sunnuntai 15. syyskuuta 2013

SU 15.09 .2013



Päivän sää

Lämpötila aamulla + 9 C, tuuli kaakosta 3 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 99 %, lämpötila päivällä + 19 C , aurinko nousee 06.45, aurinko laskee 19.51, päivän pituus 13 h 06 min.

Tapahtumat

Tämän sunnuntai-päivän jääkiekko-ottelut Suomi-sarjassa
KeuPa HT – Pyry 2-4
RoKi – JHT 4-3
Hermes – S-Kiekko 1-4
KooVee – FoPS 4-3 JA
Oilers – Ketterä 3-1

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa
Erkin kommentti:
Tämä sähköpostiviesti vahvistaa omalta osaltaan käsitystä Koiviston valtiopetoksesta

Aihe: prof. Heikki Ylikankaan vastaus . seminaarikyselyyn
Päiväys: 10.06.2002 15.06
Hyvä xxxxxx xxxxx
Muistelen, että tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa.
Koivisto puolsi kantaa, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoa. Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen oli kuitenkin teettänyt lainanottajan oikeuksia puoltavan päätöksen KKO:ssa ennen kokousta, mistä Koivisto oli selvästikin näreissään.
Minulta ei ollut pyydetty valmisteltua puheenvuoroa. Käytin kuitenkin keskustelussa puheenvuoron, jossa käsittelin tuomioistuinten merkitystä valtiota muodostavina instituutioina historiassa ja EU:n toiminnassa. Ennakkotapauksin ohjataan kehitystä haluttuun suuntaan ja luodaan oikeudellista massaa, josta kodifikaatioin tiivistetään yleiset ja perustuslait. Minä olin ymmärtääkseni tullut kutsutuksi merkittäviksi arvioitujen juristien mukana laskien minut kuuluvaksi samaan joukkoon, vaikka itse asiassa olen historioitsija. Silloin olin oikeushistorian professori oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
Aika huomattava osa läsnäolleista myötäili Koivistoa. Näin tämä oli nähtävästi etukäteen olettanut ja oli siinä oikeassa. Itse tuin Heinosta. Tilaisuudessa ei päädytty mihinkään erityiseen tulokseen, koska päätös, johon haluttiin vaikuttaa, oli jo tehty.
Tilaisuus ymmärtääkseni vahvisti Koiviston asemaa suhteessa juristeihin. Hänen mahdollisia nuhteitaan pelättiin. Koivistoa siis myötäiltiin enemmänkin pelosta kuin uskosta tämän argumenttien oikeudelliseen pätevyyteen.
Olen ottanut vapauden lähettää tekstin Jukka Kekkoselle, joka oli alustaja ja nuorempana miehenä muistaa asiat paremmin.

Terveisin
Heikki Ylikangas

Koiviston konklaavi – irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Karmea totuus pankkikriisistä

PR-talojen konkurssivyyhti

Tuomioiden purkuperusteet korkeimmalle oikeudelle

Poliisijohtaja Sauli Kuha kieltäytyy vastaamasta

Poliisihallitukselle ja valtakunnansyyttäjävirastolle

Kantelu okeuskanslerille

Valtiopetos on tosiasia

Rikostutkintapyyntö valtiopetoksesta

Täällä lisää todistusaineistoa

Kävin tapaamassa poliisiylijohtaja Mikko Paateroa

Rikostutkintapyyntö ulosottomies Vesa Heikkisestä ja kihlakunnanvouti Outi Rantahalvarista
EOK-jäsentiedote 11.9.2013
Oikeusvaltion haaksirikko: Koiviston konklaavi loukkasi yksilön perusoikeuksia
 Moderni oikeusvaltio perustuu keskeisesti valtiovallan kolmijakoon eli siihen, että lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan.
 Tämän rajan yli mentiin 6.5.1992 ns. Koiviston konklaavissa, kun tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui salassa järjestettyyn tilaisuuteen korkeimman oikeuden tuomareita ja muita lainoppineita. Salassa pidetyllä tilaisuudella loukattiin räikeästi demokraattiselle oikeusvaltiolle kuuluvia arvoja, hallinnon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta vastaan, toteaa Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) liittohallituksen puheenjohtaja varatuomari Petri Kankaansivu.
 Keskustelutilaisuudessa tasavallan presidentti saattoi omalla arvovallallaan vaikuttaa tuomioistuimien ratkaisuihin. Tästä vaikuttamisesta ei ole näyttöä, mutta olennaista asiassa ei ole se, ovatko ylimmän toimeenpanovallan edustajan toimet vaikuttaneet tuomareihin vaan se, mikä oli toiminnan tarkoitus ja päämäärä. Nyt julkistettujen tietojen perusteella toiminnan tarkoituksesta ei jää epäselvyyttä.
 Presidentti Koiviston tarkoituksena oli vaikuttaa tuomareihin yleisen edun nimissä pankin asiakkaina olleita tavallisia kansalaisia vastaan. Koska oikeusvaltion tehtävänä on yksilön perusoikeuksien suojeleminen valtiovaltaa vastaan, presidentin toiminta loukkasi suoraan yksilön perusoikeuksia. Yksinkertaisinta ilmaista sama asia on, että suomalainen oikeusvaltio kärsi tilaisuudessa haaksirikon, toteaa EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.
 Voidaan myös kysyä, onko tällä tapauksella vaikutusta nykyhetkeen. Mielestäni vaikutus on selvä, jollei Koiviston konklaavin pöytäkirjoja julkisteta kokonaan. Salakähmäisyys heikentää kansalaisten yleistä luottamusta tuomioistuinten toiminnan riippumattomuuteen, kommentoi asiaa varatuomari Petri Kankaansivu.

MIKSI SUOMEEN PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN?
http://nra.fi/videos/miksi-suomeen-perustuslakituomioistuin/

Uutiset

"Koiviston konklaavin" osallistujat muistelevat: näin presidentti fundeerasi


Krp:n päällikkö ruoskii poliisia


Suomen portti EM-koripallon välieriin sulkeutui


Thaipoimijat jäivät Suomeen – ”Sinne menivät köyhien ihmisten rahat”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/62373-thaipoimijat-jaivat-suomeen-sinne-menivat-koyhien-ihmisten-rahat

Karhunmetsästys etenee vauhdilla – yli puolet kiintiöstä kaadettu

VR:n monopolia rautateillä puretaan pienin paloin
http://yle.fi/uutiset/vrn_monopolia_rautateilla_puretaan_pienin_paloin/6830001

Suomalaista vettä Saksan vesimarkkinoille
http://yle.fi/uutiset/suomalaista_vetta_saksan_vesimarkkinoille/6829902


Mielenkiintoiset blogit


Koiviston konklaavi 1992 - irvokas näytelmä oikeusvaltiossa
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/09/770-koiviston-konklaavi-1992-irvokas.html

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149069-salattu-muistio-valottaa-koiviston-tuomioistuin-kritiikkia-pankkikiistoissa

Koiviston konklaavi – pro et kontra
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149154-koiviston-konklaavi-pro-et-kontra

Koiviston konklaavin salaisen muistion vaikutukset yrittäjän elämään.
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149145-koiviston-konklaavin-salaisen-muistion-vaikutukset-yrittajan-elamaan

Vääryyden uhrien edustajia ei kuulla
http://www.promerit.net/2013/09/22362/

Valtiopetoksesta
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/

Komissaari puhuu yhä puppua eurokriisin syistä
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/09/15/komissaari-puhuu-yha-puppua-eurokriisin-syista/201312824/170

Nuorisotakuu melkein tyhjää puhetta
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149440-nuorisotakuu-melkein-tyhjaa-puhetta

Kontrollin modernit metodit 
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=8776


Mielipiteeni


Yksi yleisimmistä syistä, jonka vuoksi ihmiset luopuvat tavoittelemasta päämääräänsä ennen kuin ovat sen saavuttaneet, on se valtava työmäärä, joka tuntuu vielä olevan edessäpäin, ennen kuin kaikki on valmista. Päämäärät jotka itsellemme asetamme – kuten kolme vuotta lukiota, viisi vuotta yliopistoa, kymmenen vuotta menestyvän uran luomiseen, useita vuosia uuden vieraan kielen oppimiseen tai satoja muita pienempiä tavoitteita, joiden saavuttamiseen kuluu aika – tuntuvat joskus ylitsepääsemättömiltä edeltä käsin katsottuna. Asennoitumalla asiaan tällä tavoin et taatusti uskaltaudukaan asettamaan itsellesi kovia merkittäviä päämääriä, sillä kaikki huomattavat saavutukset ovat väistämättä kovan työn takana.
Suositeltavaa onkin siksi jakaa tavoitteensa tuhansiin pienempiin osatavoitteisiin ja pyrkiä yhteen välitavoitteeseen kerralla. Nakerra tie auku päämäärääsi pala palalta – kuten hiiri juustovuoren juurella. On hämmästyttävää, miten paljon on mahdollista saada aikaan asettamalla itselleen johdonmukaisia välitavoitteita ja etenemällä päivä päivän jälkeen näiden kautta kohti lopullista päämäärää.


Päivän mietelause


Hetkinen onnea on enemmän arvoinen kuin tuhat vuotta historiaa.
Elämän ongelmista ei selviä kuin ratkaisemalla ne.
Mitä enemmän sinulla on ongelmia, sitä enemmän olet elossa.
Kaikki asiat ovat vaikeita, ennen kuin ne ovat helppoja.
Vain hiljalleen ne haavat parantua voi.
Päivänvalo pilkistää pienestäkin raosta.


Värssy

Maa kunnasten ja laaksojen,
mi on tuo kaunoinen?
Tuo hohtees kesäpäivien,
tuo loisteen pohjan tulien,
täätalven, suven ihana,
mi ompi soma maa?

Aleksis Kivi

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Zulu Dance

south african zulu music part 1

south african zulu music part 2
https://www.youtube.com/watch?v=i4tD_4s7V94&list=PL43119F863E271408

Terveys ja liikunta

Paino 96,5 kg, verenpaine 146/89 lepopulssi 50. Uinti 0 m / 118000 m. Jumppa 0 min / 2750 min. Kuntosali 0 min/ 3980 min. Kävely 9 km /702 km. Pyöräily 0 km /2166 km.

Aloitin loppuvuoden laihdustusohjelma
Lähtökohtatilanne 13.09.2013

Ikä 63 v 3 kk
Paino 98,3 kg
Verenpaine 144/88
Lepopulssi 53
keskivartalo-ongelma”, ikä tekee kankeaksi, ruokavalio ei ole vielä laadittu, eikä energiakulutuksen seurantaa, olen pitkään kärsinyt korkeasta verenpaineesta, mistä johtuu sydämen vasemman kammiolihaksen voimistuminen niin, että se aiheuttaa infarktin vaaran, viimeiset kuukaudet verenpaine hallinnassa.

Harrastaa aktiivisesti liikunta: tilanne 13.09.2013 pyöräily 2110km, kävely 684, uinti 116 km, kuntosali 65 tuntia, kotijumppa 46 tuntia vuoden 2013 aikana.

Tavoitteet
Painon pudotus ½ viikossa.
Aikataulu 13.09. 98,3 kg,
      28.9. painotavoite 97,3 kg, 11.10. painotavoite 96,3 kg, 25.10. painotavoite 95,3 kg, 8.11. painotavoite 94,3 kg, 22.11. painotavoite 93,3 kg, 6.12. painotaivoite 92,3 kg , 20.12. painotavoite 91,3 kg 31.12. painotavoite 90,0 kg.
Verenpainetavoite 130/80
Lepopulssitavoite 50

Loppukevennys

Scary Invisible Tiger Prank
http://www.youtube.com/watch?v=D5TmvFmTgtU

Instant Accomplice - Jealous Girlfriend Eliminates Sexy Competition
http://www.youtube.com/watch?v=P0bWq05h6w4

Best of Just For Laughs Gags - Creepy Coffin Pranks
http://www.youtube.com/watch?v=BqzD63f4J04

Hilarious,Funny Best of Just for Laughs Compilation Ever ENJOY Pa
http://www.youtube.com/watch?v=7QGRzXA8rmw


Suomessa on kolme kuovilajia:
Isokuovi
Pikkukuovi
Liukuovi



USA:ssa saapui nuori nainen lääkärintarkastukseen. Kun hän riisui pusakkansa, tohtori näki naisen rinnassa suuren punaisen H-kirjaimen. Lääkäri ihmetteli:
- Mistähän tuo on tullut?
- Poikaystäväni pusakasta. Hän opiskelee Harvardissa, ja on siitä niin ylpeä, ettei ota puseroa pois päältään edes silloin, kun rakastelemme.
Seuraavana saapui tyttö, jolla oli rinnassaan sininen Y. Lääkäri kysyi myös häneltä, miksi Y oli siinä, ja sai selityksen:
- Poikaystäväni opiskelee Yalessa, ja on siitä niin ylpeä, ettei ota yliopiston pusakkaa pois edes rakastellessamme.
Seuraavaksi vastaanotolle tuli nuori nainen, jonka vatsassa oli vihreä M-kirjain. Lääkäri sanoi:
- Antakaas kun arvaan. Poikaystävänne opiskelee Michiganissa.
- Kuinka niin? Ei minulla ole poikaystävää. Minulla on tyttöystävä ja hänkin opiskelee Washingtonissa.



Sammuin eilen eteisen lattialle.
- Mitä siten tapahtui?
- Vaimo haukkui minut pystyyn

Mitä eroa on piispa Henrikillä ja piispa Kantolalla?
- Lalli vei hengen piispa Henrkiltä ja pallit veivät viran piispa Kantolalta



Hauskaa nähdä sinua! Kuinkas asiasi sujuvat?
- Mikäs siinä. Olen ottanut ensi askeleen avioeron tiellä.
- Mitä? Oletko riitautunut miehesi kanssa?
- Ei, olen juuri mennyt naimisiin.



Isäntä sanoi emännälle:" Eukko, määkkö kaappaan?"
Emäntä:" No, suatampa männäkkin."
Isäntä:" Tuo koppa kaljoo ja paketti partakonneen teriä. Jos et sua kaekkii yhellä kerttoo tuotua, niin jätä ne partakonneen terät poes."













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti