tiistai 28. marraskuuta 2017

TI 28.11.2017

Tunnistaako joku nämä henkilöt? Kysymys on olympiasoihdun kuljetuksesta Kalajoella.

Päiväni




Ajatteletko, ettet voi päästää jostakin epämiellyttävästä asiasta irti, koska saat siitä toimeentulosi, turvallisuutesi, tai jotakin, mitä et luule saavasi mistään muualta?

Mutta entäpä jos tämä onkin vain rajoittunutta ajattelua? Ehkäpä todellisuudessa kaikki tuleekin aina yhdestä ja samasta lähteestä? Lähde voi käyttää kanavinaan mitä arvaamattomimpia reittejä toimittaakseen sinulle tarvitsemasi ja haluamasi. Kanavat myös vaihtuvat jatkuvasti. Työpaikkasi ei voi taata toimeentuloasi, lääkäri terveyttäsi tai poliisi turvallisuuttasi.

Jos vaadit kaiken tulevan jotakin tiettyä reittiä, suljet valtavan määrän monenlaista hyvää pois elämästäsi.







Nyt olen saanut nettiyhteydet pelaamaan ja pystyn hoitamaan asioita paremmin. Luonnollisesti puhelinyhteyden saaminen helpotti tilannetta huomattavasti. Nettiyhteyden ollessa toimimaton en voinut katsoa JHT:n jääkiekko-ottelua Järvenpään Haukkoja vastaan, mutta voittohan siitäkin ottelusta tuli. JHT etenee vakuuttavasti kohti tavoitetta. Toivon, että Kalajoella ollaan valmiita tavoitteen toteutumiseen.
Kotini sähkösopimuksen muuttaminen nimiini on ollut todella vaikea asia. Onneksi netti- ja puhelinyhteydet toimivat täällä ulkomailla. Tänään sain yhteyden molempiin tahoihin, jotka hoitavat sähkön tuottamisen ja myymisen. Toivon, että asia onnistuu. Sähkösopimus on aikaisemmin ollut vaimoni nimissä, koska luottokelvottomana en olisi voinut solmia sähkösopimustaa. Laki on nyt muuttunut ja muutan sähkösopimuksen omiin nimiini. Otinkin yhteyttä Vateenfalliin ja Eleniaan jotta sähkösopimus saadaan aikaan. Tänään vielä en ole saanut vastausta Vateenfallilta.

Kävin kuntosalilla 120 minuuttia ja kävelin 6 km.

Blogini

Asia 2017/688

FPS – JHT 2-4

Mielipiteet

Lukijoilta: Turvallinen Suomi myös seuraavat 100 vuotta

Savuavan aseen” löytyminen otti aikansa

Sukupuolineutraalia uutisointia - järjenvastaistako!

Alueuutiset

Piileekö pikkukunnan teollisuusalueella satojen miljoonien salaisuus? Porosta saatava luulääke hakee kaupallista läpimurtoa

Fennovoima siirtää pää­kont­to­rin­sa Helsingistä Pyhäjoelle - satoja ihmisiä siirtyy, uusi iso hal­lin­to­ra­ken­nus rakenteille

Kotimaan uutiset

Väitös Talvivaarasta: Poliitikkojen puhe taloudesta painoi enemmän kuin aktivistien huoli luonnosta

Ministeriö töppäsi Terrafamen uraanitilaisuudessa: väärää tietoa ja ilmoitus viime tipassa

Ulkomaan uutiset

Nimitystaisto Amerikan malliin: Trump nimitti rahoitusalaa valvovaan kuluttajavirastoon uuden johtajan, edellinen johtaja ei suostu väistymään

Venäjän valtiovarainministeriö paljastaa: Puolustusmenot seuraavan kolmen vuoden aikana lähes sata miljardia euroa

Macronille tyly vastaanotto Länsi-Afrikassa: kranaatti-isku Ranskan sotilaita vastaan ja autosaattue kivisateessa

Talousuutiset

Autoveron alennus lähtee takseilta vaiheittain

Taloyhtiö voisi myydä hukkalämpöään kaupungin verkkoon – Asiantuntijaryhmä avaisi suuret kaukolämpöverkot kilpailulle

Alma Median aluelehdistä vähenee 35 työpaikkaa

Urheilu-uutiset

Susijengille kirvelevä tappio kotiparketilla – Tshekki jätti Suomen alle 60 pisteen

Hiihtosuunnistaja Koskela maailmancupin kisan voittoon

Suomi onnistui ampumahiihdon sekaviestissä: "Harva 21-vuotias suomalaismies pääsee tuollaisessa johtoasemassa kilpailemaan maailmancupissa"

Yhä useamman pelin voi katsoa kotoa: otteluiden televisiointi haastaa seurat

Taas meni mitaleita uusjakoon: KOK mitätöi viiden venäläisurheilijan Sotshin-tulokset

Valvonta petti totaalisesti – osa Lippo Pesiksen pelaajista jäi viime kaudella ilman lakisääteistä va­kuu­tus­tur­vaa

Joel Armia vakuutti Minnesotaa vastaan – sai enemmän jääaikaa kuin Patrik Laine

Suomi lähtee jälleen hakemaan ringeten MM-kultaa: "Meillä on kolme hyvää hyökkäyskenttää ja taktisestikin olemme paljon parempia"

Tässä Suomen joukkueet – hiihtolajien maailmancupit jatkuvat Lillehammerissa

19 huippujalkapalloilijaa kuoli järkyttävässä lento-onnettomuudessa – maalivahti kertoo ihmepelastumisestaan: ”Ei voi selittää lääketieteellä”

Venäjältä mitätöitiin taas Sotshin olympiamitaleja – kaksi ampumahiihtäjääkin listalla

Loppukevennykset

Nuori mies ampui suden pimeällä metsätiellä, tyttöystävä näytti valoa otsalampulla – eläimen kallo kätkettiin metsästysvalvojana toimivan isän pakastimeen

Suomalainen tykkipatteri taisteli Neuvostoliiton lentokoneita vastaan vielä kaksi viikkoa aselevon jälkeen

DDR:n yleisurheiluhirmun ura loppui jo 23-vuotiaana – väittää, että valtion painostus pilasi hänen terveytensä

Dopingaineita olisi riittänyt noin 3 000 kuukauden väärinkäyttöön – laaja rikosvyyhti tuli ilmi Pohjois-Suomessa

Suomen dramaattinen loppukiri vapauteen: Itsenäisyyssenaatti, itsenäisyysjulistus, itsenäisyystunnustus ja lopulta kapina

Nimitystaisto Amerikan malliin: Trump nimitti rahoitusalaa valvovaan kuluttajavirastoon uuden johtajan, edellinen johtaja ei suostu väistymään

Huviveneestä paljastui 17 jemeniläistä – katso kuvat piilopaikoista

Jääkäri Stenholm sai salaviestin Saksan mahtavimmalta mieheltä – Svinhufvud luki sen ääneen ja tuli ”erinomaisen hyvälle tuulelle”

Poliisi tutkii laajaa rikosvyyhtiä: Jengiläisten epäillään lahjoneen rakennusmestareita rahalla ja huumeilla – rikollisryhmä päässyt urakoimaan isoille työmaille

Nesebar (Несебър), Bulgaria - Drone footage over The Old Town

Just for Laughs Gags parte 2

Terveys ja liikunta

Tämä on tapahtunut kuukaudessa

23.10.2017
Paino 104,0 kg. Verenpaine aamulla 146/92 pulssi 56. Verenpaine illalla 153/87, lepopulssi 52. Jumppa 30/3415 min, kävely 2/241 km, pyöräily 0/2416 km, uinti 0/100 000 m, kuntosali 20/6330 min, juoksu 0/5 km, hiihto 0/0 km , rullaluistelu 0/0 km.

27.11.2017

Paino 97,0 kg. Verenpaine aamulla 143/76/pulssi 50, jumppa 0/3785, kävely 6/363 km, pyöräily 0/2416 km, kuntosali 120/7880 min, uinti 0/ 106000 m juoksu 0/5 km, hiihto 0/0 km, rullaluistelu0/0km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti