Edsukuntavuosi 2014-2015, taistelua Fennovoimasta
Päivän
sää
Lämpötila
aamulla + 3 C, tuuli kaakosta 5 m/s, pilvistä ja poutaa,
suhteellinen kosteus 94 %, lämpötila päivällä + 3 C , aurinko
nousee 09.04, aurinko laskee 15.15 päivän pituus 06.14 min.
Huominen
sää Kalajoella
Tapahtumat
Sivistyslautakunta
käsittelee tätä esitystä huomenna 19.11.2015
Sivistyslautakunta päättää
esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginval tuustolle,
että
- Merenojan alueelle muodostetaan nykyistä Merenojan koulua laajentamalla yhtenäiskoulu vaihtoehdon 1 mukaisesti niin, että se voi aloittaa toimintansa 1.8.2018. Yhtenäiskouluun siirtyvät opiskelemaan nykyisen Merenojan koulun oppilaiden lisäksi nykyisen Vuorenkallion, Etelänkylän, Mehtäkylän, Rahjan ja Pohjankylän koulun oppilaat.
2. Lukion laajennus
toteutetaan Merenojan koulun laajennuksen yhteydessä.
3. Välittömästi näiden
investointitöiden valmistuttua aloitetaan nykyisen Poh jankylän
koulun korjaus. Pohjankylän koulun vanha osa puretaan ja uudisosa
saneerataan varhaiskasvatuskeskukseksi, jonne sijoitetaan 120
-paikkainen päiväkoti, esiopetus ja ap/ip -toiminta. Iltaisin osaa
tiloista voivat käyttää esim. Kalajoki Akatemia ja
musiikkiopisto. Liikuntasali palvelee edelleen oppilaita
(Pohjankylä, Merenoja) päiväkäytössä ja erilaisia
käyttäjäryhmiä iltaisin ja viikonloppuisin.
4. Raution koulun ja sen
yhteyteen rakentuvan Raution palvelukeskuksen suun nittelu
käynnistetään vuonna 2019 valtuuston päätöksen ehtojen
mukaisesti.
Erkin kommentti:
Valtuuston päätös oli, että Raution koulun suunnittelu
käynnistetään viimeistään vuonna 2019. Käytännössä se on
mahdollista aloittaa jo nyt, koska ehdot täyttyvät. Tästä on pidettävä kiinni ja
sivistystoimenjohtajan esitystä ei saa hyväksyä näiltä osin,
vaan Raution koulun suunnittelu on aloitettava heti ja toteutus niin,
että se on valmiina 2018.
Kaikki
alkoi sodasta
Eduskuntavuosi
2014-2015
Haavoittunut
enkeli
Pohjois-Pohjanmaan
rakennettu kulttuuriympäristö 2015 Kalajoki
JHT –
KHT 6-4
Kunnallinen
päätöksenteko murroksessa
Haaste
käräjäoikeuteen
Vanhoja
kuvia Rautiosta
Olympiavoittaja
Toivo Loukola Nurmen ja Ritolan kukistaja
Erkki
Ahon Kalajoki-näyttely Raution Uutelassa Löttäläntie 28 as 14.
Jos haluat tukea Kalajoki-näyttelyn kehittämistä niin voit tukesi
osoittaa tilille
FI
102 5099 0720 0836 67. Kiitos tuestasi.
Kalajoki-näyttely
Raution Uutelassa
Erkki
Aho Kalajoki-näyttely
Uutiset
MTV3
Yle.fi
Yle
urheilu
Talouspäätösten
syksy
Euroopan
pakolaiskriisi
MV-lehti
MV-Lehden
jutussa olleen päänleikkaajan tiedot löytyivät
Pariisissa
pidätetty viisi – Yle seuraa hetki hetkeltä
IS
seuraa: Naisterroristi räjäytti itsensä Pariisin piirityksessä –
Armeija paikalla, ainakin 2 kuollutta
IL
seuraa Pariisin operaatiota - AFP: Nainen räjäytti itsensä, kaksi
kuollut
MTV
seuraa hetki hetkeltä: Pohjois-Pariisissa piiritystilanne – nainen
räjäytti itsensä piirityksessä
Poliisi
piiritti postikonttoria Pariisin pohjoisosassa
Reuters:
Tämä oli terroristien uusi suunnitelma Pariisissa
Tappouhkaus käänsi
irakilaiskäsipalloilijan elämän päälaelleen – hakee nyt
Suomesta uutta alkua
Vihje räjähdeiskusta
ulkomailta – Saksan ja Hollannin välinen jalkapallo-ottelu
peruttiin
Poliisin mukaan video
vahvistaa yhdeksännen tekijän – yhteenveto Pariisin
terroriteoista
Kuusi avointa kysymystä
Pariisin iskuista: Miten Isis onnistui iskemään Euroopan sydämessä
– epäonnistuiko Ranskan tiedustelu?
Suomen partiovene pelasti
yöllä pakolaisia merestä Kreikassa – osa merihätään
joutuneista hukkui
Kolmen tunnin helvetti –
järkyttävät yksityiskohdat Bataclan-konserttisalin teloituksista
paljastuivat
Seitsemän tapaa, joilla
Isis hankkii rahaa
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2015/11/17/seitseman-tapaa-joilla-isis-hankkii-rahaa/201515159/12
Nigeriassa pommi-isku:
ainakin 32 kuoli ja 80 loukkaantui
Supo: Irakissa ja
Syyriassa ainakin 35 suomalaisjihadistia
Päivystyssairaalat
vähenevät – Katso, millainen sairaalamatkasi on tulevaisuudessa
Kesko ostaa Siwat ja
Valintatalot
Turvapaikanhakijoiden
majoitus Eurajoella keskeytetty
Erkki Aho: SSP-sopimus
kriisinjälkeen
Tiesitkö, että
talvisodan legendaarinen iskulause liittyy kaatuneeseen
huippu-urheilijaan?
Postilakko alkaa huomenna
- näin se vaikuttaa
Mielenkiintoiset
blogit
Isisillä menee huonommin
kuin koskaan
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206657-pariisi-13112015-pariisin-terrori-iskut-osapuolten-kannalta
ORPO
PETTERI
Juha.Sipilä.fi
Hanna
Halmeenpää
Karjalan
kuvalehti
Onko oikeus- ja
poliisijärjestelmän toiminnassa mahdollisesti jotain vikaa?
Päivän
mietelause
"Ihmisen
kyky kärsiä on mittaamaton."
"Täällä
ei tanssita aina ruusuilla ja kukkasilla."
"Ilon
menettäminen on kaiken menettämistä."
"Epätoivo
on huono neuvonantaja."
"Kyyneleet
ovat sielulle kuin saippua iholle."
"Mikä
ei tuhoa minua, tekee minut vahvemmaksi."
Värssy
Maan
korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.
On pimeä korpi ja kivinen tie
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Oi, pianhan lapsonen langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Oi, laps' ethän milloinkaan ottaa sä vois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.
On pimeä korpi ja kivinen tie
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Oi, pianhan lapsonen langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
Oi, laps' ethän milloinkaan ottaa sä vois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois.
Musiikki,
joka on jäänyt mieleeni
Terveys
ja liikunta
Paino
92,0 kg, verenpaine 141/90 lepopulssi 48. Uinti 500 m / 87500
m,
Jumppa 30 min / 4490 min. Kuntosali 70 min/ 6020 min, Kävely 0 km/
580 km Pyöräily 0 km / 2459 km,
Hiihto 0 km/ 55 km, juoksu 0 / 5 km, rullaluistelu 0 / 0 km.
Mies
kuoli kioskin lattialle Tampereella – ehti nimetä epäillyn
surmaajansa
Koskettava hetki
Wembleyllä – Ranskan ja Englannin kannattajat lauloivat yhdessä
Marseljeesia
Porvoolainen kauppias
kyllästyi näpistelijöihin – julkaisi ison kuvan epäillystä
myymälävarkaasta kaupan ovessa
Kadonnut olympiaurheilija
löytyi kuolleena metsästä
Turkkilaisfanit buuasivat
minuutin hiljaisuuden aikana
Kaivosmiehet 41 päivää
sortuneen kaivoksen vankina Tansaniassa – selvisivät syömällä
sammakoita ja torakoita
Mies
tapaa baaritiskillä exänsä nykyisen ja halveksien kysyy: No miltäs
se nyt tuntuu käytettyä tavaraa duunata? Nykyinen katsoo alta
kulmien kysyjää ja tokaisee: No, ensimmäiset viisi senttiä
menettelee, mutta sen jälkeiset 20 senttiä kuin siellä ei olisi
koskaan edes käytykään.
Suuren
ruotsalaisen huonekalutehtaan toimitusjohtaja Håkan meni
liikematkalle New Yorkiin. Hotellin hississä hän tapasi sattumalta
kauniin naisen Yvonnen. Valitettavasti tämä oli ranskalainen,
eivätkä he ymmärtäneet toisiaan.
Ruotsalainen otti esiin lyijykynän pätkän ja paperia , piirsi siihen taksin kuvan.
Yvonne nyökkäsi ja he menivät taksilla kävelylle puistoon.
Håkan piirsi kuvan ravintolasta ja ranskatar suostui jälleen.
Niinpä he menivät syömään.
Ravintolassa Håkan piirsi vihkoonsa kaksi tanssijaa ja matka jatkui kohti yökerhoa.
Parin tunnin päästä Yvonne pyysi saada kynän ja paperia, joilla hän piirsi kuvan parisängystä. Håkan hämmästyi. Hän ei koskaan saanut selville, miten Yvonne tiesi, että hän on Ikeassa töissä.
Ruotsalainen otti esiin lyijykynän pätkän ja paperia , piirsi siihen taksin kuvan.
Yvonne nyökkäsi ja he menivät taksilla kävelylle puistoon.
Håkan piirsi kuvan ravintolasta ja ranskatar suostui jälleen.
Niinpä he menivät syömään.
Ravintolassa Håkan piirsi vihkoonsa kaksi tanssijaa ja matka jatkui kohti yökerhoa.
Parin tunnin päästä Yvonne pyysi saada kynän ja paperia, joilla hän piirsi kuvan parisängystä. Håkan hämmästyi. Hän ei koskaan saanut selville, miten Yvonne tiesi, että hän on Ikeassa töissä.
Isä
vei poikansa kasvatusneuvolaan, koska epäili tämän olevan
jotenkin
häiriintynyt. Neuvolan täti kyseli pojalta:
- Sanohan, kuinka monta rengasta autossa on?
- Neljä, poika vastasi heti.
- Aivan oikein. Entä mitä lehmällä on neljä ja naisella vain kaksi?
- Jalkoja, poika tiesi.
- Hyvä. Entä mitä isälläsi on, mistä äitisi pitää eniten?
- Rahaa.
Neuvolan täti kääntyi isän puoleen ja sanoi:
- Hänestä on aivan turha olla huolissaan. Hän on täysin normaali ja
nokkelakin.
- Siltä näyttää, isä totesi alistuneesti. Itsekin olisin erehtynyt
kahdessa viimeisessä kysymyksessä.
häiriintynyt. Neuvolan täti kyseli pojalta:
- Sanohan, kuinka monta rengasta autossa on?
- Neljä, poika vastasi heti.
- Aivan oikein. Entä mitä lehmällä on neljä ja naisella vain kaksi?
- Jalkoja, poika tiesi.
- Hyvä. Entä mitä isälläsi on, mistä äitisi pitää eniten?
- Rahaa.
Neuvolan täti kääntyi isän puoleen ja sanoi:
- Hänestä on aivan turha olla huolissaan. Hän on täysin normaali ja
nokkelakin.
- Siltä näyttää, isä totesi alistuneesti. Itsekin olisin erehtynyt
kahdessa viimeisessä kysymyksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti