lauantai 8. syyskuuta 2012

LA 08.09.2012

 Tyngän maalaismarkkinoilla oli runsaasti myyjiä ja asiakkaita. Markkinat on myös eräänlainen sosiaalinen tapahtuma, jossa tavataan tuttuja.
Arttu sai nimmarin Tuuli Petäjältä.


Päivän sää

Lämpötila aamulla + 4 C, tuuli lounaasta 2 m/s, puolipilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 99 %
Lämpötila päivällä + 13 C. Aurinko nousee 6.28 ja aurinko laskee 20.13 Päivän pituus 13 h 45 min.

Taimi kuuluu vuosisadan alkupuolen luonnonaiheisten nimien suureen joukkoon – ja olihan Taimi muutenkin sopiva omakielinen nimi ihsienalulle. Sinänsä niimi oli esiintynyt jo edellisellä vuosisadalla. Puhtaasti suomalaisella Taimilla on kaimoja myös Virossa.

Sadetutka

Tapahtumat

Kävin tänään Tyngän maalaismarkkinoilla. Käivin myös surffauksen SM-kisoissa Hiekkasärkillä ja kävin katsomassa myös kaksi jääkiekko-ottelua Kalajoen jäähallissa.

Markku Hakolan taidenäyttely Tapion Tuvalla Sinisivellin Galleriassa

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa

Uutiset

Suomalaisilla eläkeyhtiöillä jopa miljardien sijoitukset veroparatiiseissa

Korruptiota paljastanut yliopistonrehtori ammuttiin Pietarissa

Suomi hävisi MM-karsintojen avausottelun Ranskalle maalein 1-0.
Kultaa tuli - Suomen maalipallomiehet loistivat!

Yritykset määrittävät kunnan elinkelpoisuutta – HS.fi:n verkkokartta näyttää kaikkien kuntien tiedot

Puoluejohtajat ovat huippupalkkaisia

Mielenkiintoiset blogit

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin
http://blogit.hs.fi/
Tässä on mielenkiintoisia blogeja
Jyrki Virolainen
Timo Soini
http://timosoini.fi/
Jussi Halla-aho
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
Timo Vihavainen
Sampo Terho
Mikko Niskasaari
Verkkomedia
ProMerit.net-arvojen puolesta

Mielipiteeni

Mielenkiintoinen keskustelu
Karjala-keskustelusta ja historiaselvityksistä

Kansanedustaja Packalen on oikeassa. Lakkautettavat poliisiasemat on tiedossa. Valehteliko uskovainen poliisiministeri Päivi Räsänen eduskunnan kyselytunnlla?
Lakkautettavat poliisiasemat tiedossa - sisäministeri panttaa listaa

Näiden syiden takia seksiä ei saa jättää väliin
http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/art-1288497636086.html?ref=rss

Päivän mietelause

Keskellä kuljet varmimmin.
Tunteilla ei ole mittaa ja siksi kaikki opit keskitiestä ovat vääriä.
Suurmiesten paheet ovat muiden silmissä hyveitä.
Hyvyys ei tee ihmistä onnelliseksi eikä onni hyväksi.
Ketun kanssa kettuillaan.
Säikähdämme omia vikoja, kun näemme ne toisissa.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Merja Rantamäki - Tule lähellein

Merja Rantamäki - Veit sydämen

Merja Rantamäki - Sinua varten

Värssy

Mitä laulavat laineet sulle,
mitä mieleesi tuuli saa?
Nekin onnea tahtoavat varmaan
minun kanssani toivottaa.

Terveys ja liikunta

Paino 104,3 kg, verenpaine 193 / 115 lepopulssi 54.

Loppukevennys

Piru saapuu täynnä olevaan baariin. Kun ihmiset näkevät kuka on kyseessä, juoksevat kaikki pois lukuun ottamatta yhtä miestä. Piru kävelee hänen luokseen ja kysyy "tiedätkös kuka minä olen?" Mies hörppäisee oluttaan ja tuumaa "no piruhan sinä olet". Piru toteaa"No mikset sitten pelkää minua?" Mies tuijottaa pirua vähän aikaa ja tuumaa "Kuulehan, olen ollut naimisissa siskosi kanssa 8 vuotta, joten miksi ihmeessä pelkäisin sinua".

Niikkilän sairaalan pihassa oli kaivo,kaksi potilasta istui ongella,Ylilääkäri meni pihan poikki ja katsoi miehiä.Takaisin tullessaan hän meni miesten luo ja kysyi,tuleeko kalaa.Miehet eivät vastannet mitään jatkoivat onkimista,kun ylilääkäri oli vähän kauempana toine tokaisi,taisi olla hullu,luulee että kaivosta tulee kalaa.

Vanhassa Neuvostoliitossa isä otti poikansa mukaan kommunistien kokoukseen. Illalla kotona poika alkoi kyselemään isältä että mitä tarkoittaa toveri? Isä vastasi hetken mietittyään että se tarkoittaa esimerkiksi tässä perheessä sinua ja minua. No mitä tarkoittaa suuri johtaja sitten poika kysyi? Se tarkoittaa meidän perheessä perheen päätä eli tässä tapauksessa äitiäsi. Mitä tarkoittaa tulevaisuus poika jatkoi uteluaan? No se on pikkusiskosi vastasi isä. Yöllä isä herää siihen kun poika seisoo sängyn vieressä ja huutaa: Toveri, toveri herätä suuri Johtaja, tulevaisuus haisee paskalle!!

Kaksi Espoolaista nuorta miestä olivat kesälomamatkalla Savon suurimmassa metropolissa.
Kesken kävelyreissun alkoi tehdä mieli kylmää kolajuomaa. Siispä he ryntäsivät lähimmälle kioskille ja sanoivat tiskin takana istuvalle viehkeälle neidille:- Olisiko teillä kylmää kolaa?
Johon tyttö vastasi:- Voe, kun tuo jiäkuappi on rikki, ei ou ku lämmintä kolloo.

Savolaispoika pääsi saatille, ja lähti viemään tyttöä pyörällänsä. Poika kysyi tytöltä: - No, onkos sitä neitillä pyöree? Tyttö punastuu ja sanoo: - Ehei, minulla on soikee...

Baby Delivery Video

Man Drowns In Pond Joke

Sleeping Granny
Dog Farts Prank

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti