torstai 23. marraskuuta 2017

TO 23.11.2017


Mukavat muistot on itselläni Raution urheilukentältä vuosilta 1957 -1970. Vuonna 1970 on olin Raution kunnan urheiluohjaajana ja joka ilta oli kentällä toimintaa. Ikäkausiurheilu ja jalkapallo olivat kovassa kurssissa, samoin kyivenväliset kilpailut. Siniseen kuplavolkkariin mahtui jalkapallojoukkue nuoria pelaajia. Alueseuraotteluissa Raution Kisailijat oli tuohon aikaan vahva urheiluseura.

Päiväni

Kalajokiseutulehdessä ja Kalajokilaaksossa oli otsikko, että Kalajoki-näyttelylle etsitään paikkaa. Miksi Kalajoki-näyttelylle pitää etsiä paikkkaa ja kenen toimeksiannosta? Nykyinen paikka on poikkeuksellisen hyvä. Haluan tietää kuka etsii Kalajoki-näyttelylle paikkaa? Tietääkseni minä omistan Kalajoki-näyttelyn ja päätän minne se sijoitetaan. Siis kukaan muu ei sille voi etsiä paikkaa kuin minä. Kuka on se tomppeli, joka ilmoittautuu Kalajoki-näyttelyn paikanhakijaksi minun puolestani minulta lupaa kysymättä? En anna Kalajoki-näyttelyä ammattitaidottomien käsiin. Vaikka minä olen ulosotossa, niin minä omistan Kalajoki-näyttelyn. Verottaja on hyväksynyt Kalajoki-näyttelyn verotusarvoksi 34 000 euroa. Todellinen arvo on paljon suurempi kuin verotusarvo, Poliisin ja oikeuslaitoksen mukaan en ole syyllistynyt rikokseen vaikka ulosottovelallisena omistan Kalajoki-näyttelyn. Kalajoen kaupungille on tulossa verovaroilla hankitut kirjasto- ja kulttuuritilat n. 1900 m2. Lisäksi Kalajoen kaupungilla on 250 000 euroa varattu itsenäisyyden juhlavuoden 2017 rahastoon kulttuurihankintoja varten ja valtiolta on saatu 400 000 euroa kulttuurihankintoja varten. En voi ymmärtää miksi Kalajoki-näyttely ei sovellu Kalajoen kaupungin uuteen kulttuuritilaan. Mielestäni kysymys Kalajoen kaupungin tietoisesta syrjinnästä Kalajoki-näyttelyn omistajaa Erkki Ahoa kohtaan. Tämä sivistyslautakunnan päätös on 34 vuotta jatkuneen Erkki Ahon syrjinnään viimeisin näyttö. En voi luottaa Kalajoen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan Anita Ohtamaan ammattitaitoon pätkääkään. Mielestäni hän on poliittinen valinta. Siksi perun Kalajoki-näyttelyä koskevan myyntitarjoukseni Kalajoen kaupungille.

Kävin uimassa 2 tuntia. Puhelinoperaattorin kanssa vihdoinkin yhteisymmärrys ja sopimus. Vakuusaksua joudun maksamaan 100 euroa puhelinoperaattori. Aikamoinen nylkyri tuo Elisa.

Olen odottanut korkeimmalta oikeudelta vastausta, mutta en ole saanut. Tämä on aina huono ennusmerkki asian lopputuloksen suhteen. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että korkein oikeus miettii, että miten voi tehdä väärän päätöksen. Tilanne on kimurantti, koska lain mukaan tulisi myöntää valituslupa ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti valitukseen. Jos ei anneta niin asia menee Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Jos taas menetellään oikein ja lain mukaisesti niin purkuasiassani kaikki eri oikeusasteiden ratkaisut tulisi purkaa.
Kävin kävelemässä 5 km.

Blogini

Asia 2017/688

JHT – KHT 6-2

Mielipiteet

Raiskaus ei kuuluu uskontoon eikä kulttuuriin

Miten toteutuu oikeus YK:n sotarikos-tuomioistuimessa?

PARATIISI-PAPERIT JA SUOMALAISTEN LISTAT

Alueuutiset

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Kotimaan uutiset

Rukan hiihtohissit suljettiin mie­le­nil­mauk­se­na – työnantajan ilmoittama työsulku suututti työntekijät

Rikosoikeusprofessori seksuaalisesta hyväksikäytöstä: Lasten kohdalla pitäisi tuomita useammin raiskauksena

Las­tenp­sy­kiat­rian professori: Kymmenvuotias hy­väk­si­käy­tet­ty ei voinut ymmärtää mitä hänelle tapahtuu

Siviilin analyysi: Voisiko tulevasta hävittäjäkaupasta säästää miljardin puolustuksesta tinkimättä?

Yleinen työttömyyskassa sai Verohallinnosta uuden johtajan

Sähköautot kuumentavat nikkelibisnestä – Terrafamen akkukemikaalitehtaalle useita kilpailijoita

Tutkijalta tyly arvio: ”Tilastot ovat armottomat – muuttovoittoa vain 5 maakuntaan”

Päivi Nerg johtamaan sote-uudistusta

Ulkomaan uutiset

"Bosnian teurastaja" Ratko Mladic tuomittiin elinkautiseen - aikoo poikansa mukaan valittaa tuomiostaan

Itä-Ukrainan separatistialueella muhii hämärä valtakamppailu

Talousuutiset

Anttilan, Stockmannin ja Vallilan ir­ti­sa­not­tu­jen työn­te­ki­jöi­den EU-tukipaketti hyväksyttiin

Urheilu-uutiset

Venäjältä lähti taas Sotshin mitaleja – olympiavoittaja menettää tittelinsä

Neljä venäläistä suljettiin iäksi olympialaisista - kultamitalistin hylkäys poiki talviolympiahistoriaa

Repivä riita suomalaisessa huippuvoimistelussa – maailmanmestarijoukkueet lähtivät ovet paukkuen

Petra Olli hävisi avauksensa MM-paineissa

Petra Ollille selätystappio keräilyerissä
Loppukevennykset

Joukkopakoa ennakoitiin, FB-ryhmiin soluttauduttiin, kokoomus loi painetta... Näin PS:n sisällä kuohui ennen kesäkuuta

Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

Valkoisen talon henkilöstö lähti luvatta naisiin Trumpin Aasian kiertueella – vakavat seuraukset uhkaavat

18-vuotiasta kuopiolaista Helmiä odotti paareilla raajaton, silmätön mies – ”En saanut mitään ohjeita”

IL selvitti: Tanja Karpelan ja Suvi Lindénin eläkkeiden arvo 1,1 miljoonaa euroa - ex-ministereille maksetaan kotona olemisesta yhtä paljon kuin siivoojalle 44 vuodessa

Saksan lähettiläs savusti ulos ulkoministeri Rudolf Holstin - oliko tällä merkitystä Talvisodan kannalta?

Poliisi sai valmiiksi Jari Sillanpään rikostutkinnan

Venäläinen kansanedustaja ja miljardööri pidätettiin Ranskassa veronkiertoepäilyn vuoksi

Supo paljasti salaiset paperit: Hotellikortit hämmentävät – Mitä John F. Kennedyn murhaaja teki Helsingissä?

Viinapiru (The Booze Devil)

Bulgaria , Kazanlak - Stara Zagora Dashcam SONY Z5 PRENIUM 27.03.16

ENGLISH - BULGARIAN . language course 100 LESSONS

I learn Bulgarian lesson 1(Аз уча Български урок 1)

Yle-Areena

Dok: Susia vai ei, siinä pulma

Savoa ja Karjalaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti