Hölmöläisten
uusi uljas vihreä kulta – Kuinka myimme tuulen ja tuhosimme korven
tekoälyn tieltä
Muistatteko
vielä vanhat sadut hölmöläisistä? Niistä veijareista, jotka
kantoivat säkillä valoa pimeään pirttiin ja katkaisivat puunoksan
siltä puolelta, jolla itse istuivat? Meistä suomalaisista on
pitkään tuntunut siltä, että nuo tarinat ovat vain muinaista
kansanperinnettä. Mutta ei hätää – olemme nimittäin
onnistuneet päivittämään hölmöläisyyden suoraan 2020-luvun
globaaliin talous- ja ympäristöpolitiikkaan. Nykyään emme vain
kanna valoa säkeissä, vaan annamme ulkomaisten miljonäärien
kantaa meidän tuulemme, metsämme ja sähkömme suoraan rajojen yli.
Samalla itse seisomme kypärä päässä tutkimassa, tuliko
haravointijätteestä varmasti täytettyä oikea viranomaislomake.
Otetaanpa
katsaus tähän suomalaiseen menestystarinaan puhtaiden faktojen ja
numeroiden valossa.
Lukujen
valossa: Kun tuuli puhaltaa ranskaksi ja saksaksi
Suomen
puhtailla ja koskemattomilla vaaroilla, kankailla ja metsämailla
pyörii tällä hetkellä peräti 2
013 toiminnassa olevaa tuulivoimalaa.
Niiden yhteenlaskettu kokonaiskapasiteetti on huimat 9
535 megawattia.
Se on paljon sähköä se. Mutta kuka tämän tanssin oikein maksaa
ja ennen kaikkea – kuka kerää lipputulot?
Tässä
kohtaa hölmöläishattu asettuu tukevasti suomalaisen päättäjän
päähän. Suomen tuulivoimakapasiteetista on nimittäin
ulkomaalaisessa
omistuksessa peräti 52–60 prosenttia.
Yli puolet suomalaisesta tuulesta on siis ulkoistettu
kansainvälisille sijoittajille. Kun katsot ulos ikkunasta ja näet
puun latvojen heiluvan, voit hyvällä omallatunnolla miettiä, että
tuo puuska oli suoraan ranskalaisen Neoenin (joka hallitsee 7,1 %
siivua), saksalaisen wpd Europen (4,8 %) tai Aquila Capitalin (2,6 %)
omaisuutta. Kotimaiset toimijat yrittävät vikistä siellä
seitsemän prosentin tietämillä mukana, kun isot pojat Euroopan
rahamarkkinoilta ovat tulleet meille näyttämään, miten
liiketoimintaa harjoitetaan.
Tavallinen
korvenraivaaja saattaisi tässä kohtaa ajatella, että "no,
tuleepa ainakin verotuloja Suomeen!" Istuahan alas, ota kuppi
kylmää kahvia ja hengitä syvään.
Virallisten
tilinpäätösselvitysten mukaan Suomessa toimivien
tuulivoimayhtiöiden taloudellinen tilanne on tällä hetkellä
suorastaan uhkaavan
surkea.
Ne tekevät kymmenien tai jopa yli sadan miljoonan euron
nettotappioita alhaisen sähkön hintatason ja korkojen takia.
Virallisen totuuden mukaan ulkomaiset sijoittajat siis suorastaan
tekevät meille hyväntekeväisyyttä ja pumppaavat omia rahojaan
tänne pitääkseen tappiolliset suomalaiset tytäryhtiönsä
pystyssä. Me melkein säälimme heitä!
Mutta
sitten on se toinen näkökulma, jota kriitikot ja luontojärjestöt
kuiskuttelevat. Sitä kutsutaan kansainväliseksi verosuunnitteluksi.
Homma toimii kuin junan vessa: Suomeen perustettu hankeyhtiö tekee
kirjanpidollisesti vuodesta toiseen pyöreää nollatulosta, jolloin
Suomen valtiolle ei tarvitse maksaa senttiäkään 20 prosentin
yhteisöveroa. Miten se tulos saadaan nollaan? No tietenkin siten,
että yhtiö ottaa emoyhtiöltään – joka sattumalta sijaitsee
vaikkapa Luxemburgissa – erittäin korkeakorkoista sisäistä
lainaa. Suomesta kertyneet tulot maksetaan "korkoina"
suoraan veroparatiiseihin, ja Suomen yhtiön tilikirjaan jää vain
mustaa viivaa ja tyhjä lompakko.
Mitä
suomalaiselle jää käteen? No, saahan kunta sentään
kiinteistöveroa (noin 30 000 – 45 000 euroa per mylly vuodessa) ja
joku onnellinen maanomistaja saa maanvuokraa. Sillä rahalla voikin
sitten ostaa särkylääkkeitä siihen päänsärkyyn, jonka myllyjen
matalataajuinen humina ja vilkkuvat valot aiheuttavat.
Kahden
jalkapallokentän kokoinen "pieni raivaus"
Mutta
ei se mitään, jos rahat menevätkin ohi suun, sillä mehän teemme
tämän kaiken Luonnon
vuoksi, eikö niin? Varjellaan maapalloa ilmastonmuutokselta!
Katsotaanpa, miten tämä luonnon varjelu käytännössä tapahtuu.
Yhden
ainoan maalle rakennettavan tuulivoimalan tieltä joudutaan
raivaamaan puustoa ja tuhoamaan luontoa keskimäärin 2–3
hehtaaria.
Se vastaa noin kahden tai kolmen jalkapallokentän kokoista aluetta.
Ja jos lasketaan mukaan ne massiiviset kantaverkkolinjat ja
sähköasemat, joita näiden monsterimyllyjen kytkeminen vaatii,
puhutaan usein 5–8
hehtaarista
per voimala.
Jotta
jättimäiset, yli 80-metriset lavat ja sadat tonnit painavat
betonijärkäleet saadaan rahdattua keskelle koskemattomia
korpimetsiä, sinne tarvitaan tiet. Eikä mitä tahansa metsäpolkuja,
vaan järeitä, vähintään 5–6 metriä leveitä huoltoteitä. Kun
otetaan huomioon se, että puiden raivausleveys tien molemmin puolin
on usein 12–20 metriä – jotta erikoiskuljetukset mahtuvat
kääntymään – huomaamme, että olemme pirstoneet yhtenäiset
metsäalueemme ja erämaamme valtavaksi teollisuusalueeksi. Susi,
karhu ja petolinnut voivat vain ihmetellä, kun ennen niin
rauhallinen mustikkametsä näyttää nyt Helsinki-Vantaan
kiitotieltä.
Paperilla
luontoarvoja syynätään viranomaisten toimesta niin, että kynä
sauhuaa. On lakisääteiset YVA-menettelyt
(Ympäristövaikutusten arviointi),
joissa konsultit konttaavat mättäillä laskemassa liito-oravan
papanoita ja kuuntelemassa lepakoita. Jos löytyy merikotkan pesä,
ELY-keskus vetää liinat kiinni. Mutta kun nämä kriteerit on
kikkailtu täyteen ja rakennuspäätöksen leima on saatu paperiin,
byrokraatti sulkee kansionsa. Itse rakennusvaiheessa talous,
tehokkuus ja aikataulut ajavat paikallisen luonnon ohi niin että
heilahtaa. Kyseessä on siis valtiotason hienostunut
kaksoisstandardi: tutkitaan tarkasti, jotta voidaan tuhota
tehokkaasti.
Datakeskusbuumi:
Kun suomalainen sähkö muuttuu ulkomaiseksi "pilveksi"
Ja
minne se kaikki saksalaisten ja ranskalaisten myllyjen jauhama
"vihreä ja halpa" sähkö sitten oikein ohjataan? No
tietenkin seuraavaan suomalaiseen hölmöläisinnovaatioon:
datakeskuksiin.
Suomi
elää parhaillaan aivan käsittämätöntä datakeskusbuumia. Maassa
on toiminnassa jo noin 35–40
teollisen mittakaavan datakeskusta
(siis sellaista järeää, yli yhden megawatin laitosta). Jos mukaan
lasketaan kaikki pienemmät palvelinsalit, määrä nousee yli
sadankahdenkymmenen. Eikä tässä vielä kaikki! Elinkeinoelämän
keskusliiton mukaan Suomeen puuhaataan parhaillaan peräti 145
uutta datakeskushanketta.
Ja
kuka omistaa nämä bittitehtaat, jotka imevät sähköä kuin
pesukone pikkuhousuja? Tässä kohtaa voitte taas korjata
hölmöläishattunne asentoa: markkinoiden datakapasiteetista ja
jätti-investoinneista arviolta
80–90 prosenttia on ulkomaalaisten suuryritysten hallussa.
Kaikki kaikkein suurimmat, niin sanotut hyperscale-luokan
monsterikeskukset ovat globaalien tekniikkajättien omaisuutta.
Siellä ne ovat: Google
Haminassa, Microsoft
rakentamassa omia jättikenttiään Espooseen, Kirkkonummelle ja
Vihtiin, Equinix
Helsingissä ja venäläistaustainen, nykyisin kyproslainen Nebius
Mäntsälässä.
Meillä
suomalaisilla on tässä jaossa se perinteinen rooli. Kotimaiset
toimijat operoivat kyllä pienempiä konesaleja, mutta megawateissa
mitattuna suomalaiset ovat vain vuokralaisia omalla maallaan. Me
tarjoamme viileän ilmaston, vakaan sähköverkon ja halpaa energiaa,
jotta amerikkalaiset ja monikansalliset miljardöörit voivat
pyörittää tekoälyjään ja tallentaa kissojen videoita "pilveen".
Onneksi Suojelupoliisikin on jo herännyt tarkkailemaan näitä,
sillä onhan se kiva huomata vähän myöhässä, että puolet maan
kriittisestä infrasta on ulkomailla.
Jalkapallokenttiä
puskutraktorilla – "Ensin hakataan, sitten kysytään"
Jos
tuulivoimalat pirstalovat luontoa pitkin ja poikin tieverkostoillaan,
niin datakeskus tekee jotain aivan muuta: se tuhoaa luonnon
sataprosenttisesti, kerralla ja lopullisesti asvaltin ja betonin
alle.
Yhden
normaalin suuren konesalin tieltä raivataan keskimäärin 20–60
hehtaaria yhtenäistä metsää.
Se vastaa noin 30–85
jalkapallokenttää.
Esimerkiksi Microsoftin tontti Espoon Hepokorvenkalliossa haukkasi 28
hehtaaria ja Google osti Haminasta yli 56 hehtaaria lisämaata.
Näiltä alueilta kuoritaan kaikki kallioon asti. Siellä missä
ennen kasvoi mustikkaa ja kuusia, seisoo nyt harmaa betonikuutio ja
piikkilanka-aita.
Mutta
uusi tekoälybuumi on vienyt tämän maankäytön aivan uusiin
sfääreihin. Sijoittajat eivät enää pyydä, vaan he ottavat.
Esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitto nosti esiin aivan
uskomattoman esimerkin Muhokselta: Google oli mennyt ja päräyttänyt
yli
300 hehtaaria metsää nurin
uuden jättikeskuksensa alta. Ja mikä parasta – viranomaisilla
heräsi vahva epäily, että tämä tehtiin täysin ennenaikaisesti
ja laittomasti ennen
kuin lakisääteinen YVA-ympäristöarviointi oli edes valmistunut!
Koska
kansainvälisillä jäteillä on kiire saada palvelinkapasiteettia
tekoälybuumin tarpeisiin, ne ottavat tietoisen riskin ja aloittavat
maansiirtotyöt mahdollisimman aikaisin. Suurin porsaanreikä on
ollut se, että Suomen nykyinen laki ei ole pysynyt tämän
mittakaavan perässä. Laistamme on puuttunut tehokkaat,
miljoonaluokan taloudelliset rangaistukset. Jos paikallisen
ekosysteemin tuhoamisesta etukäteen saa vain nimelliset sakot, se ei
ole rangaistus – se on globaalille jätille pelkkä liiketoiminnan
kulu. Vasta nyt eduskunnassa on herännyt suoranainen paniikki, ja
lakeja yritetään kiristää hätäisesti, kun digitaalisen
siirtymän todelliset luontovaikutukset ovat paljastuneet.
Sähkölasku
ja hätäjarrut: Sinä maksat, tekoäly rouskuttaa
Entäpä
sitten ne resurssit? Datakeskukset tarvitsevat toimiakseen sähköä
ja vettä. Suomessa meitä sentään suojelee kylmä ilmasto; täällä
keskukset jäähdytetään pääosin ilmalla, joten hanastasi tuskin
vesi loppuu. Mutta katsotaanpa sitä sähköä.
Yksi
ainoa Microsoftin rakentama 200 megawatin jättikeskus kuluttaa
sähköä saman verran kuin koko
Turun kaupungin kaikki kotitaloudet yhteensä.
Kun maahan puuhaataan kymmeniä ja taas kymmeniä uusia hankkeita,
sähkön tuotanto ei meinaa pysyä perässä. Tästä syystä
kantaverkkoyhtiö Fingrid ja asiantuntijat ovat jo varoittaneet, että
pörssisähkön hinta saattaa kokea melkoisia hintapiikkejä ja
nousupaineita, kun ulkomaiset tekoälyt rouskuttavat energiaa kilpaa
tavallisen kansalaisen kanssa.
Tilanne
on niin herkkä, että työ- ja elinkeinoministeriössä on
valmisteltu lakiehdotusta, jolla suuret datakeskukset siirrettäisiin
sähköliittymäjonon loppupäähän, jotta varmistettaisiin, että
virta riittää ensisijaisesti suomalaisten kotien lämmitykseen. No,
lohdutuksena meille on lupailtu, että konesalien hukkalämpö
voidaan johtaa kaukolämpöverkkoon. Voimme siis tulevaisuudessa
lämmittää asuntomme sillä energialla, joka syntyy, kun
amerikkalainen tekoäly generoi internetiin kuvia koirista ajamassa
polkupyörällä. Suomalaista tehokkuutta parhaimmillaan!
Samaan
aikaan tavallisen suomalaisen arjessa...
Ja
tässä on tämän hölmöläisyyden huipentuma, se todellinen
yhteiskunnallinen kirsikka kakun päällä.
Sillä
välin kun kansainvälinen suurpääoma ostaa satojen hehtaarien
metsäalueita, ajaa puskutraktoreilla lakien yli ja imee
sähköverkostamme kokonaisten kaupunkien verran virtaa, sinun –
kyllä,
juuri sinun, tavallinen suomalainen veronmaksaja
– on noudatettava ympäristönsuojeluohjeita sellaisella
mikroskooppisella tarkkuudella, että heikompaa hirvittää.
Sinä
seisot siellä vesisateessa lajittelemassa roskia seitsemään eri
astiaan. Älä vain laita muovikantta väärään laatikkoon! Sinä
mietit syyllisyyden taakka harteillasi, uskallatko polttaa saunan
pesässä kaksi kalikkaa kuivaa koivua, vai tuleeko sieltä
naapuruston pienhiukkasvahti ja ilmoittaa sinusta ELY-keskukseen.
Sinä ajat katsastuksesta hylätyllä autolla, koska sen päästöarvot
heittivät milligramman murto-osan sallitusta, ja maksat hampaat
irvessä polttoaineveroja ja kierrätysmaksuja jokaisesta elämäsi
osa-alueesta.
Meitä
opetetaan säästämään sähköä, sammuttamaan valot tyhjistä
huoneista ja pesemään pyykkiä vain keskellä yötä, jotta
"pelastamme ilmaston". Samaan aikaan naapurikuntaan nousee
40 hehtaarin betonijärkäle, joka vetää sähköä suoraan
kantaverkosta megawattikaupalla, jotta joku Kaliforniassa voi ladata
uuden filtterin kasvoilleen.
Tämä
on se uusi suomalainen hölmöläissatu. Me annamme luontomme
raaka-aineeksi, otamme vastaan paikallisen luontokadon, maksamme
kohonneet sähkölaskut ja maisemallisen tuhon. Mutta hei – me
teemme sen mielellämme, kunhan vain saamme viedä ne meidän tyhjät
jugurttipurkkimme oikein huuhdeltuina muovinkeräykseen. Koska
säännöt ovat sääntöjä – ainakin meille tavallisille
hölmöläisille.