaston, vakaan sähköverkon ja halpaa energiaa, jotta amerikkalaiset ja monikansalliset miljardöörit voivat pyörittää tekoälyjään ja tallentaa kissojen videoita "pilveen". Onneksi Suojelupoliisikin on jo herännyt tarkkailemaan näitä, sillä onhan se kiva huomata vähän myöhässä, että puolet maan kriittisestä infrasta on ulkomailla.

Jalkapallokenttiä puskutraktorilla – "Ensin hakataan, sitten kysytään"

Jos tuulivoimalat pirstalovat luontoa pitkin ja poikin tieverkostoillaan, niin datakeskus tekee jotain aivan muuta: se tuhoaa luonnon sataprosenttisesti, kerralla ja lopullisesti asvaltin ja betonin alle.

Yhden normaalin suuren konesalin tieltä raivataan keskimäärin 20–60 hehtaaria yhtenäistä metsää. Se vastaa noin 30–85 jalkapallokenttää. Esimerkiksi Microsoftin tontti Espoon Hepokorvenkalliossa haukkasi 28 hehtaaria ja Google osti Haminasta yli 56 hehtaaria lisämaata. Näiltä alueilta kuoritaan kaikki kallioon asti. Siellä missä ennen kasvoi mustikkaa ja kuusia, seisoo nyt harmaa betonikuutio ja piikkilanka-aita.

Mutta uusi tekoälybuumi on vienyt tämän maankäytön aivan uusiin sfääreihin. Sijoittajat eivät enää pyydä, vaan he ottavat. Esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitto nosti esiin aivan uskomattoman esimerkin Muhokselta: Google oli mennyt ja päräyttänyt yli 300 hehtaaria metsää nurin uuden jättikeskuksensa alta. Ja mikä parasta – viranomaisilla heräsi vahva epäily, että tämä tehtiin täysin ennenaikaisesti ja laittomasti ennen kuin lakisääteinen YVA-ympäristöarviointi oli edes valmistunut!

Koska kansainvälisillä jäteillä on kiire saada palvelinkapasiteettia tekoälybuumin tarpeisiin, ne ottavat tietoisen riskin ja aloittavat maansiirtotyöt mahdollisimman aikaisin. Suurin porsaanreikä on ollut se, että Suomen nykyinen laki ei ole pysynyt tämän mittakaavan perässä. Laistamme on puuttunut tehokkaat, miljoonaluokan taloudelliset rangaistukset. Jos paikallisen ekosysteemin tuhoamisesta etukäteen saa vain nimelliset sakot, se ei ole rangaistus – se on globaalille jätille pelkkä liiketoiminnan kulu. Vasta nyt eduskunnassa on herännyt suoranainen paniikki, ja lakeja yritetään kiristää hätäisesti, kun digitaalisen siirtymän todelliset luontovaikutukset ovat paljastuneet.

Sähkölasku ja hätäjarrut: Sinä maksat, tekoäly rouskuttaa

Entäpä sitten ne resurssit? Datakeskukset tarvitsevat toimiakseen sähköä ja vettä. Suomessa meitä sentään suojelee kylmä ilmasto; täällä keskukset jäähdytetään pääosin ilmalla, joten hanastasi tuskin vesi loppuu. Mutta katsotaanpa sitä sähköä.

Yksi ainoa Microsoftin rakentama 200 megawatin jättikeskus kuluttaa sähköä saman verran kuin koko Turun kaupungin kaikki kotitaloudet yhteensä. Kun maahan puuhaataan kymmeniä ja taas kymmeniä uusia hankkeita, sähkön tuotanto ei meinaa pysyä perässä. Tästä syystä kantaverkkoyhtiö Fingrid ja asiantuntijat ovat jo varoittaneet, että pörssisähkön hinta saattaa kokea melkoisia hintapiikkejä ja nousupaineita, kun ulkomaiset tekoälyt rouskuttavat energiaa kilpaa tavallisen kansalaisen kanssa.

Tilanne on niin herkkä, että työ- ja elinkeinoministeriössä on valmisteltu lakiehdotusta, jolla suuret datakeskukset siirrettäisiin sähköliittymäjonon loppupäähän, jotta varmistettaisiin, että virta riittää ensisijaisesti suomalaisten kotien lämmitykseen. No, lohdutuksena meille on lupailtu, että konesalien hukkalämpö voidaan johtaa kaukolämpöverkkoon. Voimme siis tulevaisuudessa lämmittää asuntomme sillä energialla, joka syntyy, kun amerikkalainen tekoäly generoi internetiin kuvia koirista ajamassa polkupyörällä. Suomalaista tehokkuutta parhaimmillaan!

Samaan aikaan tavallisen suomalaisen arjessa...

Ja tässä on tämän hölmöläisyyden huipentuma, se todellinen yhteiskunnallinen kirsikka kakun päällä.

Sillä välin kun kansainvälinen suurpääoma ostaa satojen hehtaarien metsäalueita, ajaa puskutraktoreilla lakien yli ja imee sähköverkostamme kokonaisten kaupunkien verran virtaa, sinun – kyllä, juuri sinun, tavallinen suomalainen veronmaksaja – on noudatettava ympäristönsuojeluohjeita sellaisella mikroskooppisella tarkkuudella, että heikompaa hirvittää.

Sinä seisot siellä vesisateessa lajittelemassa roskia seitsemään eri astiaan. Älä vain laita muovikantta väärään laatikkoon! Sinä mietit syyllisyyden taakka harteillasi, uskallatko polttaa saunan pesässä kaksi kalikkaa kuivaa koivua, vai tuleeko sieltä naapuruston pienhiukkasvahti ja ilmoittaa sinusta ELY-keskukseen. Sinä ajat katsastuksesta hylätyllä autolla, koska sen päästöarvot heittivät milligramman murto-osan sallitusta, ja maksat hampaat irvessä polttoaineveroja ja kierrätysmaksuja jokaisesta elämäsi osa-alueesta.

Meitä opetetaan säästämään sähköä, sammuttamaan valot tyhjistä huoneista ja pesemään pyykkiä vain keskellä yötä, jotta "pelastamme ilmaston". Samaan aikaan naapurikuntaan nousee 40 hehtaarin betonijärkäle, joka vetää sähköä suoraan kantaverkosta megawattikaupalla, jotta joku Kaliforniassa voi ladata uuden filtterin kasvoilleen.

Tämä on se uusi suomalainen hölmöläissatu. Me annamme luontomme raaka-aineeksi, otamme vastaan paikallisen luontokadon, maksamme kohonneet sähkölaskut ja maisemallisen tuhon. Mutta hei – me teemme sen mielellämme, kunhan vain saamme viedä ne meidän tyhjät jugurttipurkkimme oikein huuhdeltuina muovinkeräykseen. Koska säännöt ovat sääntöjä – ainakin meille tavallisille hölmöläisille.


maanantai 28. syyskuuta 2026

Kalajoen kuusi viikkoa: Kun heinäkuun valitus kohtaa tiedotteen hurmoksen

 


Kalajoki – Pohjolan Riviera, jossa hiekka on hienoa, aurinko paistaa (joskus) ja yrittäjän vuosi kestää tarkalleen kuusi viikkoa.

Jos kysyt asiaa Visit Kalajoen virallisilta tiedottajilta, matkailuelinkeinolla pyyhkii loistavasti. Tuoreimmat tiedotteet suorastaan sädehtivät lukuja: kesä–elokuun maksullisiin yöpymisiin kirjattiin huikea kahden prosentin kasvu, ja lukema kipusi 234 100 yöpymiseen. Säästä viis, täällä puhalletaan yhteen hiileen ja katse on visusti tulevaisuudessa sekä Marinan uuden vierasvenesataman kansainvälisessä loistossa!

Mutta jos astut ulos tiedote-kuplasta ja kysyt asiasta Hiekkasärkillä vuosia tuskailleelta yrittäjältä, vastaus on hieman… maanläheisempi. Särkillä lapun luukulle laittaneet yrittäjät tiivistävät tunnelman lyhyesti: ”Särkillä oli mahdotonta toimia yrittäjänä”. Paikalliset asukkaat välttelevät Särkkiä kuin ruttoa, ja alueen ja keskustan välillä ammottaa syvempi kuilu kuin syksyisessä hiekkadyynissä.

Tervetuloa Kalajoen matematiikan oppitunnille, jossa Excel-taulukko näyttää siltä, että se on saanut vakavan sydänkohtauksen keskellä kesää.

Kalajokisen yrittäjän kalenteri (eli 12 kuukauden vuoristorata)

Virallisesti Kalajoella ravaa kaksi miljoonaa kävijää vuodessa, ja virallisia yöpymisiäkin raavit kasaan reilut 250 000. Mutta katsotaanpa, miten se yrittäjän taskuun valuva todellisuus jakautuu, kun hiekanjyvät lasketaan yrittäjän oman, tarkan kokemuksen mukaan:

  • Tammikuu (2 %) & Helmikuu (2 %): Särkillä vallitsee täydellinen kosminen hiljaisuus. Tuuli ulvoo tyhjillä terasseilla. Ainoa elonmerkki on lumiaura ja muutama eksynyt hiihtäjä. Yrittäjä miettii, voisiko hiekkaa myydä talvikunnossapitoon.

  • Maaliskuu (3 %) & Huhtikuu (3 %): Aurinko alkaa pilkistää, mutta matkailijat loistavat yhä poissaolollaan. Yrittäjän lompakossa näkyy valoa, mutta se johtuu vain siitä, että se on tyhjä.

  • Toukokuu (4 %): Ensimmäiset mökkiläiset saapuvat haravoimaan ja ihmettelemään talven tuhoja. Toivo herää, mutta kassakone pysyy vielä tiukasti horroksessa.

  • Kesäkuu (8 %): Juhannus! Kalajoen virallinen heräämisjuhla. Särkkien alue täyttyy hetkeksi nuorisosta, joka tuo mukanaan paljon melua mutta melko vähän ostovoimaa – ellei yrityksesi sitten myy pelkkää halpaa lonkeroa ja särkylääkkeitä.

  • HEINÄKUU (61 %): THE SESONKI. Kaikki sielut ja ruumiit pakataan 13 000 vuodepaikkaan. Alueella on yhtäkkiä yli 100 000 yöpyjää. Yrittäjä tekee töitä 26 tuntia vuorokaudessa. Kahvia kuluu enemmän kuin bensiiniä kasitielle. Facebook täyttyy Sangria-lasien äärellä kirjoitetuista valituksista, kun jonotusaika vessaan ylittää kriittisen rajan. Tämän kuukauden aikana on ansaittava talven vuokrat, sähkölaskut ja yrittäjän mielenterveys.

  • Elokuu (9 %): Koulu alkaa, ja ranta tyhjenee sekunnissa. Jäljelle jäävät vain urheimmat kotimaiset motoristit ja loppukesän tapahtumien sitkeimmät sissit. Romahdus heinäkuusta on jyrkempi kuin Syötteen laskettelurinne.

  • Syyskuu (3 %): Venetsialaiset tuovat hetkellisen ilotulituksen ja valonpilkahduksen, jonka jälkeen Särkät kääritään takaisin talviverhoihin.

  • Lokakuu (2 %), Marraskuu (2 %) & Joulukuu (2 %): Pimeys laskeutuu. Tiedotteissa puhutaan ”ympärivuotisesta vetovoimasta” ja ”pyörämatkailun kehittämisestä”, mutta yrittäjä tietää, että ainoa pyörä tähän aikaan vuodesta on se, joka pyörii hänen omassa päässään, kun hän miettii seuraavan kesän selviytymisstrategiaa.

Poikkeus joka vahvistaa säännön

Tässä karussa kuuden viikon selviytymistaistelussa on vain yksi voittaja, joka ei tunne vuodenaikoja: Kasitien varressa nököttävä ABC-asema.

Kun muualla Särkillä yrittäjä rukoilee heinäkuun helteitä, ABC porskuttaa tasaisesti läpi vuoden, koska suomalainen autoilija tarvitsee noutopöytää ja vessaa satoi tai paistoi, oli tammikuu tai heinäkuu. Samaan aikaan matkailun pr-koneisto kiillottaa Marinaa ja visioi kansainvälisiä matkailijavirtoja naapurimaista.

Mutta hei – plusmerkkisellä mennään, ainakin jos uskoo tiedotetta! Ja jos ei muuta, niin ainakin siellä hiekkadyynien välissä puhalletaan tiukasti yhteen hiileen… tai ainakin puhalletaan sormiin, jotta ne pysyvät lämpiminä tammikuun kahden prosentin kohdalla.


lauantai 19. syyskuuta 2026

Kahden kerroksen väkeä: Miksi navetta on metsäkatoa, mutta datakeskus ei?

 




Suomen ilmastopäästöjen osuus koko maailman kasvihuonekaasupäästöistä on noin 0,1 prosenttia (eli noin 1 promille tai tarkemmin laskentatavasta riippuen noin 0,08–0,13 %). Suomen vuotuiset päästöt ovat noin 35–40 miljoonaa hiilidioksiditonnia (MtCO2-ekv.), mikä on globaalissa mittakaavassa hyvin pieni määrä ja mahtuu usein suuren päästäjämaan mittausvirheen marginaaliin.

EU:n ennallistamisasetus (asetus (EU) 2024/1991) on Euroopan unionin laajuinen säädös, jonka tavoitteena on pysäyttää luontokato ja parantaa heikentyneiden ekosysteemien tilaa. Asetus astui voimaan 18. elokuuta 2024, ja se velvoittaa jäsenmaita palauttamaan luontoa lähemmäs alkuperäistä tilaansa asteittain vuoteen 2050 mennessä


Keskeiset tavoitteet ja aikataulu

  • Yleistavoite: Ennallistamistoimia on toteutettava vuoteen 2030 mennessä vähintään 20 prosentilla EU:n maa- ja merialueista, ja vuoteen 2050 mennessä kaikissa ennallistamisen tarpeessa olevissa ekosysteemeissä.

  • Luontotyypit: Direktiivien suojeluksessa olevien heikentyneiden luontotyyppien pinta-alasta on ennallistettava 30 % vuoteen 2030, 60 % vuoteen 2040 ja 90 % vuoteen 2050 mennessä.

  • Toimenpiteet: Vaikka kyseessä on ennallistamisasetus, se velvoittaa myös muuhun luonnon tilan parantamiseen ja sen heikentymisen estämiseen.

Kansallinen toimeenpano Suomessa

Asetus antaa yleiset raamit, mutta jäsenvaltiot saavat päättää itse, millaisilla kansallisilla toimilla tavoitteisiin pyritään

Suomalaiset ovat päättäneeet, että asertuksen toteutus tehdään Suomessa näin:

Kahden kerroksen väkeä: Miksi navetta on metsäkatoa, mutta datakeskus ei?

Suomen maaseudulla ja globaalissa sääntelyssä eletään tällä hetkellä paradoksien aikaa. Samaan aikaan kun suomalainen perhetila kohtaa ennennäkemättömän tiukat vaatimukset toimintansa kehittämisessä, kansainväliset teknologiajätit raivaavat tilaa massiivisille investoinneilleen huomattavasti joustavammin. Tämä asettaa elintarviketuotannon ja digitaalisen infrastruktuurin täysin eriarvoiseen asemaan.

Maatalouden puristus: Kun navetan laajennus pysähtyy säädöksiin

EU:n metsäkatoasetuksen (EUDR) perusperiaate on ehdoton: 31. joulukuuta 2020 jälkeen tapahtunutta metsän muuttamista maatalouskäyttöön pidetään metsäkatona. Koska nauta ja maito kuuluvat asetuksen sääntelemilhin hyödykkeisiin, tällaisella raivatulla alueella tuotetut tuotteet menettävät markkinakelpoisuutensa EU:ssa.

Tämä johti käytännössä siihen, että jo vuonna 2023 nautojaan varten navettaa laajentava tila ei voinut kaataa edes pientä metsälänttiä rakennuksen tieltä ilman riskiä siitä, että tilan maito tai liha tulkittaisiin myyntikelvottomiksi. Metsän muuttaminen laidunmaaksi tai rakennuspohjaksi on maataloudelle de facto kiellettyä, mikä sitoo tuottajien kädet oman elinkeinonsa kehittämisessä.

Teknologiajätit ja sadat hehtaarit metsää

Sääntelyn ankaruus näyttäytyy erikoisessa valossa, kun katse käännetään teollisuuteen ja digitaaliseen infrastruktuuriin. Esimerkiksi teknologiajätti Google osti loppuvuodesta 2024 Metsähallitukselta noin 1 400 hehtaaria maata Kajaanista ja Muhokselta datakeskushankkeitaan varten.

Vaikka hankealueet ovat suurelta osin metsätalousmaata, teollisuusrakentaminen ei kuulu EU:n metsäkatoasetuksen piiriin, sillä asetus on rajattu nimenomaan maatalouden laajentumisesta johtuvan metsäkadon estämiseen. Lisäksi syyskuussa 2026 Suomen Luonnonsuojeluliitto jätti vireillepanopyynnön epäillen yhtiön tehneen alueilla satojen hehtaarien laittomia ennakkohakkuita kesken olevien ympäristövaikutusten arviointien (YVA) ja voimassa olevien rakennuskieltojen aikana. Google itse on kiistänyt väitteet ja ilmoittanut toimineensa metsälain mukaisesti. Viranomaiset selvittävät parhaillaan tilannetta.

Onko tämä oikein?

Kysymys asetelman oikeudenmukaisuudesta on polttava. Tilanne herättää perusteltua kritiikkiä siitä, miten sääntely kohtelee eri toimijoita:

  • Eri säännöt maankäytölle: Jos ruoantuottaja kaataa hehtaarin metsää eläinsuojan tai laitumen laajentamiseksi, seurauksena on elinkeinon vaarantava markkinakielto. Jos taas globaali suuryritys varaa tuhansia hehtaareita maata datakeskuksille, sitä juhlistetaan taloudellisena jättipottina, eikä toimintaa rajoiteta samanlaisella globaalilla tuote-eväyksellä.

  • Huoltovarmuus vs. digitaalinen kasvu: Sääntelymekanismit asettavat tiukimmat esteet paikalliselle elintarviketuotannolle, vaikka kyseessä on yhteiskunnan kriittisin huoltovarmuustekijä.

Tasapainon löytäminen globaalien luontotavoitteiden, paikallisen maatalouden elinvoimaisuuden ja teollisten investointien välillä on yksi tämän vuosikymmenen suurimmista poliittisista haasteista. Nykyisellään sääntelyn paine tuntuu jakautuvan epätasaisesti niille, jotka tuottavat jokapäiväisen ruokamme.



torstai 17. syyskuuta 2026

Tervetuloa Suomi-yhtiön omaperäiseen bisnesmalliin!

 


Humoristinen näkemys Suomi-yhtiön omaperäisestä bisnesmallista.


Tervetuloa Suomi-yhtiön omaperäiseen bisnesmalliin! Maahanmuutto maksaa suomalaisille veronmaksajille 9.2 miljardia euroa vuodessa.

Kuvitellaanpa hetki, että Suomi Oy on yritys, jonka hallituksessa istuvat sulassa sovussa niin poliitikot, Elinkeinoelämän keskusliitto kuin ammattijärjestötkin. Tämän yhtiön talousstrategia on vähintäänkin luova, ja sen pääperiaatteet näyttävät toimivan seuraavasti:

1. Rahoitusratkaisu: ”Laitetaan luottokortti vinkumaan”
Kun tavallinen yritys miettii, miten saada tulot ja menot tasan, Suomi Oy:n johtoporras on keksinyt helpomman tien. Jos kassa ammottaa tyhjyyttään, ratkaisu on yksinkertainen: haetaan maailmalta vähän lisää velkaa! Ajatuksena tuntuu olevan, että tulevaisuuden veronmaksajat – ketä he sitten ovatkaan – kuittaavat laskun kyllä joskus. Eihän miljardin tai parin lisälaina tunnu missään, kun kyseessä on ”investointi tulevaisuuteen”.

2. Tuotto-odotukset: ”Ostetaan kalliilla, saadaan yllätyksiä”
Kun investointipankkiirit ottavat velkaa, he odottavat saavansa rahoilleen korkeaa tuottoa. Suomi Oy:n investointistrategia maahanmuuton suhteen on kuitenkin astetta jännittävämpi. Veronmaksajien miljardeilla ostetaan paketti, jonka sisältö paljastuu vasta matkan varrella:

  • Sosiaaliturvan suurkuluttajat: Järjestelmä on rakennettu niin houkuttelevaksi, että Kelan tiskistä muodostuu monelle se ensimmäinen ja pysyvin työpaikka. Osaajapulan sijaan saatiinkin tehokkaasti täytettyä toimeentulotukijonot.

  • Vankiloiden uudet asukkaat: Suomi Oy:n hotellitasoiset vankilat ovat osoittautuneet menestykseksi – ne vetävät puoleensa kansainvälisiä vieraita niin tehokkaasti, että tilat loppuvat kesken. Rikollisuuden ja turvattomuuden lisääntyminen kuitataan hallituksen kokouksessa ”sopeutumisvaikeuksina”, ja vastaukseksi suunnitellaan tietenkin vankilapaikkojen vuokraamista ulkomailta – lisävelalla, kuinkas muutenkaan!

3. Hallituksen yhtenäisyys: ”Kaikkien suosikkiharrastus”
Vaikka puolueet yleensä riitelevät kaikesta, tästä strategiasta löytyy yllättävän laaja yhteisymmärrys. Ainoastaan perussuomalaiset vastustaa tätä kehitystä, mutta eivät voi yksin asialle mitään.

  • Vasemmisto ja Vihreät sekä SDP näkevät tässä mahdollisuuden toteuttaa maailmanlaajuista hyväntekeväisyyttä Suomen valtion piikkiin.

  • Oikeisto ja etujärjestöt taas toivovat salaa, että kun maahan tuodaan tarpeeksi väkeä, saadaan vihdoin yrityksiin halpatyövoimaa – vaikka suuri osa päätyisikin suoraan veronmaksajien elätettäväksi.

Lopputuloksena on tilanne, jossa suomalainen veronmaksaja istuu kotonaan lukittujen ovien takana ihmettelemässä, minne hänen rahansa katosivat ja miksi naapuruston turvattomuus on ainoa asia, joka kasvaa samaa tahtia valtionvelan kanssa. Mutta ei hätää – Suomi Oy:n johto vakuuttaa, että seuraava velkaerä korjaa varmasti kaiken!