lauantai 14. syyskuuta 2013

LA 14.09.2013



Päivän sää

Lämpötila aamulla + 10 C, tuuli etelästä 2 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 99 %, lämpötila päivällä + 19 C , aurinko nousee 06.42, aurinko laskee 19.55, päivän pituus 13 h 13 min.

Tapahtumat

Kävin katsomassa Suomi-sarjan jääkiekko-ottelun JHT-Kalajoki-R-Kiekko. Ottelu päättyi numeroihin 3-2. RoKi-Hermes 6-5 JA. Suomen jääkiekkoliiton tulospalvelu ei toimi vieläkään.

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa
Erkin kommentti:
Tämä sähköpostiviesti vahvistaa omalta osaltaan käsitystä Koiviston valtiopetoksesta

Aihe: prof. Heikki Ylikankaan vastaus . seminaarikyselyyn
Päiväys: 10.06.2002 15.06
Hyvä xxxxxx xxxxx
Muistelen, että tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja - mikäli mahdollista - mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa.
Koivisto puolsi kantaa, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoa. Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen oli kuitenkin teettänyt lainanottajan oikeuksia puoltavan päätöksen KKO:ssa ennen kokousta, mistä Koivisto oli selvästikin näreissään.
Minulta ei ollut pyydetty valmisteltua puheenvuoroa. Käytin kuitenkin keskustelussa puheenvuoron, jossa käsittelin tuomioistuinten merkitystä valtiota muodostavina instituutioina historiassa ja EU:n toiminnassa. Ennakkotapauksin ohjataan kehitystä haluttuun suuntaan ja luodaan oikeudellista massaa, josta kodifikaatioin tiivistetään yleiset ja perustuslait. Minä olin ymmärtääkseni tullut kutsutuksi merkittäviksi arvioitujen juristien mukana laskien minut kuuluvaksi samaan joukkoon, vaikka itse asiassa olen historioitsija. Silloin olin oikeushistorian professori oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
Aika huomattava osa läsnäolleista myötäili Koivistoa. Näin tämä oli nähtävästi etukäteen olettanut ja oli siinä oikeassa. Itse tuin Heinosta. Tilaisuudessa ei päädytty mihinkään erityiseen tulokseen, koska päätös, johon haluttiin vaikuttaa, oli jo tehty.
Tilaisuus ymmärtääkseni vahvisti Koiviston asemaa suhteessa juristeihin. Hänen mahdollisia nuhteitaan pelättiin. Koivistoa siis myötäiltiin enemmänkin pelosta kuin uskosta tämän argumenttien oikeudelliseen pätevyyteen.
Olen ottanut vapauden lähettää tekstin Jukka Kekkoselle, joka oli alustaja ja nuorempana miehenä muistaa asiat paremmin.

Terveisin
Heikki Ylikangas

Koiviston konklaavi – irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Karmea totuus pankkikriisistä

PR-talojen konkurssivyyhti

Tuomioiden purkuperusteet korkeimmalle oikeudelle

Poliisijohtaja Sauli Kuha kieltäytyy vastaamasta

Poliisihallitukselle ja valtakunnansyyttäjävirastolle

Kantelu okeuskanslerille

Valtiopetos on tosiasia

Rikostutkintapyyntö valtiopetoksesta

Täällä lisää todistusaineistoa

Kävin tapaamassa poliisiylijohtaja Mikko Paateroa

Rikostutkintapyyntö ulosottomies Vesa Heikkisestä ja kihlakunnanvouti Outi Rantahalvarista

EOK-jäsentiedote 11.9.2013
Oikeusvaltion haaksirikko: Koiviston konklaavi loukkasi yksilön perusoikeuksia
 Moderni oikeusvaltio perustuu keskeisesti valtiovallan kolmijakoon eli siihen, että lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan.
 Tämän rajan yli mentiin 6.5.1992 ns. Koiviston konklaavissa, kun tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui salassa järjestettyyn tilaisuuteen korkeimman oikeuden tuomareita ja muita lainoppineita. Salassa pidetyllä tilaisuudella loukattiin räikeästi demokraattiselle oikeusvaltiolle kuuluvia arvoja, hallinnon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta vastaan, toteaa Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) liittohallituksen puheenjohtaja varatuomari Petri Kankaansivu.
 Keskustelutilaisuudessa tasavallan presidentti saattoi omalla arvovallallaan vaikuttaa tuomioistuimien ratkaisuihin. Tästä vaikuttamisesta ei ole näyttöä, mutta olennaista asiassa ei ole se, ovatko ylimmän toimeenpanovallan edustajan toimet vaikuttaneet tuomareihin vaan se, mikä oli toiminnan tarkoitus ja päämäärä. Nyt julkistettujen tietojen perusteella toiminnan tarkoituksesta ei jää epäselvyyttä.
 Presidentti Koiviston tarkoituksena oli vaikuttaa tuomareihin yleisen edun nimissä pankin asiakkaina olleita tavallisia kansalaisia vastaan. Koska oikeusvaltion tehtävänä on yksilön perusoikeuksien suojeleminen valtiovaltaa vastaan, presidentin toiminta loukkasi suoraan yksilön perusoikeuksia. Yksinkertaisinta ilmaista sama asia on, että suomalainen oikeusvaltio kärsi tilaisuudessa haaksirikon, toteaa EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.
 Voidaan myös kysyä, onko tällä tapauksella vaikutusta nykyhetkeen. Mielestäni vaikutus on selvä, jollei Koiviston konklaavin pöytäkirjoja julkisteta kokonaan. Salakähmäisyys heikentää kansalaisten yleistä luottamusta tuomioistuinten toiminnan riippumattomuuteen, kommentoi asiaa varatuomari Petri Kankaansivu.

MIKSI SUOMEEN PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN?
http://nra.fi/videos/miksi-suomeen-perustuslakituomioistuin/

Uutiset

"Koiviston konklaavin" osallistujat muistelevat: näin presidentti fundeerasi


Krp:n päällikkö ruoskii poliisia


Professori: Ahteen palkkaus voisi täyttää korruption tunnusmerkit


Venäjä esitti suomalaista yrittäjää terroristilistalle

Uusi käänne marjasodassa: Thaimaalaiset poimijat palaavatkin kotiin jo lauantaina?

Yhdysvallat ja Venäjä pääsivät sopimukseen Syyriasta

Mielenkiintoiset blogit

Koiviston konklaavi 1992 - irvokas näytelmä oikeusvaltiossa
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/09/770-koiviston-konklaavi-1992-irvokas.html

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149069-salattu-muistio-valottaa-koiviston-tuomioistuin-kritiikkia-pankkikiistoissa

Koiviston konklaavi – pro et kontra
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149154-koiviston-konklaavi-pro-et-kontra

Koiviston konklaavin salaisen muistion vaikutukset yrittäjän elämään.
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149145-koiviston-konklaavin-salaisen-muistion-vaikutukset-yrittajan-elamaan

Vääryyden uhrien edustajia ei kuulla
http://www.promerit.net/2013/09/22362/

Valtiopetoksesta
http://koti.mbnet.fi/jorjaa/

Pekka Ervasti: Kokoomuksen tarharyhmä
http://yle.fi/uutiset/pekka_ervasti_kokoomuksen_tarharyhma/6829036

Hallituksen arvioitava uudelleen alkoholipolitiikkansa
http://blogit.iltalehti.fi/jaana-pelkonen/2013/09/12/hallituksen-arvioitava-uudelleen-alkoholipolitiikkansa/

Susanna Koski: "En oo täyrellinen, mutta paras mahdollinen"
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/149413-susanna-koski-en-oo-tayrellinen-mutta-paras-mahdollinen

Mediakäräjiä käydään taas, nyt jutussa Hilkka Ahde vs. Timo Räty
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/09/772-mediakarajia-kaydaan-taas-nyt.html

Kosovon sota: hegemonisen imperialismin häpeätahra – Taisteleva humanismi, osa 7b
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=8774


Mielipiteeni

Jotkut pelkäävät olla tekemisissä toisten kanssa siksi, että he uskovat esiintymisellään luovansa vaikutelman teennäisen tuttavallisesta myyntimiehestä, poliitikosta tai yhteiskunnallisesta kiipijästä. Jos sinusta tuntuu kiusalliselta puhutella tuttavaasi etunimeltä, kysyä hänen lapsiensa ja vaimonsa vointia tai hänen omia kuulumisiaan, jatka tästä huolimatta, kunnes tunnet olosi täysin luontevaksi. Käyttäytymisesi ei ole teennäisyyttä, vaikka se saattaakin poiketa aikaisemmasta tavastasi. Kaikki uusi tuntuu aluksi oudolta kunnes siihen tottuu.


Päivän mietelause


Se mikä koskettaa kaikkia, koskettaa myös minua.
Hullu on se, joka ei yritä toteuttaa unelmiaan kykyjensä mukaan.
Yksi ei voi auttaa kaikkia, mutta kaikki voivat auttaa yhtä.
Älä tee muille mitä et halua tehtävän itsellesi.
Pidämme toisistamme, koska meillä on samanlaisia vaivoja.
Suuri ihminen osoittaa suuruutensa sillä, miten hän kohtelee pieniä ihmisiä.


Värssy

Tääll`olo meill`on verraton
ja kaikki suotuisaa;
vaikk`onni mikä tulkohon,
maa, isänmaa se meillä on.

J.L. Runeberg

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Tinikling - Bamboo Dance
http://www.youtube.com/watch?v=TonQH9DjJT8

Bakya - Philippine Folk Dance
http://www.youtube.com/watch?v=3c1FNzJOsSg

Leron, Leron Sinta - Philippine Folk Dance
http://www.youtube.com/watch?v=iugkghH7IEE

Terveys ja liikunta

Paino 98,0 kg, verenpaine 140/82 lepopulssi 56. Uinti 1000 m / 118000 m. Jumppa 0 min / 2750 min. Kuntosali 0 min/ 3980 min. Kävely 9 km /693 km. Pyöräily 28 km /2166 km.

Aloitin loppuvuoden laihdustusohjelma
Lähtökohtatilanne 13.09.2013

Ikä 63 v 3 kk
Paino 98,3 kg
Verenpaine 144/88
Lepopulssi 53
keskivartalo-ongelma”, ikä tekee kankeaksi, ruokavalio ei ole vielä laadittu, eikä energiakulutuksen seurantaa, olen pitkään kärsinyt korkeasta verenpaineesta, mistä johtuu sydämen vasemman kammiolihaksen voimistuminen niin, että se aiheuttaa infarktin vaaran, viimeiset kuukaudet verenpaine hallinnassa.

Harrastan aktiivisesti liikuntaa: tilanne 13.09.2013 pyöräily 2110km, kävely 684, uinti 116 km, kuntosali 65 tuntia, kotijumppa 46 tuntia vuoden 2013 aikana.

Tavoitteet
Painon pudotus ½ viikossa.
Aikataulu 13.09. 98,3 kg,
      28.9. painotavoite 97,3 kg, 11.10. painotavoite 96,3 kg, 25.10. painotavoite 95,3 kg, 8.11. painotavoite 94,3 kg, 22.11. painotavoite 93,3 kg, 6.12. painotaivoite 92,3 kg , 20.12. painotavoite 91,3 kg 31.12. painotavoite 90,0 kg.

Verenpainetavoite 130/80
Lepopulssitavoite 50

Loppukevennys

Best Of Just For Laughs Gags - Underappreciated Pranks

Epic Old Man - Traffic Jam Prank
http://www.youtube.com/watch?v=G0PekTUmBdY

Dog Fetches Back Smelly Surprise
http://www.youtube.com/watch?v=SBN4TkR3B80

Instant Accomplice - Annoyed Girlfriends ATTACK Street Busker
http://www.youtube.com/watch?v=lbvxpmm96_w

Myöhään yöllä Arsène Lupin murtautui taloon, jonka kuvitteli olevan tyhjä. Hän hiipi hämärässä olohuoneessa kunnes yht’äkkiä jämähti paikalleen kuullessaan kovan äänen:
-Jeesus seuraa sinua!.
Hiljaisuus palasi huoneeseen ja Arsène Lupin jatkoi hiipimistä eteenpäin.
-Jeesus seuraa sinua!, kuului taas.
Arsène Lupin pysähtyi liikkumattomaksi. Häntä pelotti. Kauhuissaan hän katseli ympärilleen. Pimeässä nurkassa hän huomasi lintuhäkin ja häkissä papukaijan. Hän kysyi papukaijalta:
-Sinäkö se sanoit, että Jeesus seuraa minua?.
-Kyllä, vastasi papukaija.
Arsène Lupin huokaisi helpotuksesta ja kysyi papukaijalta:
-Mikä sinun nimesi on?.
-Musti, vastasi papukaija.
-Musti!??, johan on typerä nimi papukaijalle, virnuili Arsène Lupin, kuka helvetin idiootti antaa papukaijalle nimeksi Musti?!.
-Sama idiootti, joka antoi Rottweilerille nimeksi Jeesus., papukaija vastaa.



Seksi on kuin lumisadetta, koskaan ei tiedä montako senttiä tulee ja kauanko kestää!


Olipa kerran pikku - Jussi setänsä kanssa kaupungilla. Kun he kävelivät ilotalon ohi, sedän mieleen pätkähti ajatus että tuonne voisi poiketa. Mut pihkura kun on toi poikakin mukana... mitähän se tekisi sillä aikaa. Mentiin sitten kuitenkin sisään ja Jussi jäi istumaan aulaan odottelemaan, kun setä oli asioilla. 
Ilotytöt katselivat poikaa ja miettivät mitenkä he Jussia sen aikaa viihdyttäisivät kun setä oli ylökerrassa. Sitten yksi ilotyttö keksi, että tarjotaan sille jäätelöä. Jäätelöä haettiin ja Jussi nautiskeli hyvällä halulla miettien että ei hassumpi paikka tällainen ilotalo.Makeaa saa mahan täydeltä.
Setä sitten tuli jonkun ajan päästä alakertaan ja kysyi Jussilta: Miten olet viihtynyt odotellessasi.
Jussi vastasi: Ihan hyvin olen viihtynyt ja tämä on loistopaikka.Kolme jaksoin kokonaan ja neljättäkin vähän nuolaista ...



Savolaisukko matkusti junassa ja vastapäätä istui hienon näköinen rouvahenkilö. Savolaisukko yritti tapansa mukaan herättää keskustelua ja kysäisi rouvalta: -"Mistees se roova on kotosin?" Rouva ei katsonut aiheelliseksi maalaisille vastata... siispä savolainen kysyy uudestaan: -"Nii että mistee työ outta lähtösin?" Rouva ei vastaa vieläkään, joten savolainen korottaa ääntään ja kysyy vielä kerran: -"Että mistee se on roova kotosin?" Viimein rouva vastaa vastahakoisesti: -"Tuoltahan minä Keski-Suomesta." Johon savolainen kommentoi: -"No johan minä arvasin, ettei tuommonen rellukka reonalla pysyskään."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti