perjantai 1. joulukuuta 2017

PE 01.12.2017

Syyttäjä Sulo Heiskarin ja valtion muiden rikollisten takia olen joutunut kärsimään valtavat taloudelliset tappiot ja hirvittävät henkiset käsrsimykset.

Päiväni

Aamulla jumppasin 30 minuuttia. Katsoin sähköpostit ja facebookin. Luin lehdet ja tein muistiinpanot. Söin aamupalan. Kävin uimassa ja saunassa 2,5 tuntia. Kävelylenkille tuli mittaa tänään 6 km. Painoni on nyt 95,1 kg. Reilussa kuukaudessa painoni on pudonnut 9 kg ja vielä pitää saada pois ainakin 5 kg, mieluummin 10 kg.

Lopetan Kalajoki-näyttelyn Etappi-Kirppiksellä taloudellisista syistä 9.12.2017. Siirrän pienoismallit ja taulut kotiini Lankilantielle maanantaina 11.12.2017.Nyt siellä on tilaa, koska keittiöstä, olohuoneesta ja makuuhuoneesta on viety kalusteet pois muiden toimesta. Koti on nyt tyhjä. Autonikin on myyty muiden toimesta minua etukäteen kuulematta joten tarvitsen kuljetusapua pienoismallien ja taulujen kuljettamisessa tyhjään kotiini. Puhelinlinjani oli aikaisemmin vaimon nimissä,koska luottokelvotottomana en saanut omaa puhelinlinjaa. Erittäin vaikeiden vaiheiden jälkeen sain puhelinlinjani ja vanhan numeroini takaisin ja omiin nimiini. Sähköopsimus kotiini oli vaimon nimissä, koska luottokelvottomana minulle ei tehty sähkösopimusta. Nyt olen saanut erittäin tuskallisten vaiheiden jälkeen solmittua sähkösopimuksen omiin nimiini. Kun tulen matkaltani kotiin iltapimeällä niin todennäöksesti ja toivottavasti siellä on sähköt ja valot. Huonekaluja tyhjiin tiloihin minulla ei ole varaa ostaa joten täytän huoneet pienoismalleilla ja tauluilla. Korkein oikeus ei antanut minulle valituslupaa joten joudun valittamaan asioissa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen.

Tämä kaikki on seurausta syyttäjä Sulo Heiskarin rikollisesta toiminnasta. Alavieskan Puurakenne Oy oli aikanaan Suomen kolmanneksi suurin talotehdas, jonka kotipaikka oli Alavieska. Taloudellisen laman alkaessa 1990-luvun alussa APR oli Keski-Pohjan Säästopankin asiakas. Pankki kuului niin sanottuun mustaan tusinaan eli 12 taloudellisesti heikoimman säästöpankin joukkoon Suomessa. 22.10.1993 Esko Ahon hallitus hyväksyi SSP-sopimuksen, jossa päätettiin säästöpankkien pilkkomisesta ja toimialarationalisoinnista. Talonrakennusala kuului sopimuksen mukaan toimialarationalaisoinnin piiriin. Kera Oy:ssä perustettiin niin sanottu ruumiinpesuryhmä, jonka tarkoituksena oli poistaa markkinoilta Kera Oy:n rahoittamia yrityksiä uhkaavat yritykset. Alavieskan Puurakenne Oy ajettiin konkurssiin erikoisella tavalla vastoin tehtyjä sopimuksia. Konkurssipesän suurimmat velkojat olivat Kera Oy ja Arsenal Oy. Konkurssipesänhoitajina toimivat varatuomarit Antti Latola ja Hannu Maskonen.

Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesä valitsi tulevan syyttäjän Sulo Heiskari tietoisesti kaupanvahistajaksi jotta hän voi estää todellisten rikollisten syytteeseen asettamisen. SyyttäjäSulo Heiskarin "oikeana kätenä" on toiminut Ylivieskan poliisi Raimo Ollila.
Väliaikaiset pesänhoitajat, joilla ei konkurssisäännön 50 a §:n mukaan ole oikeutta myydä kiinteää omaisuutta, myivät kiinteää omaisuutta. Heillä ei ollut esittää valtakirjoja kauppasopimusten tekemiseen ja he näinollen myivät toisen omaisuutta omanaan. He salasivat kaupanteossa 48 miljoonan markan pantatut kiinnitykset ja ilmoittivat keskeneräisen tilauskannan 15 miljoonaa suuremmaksi kuin se todellisuudessa oli. Rikoslain mukaan kysymyksessä on törkeä petos. Kaupanvahvistajaksi on merkitty Kalajoen piirin nimismies Sulo Heiskari, joka oli tuleva syyttäjä. Kauppakirjan allekirjoittaja Heino Virta todistaa ettei hän ole koskaan nähnyt kaupanvahvistaja Sulo Heiskaria. Kaupanvahvistajan kutsuma todistaja Arto Ranta-Ylitalo todistaa, ettei hän ole ollut paikalla kun kaupat on vahvistettu. Kaupat olivat siis laitommia ja pätemätön.
Kaupat sisälsivät törkeän petoksen ja kaupanvahvistus oli laiton. Lisäksi konkurssihakemus oli tehty väärillä tiedoilla, koska kaupat oli purettu. Kysmyksessä on Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesänhoitajien Antti Latolan ja Hannu Maskosen törkeä prosessipetos. Lisäksi varatuomari Paavo M. Petäjä tunnustaa ettei hänellä ole ollut toimeksiantoa konkurssiasiassa, mutta siitä huolimatta hän on antanut asiassa väärän lausuman oikeudelle. Kaiken huippu on se, että entinen asianajaja ja nykyinen varatuomari Asko Keränen jätti valituksen tekemättä asiassa vaikka hänellä oli valtakirjat asioiden hoitamiseksi.
Tästä aineistosta löytyy koko prosesessi yksityiskohtaisesti selostettuna toidistusineistoineen, mutta poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä eikä oikeuslaitos ota käsiteltäväkseen asioita.

PR-talojen konkurssivyyhti 1

PR-talojen konkurssivyyhti 2

PR-talojen konkurssivyyhti 3

jos ei jaksa lukea tekstiä niin tässä asioita videoilla

Hätähuuto Suomesta

Syyttömänä olen joutunut todellisten vapaudenriistojen ja todellisen ihmisoikeusrikosten kohteeksi:
Erikoinen isänpäivä - tapon yritys
Perjantaina 11.11.2005 kello 17 aikoihin poistuin Kalajoen kaupunginvaltuuston juhlakokouksesta Pohjankylän koululta. Piha-alueelta lähti perääni siviiliauto, mikä seurasi minua kotiin saakka. Kun olin poistumasta autosta kaksi poliisimiestä ilmoitti pidätysmääräyksestä, mutta heillä ei ollut oikeudenpäätöstä esittää asialle. Minut vietiin Ylivieskan poliisilaitoksen putkaan. Ehdin kuitenkin ottaa mukaani pyyhkeiden ja henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvien asioiden lisäksi joitakin asiapapereita, verenpainelääkkeeni ja verenpainemittarini, mikä pelasti henkeni.

Jos en olisi pystynyt näyttämään todeksi verenpainettani ja hengenvaarallista tilannettani, niin olisin varmasti nyt vainaja. Asiasta olisi todennäköisesti uutisoitu, että kalajokinen mies kuoli Ylivieskan poliisilaitoksen putkaan, kuolinsyy on tuntematon.

Verenpaineeni nousi törkeän, epäoikeudenmukaisen sekä järjettömän pidätyksen johdosta perjantaina 11.11.2005 niin, että klo 18.00 lukemat olivat 223/137 pulssi 88, klo 20.00 lukemat olivat 223/137 pulssi 88, kello 22.20 lukemat olivat 208/135 pulssi 82, klo 24.00 lukemat olivat 258/142. Minut kiidätettiin ambulanssilla poliisisaattueessa puolenyön aikaan Oulaisten terveyskeskukseen. Minua oli siellä lisäksi kahden poliisin saattue vastassa. Sain Oulaisten terveyskeskuksessa ampullin, en muista lääkettä. Verenpaine saatiin laskemaan muistaakseni 170/105. Poliisisaattueessa minut vietiin takaisin putkaan.

Lauantaina 12.11.2005 verenpaineeni alkoi jälleen nousta lääkityksestä huolimatta. Kello 5.50 verenpaineeni oli 191/111 pulssi 70, klo 6.30 204/129 pulssi 80, klo 6.30 204/129 pulssi 80, klo 7.20 199/129 pulssi 78, klo 9.40 203/138 pulssi 78. Silloin minut kiidätettiin Ylivieskan terveyskeskukseen. Verenpaineeni oli edelleen korkea, klo 11.20 191/128 pulssi 84, klo 12.20 186/113 pulssi 85, ja kello 13.10 210/122 pulssi 82. Minut vietiin poliisisaattueessa uudelleen Ylivieskan terveyskeskukseen n. klo 14.00. Sain verenpainelääkettä, minkä avulla verenpaineeni saatiin laskemaan. Katson, että kysymyksessä oli selkeä tapon yritys, koska minut oli jätetty yksin ilman valvontaa pyhäpäiväksi sairaana Ylivieskan poliisilaitoksen putkaan.

Puheluita en saanut vastaanottaa sunnuntaina, jolloin oli isänpäivä, mikä on omalle perheelleni varsin tärkeä juhlapäivä. Tyttäreni ja vaimoni olivat yrittäneet soittaa useita tunteja Ylivieskan poliisilaitokselle, mutta kukaan ei ollut vastannut puhelimeen. Myös lukuisat muut henkilöt olivat yrittäneet tavoittaa minua, mutta minulle ei välitetty puheluita. En saanut myöskään soittaa puhelimella.

Maanantaina n. klo 9.00 minut vietiin poliisien saattamana Ylivieskan käräjäoikeuteen. Minulla ei ollut mahdollisuutta saada ruokaa aamulla eikä koko päivänä. Jouduin olemaan oikeudenistunnossa 9.00 – 16.40 ilman ruokaa. Juomana oli vain kaksi jaffapulloa. Verenpaineeni lienee ollut n. 220-240/ 130-140 oikeudenkäynnin aikana. Tilanne oli kahden lääkärinlausunnon perusteella hengenvaarallinen.

Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 33 §:n mukaan minua olisi saanut pitää säilössä kolme päivää. Olen ollut säilössä neljä päivää eli perjantaista 11.11.2005 maanantaihin 14.11.2005. Miksi näin on menetelty? Kuka teki virkavastuulliset päätökset siitä, että minut pidätetään ja pidetään poliisin säilössä vaikka terveydentilani sairaudestani johtuen oli hengenvaarallinen? Miksi oikeudenistunto pidettiin vaikka minä ilmiselvästi en ollut juridisesti läsnä oikeudenistunnossa? Oikeudenkäynti ei mielestäni täyttänyt alkeellisimpiakaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynninperiaatteita. Minä jouduin oikeuteen ilman asiakirjoja, ilman asianajajaa ja lääkäreiden mukaan vakavasti sairaana, koska terveydentilani oli hengenvaarallinen.

Ylivieskan käräjäoikeuden tuomarina oli täysin kokematon henkilö, joka oli täysin syyttäjän Sulo Heiskarin pyöriteltävissä.

Putkakertomus 20.8.-23.8.2010

Nousin perjantai-aamuna ylös viiden jälkeen aamulla. Otin verenpainelääkkeen, join aamukahvin ja söin Karjalan piirakan. Kirjoitin historia-blogiini jutun Tehtaankatu 1. Jokin oikeustaistelija soitti minulle Tampereelta ja keskustelimme ehkä reilun kymmenen minuuttia. Lähdin pyörälenkille klo 10.30 ja olin pyöräilyt noin 20 km ja kävin Tapion Tuvalla katsomassa Kalajoki-näyttelyä. Lähinnä minua kiinnosti kävijämäärä. Menin alas kahvion puolelle lukemaan Kalevaa, kun kaksi poliisi tuli ja kysyi: - Sinäkö olet Erkki Aho. Poliisit tulivat ”mustalla maijalla” pidättämään minut klo 11.40. Heillä ei ollut mitään kirjallista todistetta siitä, että heillä on oikeus pidättää minut. Minut vietiin ”mustalla maijalla” kotiin pyörän kanssa. En saanut käydä suihkussa enkä vaihtaa vaatteita enkä syödä. Keräsin neljä kassillista todistusaineistoa. Otin mukaan verenpainemittarin, hygieniatarvikkeet ja vaihtovaatteet. Myöhemmin kuulin vaimoltani, että kaksi poliisiautoa ja neljä poliisia oli tullut kotiin kurkistelemaan ikkunoista pamppujen kanssa ikään kuin suurta ja vaarallista rikollista piirittämään. Luonnollisesti tilanne oli ollut vaimolleni aikamoinen järkytys. Hän oli kertonut, että olen pyöräilemässä.

Ylivieskassa oltiin n. 13.00. Pyysin päästä suihkuun. Sain tietää, että pidätykseni suoritti Raahen poliisit Jani Lampela ja Jukka Yliniitty. Heille tuotti erittäin suuria vaikeuksia sanoa nimensä. He eivät suostuneet sanomaan kuka poliisiviranomainen on antanut heille määräyksen asiassa. Ylivieskassa pyysin kirjallista määräystä pidätyksestäni. Sain nähdä sen, mutta en kopioa siitä Määräyksen oli antanut ELY-keskuksen Jouko Rajaniemi. Muistan kerran vuosia sitten, kun keskustelin Jouko Rajaniemen kanssa Oulun lääninhallituksen poliisiosastolla. Hän tiedusteli silloin minulta oma-aloitteisesti, että ”eiko se Heiskari oli jo vähentänyt ryyppäämistään”. Uskon, että kysymys on juuri samasta poliisista.

Mittasin verenpaineen klo 13.55. Verenpaine oli 178/111 ja lepopulssi 95. Oli jano ja nälkä. Levähdin pari tuntia ja kello 16.00 pääsin suihkuun ja sen jälkeen sain ruuan: makkaraperunat ja 2 dl vadelmajuomaa. Sain soittaa kotiin, koska lähtiessäni huomasin, että kellarissa on vettä ja osa kirjoistani oli kastunut ja mahdollisesti myös osa asiapapereista. Kello 16.30 mittasin verenpaineeni. Tulos oli 175/109, lepopulssi 90. Ryhdyin selvittelemään papereitani ja jaottelin paperit putkan lattialle siten, että voin käydä asiakirjat läpi oikeusväittämieni pohjalta sujuvassa järjestyksessä. Kello 19 verenpaineeni oli 189/106 ja lepopulssi 82. Kello 19.45 pyysin päänsärkylääkettä. Kello 21.00 verenpaineeni oli 167/110 ja lepopulssi 71. Kalajoen poliisi ja valtuuston varapuheenjohtajakaverini Tomi Reinikainen tuli yöpäivystykseen. Hän haki minulle litran tuoremehua. Tämä oli todella loistava palvelu tähän ajankohtaan. Kello 21.45 verenpaineeni oli 175/106, lepopulssi 65.

Miksi minut pidätettiin? Syy oli siinä, etten mennyt oikeudenistuntoon tiistaina, koska katsoin, että oikeudenistunto ei täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita, sillä tutkinnanjohtaja ja syyttäjä ovat vuoren varmasti esteellisiä. Maanantaina 16.8.2010 käymäni keskustelu käräjätuomari Jaakko Raittilan kanssa osoitti selkeästi minulle tosiasiat. Kysymyksessä on ahojahti. En ole saanut vielä tähän päivään mennessä esteetöntä rikostutkintaa asioissani enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tätä on jatkunut nyt jo yli 15 vuotta. Koska en mennyt oikeudenkäyntiin, niin käräjätuomari Jaakko Raittila käynnisti pidätysprosessin, johon hänellä oli lain mukaan mahdollisuus. Minulle haluttiin näyttää, että Suomi on poliisivaltio ja rangaista minua pahimmalla mahdollisella tavalla mielipiteideni ja toimintani johdosta. Mielestäni menettely on aika järkyttävää voimankäyttöä tällaiseen oikeudenkäyntiin.
Lauantaiaamuna heräsin kello 5.00. Kello 6.00 verenpaineeni oli 168/106 ja lepopulssi 63. Kello 8.30 sain kahvia, 2 voileipää. Tämä tuntui hyvältä. Ryhdyin järjestelemään asiapapereita, joita oli neljä kassillista ja sain asiapaperit likimain järjestykseen lattialle. Sain tehdä rauhassa töitä, koska kukaan ei häirinnyt. Kello 10.20 yritin hälyttää vartijaa. Kello 10.35 verenpaineeni oli 158/103 ja lepopulssi 80. Mittasin putkan pituuden, 16 jalan mittaa ja leveys 6,3 jalanmittaa. Kello 10.45 pääsin suihkuun. Tuli todella raikas olo. Katsoin samalla puhelimeeni tulleita puheluja. Mikko Kovalainen oli laittanut puhelinviestin, jossa hän lupasi tarjota minulle täytekakkukahvit ennen maanantain oikeudenkäyntiä. Putkassa minä en saa pitää puhelinta. Kello 11.20 ruokana makkarakeitto, 3 leipää ja 2 dl mehu.

Kello 13. 00 päivystävä vartija lähti syömään ja lupasi samalla tuoda minulle litran mehua rahoillani. Erinomainen palvelu vartijalta. Soitin Pentti Heikkiselle ja Olli Puolitaipaleelle. Kello 15 verenpaineeni oli 174/101 ja lepopulssi 73. Jumppasin 30 minuuttia. Kello 17 ruokana jotakin mahdollisesti kinkkusuikaleista laatikkoa, 3 leipää ja 2 dl mehu. Verenpaineeni kello 18.55 oli 173/102/72. Yritin tavoittaa päivystävää vartijaa. Kello 19.40 sain soittaa kotiin. Laskeskelin vahingonkorvausvaatimustani valtiolle PR-talojen konkurssivyyhdessä. Päädyin summaan 192 768 873 euroa. Kello 21.00 2 dl mehu ja leipäsiivu. Yöllä heräsin ja jumppasin 15 minuuttia. Putkaan oli yöllä tuotu vähän eläväisempää väkeä ja todella isoa laulua kuului pitkän aikaa.

Sunnuntaiaamuna heräsin kuuden jälkeen ja mittasin verenpaineeni kello 7.45 jolloin luvut olivat mielestäni erinomaiset 154/94, lepopulssi 66. Kello 8.40 sain kahvin, 2 leipää ja 2dl mehua. Kello 10.20 kävin suihkussa ja soitin kotiin. Kello 11.30 ruoka: makkarakeitto, 3 leipää ja 2 dl mehua. Kello 12.30 vaimo ja tyttö kävivät katsomassa. Heille tämä minun kohteluni on todella rankka kokemus. Kello 17.30 veljeni Veikko kävi vierailulla. Kello 20.15 painoin nappia ja ajattelin, että saan soittaa. Puolen tunnin kuluttua painoin uudestaan nappia. Ei vaikutusta. Kello 21.15 painoin nappia, ei vaikutusta. Kello 21.40 mittasin verenpaineeni: 151/103 ja lepopulssi 68. Lepopulssi tahtoo olla korkea. Painoin nappia, mutta ei mitään vaikutusta. Kello 22.03 päivystäjänä toiminut vartija Pekka Kallio tuli ja toi mehua ja leipää. Saatoin itseksi todetta, että onneksi olin hyvässä fyysisessä kunnossa eikä minulla ollut hengenvaaraa. jos olisin tarvinnut apua niin sitä en olsi saanut. Olisin voinut saada aidon putkakuoleman. Pyysin saada soittaa. Sain soittaa Keskipohjanmaahan ja kertoa tulevasta oikeudenkäynnistä Kallion ahdistelemana vain muutaman sanan verran. Vartijan käytös oli jostain syystä varsin erikoista. Missä hän mahtoi olla noin kaksi tuntia, kun ei vastannut kutsuuni.

Valot sammutettiin putkasta toivomukseni mukaisesti n. 22.40. Yöllä en oikein saanut unta, siksi jumppasin 15 minuuttia. Heräsin aamulla kello kuuden aikaan. Aamulla puoli kahdeksan aikaan pääsin suihkuun ja otin verenpainelääkkeeni. Vaihdoin vaatteitani ja jäin odottamaan putkaan, että poliisit vievät minut oikeudenkäyntiin. Sinne lähdettiin viemään minua poliisivartiossa kello 8.40. Oikeudenistunto alkoi kello 9.00 Savisillankatu 4:ssä.

Olen joutunut olemaan Suomen valtion rikollisen toiminnan kohteena jo kohta 24 vuotta.
Lisäksi olen joutunut olemaan Kalajoen kaupungin syrjinnän kohteena jo pitkästi yli 30 vuotta.


Syrjinnän viimeisin vaihe on ollut Kalajoki-näyttelyä koskevat asiat:

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Kalajoki-näyttelyn synty

Tänään 29.11.2017 sain sivistyslautakunnan pöytäkirjan ja ihmettelen suuresti lautakunnan menenttelyä. Minulta Kalajoki-näyttelyn organisoijalta ja omistajlta ei ole kysytty mitään mitä minä haluan. Lautakunta suuressa viidaudessaan on ryhtynyt toimimaan omin päin.
Kuntalaisaloite. Valmistuvat kulttuuritilat ja Kalajoki -näyttely 423/12.03.01/2017, 33/00.02.00/2017 SivLtk 21.11.2017 § 66 (Valmistelija: Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Anita Ohtamaa) Erkki Aho on jättänyt kuntalaisaloitteen koskien kokoamansa Kalajoki-näyttelyn sijoittamista, täydentämistä, esittelyä sekä useita ehdotuksia toiminnoista jotka tulisi sijoittaa uusiin kulttuuritiloihin. Tällä hetkellä Kalajoki-näyttely on esillä Etappi-kirppiksellä jonka tilasta näyttelyn omistaja maksaa kuukausivuokraa 200 €/kk. Aloitteessa esitetään että kaupunki ottaisi vastuulleen tämänhetkiset vuokrakulut ja uusien kulttuuritilojen valmistuttua osoittaisi tiloista näyttelylle pysyvän si joi tus paikan.Valmistuviin kirjasto-kulttuuritiloihin on suunniteltu näyttelytilaa, joka toteutetaan kirjastotilojen yhteyteen. Tavoitteena on toteuttaa tiloissa vaihtuvia näyttely tä jolloin myös Kalajoki-näyttelylle voidaan tilasta varata näyttelyaikaa, mutta pysyvää sijoittamista tiloihin on vaikea järjestää. Vaikkakin Erkki Aho on tehnyt näyttelyn kokoamisessa ja rakentamisessa arvokkaan työnkaupunki ei ole näyttelyn tilaaja, eikä näin ollen ole perusteltua osallistua näyttelystä aiheutuvien kulujen kuten tilavuokran maksamiseen. Samoin aloitteessa mainittujen Unto Jutilan esineistön siirtäminen uusiin kulttuuriti loihin pysyvästi on mahdotonta, mutta teemallisia väliaikaisia näyttelyitä kootessa aineistoa voidaan hyödyntää. Kulttuuri-ja vapaa-aikajohtaja Lautakunta merkitsee kuntalaisaloitteessa mainitut esitykset tiedoksi saaduiksi ja toteaa, ettei lautakunta pysty sitoutumaan aloitteessa esitettyihin kustannuksiin eikä tarjoamaan pysyviä näyttelytiloja.
Hyvinvointipalvelujohtaja: Sivistyslautakunta hyväksyy kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan esityksen.

Sivistyslautakunta: Kirsti Siljander esitti, että kaupunki maksaa tilavuokraa 1.1.2018 alkaen 100 euroa kuukaudessa kulttuuritilojen valmistumiseen,kuitenkin enintään elokuuhun 2018 saakka. Aija Tilvis kannatti esitystä. Arja Isokääntä esitti, että selvitetään, onko mahdollisuutta, että näyttely sijoitettaisiin esille kaupungin olemassa oleviin kiinteistöihin, esimerkiksi Seniorikeskus Mäntyrinteelle. Ritva Mäntymäki kannatti esitystä. Hyväksyttiin suoritettavaksi nimenhuutoäänestys. Ensin suoritettiin äänestys kahden hyvinvointipalvelujohtajan esityksestä poikkeavan esityksen välillä. Siljanderin esitystä (jaa) äänestivät Markku Pasanen, Aija Tilvis ja Kirsti Siljander, yhteensä 3. .Arja Isokäännän esitystä (ei) äänestivät Sami Mölsä, Ritva Mäntymäki, Jaana Siermala, Niko Siironen ja Arja Isokääntä, yhteensä 5. Arja Isokäännän esitys voitti äänin 5-3.
KALAJOEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Sivistyslautakunta § 66 21.11.2017
Seuraavaksi asetettiin vastakkain hyvinvointipalvelujohtajan esitys ja Arja Isokäännän esitys. Hyvinvointipalvelujohtajan esitys (jaa) sai 0 ääntä ja Arja Isokäännän (ei) esitystä äänestivät Markku Pasanen, Aija Tilvis ja Kirsti Siljander, Sami Mölsä, Ritva Mäntymäki, Jaana Siermala, Niko Siironen ja Arja Isokääntä, yhteensä 8. Hyväksyttiin äänin 8-0 Arja Isokäännän esitys. Sivistyslautakunta päätti, että selvitetään, onko mahdollisuutta, että näyttely sijoitettaisiin esille kaupungin olemassa oleviin kiinteistöihin, esimerkiksi Seniorikeskus Mäntyrinteelle.
Asianmukaisesti allekirjoitetusta ja tarkastetusta pöytäkirjasta kirjoite tun otteen oikeaksi todistaa:
Kalajoella 29.11.2017
Heli Huttunen hallintosihteeri Tämä asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu

Minä olisin voinut hyväksyä Siljanderin esityksen, mutta en Arja Isokäännän esitystä. Isokääntä ei näköjään tunne näyttelyn arvoa, eikä myöskään sivistyslautakunnan puheenjohtaja. Kalajoki-näytely on koko kansan näyttely, ei vain seniorikeskuksen asukkaille. Näyttely on myös Suomen parhaiden taielijoidn tekemä näyttely. Kalajoki-näyttely olisi voitu sijoittaa Kalajoen kaupungin valmistuviin 1900 m2 kulttuuri- ja kirjastotiloihin pysyvänä näyttelynä. Mihikään muuaalle sitä ei sijoiteta. Jos tämä ei käy, niin Kalajoki-näyttely siirretään Lankilantielle kotiini varastoon joulukuun aikana odottamaan viisaampia päätöksiä. Päätöksenteko kuitenkin osoittaa sen, että kulttuuri- ja vapaa-aika johtaja ja lautakunnan esittelijä olivat asiasta ulkona kuin lumiukot, eikä heidän ajatuksilleen ollut vähäsintäkään kannatusta lautakunnassa. Kysymys on siis selkeästi virallisen Kalajoen syrjintätoiminnasta Erkki Ahoa kohtaan. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että syrjintätoimenpiteet ovat ylhäältä johdettuja. Harmillista kun isoa vastuualueita yhdistetään niin kultturiasioiden esittelijänä toimii sosiaali-ja terveysalan johtaja rajallisin resurssein.

Toivon, että kalajokiset itse lausuvat asiassa oman mielipiteensä Kalajoen kaupungin tulevista kulttuuritiloista ja Kalajoki-näyttelystä.

Kun perheeseemme tuli suuri lottovoitto niin ajattelin, että Jumala on sittenkin olemassa, mutta toisin kävi. Lottovoitosta tulikin neljännen käskyn kirous. Siksi tilanne on nyt se, että koti on tyhjä ja perhe on tuhottu

En ole saanut pääministeri Juha Sipilältäkään minkäänlaista apua vaikka hän varasti tietää todellisen tilanteen. Tämä on ollut minulle erittäin suuri pettymys.

Terve Juha

En ole jaksanut taistella Suomen valtion rikollisuutta vastaan enkä Kalajoen kaupungin syrjintään vastaan. En ymmärrä miksi tiedotusvälineet vaikenevat asioista. Lopullinen niitti on ollut oman perheen menettely: Neljännen käskyn kirous.
Vaimoani en syytä mistään. Vika on minun. Olemme olleet erimieltä neljän käskyn toteutuksesta.

Suomi ei ole oikeusvaltio, sillä kaikki pohjautuu valtiopetokseen. Valtiopetos on tosiasia http://valtuustoaloite.blogspot.bg/

Jotta Suomi voidaan palauttaa oikeusvaltioiden joukkoon niin käsitykseni mukaan ainoa keino on ”eugenschaumanit”, koska mafian ote Suomessa on niin tiukka Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna. On tämä Suomen oikeuslaitoksen ja polisiiviranomaisten ja laillisuusvalvojien toiminta häpeäksi koko SUOMELLE.

Blogini

Asia 2017/688

FPS – JHT 2-4

Mielipiteet

Hyvä, että paperittomien terveyspalveluja laajennetaan

Väärät mielipiteet kielletään, mutta henkirikokset hyväksytään

Kommentti: Jos Paavo Väyrysen kortti­temppu onnistuu, keskustan on pakko lopettaa kuuru­piilo

Alueuutiset

Kalajoen Junkkarit

Kalajokinen puukkomestari loihti Lennu-koirasta näköispuukon – lahja pre­si­dent­ti­pa­ril­le

Pohjois-Pohjanmaan taksit siirtyvät yhden brändin alle - liikenteeseen yli 500 kel­ta­kat­tois­ta taksia

Kotimaan uutiset

Ylen puoluekannatusmittaus: SDP kirii kiinni kokoomusta – perussuomalaiset ohitti vasemmistoliiton

Professori Juho Saari suomalaisista: Emme enää koe, että olemme samassa veneessä
Erkin kommentti: Juho Saarella on kalajokiset syntyjuuret. Hän on entisen Kalajoen valtuuston puheenjohtajan Paavo Saaren poika.

Kartta kertoo karun tilanteen: Näissä kunnissa eniten Kelan etuuksia asukasta kohti – ero pienimpään yli 2000 euroa

Suomen Kuvalehti: Kittilä jatkaa räikeitä laittomuuksia

Ulkomaan uutiset

Jemenin kapinalliset ampuivat ohjuksen Saudi-Arabiaan – väittävät osuneensa sotilaskohteeseen

Tanska hyväksyi lain estämään Nord Stream -putken

Bild: Saksan kristillisdemokraatit ja sosiaalidemokraatit ryhtyvät hallitusneuvotteluihin

Taliban hyökkäsi kouluun Pakistanissa – Asemiehet olivat naamioituneet naisten käyttämiin burka-asuihin

Japanin keisari Akihito luopuu vallastaan 2019

Takana EU, edessä itä – Unkari matkalla Putinin syliin

Kroaattikenraali kiisti olevansa sotarikollinen ennen dramaattista itsemurhaansa – näihin julmuuksiin hän syyllistyi

Talousuutiset

Bkt nousi heinä-syyskuussa 3,0 prosenttia, aiemmankin neljänneksen luku nousi – Ekonomisti: Nousukausi yllätti

Hoitamattomat lainat Etelä-Euroopassa hidastavat pankkiunionin etenemistä

Yritystukien määrä jatkaa laskuaan

Urheilu-uutiset

Suomi vei voiton Kanadasta ringetten MM-kilpailuiden ensimmäisessä finaalissa

Jokinen teki kauden ensimmäisen maalinsa Los Angelesin paidassa

Näin urheilun tukirahat jakautuivat – katso lista voittajista ja häviäjistä

FIS sulki kuusi venäläishiihtäjää maailmancupista - Rukalla 6:nneksi sijoittunut Belov pannaan

Virustaudista toipunut Hiidensalo otti varman päälle – "En ole kunnossa, mutta terve"

Lentopallomiesten MM-lohko arvottu - Suomea odottaa kova lohko Varnassa

Vauhtisokeutta, suuruudenhulluutta ja välinpitämättömyyttä – kuinka Suomen menestyslajista tuli kansallinen murheenkryyni

Kaksi venäläisurheilijaa kiinni Lontoon uusintatesteissä

Valmentaja pakotti urheilijan häviämään tahallaan, jotta tämä ei kohtaisi Israelin edustajaa - ”Se olisi ollut helppo voitto”

Loppukevennykset


Poliisi: Valepoliisihuijausten taustalla romanien järjestäytynyt rikollisuus – petostoiminta kattaa koko maan


Suomenhevonen oli siellä missä sotilaskin – sirpalesuojissa, sidontapaikoilla ja etulinjassa

Syyttäjä: Suomen suurimpia huumekätköjä yli-iiläisen halkovajan alla – Puolustus: Egyptiläisiä po­tens­si­lääk­kei­tä

Viipurilaisravintolan keittokirja palasi Viipuriin – Arvo Tuominen teki dokumenttielokuvan Viipurin suomalaisajan suosikkiravintolasta Espilästä

Syyte: Naiset myrkyttivät Kim Jong-namin hengiltä – tällaiset olivat diktaattorin velipuolen viime hetket

Portsarit työnsivät asiakkaan katuun, uhri sai aivovamman - ”lätsäys, kuin vesimeloni olisi mennyt rikki”

Kateissa olleen oikeusjutun paperit paljastavat: Trump maksoi miljoonakorvaukset paperittomille, jotka palkkasi vuonna 1980 rakennustöihin

Poikkeuksellinen epäily: Poliisi kärähti huumeista työajalla – syytetään myös useasta muusta rikoksesta

Nuori puhemies julisti lain, joka johti Suomen itsenäistymiseen – siitä hetkestä alkoi hänen alamäkensä

Yle-Areena

Meidän maamme

Terveys ja liikunta


Paino 95,1 kg. Verenpaine aamulla 129/71/pulssi 51, jumppa 30/3845, kävely 6/385 km, pyöräily 0/2416 km, kuntosali 0/8000 min, uinti 1000/ 108000 m juoksu 0/5 km, hiihto 0/0 km, rullaluistelu 0/0km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti