Niilo
Kustaa Malmberg – Kalajoen pappi
Raution pappila
Raution
pappilan (Granlundin pappilan) historiaa
Arno
Antoni piileskeli Raution pappilassa
Kalajoki-näyttely
avoinna vielä tämän viikon Etappi-Kirppiksellä. Näyttely siirtyy
odottamaan aikoja parempia määrättömäksi ajaksi johtuen Kalajoen
kaupungin toimenpiteistä.
Päiväni
Heräsin
jo viiden aikaan aamulla ja luin sähköpostit ja facebookin sekä
lehdet ja tein muistiinpanot. Olen pahoillani, että en ole vastannut
sähköposteihin enkä puhelinsoittoihin. Kiitän kuitenkin kaikkia
yhteydenottoyrityksistä. Monet väittävät, että asiani on niin
monimutkainen ettei sitä ymmärretä. Valitettavasti asia ei ole
näin. Kysymyshän on törkeästä petoksesta, koska myyjä oli
päättänyt etukäteen meidän tietämättä, että yritys tullaan
poistamaan markkinoilta. Asiasta on kiistattomat todistusaineistot.
Kaupanteossa salattiin 48 miljoonan markan pantatut
kiinnitykset ja ilmoitettiin keskeneräinen tilauskanta 15 miljoonaa
markkaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Törkeä petos oli siis
63 miljoonaa markkaa. Kaikista on kiistattomat todistusaineistot.
Kaupanvahistajaksi oli valittu tuleva syyttäjä, joka ei ollut
paikalla kun kaupat vahvistettiin eikä myöskään kaupanvahvistajan
kutsuma todistaja ollut paikkalla. Kaupat olivat
alunpitäenkin laittomat ja pätemättömät. Lisäksi
kaupanvahvistajaksi merkitty syyttäjä on
syyttäjistä annetun lain mukaan esteellinen toimaan syyttäjänä
näistä kauppasopimuksista johtuvissa oikeudenkäynneissä.
Konkurssiasissa
oli törkeä prosessipetos, koska konkurssi oli haettu väärillä
tiedoilla, sillä kaupat oli purettu ja konkurssipesällä ei ollut
mitään saatavaa. Kaikista on kiistattomat näytöt,
Konkurssiasiassa varatuomari Paavo M. Petäjä
antoi väärän lausuman käräjäoikeudelle ilman toimeksiantoja ja
valtakirjoja ja hän tunnustaa asian KRP:lle. Entinen asianajaja Asko
Keränen jättää valituksen tekemättä asiassa, vaikka hänellä
oli toimeksianto ja valtakirjat.
Syyttäjä
Heiskari ja muut rikolliset hyödynsivät tilannetta tehtailemalla
uusia oikeudenkäyntejä ja uusia vääriä oikeuden päätöksiä.
MOT
Korkein
oikeus ei perustele kielteisiä päätöksiään, koska se ei pysty
perustelemaan. Siksi se voi tehdä vääriä päätöksiä, koska se
rikkoo lakia ja ihmisoikeussopimuksia. Tämän johdosta
laillisuusvalvojat, syyttäjät, poliisit ja oikeusasteet voivat
tehdä vääriä päätöksiä, koska niiden ei tarvitse noudattaa
lakia. Suomessa kuitenkin perustuslaki on hyvä. Sen mukaan
kansalaisen tulee saa oikeudenmukainen oikeudenkäyntiä. Omalta
osalta voin todeta, että en ole kertaakaan saanut oikeudenmukaista
oikeudenkäyntiä. Perustuslain mukaan jos perustuslaki ja tavallinen
ovat ristiriidassa niin perustuslaki voittaa. Tämä merkitsee sitä,
että oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä kaikki tavalliset lait
ohitetaan jos ne ovat ristiriidassa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin
kanssa. Esimerkiksi valituslupapyynnöt korkeimmalle oikeudelle ja
vanhentumisasiat ovat ristiriidassa perustuslain kanssa. Siksi muun
muassa oma asiani ei ole vanhentunut ja kaikki perustuu
valtiopetokseen ja rikollisten suojeluun.
Suomi
ei ole oikeusvaltio, sillä kaikki pohjautuu valtiopetokseen.
Valtiopetos on tosiasia
Tässä
on selostukset ja todistusaineistot. Kun avaa linkin ja siinä olevan
todistusaineiston, niin samalla avautuvat kaikki linkin
todistusaineistot katseltaviksi.
PR-talojen
konkurssivyyhti 1
PR-talojen
konkurssivyyhti 2
PR-talojen
konkurssivyyhti 3
jos
ei jaksa lukea tekstiä niin tässä asioita videoilla
Hätähuuto Suomesta
Oikeusturva
Jokaisella
on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman
aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa
tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja
velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun
riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Käsittelyn
julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja
hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja
hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.
Perustuslain
etusija
Jos
tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen
soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa,
tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.
Kaikki
minuun ja yritystoimintaani koskevat oikeuksien päätökset ovat
vääriä samoinkuin syyttäjien ja poliisien tekemät päätökset.
HYVÄ SUOMI!
MOT
ja AAMEN
Kävin
tänään kuntosalilla 100 minuuttia ja kävelemässä päivän
aikana 9 km. Tänään oli lämmintä + 17 C ja kävin tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin ja kaupallisiin palveluihin.
Blogini
Asia
2017/688
JHT
– HCIK 7-0
Mielipiteet
Oma etu syrjään!
Alueuutiset
Reisjärvellä tiukat
hiihtokamppailut
Majakkakiertue Kalajoelle
Ojaan ajettu auto
sytytettiin palamaan Ylivieskassa – tekijät pakenivat paikalta
Humalainen mies ajoi auton
katolleen ojaan Ylivieskassa
Kotimaan uutiset
Ministeriöt: Siikalatvan
ja Mehiläisen yhteinen terveyskeskus on lainvastainen
Erkin kommentti:
Valitettavasti ministeriöt ovat nyt väärässä. Syyllistyvätkö
ministeriöt nyt itse lainvastaiseen menettelyyn?
Ministerit
juhlivat 100-vuotiasta Suomea – Sosiaali- ja terveysministeri
Mattila: 3 miljardin sote-säästöt toteutuvat
Erkin kommentti:
Valitettavasti eivät toteudu. Ministeri Mattila kalastelee ääniä
Sinisten laariin pohjattomilla lupauksilla.
Suomi selviäisi 100 000
turvapaikanhakijasta, miljoona olisi jo liikaa – Raportti selvitti
kolme skenaariota
Erkin kommentti: Näin
valtamedia aivopesee suomalaisia.
Ulkomaan uutiset
Irakissa löydettiin
jälleen joukkohautoja
Saksan
oikeistopopulisteille uudet johtajat yllätysmutkan kautta
Tutkintaraportti: Somalian
lokakuisessa pommi-iskussa kuoli yli 500 ihmistä
Syyrian kurdit valtasivat
Isisin viimeiset asemat Deir ez-Zorin itäpuolelta – apua Venäjältä
Talousuutiset
Suomi havittelee Arktista
vapaakauppasopimusta – "Miljardibisnes rakentamiseen, energia-
ja meriteollisuuteen"
Suomi haluaa myydä
pohjavettään kauniissa lasipulloissa maailmalle – maailman
vesiralli vain kiihtyy
Urheilu-uutiset
Poutalan
uran toiseksi paras 1000 metrin veto palkittiin viitossijalla
Tshekki kiusasi pitkään
– salibandynaiset avasivat MM-kisat voitolla
Pärmäkosken vauhti
hiipui viimeisillä kilometreillä – Rukan kuningatar Kalla jatkoi
huippuhiihtojaan
Suomi on jälleen
maailmanmestari ringetessä – Pohjolan kikkamaali murskavoiton
helmenä
Petteri Salonen keilasi
MM-hopealle
Poutalan uran toiseksi
paras 1000 metrin veto palkittiin viitossijalla
Mäkäräinen ja Laukkanen
pettyivät ohilaukauksiinsa
Niskanen taisteli
seitsemänneksi – Norjalle neloisvoitto Lillehammerissa
Herolalta
mainio nousu hiihto-osuudella – kolme suomalaista pisteille
Loppukevennykset
Oven takana odotti 69
Patriot-ohjusta – näin pelastuspäällikkö paljasti vahingossa
kielletyn ohjuslastin, joka sekoitti Suomen
Raisiolainen
konttoristi voitti Loton pääpotin 7 kertaa – salaisuus alkoi
paljastua, kun tilintarkastaja katsoi pistoolin piippuun
Tiikerihai hyökkäsi
paratiisisaaren lähellä – sukeltamassa ollut nainen kuoli
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tiikerihai-hyokkasi-paratiisisaaren-lahella-sukeltamassa-ollut-nainen-kuoli/6681296
Heidät Suomi mestasi
Erkin kommentti: Suomi
pankkikriisin jälkeen itsemurhasi 11 500 yrittäjää.
Gävlen
olkipukki aloittaa vuotuisen hengissäpysymistaistelunsa – poltettu
jo 29 kertaa
Food in Bulgaria: yogurt,
pastries, salad, bread
10 traditional Bulgarian
dishes
Yle Areena
Tulivuori Agung purkautuu
Balilla
Luonto lähellä
Seniori työssä
Terveys ja liikunta
Paino
95,1 kg. Verenpaine aamulla 137/87/pulssi 51, jumppa 0/3845, kävely
9/397 km, pyöräily 0/2416 km, kuntosali 100/8100 min, uinti 0/
108000 m juoksu 0/5 km, hiihto 0/0 km, rullaluistelu 0/0km
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti