sunnuntai 22. lokakuuta 2017

SU 22.10.2017

Varatuomarit Asko Keränen ja Paavo M. Petäjä ovat tunnustaneet tekonsa. Pidän syyttäjä Sulo Heiskari tämän epäillyn rikollisliigan pääorganisaattorina. Omia tekemisiään peitälläkseen on ohjeistanut poliiseja rikostutkinnassa. Hän on myös toiminut Ylivieskan käräjäoikeuden tiedottajana. On syytä epäillä, että Ylivieskan käräjäoikeuden tuomarit ovat olleet rikollisessa toiminnassa mukana.

Jos minulle jotain sattuu niin todistusaineistot asioista löytyvät työhuoneeni seinältä Kalajoki-näyttelystä sekä Kalajoki-näyttely kansiosta. Myös kotona olevan työhuoneen oikean puoleisen kaapin mustassa salkussa on keskeinen todistusaineisto sekä sen allaolevassa banaanilaatikossa.
Lisäksi ylemmällä hyllyllä on 14 nidottua kirjaa PR-talojen konkurssivyyhdestä ja piharaknnuksen varastossa on 10 banaanilaatikollista aineistoa asiasta. Tämä todistaa sen, että Suomi ei ole oikeusvaltio, vaan valtion rikollisuutta ohjeistataan ylhäältä alaspäin poliisin, syyttäjien, oikeuslaitoksen ja laillisuusvalvonnan osalta. Kansanedustajat suojelevat rikollista toimintaa ja siksi suomalaiset eivät saa oikeutta myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.
Tässä kirjoja kirjahyllyssäni valtionpetoksen todistamiseksi.

Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Päivän sää Kalajoella

Tänään Kalajoella on mwlko pilvistä ja poutaa. Lämpötila on + 4 C ja - 1 C välillä. Tuulen suunta luoteesta. Tuulen voimakkuus on 3-4 metriä sekunnissa. Ilman suhteellinen kosteus on 79 %. Aurinko nousee 08.34 ja laskee 17.41. Päivän pituus Kalajoella on tänään 9 tuntia 07 minuuttia.
Tänään nimipäiviä viettää Anja, Anita, Anniina ja Anitta .

Huomisen ennuste

10 vuorokauden sääennuste Kalajoelle näyttää tällaiselta

Päiväni
Heräsin 02.30. Luin sähköpostit ja katsoin facebookin. Luin lehdet ja tein muistiinpanot. Menin uudestaan nukkumaan. Nousin ylös kahdeksan aikoihin. Jumppasin ja ajoin kuntopyörällä. Katselin uudestaan päivän lehtiuutisia netistä. Söin lounaan ja lähdin 18 km:n pyörälenkille. Onneksi ei satanut kaatamalla.
Illalla seurasin netistä jääkiekkoa ja televisiosta jalkapalloa.

Mietelauseet

Suu sanoo sitä, mitä mieli tuottaa.
Ihmisen veri on punaista.
Ei lehmä tiedä olevansa käyräsarvinen eikä hevonen pitkäturpainen.
Ei osaavalla ole kiire, eikä hätähousu osaa.
Tytär on äitinsä varjo.
Kissan hampaat eivät vahingoita sen pentuja.

Blogini

Vastasin valtineuvostolle

Esko Ahon muistotilaisuus Raution seurakuntakodissa 14.10.2017

KHT – JHT 1-4

Videokuvaus oikeusvarmentaa rikostutkinnan

Tarjous Kalajoen kaupungille

Mielenkiintoiset blogit

Suomalaiset toistensa tukassa - huono juttu

Alueelliset uutiset

Useiden tuntien piiritystilanne yöllä Himangalla – asemies uhkasi naista, asunnosta löytyi useita aseita

Painonnostokilpailut Rautiossa 21.10.2017

Finn Spring Oy:lle valtakunnallinen yrittäjäpalkinto
Erkin kommentti: Kun olin 1990-luvun alkupuolella Raahen Porvari- ja kauppakoulun konsultit Oy:n toimitusjohtajana niin tutkimme puhtaanveden laitoksen perustamista Vihantiin. Valitettavasti silloin hanke kaatui ennakkoluuloihin.

Susi haavoitti hirvikoiraa Ullavassa
Erkin kommentti: Oliko kysymyksessä pantasusi Penne, mikä näytti liikkuvan alueella tuohon aikaan?

Kotimaan uutiset

Ministeriö: Kittilän päättäjillä lokakuun loppuun aikaa erottaa syytteessä olevat
Erkin kommentti: Kysymys lienee eron myöntämisestä syytetyille oikeuskäsittelyn ajaksi.

Kaarolan tila Yli-Iissä sai neljännen navetan, suomalaista naudanlihaa viedään jo briteille

Karjalainen: Sipilä patistelee Väyrystä eroamaan keskustasta

Ulkomaan uutiset

Afganistanin verinen viikko: terroristit tappaneet yli 200 ihmistä

Katalaanit tyrmistyivät Espanjan otteista – sadat tuhannet lähtivät jälleen Barcelonassa kaduille, Yle seuraa paikan päällä

Raju vaalitaifuuni puhaltaa tuulta Japanin konservatiivisen pääministerin Aben siipien alle

Yhdysvaltain tukemat joukot valtasivat Syyrian suurimman öljykentän Isisiltä

Talousuutiset

Ponssen tulos paranee viime vuodesta

Ta­lous­pa­kot­tei­den eristämä Pohjois-Korea tavoittelee tuloja vir­tu­aa­li­va­luut­ta­var­kauk­sil­la

Urheilu-uutiset

TPS taisteli tasapelin Espoossa ja nousee Veikkausliigaan - fanit rynnistivät kentälle

TPS:n ja Hongan kannattajat tappelivat Espoossa – katso, miten voitonjuhlat lähtivät käsistä

SaiPa jatkaa hurmiossa - Kärppien kaato venytti putken seitsemään voittoon

Tarvittiin Pavel Datsjuk katkaisemaan Jokerien historiallinen voittoputki - Pietarin trilleri venyi jatkoajalle

Lauri Markkanen keräsi komean tupla-tuplan NBA:n kotidebyytissään

Suo­ma­lais­jouk­kue Minetit voimisteli EM-hopeaa Sofiassa

Loppukevennys

90- luvun pankkikriisi

Ns. pankkikriisin taustaa

Tekikö Koivisto valtiopetoksen ns. Koiviston konklaavissa?

Ns. pankkikriisi oli suurelta osalta rikollista

Autot roihusivat Vantaan yössä, kuvat näyttävät tuhon – poliisi epäilee: Yksi ja sama sytyttäjä

Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

Trump aikoo julkistaa presidentti Kennedyn murhan salatut kansiot

Joukko miehiä yritti polttaa Irakin lipun suurlähetystön piha-alueella Helsingissä

Tiedätkö missä ja milloin teloitettiin 235 suomalaista kahdessa päivässä?

Asunnossaan riehunut mies hyökkäsi poliisin kimppuun – ei rauhoittunut, vaikka poliisi uhkasi ampuma-aseella

Kummeli - Tangokuningas 2000 (Full)

Karpolla on asiaa - Rattijuopot 2

Poliisi-TV: Ulkomaalaiset taskuvarkaat

Just for Laughs Gags 2011 188 #15MiuntesForLaughs HD

Nuorisovaltuuston kokous

Kalle katseli kun biologian opettaja aloitti kokeen matojen
kanssa. Neljä matoa oli laitettu neljään eri purkkiin.
Ensimmäinen mato oli laitettu purkkiin, jossa oli alkoholia.
Toinen mato oli laitettu purkkiin, jossa oli tupakan savua.
Kolmas mato oli purkissa, jossa oli spermaa. Neljäs mato
oli purkissa, jossa oli multaa.
Yhden päivän jälkeen, nämä olivat tulokset. Ensimmäinen mato
alkoholissa - kuollut. Toinen mato tupakan savussa - kuollut.
Kolmas mato spermassa - kuollut. Neljäs mato mullassa - elossa!
Opettaja kysyi, mitä voimme oppia tästä?
Kalle nosti äkkiä kätensä ja sanoi: "Niin kauan kun juot, poltat
ja nussit niin sinulla ei ole matoja!"

YLE AREENA

Kiehtova maailma: Nepal

Ruotsin kuningskunnan historia

Liikunta ja terveys


Paino 104,0 kg. Verenpaine aamulla 146/93 pulssi 55. Verenpaine illalla 153/87, lepopulssi 52. Jumppa 15/3385 min, kävely 0/239 km, pyöräily 18/2416 km, uinti 0/100 000 m, kuntosali 30/6310 min, juoksu 0/5 km, hiihto 0/0 km , rullaluistelu 0/0 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti