Kalajoen kirkko ennen
tulipaloa
Päivän sää
Lämpötila aamulla - 5 C,
tuuli lännestä 1m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 95
%, lämpötila päivällä + 2 C , aurinko nousee 05.21, aurinko
laskee 21.24, päivän pituus 16.03 min.
Huominen sää Kalajoella
Tapahtumat
Tilasin
kopion KHO.n päätöksestä 28.10.2015 taltionumero 3053
diaarinumero 2000/3/15.
Kalajoen kristillisen
opiston alkutaipaleelta
Tutustumismatka
yhtenäiskouluihin
Kalajoen
Säästöpankintalo Omapohja
Raution
uusi koulu- ja palvelukeskus
Pistoshoidon
odottamaton jälkivaikutus
Urheiluvuosi
2015
Puolustusneuvoston
puheenjohtaja
Eduskunnan
oikeusasiamiehen päätös Dnro 764/4/16 14.4.2016
Erkin kommentti: Nyt
edellytetään kansanedustajilta toimintaa Suomen palauttamiseksi
oikeusvaltioiden joukkoon. Olen joutunut käymään oikeustaistelua
jo yli 21 vuotta, vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat ja
rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Siksi odotan kansanedustajilta
toimenpiteitä.
Sain
Raution koulun kuntoselvitysraportin. Tekninen lautakunta on
päättänyt laittaa Raution koulun kylmilleen. Mielestäni nyt
kyläyhdistyksen on raegoitava, sillä jos koulu on kylmillään niin
se ei ainakaan paranna sen tilaa. Tekninen lautakunta ei ole tehnyt
purkupäätöstä.
Tein
rautiolaisille ehdotukseni pohjaksi Raution uuden koulu ja
monitoimikeskuksen suunnitelmaksi. Laitoin ehdotukseni
kylätoimikunnan puheenjohtajalle.
Uutiset
MTV3
Yle.fi
Yle urheilu
MV-lehti
Miltä
ydinturman tuhoama Tšernobyl näyttää nykyisin? HS:n reportaasi
suljetusta kaupungista
Tältä
näyttää aavekaupunki Pripjat nyt – 30 vuotta Tšernobylin
onnettomuuden jälkeen
Tshernobylin
78-vuotias rakennuspäällikkö: Voimalaa siivonneita kuoli viiden
vuoden päästä kuin kärpäsiä
KSML:
Suomalaiset viranomaiset salasivat Tshernobylin korkeimmat
säteilyarvot kansalaisilta
Kovakouraista
käsittelyä, käskytystä ja töykeää kohtelua – henkilöstökin
huolestui vanhustenhuollon laadusta
Sipilää
häirittiin kadulla - järjestysmiehet puuttuivat peliin
"Tilanteessa
pientä tönimistä" – Sipilää häirittiin kovalla
musisoinnilla Jyväskylässä
”He
söivät lesken leivät” – opiskelijat häiritsivät Sipilän
puhetta virrellä
Sipilän
hallitusta kritisoivat iskivät virsiprotestilla: Katso video
Kävelykadulta
Punkkien
välittämien tautien määrä lisääntyy nopeasti – yli
kaksituhatta sairastui puremasta viime vuonna
Uusi
paljastuskirja Venäjän johdon sisäpiiristä – miten Putin
suhtautuu Suomeen?
Mitä
yhteistä sinulla on Björn Wahlroosin kanssa, Suvi-Anne Siimes?
Erkin
kommentti:
Aktiv-Hansa-kauppa
on vielä avaamatta ja syylliset ovat vapalla jalalla. Myyjänä oli
ministeri Suvi-Anne Siimes, mutta kuka oli todellinen ostaja?
ELINKAUTISET
MUSLIMIOPISKELIJOILLE PIRULLISEN TERRORI-ISKUN VALMISTELUSTA
Media ei kertonut sinulle
koko totuutta no-go alueista tai Molenbeekistä
Uusi
sopimus tukkii porsaanreiän: suomalaisten eläkeläisten tuloja voi
pian verottaa myös Portugalissa
Rehn:
Fennovoiman ydinjätteiden loppusijoituksesta löytymässä sopu
Erkin
kommentti: Miten jätteiden kuljetus tapahtuu?
Amin
Asikainen, 40, palasi kehään upeasti – voitto irtosi
näytöstyyliin!
Illan saldo komeasti 1+2 –
Tulikuuma Patrik Laine johti Tapparan ilotulitusta!
Maastoa
paloi Rautiossa
Sievi
Futsal juhli finaaliavauksessa
Mielenkiintoiset blogit
”Jos
työ olisi herkkua, niin herrat tekisivät sen itse
Laittoman
maahantulon järjestäminen
Turvapaikanhakijoiden
taustat
Näkökulma: Satraappien
paluu - maakuntauudistus luo 36 uutta kovapalkkaista virkaa
Miten
käy ay-liikkeen?
Kommentti: Nyt tuli
Soinille & Persuille liikaa Berneriä!
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kommentti-nyt-tuli-soinille-persuille-liikaa-berneria/5848866
Kommentti:
Ennätyskaksikko löi naulan arkkuun –
yksi osa suomalaista kiekkoa on tapettu
http://www.kaleva.fi/urheilu/jaakiekko/kommentti-ennatyskaksikko-loi-naulan-arkkuun-yksi-osa-suomalaista-kiekkoa-on-tapettu/725428/
Erkin kommentti: Odotan,
että jääkiekkoliitto tekee asiassa jotakin. Toivon, että JHT ja
Imatran Ketterä saavat kutsun Mestiseen ja Mestis jaetaan kahteen
lohkoon.
Juha.Sipilä.fi
Hanna
Halmeenpää
Metallikatu
syksyllä 2015
Mielipiteeni
Kalajoella
suositaan työperäistä maahanmuuttoa. Kalajoella on maahanmuuttajia
noin 15 eri maasta. Kalajoella työskentelee noin 350
maahanmuuttajaa. He työskelevät pääasiassa maatalouden,
turkistalouden ja teollisuuden alalla. Kalajoella ei haluta
sosiaaliturvan varassa eläviä maahantunkeutujia. Kalajoella ei
kuitenkaan järjestetä kielikoulutusta maahanmuuttajille. Tähän on
saatava muutos. Alan selvittää miksi ei Kalajoella järjestetä
maahanmuuttajille koulutusta.
Päättäjän
näkemys asiasta keskustelun pohjaksi
Paras
ja taloudellisin ratkaisu
Kalajoen
kaupunki on päättänyt käynnistää Merenojan yhtenäiskoulun
suunnittelun. Merenojan yhtenäiskoulussa
on vuonna 2019 yhteensä 1280 oppilaista, joista yhtenäiskoulussa on
980 ja lukiossa 300 oppilasta. Alueellisesti yhtenäiskoulun 1-6
oppilaista 53 % Pohjankylältä, 18 % Vuorenkalliolta, 15 %
Etelänkylältä, 9 % Rahjasta, 5 % Mehtäkylästä. Rahjan koulun
oppilasalue ulottuu Tapion Tuvan risteysalueelle saakka.
Merenojan
yhtenäiskoulun oppilasjakautuma on seuraava 1. lk 4 ryhmää, 2. lk
4 ryhmää, 3. lk 4 ryhmää, 4. lk 4 ryhmää, 5. lk 3-4 ryhmää 6.
lk 4 ryhmää. Minua urheilumiehenä kiinnostaa liikuntatuntien
järjestäminen yhtenäiskoulussa ja ennen kaikkea liikuntaan
varattavien tilojen määrä. Liikuntatuntien määrä yhtenäiskoulun
ala-asteella jakaantuu seuraavasti:1. – 4. lk 2 h/vko, 5. lk 3
h/vko ja 6. lk 2 h/vko. 4. – 5. lk on lisäksi valinnaisia opintoja
2 h /vko ja 6. lk 4 h /vko. Uskon, että moni oppilas haluaa myös
valita liikunnasta valinnaisia opintoja. Tämä merkitsee sitä,
että liikuntasalin tarve on 1-6-luokilla vähintäänkin 60
viikkotuntia, todennäköisesti jopa 80 tuntia.
Tähän
liikuntasalin tarpeeseen on lisättävä ylä-asteen eli
7-9-luokkalaisten liikuntasalin tarve, mikä on vähintäänkin 32
tuntia, todennäköisesti 40 viikkotuntia. Sen lisäksi lukion
viikottainen liikuntasalin tarve on noin 40 tuntia, kun otetaan
huomion myös liikuntalinjojen salin tarve. Liikuntasalin
kokonaiskäyttötarve tulee olemaan noin 140-160 viikkotuntia.
Merenojan
koululle yhteyteen on rakennettava täysimittainen sali
lisätiloineen, mikä merkitsee noin 1200 m2 hallitilaa, mikä
voidaan jakaa viiteen eri osaan. Halli voidaan rakentaa Merenojan
koulun yhteyteen, kun puretaan nykyinen kirjastotila pois.
Täysimittainen halli palvelee myös salibandynpelaajia,
lentopallopelaajia jne.
Merenojan
yhtenäiskoulun ala-asteen luokista yksi voisi olla urheiluluokka ja
toinen taideluokka ja sama linja voisi jatkua yläasteen luokissa
sekä lukion urheilu- ja taidelinjoissa. Tällä tavalla
mahdollistetaan kalajokisille ja mahdollisesti lähialueenkin
nuorille mahdollisuus kilpailutoimintaan urheiluseurojen joukkueissa.
Urheilumenestys toisi näkyvyyttä niin Kalajoelle, kalajokisille
urheiluseuroille kuin Kalajoen lukiollekin. Urheilutoiminta
voisi jatkua ympärivuotisena siten, että jatketaan kesän ajan
eri-ikäisten urheilukouluna läpi kesän. Näillä ratkaisuilla
mahdollistetaan Kalajoen matkailulle lisää vetovoimaa, kun
Merenojan koulusta tulisi lähes urheiluopistotasoinen alue jota
voitaisiin tehokkaasti käyttää liikuntaharrastuksiin myös
kesäaikana.
Halpa-hallille
tulee myydä ns. kauppakeskukselle varattu tontti. Nykyiseen
Halpa-halliin voitaisiin toteuttaa nykyaikainen lukio ja varmistaa
siten lukion laajentaminen tulevaisuudessa jopa 500 oppilaan
lukioksi. Lukion lisäksi tiloihin voitaisiin sijoittaa kirjasto ja
nuorisotoimi sekä muitakin toimintoja. Kalajoen lukion
vetovoimaisuus on varmistettava uusilla ajanmukaisilla tiloilla ja
vetovoimaisilla linjaratkaisuilla. Yhtenäiskoulu voitaisiin
toteuttaa hyvin Merenojan kouluun, kun tilaa vapautuu lukiolta.
Mielestäni tämä ratkaisu olisi Kalajoen kaupungin kannalta
kaikkein paras ja taloudellisin ratkaisu. Samalla saataisiin
kaupallisten palvelujen paraneminen toteutettua järkevällä
tavalla.
Erkki
Aho
kaupunginvaltuutettu
Päivän
mietelause
Ei
voi yhtä aikaa elää yhteiskunnassa ja olla siittä riippuaton.
Joka
istuttaa puun, rakastaa muitakin kuin itseään.
Aatteen
puolesta ei pidä kuolla, vaan elää.
Kun
rikkaat käyvät sotaa, köyhät kuolevat.
Totuus
on sodan ensimmäinen sankarivainaja.
Turvallisuus
ei ole aitojen panemista, vaan ovien aukaisemista.
Värssy
Onnen
taivas tähtinen
päällesi
sun paistakoon
ja
kaikki sinun polkusi
kukkia
kasvakoon.
Musiikki,
joka on jäänyt mieleeni
Liikunta
ja terveys
Paino
102,0 kg, verenpaine aamulla 147/94 , lepopulssi 56, verenpaine
illalla 154/89, lepopulssi 56. Uinti 0 m / 18 000
m,
Jumppa 0 min / 2200 min. Kuntosali 0 min/ 2160 min, Kävely 0 km/ 64
km Pyöräily 0 km / 77 km , Hiihto 0 km/ 28 km, juoksu 0 / 0 km,
rullaluistelu 0 / 0 km.
Loppukevennys
Video: Valmentajan
uskomattomat refleksit pelastivat 11-vuotiaan tytön – ”Tiesin,
että olin putoamassa...”
Video: Taipumaton nainen
ajaa ryöstäjän ulos baaristaan
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/video-taipumaton-nainen-ajaa-ryostajan-ulos-baaristaan/5856814
Valtio ryhtyy
tuplasakottamaan kansalaisia tänä keväänä ja tienaa yli 100
miljoonaa lisää
Jääkiekon MM-kisat:
Otteluohjelma ja lohkot 2016
http://www.kaleva.fi/urheilu/jaakiekko/mm-kisat/jaakiekon-mm-kisat-otteluohjelma-ja-lohkot-2016/725776/#.VxoOXrQxWg8.facebook
Video: Tamperelaistunut
tyrmäyskone tylynä – venäläisvastustaja lattiaan vain 13
sekunnissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti