tiistai 24. syyskuuta 2013

TI 24.09 .2013




Päivän sää

Lämpötila aamulla + 5 C, tuuli koillisesta 3 m/s, selkeäää ja poutaa, suhteellinen kosteus 88 %, lämpötila päivällä + 7 C , aurinko nousee 07.11, aurinko laskee 19.19, päivän pituus 12 h 08 min.

Tapahtumat

Tänään oli Kalajoen kaupuginvaltuuston kokous. Ennen valtuustonkokousta Fennovoiman toimitusjohtaja Juha Nurmi ja aluetiedottaja Auli Hietala informoivat valtuutettuja ja yleisöä Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta.
Valtuuston kokouksen jälkeen oli iltakoulu valtuutetuille aiheena yleinen talousnäkymä ja vuoden 2014 taloussuunnitelma sekä vuosien 2015 ja 2016 talousarvioraamit. Kataisen hallituksen rakennepoliittisen ohjelman arvioidut vaikutukset Kalajoella ovat 13,73 miljoonaa euroa. Tämä merkitsee sitä, että tuloveroprosentin pitäisi olla 27,75 %. Nyt odotetaan Kataisen hallituksen päätöksiä siitä, mitä toimintoja kunnilta otetaan pois. Kataisen hallituksen päätös merkitsee sitä, että kun henkilöstömenot ovat noin 70 prosenttia kaupungin menoista, niin Kataisen hallitus määrittelee miltä toimialoilta Kalajoen kaupunki irtisanoo henkilöstöä.

Kansalaiset olivat kyllästyneet vanhojen puolueiden toimintaan ja siksi perussuomalaiset saavuttivat uskomattoman suuren vaalivoiton, mikä tunnetaan Jytkyn nimellä.
Timo Soinin 2kg jytky
http://www.youtube.com/watch?v=IT06siITu0Q

Uudessa kasvavassa puolueessa monet vanhojen puolueiden ääriainekset näkivät mahdollisuutensa. Myös monet muut henkilöt näkivät mahdollisuutensa uudessa puolueessa. Kalajoki joutui kokemaan tämän kehityksen.

Perussuomalaiset Kalajoella - nousu ja tuho osa 1
http://ehdokas.blogspot.fi/2013/09/perussuomalaiset-kalajoella-nousu-ja.html

Perussuomalaiset Kalajoella - nousu ja tuho osa 2
http://ehdokas.blogspot.fi/2013/09/perussuomalaiset-kalajoella-nousu-ja_17.html

Perussuomalaiset Kalajoella - nousu ja tuho osa 3
http://ehdokas.blogspot.fi/2013/09/perussuomalaiset-kalajoella-nousu-ja_19.html

Perussuomalaiset Kalajoella - nousu ja tuho osa 4
http://ehdokas.blogspot.fi/2013/09/perussuomalaiset-kalajoella-nousu-ja_2256.html

Kahden blogistin toiminta Kalajoella on aiheuttanut suurta harmia. Minun mielestäni ja minun oikeustajuni mukaan näiden blogistien kirjoitukset täyttävät kirkkaasti törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.

Reijo Karjalainen
http://reijo.karjalainen.kotisivukone.com/blogi/2013/09/12/48

Ari Keronen
http://www.arikeronen.blogspot.fi/2013/09/perakamaripoika.html

Poliitisesti kokematon puoluesihteeri on ollut täysin piirin puheenjohtajan vietävissä. He toimivat Erkki Aholta salaa ja tämän selän takana. Häikäilemättömän toiminnan tuloksena on ollut puoleen ja kalajokisten edun vastainen järjetön ratkaisu.

Merijärvelle perustettiin perussuomalaisten paikallisyhdistys
http://www.kp24.fi/uutiset/lehtiteema/1480/345686/3/Merij%C3%A4rvelle-perustettiin-perussuomalaisten-paikallisyhdistys

Todella härskiä ja likaista toimintaa.

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa
Erkin kommentti:
Tämä sähköpostiviesti vahvistaa omalta osaltaan käsitystä Koiviston valtiopetoksesta

Aihe: prof. Heikki Ylikankaan vastaus . seminaarikyselyyn
Päiväys: 10.06.2002 15.06
Hyvä xxxxxx xxxxx
Muistelen, että tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa.
Koivisto puolsi kantaa, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoa. Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen oli kuitenkin teettänyt lainanottajan oikeuksia puoltavan päätöksen KKO:ssa ennen kokousta, mistä Koivisto oli selvästikin näreissään.
Minulta ei ollut pyydetty valmisteltua puheenvuoroa. Käytin kuitenkin keskustelussa puheenvuoron, jossa käsittelin tuomioistuinten merkitystä valtiota muodostavina instituutioina historiassa ja EU:n toiminnassa. Ennakkotapauksin ohjataan kehitystä haluttuun suuntaan ja luodaan oikeudellista massaa, josta kodifikaatioin tiivistetään yleiset ja perustuslait. Minä olin ymmärtääkseni tullut kutsutuksi merkittäviksi arvioitujen juristien mukana laskien minut kuuluvaksi samaan joukkoon, vaikka itse asiassa olen historioitsija. Silloin olin oikeushistorian professori oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
Aika huomattava osa läsnäolleista myötäili Koivistoa. Näin tämä oli nähtävästi etukäteen olettanut ja oli siinä oikeassa. Itse tuin Heinosta. Tilaisuudessa ei päädytty mihinkään erityiseen tulokseen, koska päätös, johon haluttiin vaikuttaa, oli jo tehty.
Tilaisuus ymmärtääkseni vahvisti Koiviston asemaa suhteessa juristeihin. Hänen mahdollisia nuhteitaan pelättiin. Koivistoa siis myötäiltiin enemmänkin pelosta kuin uskosta tämän argumenttien oikeudelliseen pätevyyteen.
Olen ottanut vapauden lähettää tekstin Jukka Kekkoselle, joka oli alustaja ja nuorempana miehenä muistaa asiat paremmin.

Terveisin
Heikki Ylikangas

Koiviston konklaavi – irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Karmea totuus pankkikriisistä

PR-talojen konkurssivyyhti

Tuomioiden purkuperusteet korkeimmalle oikeudelle

Poliisijohtaja Sauli Kuha kieltäytyy vastaamasta

Poliisihallitukselle ja valtakunnansyyttäjävirastolle

Kantelu okeuskanslerille

Valtiopetos on tosiasia

Rikostutkintapyyntö valtiopetoksesta

Täällä lisää todistusaineistoa

Kävin tapaamassa poliisiylijohtaja Mikko Paateroa

Rikostutkintapyyntö ulosottomies Vesa Heikkisestä ja kihlakunnanvouti Outi Rantahalvarista

EOK-jäsentiedote 11.9.2013
Oikeusvaltion haaksirikko: Koiviston konklaavi loukkasi yksilön perusoikeuksia
 Moderni oikeusvaltio perustuu keskeisesti valtiovallan kolmijakoon eli siihen, että lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan.
 Tämän rajan yli mentiin 6.5.1992 ns. Koiviston konklaavissa, kun tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui salassa järjestettyyn tilaisuuteen korkeimman oikeuden tuomareita ja muita lainoppineita. Salassa pidetyllä tilaisuudella loukattiin räikeästi demokraattiselle oikeusvaltiolle kuuluvia arvoja, hallinnon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta vastaan, toteaa Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) liittohallituksen puheenjohtaja varatuomari Petri Kankaansivu.
 Keskustelutilaisuudessa tasavallan presidentti saattoi omalla arvovallallaan vaikuttaa tuomioistuimien ratkaisuihin. Tästä vaikuttamisesta ei ole näyttöä, mutta olennaista asiassa ei ole se, ovatko ylimmän toimeenpanovallan edustajan toimet vaikuttaneet tuomareihin vaan se, mikä oli toiminnan tarkoitus ja päämäärä. Nyt julkistettujen tietojen perusteella toiminnan tarkoituksesta ei jää epäselvyyttä.
 Presidentti Koiviston tarkoituksena oli vaikuttaa tuomareihin yleisen edun nimissä pankin asiakkaina olleita tavallisia kansalaisia vastaan. Koska oikeusvaltion tehtävänä on yksilön perusoikeuksien suojeleminen valtiovaltaa vastaan, presidentin toiminta loukkasi suoraan yksilön perusoikeuksia. Yksinkertaisinta ilmaista sama asia on, että suomalainen oikeusvaltio kärsi tilaisuudessa haaksirikon, toteaa EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.
 Voidaan myös kysyä, onko tällä tapauksella vaikutusta nykyhetkeen. Mielestäni vaikutus on selvä, jollei Koiviston konklaavin pöytäkirjoja julkisteta kokonaan. Salakähmäisyys heikentää kansalaisten yleistä luottamusta tuomioistuinten toiminnan riippumattomuuteen, kommentoi asiaa varatuomari Petri Kankaansivu.

MIKSI SUOMEEN PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN?
http://nra.fi/videos/miksi-suomeen-perustuslakituomioistuin/

Uutiset

"Koiviston konklaavin" osallistujat muistelevat: näin presidentti fundeerasi


Krp:n päällikkö ruoskii poliisia


MOT: Punainen määräys

Rahaa rajan takaa

MTV3: Romanimiehen päätä poljettiin asvalttiin, poliiseille sakot


Bermudan kolmiossa toimiikin USA:n laivaston salainen koeasema

Marskin vaietut virheet

"Ote alkoi lipsua"

Mannerheimin ”kohtalokas” virhe olikin Suomen onni?
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/62609-mannerheimin-kohtalokas-virhe-olikin-suomen-onni

Nokia antoi väärää tietoa Stephen Elopin toimitus­johtajasopimuksesta
http://www.hs.fi/talous/Nokia+antoi+v%C3%A4%C3%A4r%C3%A4%C3%A4+tietoa+Stephen+Elopin+toimitusjohtajasopimuksesta/a1379911626849

He päättivät Nokian hallituksessa Elopin miljoonapalkkiosta
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288601428285.html

Elop-soppa sakenee - johtajasopimus uusittiin samana päivänä, kun puhelimet myytiin
http://yle.fi/uutiset/elop-soppa_sakenee_-_johtajasopimus_uusittiin_samana_paivana_kun_puhelimet_myytiin/6846757


Kemijärveltä Brasiliaan – näin suomalainen metsäteollisuus rynnii etelään

Mielenkiintoiset blogit

Koiviston konklaavi 1992 - irvokas näytelmä oikeusvaltiossa
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/09/770-koiviston-konklaavi-1992-irvokas.html

Valtiopäiviä 150 vuotta
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/09/774-valtiopaivia-150-vuotta.html

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149069-salattu-muistio-valottaa-koiviston-tuomioistuin-kritiikkia-pankkikiistoissa

Koiviston konklaavi – pro et kontra
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149154-koiviston-konklaavi-pro-et-kontra

Koiviston konklaavin salaisen muistion vaikutukset yrittäjän elämään.
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149145-koiviston-konklaavin-salaisen-muistion-vaikutukset-yrittajan-elamaan

Vääryyden uhrien edustajia ei kuulla
http://www.promerit.net/2013/09/22362/

Valtiopetoksesta
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/

Hyvinvointi vai euro? Euroopan talouskriisin syiden ja seurausten jäljillä
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=8765

"Neljäs tie" kuvaus Suomen poliittisesta tiestä EU:n rahaliittoon
http://tave.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149956-neljas-tie-kuvaus-suomen-poliittisesta-tiesta-eun-rahaliittoon

Nokiakaupat - Sammon ryöstö?
http://mikkoaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149955-nokiakaupat-sammon-ryosto

Pakko puhaltaa uutta kuplaa – tai vanha poksahtaa
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/09/22/pakko-puhaltaa-uutta-kuplaa-tai-vanha-poksahtaa/201313094/170

Jorma Ollila - Nokian troijalainen?”
http://www.uusisuomi.fi/raha/62576-jorma-ollila-nokian-troijalainen

Teknologia-sektorin miljardikaupat – manipulointia ja rahastusta?
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/150012-teknologia-sektorin-miljardikaupat-manipulointia-ja-rahastusta

LAISÄÄDÄNTÖTYÖN ASIANTUNTIJAT.
http://nra.fi/videos/laisaadantotyon-asiantuntijat/

Eurokriisin syyt ja seuraukset – lyhyesti
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=8806

Toimittajan itsekehu
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2013/09/23/toimittajan-itsekehu/

Kotihoidontuki on pelastettava
http://blogit.iltalehti.fi/antti-kaikkonen/2013/09/23/kotihoidontuki-on-pelastettava/

Nyt täytyy sanoa vähän rumasti - Nokian väärät profeetat
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/150116-nyt-taytyy-sanoa-vahan-rumasti-nokian-vaarat-profeetat

Julkinen kysymys Suomen poliisille
http://pelimannet.puheenvuoro.uusisuomi.fi/150074-julkinen-kysymys-suomen-poliisille


Kolme kirjoitusta kansanopistojen ahdingosta ja tulevaisuudesta (2/3)

KKO 2013:69 ja 70: vapauttavia tuomioita kunnianloukkausjutuissa
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/09/775-kko-201369-ja-70-vapauttavia.html

Dokumenttiprojekti: Häätanssi (6 päivää katseluaikaa jäljellä)
http://areena.yle.fi/tv/2003650

Mielipiteeni

Kuinka vakavasti olet panostanut omaan elämääsi tullaksesi sen arkkitehdiksi? Millaisia haasteita sinulla on ollut ratkaistavana? Miten olet selviytynyt niistä vai oletko antanut periksi ja laskenut odotusten rimaa? Haitko vastauksia, koulutitko itseäsi, tapasitko todellisa ammattilaisia ja kysyitkö heiltä neuvoja? Kuinka paljon rahaa olet investoinut itseesi?
Ihmiset jaksavat kyllä valittaa, mutta he eivät tee mitään poistaakseen valitusten syyt. He eivät tiedä, että paras mahdollinen investointikohde on omissa ajatuksissa. Yksi hyvin valttu kirja saattaisi avata uuden maailman. Yksi seminaari voisi raottaa innostuksen ovia.
Moni asia saa arvonsa vasta sitten, kun sitä ei ole, mutta pitäisi olla. Ammattilaisuus omassa elämässä on sen yhtälön ymmärtämistä, että tuloksia edeltää toiminta, toimintaa ajatus ja ajatuksen laatu on yhtä kuin asenteesi laatu.

Päivän mietelause

Ahdistus on tie.
Hyvä omatunto on yhtämittainen joulu.
Eämässä on vain yksi kestävä kivijalka, hyvä omatunto.
Se rakkaus, jota voidaan mitata, on rutiköyhä.
Intohimo on syntymäsään kuuromykkä.
Kolme neljännestä rakkaudessa on uteliaisuutta.

Värssy

Monta on kaunista,
monta on hyvää
vain yksi on parasta
tunnetta syvää,
suuri on ihme
myötäelämisen taito,
sen omaa vain ystävä,
jonka sydän on aito.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Janne Tulkki - Rakkaustarina
http://www.youtube.com/watch?v=fhJiYL4bD8w

Topi Sorsakoski - Olet kaikki
http://www.youtube.com/watch?v=yg57rqUkezo

Kari Tapio - Ainut maailmassa
http://www.youtube.com/watch?v=pwjmDQSsyJc

Terveys ja liikunta

Paino 98,6 kg, verenpaine 147/93 lepopulssi 44. Uinti 0 m / 123 000 m. Jumppa 0 min / 2870 min. Kuntosali 0 min/ 4310 min. Kävely 0 km /738 km. Pyöräily 0 km /2217 km.

Aloitin loppuvuoden laihdustusohjelma
Lähtökohtatilanne 13.09.2013

Ikä 63 v 3 kk
Paino 98,3 kg
Verenpaine 144/88
Lepopulssi 53
keskivartalo-ongelma”, ikä tekee kankeaksi, ruokavalio ei ole vielä laadittu, eikä energiakulutuksen seurantaa, olen pitkään kärsinyt korkeasta verenpaineesta, mistä johtuu sydämen vasemman kammiolihaksen voimistuminen niin, että se aiheuttaa infarktin vaaran, viimeiset kuukaudet verenpaine hallinnassa.

Harrastaa aktiivisesti liikunta: tilanne 13.09.2013 pyöräily 2110km, kävely 684, uinti 116 km, kuntosali 65 tuntia, kotijumppa 46 tuntia vuoden 2013 aikana.

Tavoitteet
Painon pudotus ½ viikossa.
Aikataulu 13.09. 98,3 kg,
      28.9. painotavoite 97,3 kg, 11.10. painotavoite 96,3 kg, 25.10. painotavoite 95,3 kg, 8.11. painotavoite 94,3 kg, 22.11. painotavoite 93,3 kg, 6.12. painotaivoite 92,3 kg , 20.12. painotavoite 91,3 kg 31.12. painotavoite 90,0 kg.
Verenpainetavoite 130/80
Lepopulssitavoite 50
Tänään kävimme GoFit-kuntosalin ohjaajan kanssa harjoitusohjelman lävitse. Ohjelma jakaantuu kolmeen harjoitukseen viikossa. Ensimmäinen treenikerta tuntui kyllä lihaksistossa, joten ohjelma vaikutti onnistuneelta.
  • Yksi vuorenvarma konsti polttaa rasvaa on aamulenkki tyhjällä vatsalla. Vettä voi vähän juoda, mutta ei mitään aamiaista. Jos kokeilet sitä kolme kertaa viikossa kahden viikon ajan, niin tulokset alkavat jo näkyä. Lenkin pituus voi olla 30-60 minuuttia, Jutta Gustafsberg neuvoo.
    Kilot eivät karise - kuka auttaa laihduttajaa?
Loppukevennys

Best Ever of Just for Laughs Gags Part 8 – TradeBankerStyle.blogspot.
http://www.youtube.com/watch?v=miJtw2JGA1I

Best Ever of Just for Laughs Gags part 12 – TradeBankerStyle.blogspo
http://www.youtube.com/watch?v=X5zntsZeuzA

Best Ever of Just for Laughs Gags part 13 – TradeBankerStyle.blogsp
http://www.youtube.com/watch?v=tWdyLsQyGKM

Best Ever of Just for Laughs Gags part 14 - TradeBankerStyle.blogspo
http://www.youtube.com/watch?v=FCWLT73X6uY

Manne oli käynyt kaupungissa ostoksilla. Hankintoihin kuului myös
viinapullo. Kun mies saapui kotikyläänsä ja lähti kohti tanssilavaa,
saapui paikalle myös virkavaltaa.
- Mitäs sinulla on siellä laukussasi? kysyi virkapukuinen.
- Mitäs miul, karttahan siel, Manne vastasi.
- Mutta kun se hölskyy selvästi, intti poliisi.
Johon Manne nopeasti:
- Oho katos se onkii merikartta


Kerro, kuinka tutustuit tulevaan vaimoosi?
- No itse asiassa se alkoi väärinkäsityksestä. Olin viheltämässä lennosta
taksia...


Arska istui tarpeillaan pihan puuseessä ovi selkosen selällään ja katseli samalla liikennettä lähitiellä. Ohi kulkeva naapurin emäntä huusi:
–Panisit ies oven kiinni!
–Mittee varten? Eihän kukkaan tiältä ou varastanna mittää.


Rakennusmies on matkahommissa kaukana kotoa ja katselee illalla lompakossaan olevaa valokuvaa. Eräs työkaveri huomaa miehen puuhat ja kysäisee:
- Onko siinä kuva vaimostasi?
- Jep.
- Sinulla taitaa olla kova koti-ikävä.
- Onpa hyvinkin, mutta kun tätä kuvaa hetken katselee se menee kummasti ohi.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti