sunnuntai 8. toukokuuta 2016

SU 08.05.2016

Patrik Laine – tehokas suomalainen jääkiekkoilija
Ennen 1930-,1940-. 1950- ja 1960-luvuilla työttömyyttä torjuttiiin hätäaputyömailla mm. suurina kuivatus- ja kanavatöinä. Myös risusavottatyöt kuuluivat työttömyyden torjunnan keinoihin.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 4 C, tuuli kaakosta 2 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 89 %, lämpötila päivällä + 15 C , aurinko nousee 04.29, aurinko laskee 22.13, päivän pituus 17.44 min.

Huominen sää Kalajoella

Päiväni

Heräsin aamulla klo 5.00 aikaan. Painoni on edelleen korkea eli 101,4 kg. Verenpaineeni oli 143/92 ja lepopulssi 49. Suunta on oikea. Luin aamun lehdet netistä ja tein muistiinpanot. Luin sähköpostini. Katsoin facebookin. Lähetin syntymäpäivonnittelut fb-kaverilleni. Blogisivuillani oli eilen 2076 käyntiä. Kaikkiaan sivuilla käyneitä on yli 3,5 miljoonaa.

Jumppasin 30 minuuttia. Seuravana vuorossa oli kahvin keitto äidille ja täytekakkukahvit. Kävin 6 km:n kävelylenkillä. Nukuin tunnin. Täydensin blogiania.
Lapset ja lastenlapset tulivat onnittelemaan äitiään ja mummoaan. Katsoin maastojuoksun SM-kisoja. Täältä löytyvät tulokset
Mielenkiintoiset kisat.
Katsoi jääkiekon MM-kisoja Suomi-Saksa ottelun. Suomi voitti numeroin 5-1.
Illalla verenpaineeni on melkein tavoitteessa, sillä nyt oli tulos 122/84. Tavoite on 130/80. Tänään tuli painosta tekemäni valokuvakirjan täydennetty painos Kalle Ojala ja Osaran aukeat. Autoni on nyt korjattavana. Kytkinremontti. Autoon saadaan tarvittavat osat vasta keskiviikkona ja saan autoni takaisin ehkä perjantaina tai lauantaina.

Tapahtumat

Jääkiekon MM-kisat otteluohjelma

Tilasin kopion KHO.n päätöksestä 28.10.2015 taltionumero 3053 diaarinumero 2000/3/15.

Miehittäjän morsiamet

Kalajoen kristillisen opiston alkutaipaleelta
Tutustumismatka yhtenäiskouluihin

Kalajoen Säästöpankintalo Omapohja

Raution uusi koulu- ja palvelukeskus

Pistoshoidon odottamaton jälkivaikutus

Urheiluvuosi 2015

Eduskunnan oikeusasiamiehen päätös Dnro 764/4/16 14.4.2016
Erkin kommentti: Nyt edellytetään kansanedustajilta toimintaa Suomen palauttamiseksi oikeusvaltioiden joukkoon. Olen joutunut käymään oikeustaistelua jo yli 21 vuotta, vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Siksi odotan kansanedustajilta toimenpiteitä.

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti


Kreikan valtiovarainministeri varoittaa romahduksesta – leikkauksia vastustava lakko ja suurmielenosoitukset lamauttivat Ateenan

240 000 marssi Varsovassa – ”Tästä voi tulla Puolan Maidan”

Eurooppa mullistuu nyt voimalla – HS:n kirjeenvaihtajat kertovat, kuinka se näkyy

10 kuvaa kuin maailmanlopusta: Kanadan metsäpalo on lähes Uudenmaan kokoinen

Sairaalat joutuivat Syyriassa tulilinjalle – ”Ihmiset tulevat entistä sairaammiksi ja jopa kuolevat”

YK: Isisin hallussa olleelta alueelta löytyi yli 50 joukkohautaa

Turkistuottajat lirissä, nahat jäävät myymättä

Öljyn kirous ja siunaus

Tshekkihiihtäjä alitti Prahan maratonilla olympiarajan

Näin eteni Saksa-ottelu - Patrik Laine jälleen 2+1 ja ohi Jagrin ennätyksen

Mielenkiintoiset blogit

Ylisuuret pankit maailmantalouden uhkana – jälleen kerran

Jätetään nyt se historiakin

Näkökulma: Niinistöä ja lahjoittajia jymäytettiin

Poliisin uhkailu ja poliisin uhkailu

Tietoa islamista

Vuoto paljastaa TTIP-salaisuuksia

Monimutkaistuvia häkkyröitä

Tuottamattomat virkamiehet

Kilpailukykysopimus teki hallituksesta ay-liikkeen vangin

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Mielipiteeni


SUOMI KUNTOON!

Päivän mietelause

Yö näyttää tähdet ja naiset paremmassa valossa.
Usko siirtää vuoria.
Kaikista asioista pahin on päättämättömyys.
Töistä miestä mainitaan eikä suurista sanoista.
Missä on tahtoa on myös tie.
Kaikki ihmistyö on yhteistyötä.

Värssy

Perhonen, pieni kultasiipi
saapuu sinun luo,
hyvän onnen toivotuksen
mukanansa tuo.

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

TIMO TURUNEN - Äideistä parhain

Sakari Kuosmanen ~ Äiti (La Mama)

Saara Aalto - Äidin Sydän

Saija Tuupanen - Äidille

Katri Helena- Orvokkeja äidille (En liten blåveis)

Tarja Ylitalo: Mua kuule äiti

Juha Metsäperä - Äiti (Tuttu The Voice Of Finlandista)

Äitejä on yksi vain

Anne Mattila - Äidin sydän (Lyrics)

Tarja Ylitalo: Lapinäidin kehtolaulu

Irwin Goodman - Äiti

Jope Ruonansuu - Äiti

Kari Tapio - Äiti valvoo

Hyasinttien aika (Mikko Alatalo)

Katja Hirvonen - Mua kuule äiti

Liikunta ja terveys

Paino 101,4 kg, verenpaine aamulla 143/92 , lepopulssi 49, verenpaine illalla 122/84, lepopulssi 62. Uinti 0 m / 22 000 m, Jumppa 30 min / 2500 min. Kuntosali 0 min/ 2280 min, Kävely 6 km/ 113 km Pyöräily 0 km / 350 km , Hiihto 0 km/ 28 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Miten rasva palaa?

Loppukevennys

Matkustajaa alkoi naurattaa metrossa – näyttötaulussa luki ”OISPA KALJAA...”

Mäkäräisen menestyneimmän kilpakumppanin KGB-tausta paljastui: ”Minun täytyi saada palkkaa jostain”

Maailman lihavin nainen laihtui 200 kiloa - nyt kiusana uudet ongelmat

Missä he ovat nyt: Kemiläinen koulupoika paljasti kuvahuijauksen – venäläiset sukellusveneet olivatkin Titanic-elokuvasta

Saimaan norppa

Saksalaiskorsto pimahti Pihlströmille – katso video erikoisesta tilanteesta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti