torstai 5. toukokuuta 2016

TO 05.05.2016

Kalajoen Sähkö Oy:n sähkölaitos nykyisen terveyskeskuksen kohdalla jokiahteella. Se tuotti kaasuturbiinikoneella sähköä keskustan alueelle. Kalajoen Sähkö Oy on perustettu vuonna 1912.

Päivän sää

Lämpötila aamulla - 0 C, tuuli etelästä 1 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 97 %, lämpötila päivällä + 16 C , aurinko nousee 04.39, aurinko laskee 22.03, päivän pituus 17.24 min.

Huominen sää Kalajoella

Päiväni

Heräsin klo 5 aikaan. Eilen tein liikuntaa suhteellisen paljon ja se tuntuu tietynlaisena hyvänolontunteena kehossani. Painoni oli 102,6 kg. Ehkä lähipäivinä painoni alkaa tippumaan. Verenpaineeni oli 152/100 ja pulssini 50. Oikeaan suuntaan olen menossa, mutta hitaasti.

Luin aamun lehdet netistä ja tein muistiinpanot. Katsoin facebookini ja lähetin fb-kavereilleni syntymäpäiväonnittelut. Katsoin sähköpostini. Jumppasin 30 minuuttia. Valmistin aamupalan, jossa oli raastettu porkkanaa, hapankaalta, valkosipulia, paprikaa, kurkumamaustetta ja mustapippuria. Toisessa annoksessa oli mustikkaa, puolukkaa, turkkilaista jogurttia, hunajaa, raastettu omena ja parapähkinää. Juomana oli vihreää teetä, johon voikukanjuurta, hunajaa ja puoli sitrunaa. Lisäksi mukillinen porkkanamehua ja puoli avokaadoa ja tonnikalaa sekä voileipä.

Nukuin tunnin verran. Kävin kävelemässä 6 km. Kävelylenkillä huomasin Siltojenviestin viitoituksen jalkakäytävällä, mutta en läytänyt Kalajoen kaupungin sivuilta enkä Kalajokiseudusta tietoa siitä milloin Siltojen viesti juostaan. Kalajoen Junkkareitten sivulta löytyi tieto viestistä. Se juostiin tänään klo 12.00.

Kävin pyöräilemässä 28 km.

Tapahtumat

Jääkiekon MM-kisat otteluohjelma

Tilasin kopion KHO.n päätöksestä 28.10.2015 taltionumero 3053 diaarinumero 2000/3/15.

Miehittäjän morsiamet

Kalajoen kristillisen opiston alkutaipaleelta
Tutustumismatka yhtenäiskouluihin

Kalajoen Säästöpankintalo Omapohja

Raution uusi koulu- ja palvelukeskus

Pistoshoidon odottamaton jälkivaikutus

Urheiluvuosi 2015

Eduskunnan oikeusasiamiehen päätös Dnro 764/4/16 14.4.2016
Erkin kommentti: Nyt edellytetään kansanedustajilta toimintaa Suomen palauttamiseksi oikeusvaltioiden joukkoon. Olen joutunut käymään oikeustaistelua jo yli 21 vuotta, vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Siksi odotan kansanedustajilta toimenpiteitä.

Sain Raution koulun kuntoselvitysraportin. Tekninen lautakunta on päättänyt laittaa Raution koulun kylmilleen. Mielestäni nyt kyläyhdistyksen on raegoitava, sillä jos koulu on kylmillään niin se ei ainakaan paranna sen tilaa. Tekninen lautakunta ei ole tehnyt purkupäätöstä.
Tein rautiolaisille ehdotukseni pohjaksi Raution uuden koulu ja monitoimikeskuksen suunnitelmaksi. Laitoin ehdotukseni kylätoimikunnan puheenjohtajalle.

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti


Millainen mies löytyy Tom of Finland -kuvien takaa? Touko Laaksosen veljenpoika avasi kotialbumit HS:lle

Amerikkalaissotilaat kehuivat suomalaisia sotaharjoituksessa: ”Varusmiehet ovat hyvin treenattuja, huipputasoa – opimme heiltä paljon”

Brittilehti: Turkin viisumivapaus voi johtaa EU-alueelle tulevien ”turistien” katoamiseen

Suomalainen Hanna ja lapset pelastautuivat viime hetkellä Kanadan tulihelvetistä: ”Ajoimme mönkijällä metsäreittejä”

Lentomatkustajien kauhunhetket tallentuivat videolle: 31 loukkaantui turbulenssin iskettyä koneeseen

John Kasich luopuu presidenttihaaveista - Trump ainoa jäljelle jäänyt republikaaniehdokas

Analyysi: Trump yrittää nyt yhdistää sen, minkä tarmolla hajotti

Harkimo ei pyri kokoomuksen johtoon

SVT: Nordea auttoi tunnettua asekkauppiasta veroparatiisikikkailussa

250 000 euron solidaarisuussakko yhtä pakolaista kohden – näin toimisi EU:n esittämä taakanjakosysteemi

Turkin pääministeri Davutoglu eroaa tehtävästään

Valtakunnansyyttäjä: MV-lehteen kohdistuvassa tutkinnassa haetaan ”sananvastuun” rajoja
Erkin kommentti: Kysymyksessä näyttää olevan ajojahti Janitskinia kohtaan. Minun oikeustajuni mukaan mitään vakavaa rikosta teksteistä on vaikea löytää, koska minun oikeutajuni mukaan siellä ei sellaisia ole.

Kuka muu muka? Sebastian Aho pääsi superketjuun MM-Leijonissa

Mielenkiintoiset blogit

Näkökulma: Niinistöä ja lahjoittajia jymäytettiin

Poliisin uhkailu ja poliisin uhkailu

Tietoa islamista

Vuoto paljastaa TTIP-salaisuuksia

Monimutkaistuvia häkkyröitä

Tuottamattomat virkamiehet

Kilpailukykysopimus teki hallituksesta ay-liikkeen vangin

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Mielipiteeni

Hei Hanna,

Olet Oulun läänin kansanedustajien kokoonkutsuja eli puheenjohtaja. Käännyn Sinun puoleesi, että kutsut Oulun läänin kansanedustajat koolle eduskuntaan seuraavan ongelman johdosta. Olen joutunut kärsimään valtion rikollisen toiminnan johdosta neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä muutettiin ehdonalaiseksi sekä lukuisia kunnianloukkaustuomiota. Kaikki päätökset on saatu aikaa rikosten avulla. Olen joutunut viettämään maanpaossa useita viikkoja valtion järjestäyneen rikollisuuden tähden. Todistusaineistot asioista ovat kiistattomat ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa.

Poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeuslaitos ei ota käsiteltäväkseen asioita ja laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan.

Siksi haluan, että kansanedustajat kutsutaan epäviralliseen tilaisuuteen, jossa esittelen asiat ja eduskunnan oikeusasiamies on saatava paikalle vastaamaan miksi asioissa ei ole mitään laitonta tai rikoksia. En ole saanut asioissani oikeusapua Ylivieskan oikeusaputoimistolta enkä Suomen Asianajajaliitolta. Todella uskomatonta. Olen pyytänyt laillisuusvalvojaa viemään asian korkeimpaan oikeuteen jotta korkein oikeus voisi purkaa kaikki väärät tuomioni. Laillisuusvalvoja ei toimi hallintolain mukaisesti. Korkein oikeus ei purkanut vääriä päätöksiä, koska minulla ei ole lainmukaista pätevyyttä tuomionpurkujen tekemiseen eikä myös oikeuspautoimisto ja asianajajat auta asiassa ja nyt myös eduskunnan oikeusasiamies kieltäytyy auttamasta asiassa. Olen tehnyt Suomen valtiolle vahingonkorvausanomuksen, mutta Ylivieskan käräjäoikeus kieltäytyy käsittelemästä asiaa.

Nyt haluan, että kansanedustajat noudattavat lakia ja saan tulla esittelemään aineistot kansanedustajille ja eduskunnan oikeusasiamies omasta puolestaan tulee kertomaan miksi asiat ovat näin. Toivottavasti saat järjestymään tilaisuuden mahdollisimman pian ja paikalle voi tulla kaikki asiasta kiinnostuneet kansanedustajat ja harkintasi mukaan myös tiedotusvälineet.

Terv. Erkki

Päivän mietelause

Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku.
Moni surkuttelee ulkonäköään, mutta kukaan ei älyään.
Äly etsii mutta sydän löytää.
Totuus on ajan lapsi.
Totuus on liian alaston, se ei kiihota ihmisiä.
Rumat tosiasiat haastavat kaunistelemaan niitä.

Värssy

Lintu pieni lauloi
ilon sävelen,
olkoon tämä päivä
onnentäyteinen.

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

janne tulkki_0001.wmv

yön tuuli vaan_0001.wmv

Syttymään saat liekin_0001.wmv

ГУЛЯЙ ДУША - ВИКТОР КОРОЛЕВ

Виктор Королев - Не ругай меня мама

Виктор Королев - Белый пух
Juha Eirto - Venezuela

Juha Eirto - Tiikerihai (1955)

Kalevi Korpi - Rakkauden satu (1959)

Eila Pellinen - Kaksi kitaraa (1958)

Liikunta ja terveys

Paino 102,6 kg, verenpaine aamulla 152/100 , lepopulssi 50, verenpaine illalla 144/87, lepopulssi 61. Uinti 0 m / 22 000 m, Jumppa 30 min / 2470 min. Kuntosali 0 min/ 2280 min, Kävely 6 km/ 101 km Pyöräily 28 km / 289 km , Hiihto 0 km/ 28 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Voikukka on syöpää vastaan taisteleva lääke jota löydät pihaltasi

Treenaaminen tekee fiksummaksi – ja 11 muuta syytä harrastaa liikuntaa

Loppukevennys

Näin pässit pelaavat jalkapalloa

Brittimies ajoi uuden 290 000 euron autonsa mäsäksi kymmenessä minuutissa

Raahessa erikoinen onnettomuus, mies hukkui oman autonsa alle

Iso lauma nautoja säikähti kovaa pamausta ja karkasi – osa loukkaantunut, osa kateissa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti