tiistai 25. syyskuuta 2012

TI 25.09.2012


Päivän sää

Lämpötila aamulla -1 C, tuuli pohjoisesta 2 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 99 %. Lämpötila päivällä +11 C. Aurinko nousee 7.17 ja aurinko laskee 19.12 Päivän pituus 11 h 55 min.

Sadetutka

Kullervo on tyypillinen vuosisadan alun kansallisromanttisen kauden tuote: Kullervo Kullervonpoika on Kalevalan pääsankareita. Kullervo otaksutaan kulta-sanan samoin kuin Pellervo pelto-sanan johdannaiseksi. Tätä todistaa sekin, että Kullervo syrjäytti Kansanvalistusseuran kalenterissa kultaista merkitsevän Kleofas-nimen.

Tapahtumat

Tänään oli Kalajoen kaupunginvaltuuston kokous. Jätin 9 tunnin puheeni Kalajoen kaupunginvaltuuston kokouksessa. Paikalla oli vain yksi tiedotusvälineiden edustaja. Miksi?
Kokouksen jälkeen käytiin keskustelua talousarvion raameista talousjohtaja Juhani Yliparkaan alustuksen pohjalta. Keskusteluissa tuli esille mm. Vuorenkallion viipalekoulu ja kouluverkkotyöryhmän työskentely tai pikemmin työskentelmättömyys.

Rautiossa on tänään ollut informaatiotilaisuus, jossa on kerrottu, että polttoaineiden myynti Raution Salessa loppuu tämän kuun lopussa. Ei voi olla huomaamatta, että Raution Salen loppu on lähellä. Tämä antaa uusia haasteita Vesa Haapakosken vetämälle projektille.

Perussuomalaisten ehdokkaat Kalajoella

Kalajoen kunnallisvaaliehdokkaat

Huomiota ehdokasasettelusta Kalajoella

Markku Hakolan taidenäyttely Tapion Tuvalla Sinisivellin Galleriassa

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa

Poliisin tiedotteet

Elisan päiväkirja - Auringonnousukiito

Uutiset

Bensan litrahinta kaikkien aikojen ennätykseen

Mielenkiintoiset blogit

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin
http://blogit.hs.fi/
Tässä on mielenkiintoisia blogeja
Jyrki Virolainen
Timo Soini
http://timosoini.fi/
Jussi Halla-aho
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
Timo Vihavainen
Sampo Terho
Mikko Niskasaari
Verkkomedia
ProMerit.net-arvojen puolesta
Suora linja
Kansanedustajien blogit

Mielipiteeni

9 tunnin puheeni Kalajoen valtuustossa 25.09.2012

Päivän mietelause

Rakkaus on sielun aurinko.
Kaikki rakastavat sitä joka rakastaa.
Suurten tekojen ihminen on se joka rakastaa paljon.
Rakkaus lievittää ja avaa sydämen ja sielun.
Jos rakkaudesta puhut, puhu hiljaa.
Kun näkee talon, tietää millainen asukas.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Marilii - Sinun
http://www.youtube.com/watch?v=jaCCS_pwVJY&feature=related
Satu Pentikäinen - Jos se voisi olla totta
http://www.youtube.com/watch?v=uDer3mYAFw8&feature=related
Anita Hirvonen - SYDÄN RAKASTAA - (Amor Con Amor Se Paga)
http://www.youtube.com/watch?v=4UM6PCc2Mq8&feature=related

Värssy

Ketjussa muistojen kultaisten
tämä hetki helmenä loistaa,
ja kaikki kukkaset kauneimmat
nyt juhlijan onna toistaa.

Terveys ja liikunta

Paino 105,2 kg, verenpaine 194 / 98 lepopulssi 67. Aamujumppa 30 min/ 2590 min. Pyöräily 34/ 1972 km

Loppukevennys

Talossa oli ollut maalausremontti, mutta työ keskeytettiin yön ajaksi. Aviomies tuli sitten
illalla kotiin töistä ja remontin unohtaneena hän nojasi toisella kädellään makuuhuoneen kos-
teaan seinään. Aamulla vaimo huomasi miehensä kädenjäljen seinässä, ja kun maalari
sitten tuli jatkamaan maalausurakkaa, niin vaimo huusi makuuhuoneesta että:
- Tulkaapas katsomaan mihin minun mieheni tälläsi kätensä eilisiltana!
- Ei huvita, mutta kuppi kahvia tekisi terää.
Mutisi maalari ulko-ovelta.

Kaksi kaverusta jotka ovat molemmat avioliitossa, olivat eräänä iltana baarissa kun toinen sanoo: "Tietsä, en ymmärrä mitä minun pitää tehdä. Milloin tahansa olen ollut bilettämässä, suljen autosta valot ennen kuin ajan pihaan, suljen moottorin ennen kuin rullaan autotalliin, otan kengät pois ennen kuin menen sisälle, hiivin yläkertaan, riisun vessassa ja hiljaa menen vaimon viereen nukkumaan. Mutta JOKA kerta vaimo herää ja huutaa minulle siitä että olin niin myöhään ulkona."
Kaverinsa vastaa, "Se on kaikki asenteessa, kamu. Ilmiselvästi käytät väärää taktiikkaa. Minä ajan renkaat ulvoen pihaan, paiskaan ulko-oven, juoksen portaita ylös, heitän vaatteet lattialle, hyppään sänkyyn, läpsäytän vaimoa peppuun ja sanon, 'PANETTAAKO?' ja hän teeskentelee nukkuvansa joka kerta." !

Muori ja vaari innostuivat harrastamaan seksiä. Vaari esivalmisteli heppiään tuvan puolella. Heppi ei seissyt, vaikka vaari kuinka yritti. Lopulta vaari sitoi hepin tueksi jäätelötikun ja mutisi: -Sisään vaan, vaikka ei seisokaan!
Muori seurasi ovan raosta ja ajatteli myös kohentaa harmaantunutta häpyään. Hän sipaisi uunista hiiltä ja värjäsi tussunsa mustaksi. Vaari tuli siihen ihmettelemään muorin tekosia, johon muori: -Pitäähän morsiamen mustissa olla, jos sulhasta paareilla tuodaan.

Stop Honking!

Floating twenty dollar bill prank!
JFL Gag: Man In Trunk Joke!
Blind Pedestrian Crossing Man

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti