tiistai 14. toukokuuta 2013

TI 14.05. 2013


Timo Soini

Pirkko Mattila

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 9 C, tuuli kaakosta 2 m/s, pilvistä ja vähäistä sadetta, suhteellinen kosteus 95 %, lämpötila päivällä + 15 C , aurinko nousee 04.12, aurinko laskee 22.29, päivän pituus 18.17 min

Tapahtumat

Tänään käräjätuomari Jyrki Jylhä ilmoitti sähköpostitse, että ratkaisu asiassa S12/8495 siirtyy. Ei voi välttyä vaikultelmalta, että käräjätuomarilla on suuria vaikeuksia väärän päätöksen tekemisessä. Suomen perustuslain 21§ takaa kansalaiselle oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Perususlain 106 § antaa etusijan perustuslaille tavalliseen lakiin verrattuna. On täysin selvää, että perustuslaki on korkeimman oikeuden päätöstä vahvempi. Ei ole minun vikani, jos korkein oikeus ei ole purkanut eri oikeusasteiden vääriä päätöksiä. Minulla on kuitenkin lain mukaan oikeus oikeudessa todistaa ne päätökset vääriksi, vaikka korkein oikeus ei ole niitä vielä purkanutkaan. Lisäksi on otettava huomioon, että käräjätuomari Jyrki Jylhä syyllistyy rikoslain 15 luvun 10 § ja 11 § vastaiseen tekoon suojellessaan rikollisia ja peitellessään väärällä päätöksellään törkeitä rikoksia. Lisäksi käräjätuomari Jyrki Jylhä on esteellinen käsittelemään asiaa, koska on käsitellyt jo samaa asiaan kolme kertaa aikaisemmin.
1. Tuomari on velvollinen omasta aloitteestaan kontrolloimaan esteettömyytensä ja vetäytymään asian käsittelystä havaitessaan itsensä esteelliseksi jollakin laissa (OK 13 luku) säädetyllä perusteella. Tätä viran puolesta tapahtuvaa kontrollia täydentää asianosaisen oikeus tehdä väite tuomarin esteellisyydestä.
2. Jääviysväitteen tekemisestä säädetään OK 13 luvun 8 §:ssä. Sanotun lainkohdan mukaan asianosaisen tulee tehdä väite tuomarin esteellisyydestä heti ryhtyessään käyttämään asiassa puhevaltaa ja saatuaan tiedon asian käsittelyn osallistuvista tuomareista. Jos asianosainen saa myöhemmin tiedon seikasta, jolla saattaa olla merkitystä esteellisyyttä arvioitaessa, siihen perustuva väite on esitettävä viipymättä. Asianosainen on perusteltava väite ja samalla ilmoitettava, milloin peruste siihen tuli hänen tietoonsa.
3. On sekä prosessikustannusten että menettelyn keskityksen kannalta tärkeää, että kysymys tuomarin esteellisyydestä selvitetään oikeudenkäynnissä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Jotta asianosainen voisi tehdä jääviysväitteen heti ryhtyessään käyttämään asiassa puhevaltaa, tulisi hänen saada tieto mahdollisesta esteellisyysperustetta koskevasta seikasta hyvissä ajoin eli joko jo ennen oikeudenkäynnin aloittamista tai viimeistään heti oikeudenkäynnin alussa.
Kun lisäksi on kysymys Instru Justitian saatavasta, mikä on Keskipohjanmaan kirjapainon saatava, mikä koostuu kirjan Olet Maamme Armahin Suomenmaan painatuslaskusta. Kirjan avulla on todistettu kaikki keskeiset rikokset PR-talojen konkurssivyyhdessä ja Natura-asioissa asiakirjakopioilla ja selostuksilla. Vastakanteessa on tarkasti selvitetty kirjan todistusaineisto, mikä on niin käräjätuomari Jyrki Jylhän, Instru Justitian ja Keskipohjanmaan kirjapainon tiedossa ja heille lähetetty. Lisäksi Keskipohjanmaa-lehti on tehnyt kolmen koko sivun jutun Erkki Ahosta, josta kiistatta käy ilmi keskeisiä rikoksia prosessissa. Keskipohjanmaa-lehti siis itse tunnustaa rikollisen menettelyn eli vastakanteeni oikeaksi. Keskipohjanmaan juttu on niin suuri, että en muista kenestäkään koko elämäni aikana tehdyn niin suurta juttua. Nyt voidaan kiistatta todeta, että Instru Justitia on tietoinen siitä, että saatava on saatu aikaan rikosten avulla ja on syytä epäillä, että Instru Justitia syyllistyy menettelyllä monenlaiseen rikolliseen toimintaan, josta ehdoton vankeusrangaistus on minimi rangaistus.
Lisäksi ulosottomies ja kihlakunnanvouti ovat tietoisia rikollisesta toiminnasta, mutta siitä huolimatta ne ovat jatkaneet saatavien perintää ja heidän on myös syytä epäillä syyllistyneen rikolliseen toimintaan.
Ei voi välttyä vaikutelmalta, että käräjätuomari Jyrki Jylhällä on suuria vaikeuksia tehdä oikeaa päätöstä asiassa, koska hänen pitäisi muuttaa linjaansa aikaisempiin vääriin päätöksin nähden. Siksi hän yrittänee varmistaa selustansa ennenkuin tekee uuden väärän päätöksen. Ehkä hän pyrkii saamaan suojakseen laillisuusvalvonnan. Laillisuusvalvonta Suomessa on täysin perseestä. Vain kuusi promillea laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle. On täysin käsittämätöntä, että tällaisia organisoita oikein kaksin kappalein pidetään verovaroilla pystyssä kansalaisten etujen vastaisesti. Laillisuusvalvonnan toiminnasta on vastuussa eduskunta ja kansanedustajat laiminlyövät laillisuusvalvojen toiminnan valvonnan, mitä osoittaa laillisuusvalvojen toimintakertomuksen käsittelykin eduskunnassa.
On huomattama asioissani nykyinen varatuomari Asko Keränen on tunnustanut tekonsa, samoin varatuomari Paavo M. Petäjä ja asianajaja Jouni Vihervalli. Lisäski asianajaja Hannu Maskonen on tehnyt oman lopullisen ratkaisunsa asioissa. Ainoastaan asianajaja Antti Latola, syyttäjä Sulo Heiskari, syyttäjä Esa Mustonen, poliisi Raimo Ollila ja Sievin kunnanjohtaja Markku Koski ovat jättäneet tekonsa tunnustamatta ja luonnollisesti Suomen valtion erityissuojeluksessa oleva varatuomari Mikko Kovalainen. Poliisiyllijohtaja Mikko Paatero kieltäytyy vastaamasta minulle samoin kuin poliisjohtaja Sauli Kuha sekä KRP:n päällikkö Rauno Ranta. He suojelevat poliisirikollisia ja samaa tehtävää tekee apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, joka jopa kieltäytyi tulemasta todistajaksi oikeudenkäyntiini. Toimittaja Mikko Niskasaaren mukaan apulaisvaltakunnan syyttäjä Jorma Kalske on pitää yllä Suomen poliisikorruptiota. Jokilaaksojen poliisi on koko 18 vuoden ajan kielätynyt tutkimasta rikoksia ja syyttäjät ovat toimineet tietoisen rikollisesti samoinkuin Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden tuomarit. Kaiken taustalla on oikeus- ja asianajajamafia sekä keskustalais-lestadiolainen hyvä-veli-verkosto. Olen tehnyt Kalajoen kaupunginvaltuustolle asioista 1897 sivun todistusaineiston kaikista rikoksista, mutta se salattiin silloisen valtuuston puheenjohtajan Raili Myllylän toimesta valtuutetuilta, sillä minun ei annettu esitellä valtuustolle sen minulta pyytämää selvitystä. Rikosten salailuun on syyllistynyt myös poliittisesti valittu Jokilaaksojen poliisiasianneuvottelukunta, jonka kalajokisena edustajana on toiminut valtuutettu Kullervo Niemelä.
Olen esittänyt vastakanteessani koko 18 vuoden oikeusprosessini todistusaineistoksi blogikirjoitusten ja siihen liittyvien todistusaineistojen muodossa. Käräjätuomari Jyrki Jylhä estää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin.
Olin jo valmistaunut tekemään asiassa rikosilmoituksen käräjätuomari Jyrki Jylhästä, kun sain häneltä sähköpostiviestin päätöksen antamisen lykkääntymisestä.

Jääkiekon MM-kisat

MM 2013 Leijonien maalikooste

From: Erkki Aho
Sent: Sunday, May 5, 2013 5:37 PM
To: timo.soini@eduskunta.fi ; pirkko.ruohonen-lerner@eduskunta.fi ;
Subject: vastaaminen kuuluu hyvään hallintoon
 Puheenjohtaja Timo Soini, ryhmänjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila
Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila on vastuussa toimistaan perussuomalaisten eduskuntaryhmälle, jonka puheenjohtaja on Pirkko Ruonen-Lerner ja perussuomalaisten eduskuntaryhmä on vastuussa toimistaan puolueen päättäville elimille. Puolue on vastuussa toimistaaan 560 075 äänestäjälleen lain noudattamisesta ja puolueen rehellisestä toiminnasta.
Kysymys on tästä asiasta:

Vastaaminen kuuluu hyvään hallintoon

Apulaisoikeuskanslerin sijainen Risto Hiekkataipale muistuttaa, että hyvään hallintomenettelyyn kuuluu, että kunnan viranhaltijat vastaavat myös henkilökohtaiseen sähköpostiosoitteeseen lähetettyihin viesteihin ja tiedusteluihin. Jos viranhaltija katsoo, ettei viestissä käsitelty asia kuulu hänen tehtäviinsä tai toimivaltaansa, tulee viesti välittää viraston yleiseen sähköpostiosoitteeseen tai oikealle viranhaltijalle.
Kalajoella 05.05.2013
Erkki Aho
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki
044-3025948
Sota-arkiston kuvia

Kalajoki valmis kuntaliitokseen

Hallintovaliokunta ja poliisiministeri ovat vastuussa asioista

Vastakanteen täydennys

Vastakanteen täydennys 2

Oikeusvaltio Suomi – taistelu mafiaa vastaan

Uutiset

KHO: Kreikan vakuussopimus julkistettava


Espanja alkaa pakkolunastaa asuntoja – rikkoo tukipaketin ehtoja?

Kyproksen rahanpesuraportti pidetään salassa
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/kyproksen+rahanpesuraportti+pidetaan+salassa/201305418605?ext=rss


EU:n suosio rapautuu, euron ei - Saksa aivan eri maailmaa
http://yle.fi/uutiset/eun_suosio_rapautuu_euron_ei_-_saksa_aivan_eri_maailmaa/6639774


Hiihtoliitto räjähdyspisteessä – täydellinen katastrofi lähestyy

Sundbergin lähdön pelätään vievän maastohiihdon rahat
http://yle.fi/uutiset/sundbergin_lahdon_pelataan_vievan_maastohiihdon_rahat/6638531

Fennovoiman Kallio siirtyy Gasumille
http://yle.fi/uutiset/fennovoiman_kallio_siirtyy_gasumille/6638881

Lottoarvonnat Ylen kanavilla loppuvat

http://www.hs.fi/kotimaa/Lottoarvonnat+Ylen+kanavilla+loppuvat/a1368494802603


Tämä nainen vei loton Yleltä
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013051417013934_uu.shtml


Lotto pois Yleltä - mitä mieltä olet?
http://yle.fi/uutiset/lotto_pois_ylelta_-_mita_mielta_olet/6640011

Mielenkiintoiset blogit

Hevoset ja aasit
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2013/05/13/hevoset-ja-aasit/

Vellihousut haluavat asevelvollisuuden naisillekin tasa-arvon nimissä
http://petterijarvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140145-vellihousut-haluavat-asevelvollisuuden-naisillekin-tasa-arvon-nimissa


Valtio varalla kuin munkilla munat
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140152-valtio-varalla-kuin-munkilla-munat


KKO 2013:30 Jatkokäsittelyluvan myöntäminen hovioikeudessa
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/05/7527-kko-201330-jatkokasittelyluvan.html

Espanja on maksukyvytön, mutta niin on Eurooppakin
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=7845


Venäjän Itämeren sotalaivastossa 56 sota-alusta
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=7848



Mielipiteeni

Palvelua ei voida valvoa, koska epäonnistunut palvelu ei ole uusittavissa. Laaduntarkkailussa onkin osittain kysymys siitä, että suoritteista saadaan konkreettista palautetta. Näin saadaan tietoa, jonka perusteella voidaan kehittää palvelua. Asiakkaalla on tässä hyvin tärkeä osa. He voivat kaikkein nopeimmin arvioida, onko palvelu oikeanlaatuista vai ei.
Joillakin aloilla kuten ravintoloissa, saadaan usein nopeasti palautetta, ainakin jos laaduntarkkailijoina on heille joissa muissa tilanteissa osoitettavat keinot palautteen antamiseen. On tärkeää eri tavoin tiedustella asiakkailta, mitä mieltä he todella ovat, niin että yritys voi hyödyntää valitukset ja kiitokset. Vain silloin voidaan todella tietää, onko onnistuttu tuottamaan oikeansuuntainen palvelu. Asiakkaita voi käyttää myös taitavammin palvelun valvojina. Siivousyritys, joka siirtyy yösiivouksesta päiväsiivoukseen, käyttää työn laadunvalvojina asiakasyritysten henkilökuntaa. Vaikkei yrityksen henkilökuntaa ole muodollisesti nimetty valvojiksi ja vaikka se ei ehkä suoraan huomauta epätyydyttävistä asioista, on kuitenkin luotu kontrollina toimiava sosiaalinen järjestelmä.
Tiedämme kaikki, miten tärkeää on saada kiitosta ja kannustusta, kun on tehnyt jotain hyvin. Tiedämme miten tärkeitä esimiehet ovat tässä suhteessa ja miten äärettömän suuri merkitys työntekijöiden motivoimisella on yrityksen menestymiselle. Ehkä ammattitaitoinen työntekijä sittenkin arvostaa eniten asiakkailta tulevaa kiitosta. Teemme työtä asiakkaiden hyväksi, ja asikkaalta saatu selkeä ja myönteinen palaute on arvokas. Onkin tärkeää aktiivisesti hankkia asiakkailta palautetta ja käyttää sitä työmotivaation ja virikkeiden lisäämiseen.

Päivän mietelause

Rakkaus tekee sokeaksi – mutta näkö palautuu kyllä avioliitossa.
All you need is love.
Rakkaudessa ei auta muu kuin rakastaa enemmän.
Silloin kun nainen ei rakasta, hän on yhtä tunteeton kuin vanha lakimies.
Lääkäreistä taitavinkaan ei pysty parantaaa sydänsuruja.
Suuteleminen on kuin söisi keittoa haarukalla, millooinkaan ei saa tarpeekseen.

Värssy

Tälläpä pojall`on kulta jo tietty
ja kulta kuin apilan kukka,
huuli joll`on kuin mansikan marja
ja silmä kuin sametin nukka.

Eino Leino

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Liian monta kertaa_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=gVd00BuHgLA


En saa sua sydämestäin - Reijo Taipale
http://www.youtube.com/watch?v=VvDbMO6Wdt0


Olet maailmain 0001
http://www.youtube.com/watch?v=5EkWDjnJ8Ak

Terveys ja liikunta

Paino 106,1 kg, verenpaine 160/94, lepopulssi 59 . Uinti 0 m / 46100 m. Jumppa 30 min / 1150 min. Kuntosali 0 min/ 3200 min. Kävely 9 km/ 105 km. Pyöräily 0 km /136 km.

Loppukevennys

Sexy Butt Grabbing Prank
http://www.youtube.com/watch?v=olgR-0JqQvM

Awkward Encounter
http://www.youtube.com/watch?feature=episodic&v=t2BcnP6zKis&NR=1

Porta Potty Shower Girl
http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=ovlwPxg60hI&feature=fvwp

Just For laugh
http://www.youtube.com/watch?v=fJpnO_Pb0So



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti