torstai 15. tammikuuta 2015

TO 15.01.2015

Kalajoen kaupungin valtuusto pyysi minulta selvitystä vuonna 2007 rikollisesta toiminnasta luottamustoimen ulkopuolella. Tein selvityksen 1879 sivua + kirjamateriaali. Selvityksessä selvitettiin PR-talojen rikosvyyhdet ja se, että todellisia syyllisiä asioissa olivat syyttäjä Sulo Heiskari ja poliisi Raimo Ollila sekä rikolliset asianajajat ja varatuomarit. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskari ja silloinen valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä salasivat asiat valtuutetuilta ja estivät Erkki Ahoa esittämästä asioita valtuustolle. Kysymyksessä on rikollisten suojelu, mikä rikolaislain mukaan on erittäin raskas rikos. Todistusaineisto on vieläkin Kalajoen kaupungin arkistossa. Jokilaaksojen poliisi on jättänyt asiat tutkimatta. On todennäköistä, että jos poliisi olisi tutkinut asiat niin kaupunginjohtaja ja silloinen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja olisi joutunut kaltereiden taakse eikä olisi nyt enää kiusaamassa kalajokisia. Kuvassa todistusaineisto, mikä on Kalajoen kaupunginarkistossa vielä tänäkin päivänä kaiken kansan nähtävänä.

Päivän sää

Lämpötila aamulla - 2 C, tuuli etelästä 2 m/s, pilvistä ja ajoittaista lumisadetta, suhteellinen kosteus 94 %, lämpötila päivällä - 2 C , aurinko nousee 09.54, aurinko laskee 15.14, päivän pituus 5 t 20 min. Lumen syvyys 32 cm.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Olin tänään esittelemässä Erkki Ahon Kalajoki-näyttelyssä taulujen ja pienoismallien avulla Kalajoen historiaa. Tämän näyttelyn ovat tehneet mahdolliseksi todella korkeatasoiset taideteokset. Pienoismallit on tennyt Leo Takalo ja Ivan Georgiev sekä taulut Markku Hakola, Olga Orell, Tanja Luukkonen, Heikki Myllykangas ja Osmo Tokola. Yleisöltä olen saanut erittäin myönteisen palautteen. Tapion Tuvan näyttelytila on erinomainen tila näyttelyjä varten. Olen erittäin iloinen siitä, että kävijät osaavat arvostaa työni merkityksen ja määrän. Monet ovat tulleet kädestä pitäen kiittämään minua tästä suuresta kotiseututyöstä. Olen suunnitellut näyttelyn laajentamista ja kehittämistä entistä paremmaksi, mutta rahoittajaa asialle en ole löytänyt vielä. Tänään kävin palaverissa projektisuunnitelman laatimisesta näyttelyn tulevaisuudesta. Tänään näyttelyssä kävi Kalajoen Ouuskaupan entisiä työntekijöitä, jotka kokoontuvat kerran kuukaudessa. Tätä vierailua olenkin odottanut jo pitemmän aikaa, mutta nyt se tuli yllättäen ja ehkä seuraavassa palaverissa voidaan kirjoittaa jo Kalajoen Osuuskaupan historiaakin muistiin. Perjantaina ja lauantaina on näyttelytiloissa kokouksia joten näyttelyyn pääsee tutustumaan huomenna torstaina ja sunnuntaina.
Minä uskon, että ensi viikolla voimme polkaista käyntiin Rautio-projektin oikein kunnolla ja tavoitteet ovat selkeät. Suunnitelmat on saatava valmiiksi huhtikuuhun mennessä.

Erkki Ahon KALAJOKI-näyttely

Kalajoen Hiekkasärkillä on kiehtova ja monivaiheinen historia.

Erkki 2014

Miten perussuomalaiset voittavat vuoden 2015 eduskuntavaalit?

Kalajoen kaupunginvaltuuston kokous 16.12.2014
JHT – FPS 0-3

LiigaSärkät – LekaVolley 1-3

Itä-Karjalan suomalaishallinto
http://vanhahistoria.blogspot.fi/2015/01/ita-karjalan-suomalaishallinto.html

Pekka Vasala – kuningasmaileri

Kalajoen graniitin louhinta

Talouskatsaus 2013-2014 – Suomi yhä taantumassa

Tällaista miestä poliisi etsii Oulussa - tappoi kaksi kirveellä

Oulun kirvessurmista epäilty kuoli

Kansanedustajan raju syytös: "Stubb on Suomelle turvallisuusriski"

KU: Stubb painosti toimittajaa TTIP-kirjoittelusta

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Kirvessurmista epäilty mies otettiin kiinni Oulussa – asuntoon rynnäköineet poliisit käyttivät asetta

Poliisi: Tuiran surmatöistä epäilty ja uhrit eivät tunteneet toisiaan

Sotavoima lisääntyy Suomen lähialueilla - Mikä on Venäjän seuraava siirto?

Öljyn hinta syöksyy: Venezuelassa muhii sekasorto

Lehdet: Aarnio-vyyhtiin liitetty huippuasianajaja voittanut Suomen-mestaruuden valehtelussa

Tem:n Erkki Virtanen: Turhakkeet pois lupapolitiikasta

Oman sähkön tuottaminen helpottuu – "Sitten painetaan nappia ja investoidaan"

Sotiminen kiihtyi Itä-Ukrainassa

Mielenkiintoiset blogit

Täältä tullaan keskusta!

Kyytiä haussa

Öljy, uusiutuvat energiamuodot ja me

Nato-optio - turvallisuuden pahin harhakuva

Toiko tyhjä kukkaro sovittelunhalun? (Eu ja EAEU)

Pitäisikö Suomen Venäjä-linjaa tarkistaa?

Lähipoliiseja ja muita hyviä uutisia ensi vuodelle
Erkin kommentti: Milloin poliisi ryhtyy noudattamaan Suomen lakia? Se olisi tärkeä tieto. Milloin esimerkiksi varatuomari Mikko Kovalainen joutuu vastuuseen rikoksistaan? Milloin syyttäjät Sulo Heiskari ja Esa Mustonen saatetaan vastuuseen teoistaan? Milloin lestadiolaiset poliisit Raimo Ollila ja Sauli Kuha saatetaan vastuuseen teoistaan? Milloin asianajaja Antti Latola, varatuomari Paavo M. Petäjä, varatuomari Asko Keränen saatetaan vastuuseen teoistaan? Milloin Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden tuomarit saatetaan vastuuseen teoistaan, esimerkkeinä käräjätuomari Heikki Sneck, Jyrki Määttä, Timo Tammiketo, Jaakko Raittila? Milloin poliisi alkaa tutkimaan valtiopetoksen eli ns. Koiviston konklaavin ja laittoman SSP-sopimuksen, jonka Esko Ahon hallituksen suostumuksella tehtiin? Milloin aletaan tutkimaan Aktiv-Hansa-kauppa ja sen rikokset. Suomella on pitkä matka oikeusvaltioksi, koska laillisuusvalvojat, syyttäjälaitos sekä oikeuslaitos suojelevat rikollisia ja tekevät tahallaan vääriä päätöksiä.


Radio Rapu Hilkka Laikko 1990-pankkikriisi dosentti Arto Luukkanen

Mielipiteeni

Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.
Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti

Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja



Päivän mietelause

Hankkikaa ystäviä. Heissä elätte toisen elämän.
Tosi ystävyys ei jäädy pakkasessa.
Onnelliset ovat ystävykset, jotka rakastavat toisiaan riittävästi kyetäkseen vaikenemaan yhdessä.
Paras keino ystävyyden saavuttamiseksi on ystävyyden osoittaminen.
Tosi ystäville kaikki on yhteistä.
Ilman ystävyyttä ei elämä ole mitään.


Värssy

Kalliimpi kultaakin
on hyvä toveruus,
aatettakin parempi
on hyvä ystävyys.


Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Helene Fischer - Atemlos durch die Nacht

Beatrice Egli - Auf die Plätze, fertig, ins Glück!

Céline Dion - A New Day Has Come

Topi Sorsakoski - Olet kaikki

Jamppa Tuominen: Yritetään yhdessä vielä Lyrics

ILHC 2013 - Invitational Strictly Lindy Hop Finals

Reijo Taipale: Elämän parketeilla

Antonia feat. Sandra - Das ist doch keine Sünde 2008

GEORG OTS - Nii algas see kõik (Marchetti Fascination)

Kalinka, Red army Alexandrov ensemble, Ансамбль Александрова 80 year

Tapio Rautavaara – Metsäkukkia

Helmut Lotti - Bohemian Rhapsody 2003

Terveys ja liikunta


Paino 105,0 kg, verenpaine 154/96 lepopulssi 52 . Uinti 0 m / 0 m, Jumppa 30 min / 180 min. Kuntosali 0 min/ 330 min, Kävely 0 km/ 0 km Pyöräily 0 km / 0 km, Hiihto 0 km/ 0 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Pikkupojat - Teknologia jyllää

Spede Show – Sirkkelisahuri

Spede Show - Vihkiparin unohdus

Nyhjää tyhjästä - Naispapin sairauskohtaus kirkossa

Pekka ja Pätkä kertausharjoituksissa osa1

Siskonpeti - Mitä sulla on pusseissa

Mankeli - Oikeus ja totuus

Blondi oli ajelemassa autolla. Silloin hän näki kun puhelinasentaja kiipesi pylvääseen.
- Mikä tyhmyri, blondi tuumi. - luuleeko hän että ajan autolla ensimmäistä kertaa

"Vuonna 1272 arabit keksivät kondomin, käyttämällä materiaalina lampaan suolta. Vuonna 1873 britit jalostivat ideaa aavistuksen verran, ottamalla sen ensin pois lampaasta"

Gorilla kuoli vanhuuteen eläintarhassa juuri ennenkuin eläintarha piti avata.
Koska gorilla oli eläintarhan suurin nähtävyys, eikä eläintarhalla mennyt kovin hyvin omistaja kysyi talonmieheltä voisiko hän sadalla eurolla päivässä esittää gorillaa kunnes he löytävät uuden tilalle.
Talonmies suostuu ja nopeasti “uudesta gorillasta” kasvaa eläintarhan suurin menestys. Kuukauden päästä kuitenkin uutuudenviehätys katoaa.
Lisää yleisöä tavoitellakseen talonmies päättää kiivetä gorillahäkin aidan yli ja temppuilla leijona-aitauksen yläpuolella. Talonmiehen ote kuitenkin lipeää ja hän putoaa suoraan leijonan viereen aitaukseen.
Talonmies huutaa gorillapuvussa kurkku suorana “APUA, APUA” kunnes leijona lyö häntä mahaan ja sanoo “Turpa kiinni tai me molemmat saamme potkut!”

Olin jotain 15 vuotta ja tiesin että pitäisi viikonlopuksi ostaa kondoomeja, joten menin R kioskille niitä ostamaan.
Ujo poika kun olin niin odottelin kunnes kioski oli ihan tyhjä ennen kuin menin tiskille niitä ostamaan.
Asiaa ei myöskään auttanut että R kioskin tiskin takana oli taas se oikein kaunis ja upea nuori blondi isoilla rinnoilla josta olin usein haaveillut. 
En tiedä näytinkö nuorelta tai viattomalta, mutta ostaessani kumeja nuori nainen kysyi minulta tiedänkö minä miten niitä käytetään? Vastasin että EN!
Hän aukaisi paketin, veti kondoomin esille ja veti sen peukalonsa päälle ja kysyi ymmärrätkö NYT?
Ilmeisesti näytin vieläkin aika tietämättömältä sillä hän katsoi ympärilleen ja vei minut kädestä takahuoneeseen missä hän riisuuntui täysin alasti ja kysyi tekeekö tämä minun vartalo sinut kiihottuneeksi? No tekihän se!
Hän kääntyi heti ympärin ja pyllisti peppua suuntaani nojaen jätskipakastimeen.
Hän kertoi minulle että laittaisin kumin päälle ja että ottaisin hänet nopeasti takaapäin sillä meillä ei ollut miten paljon aikaa tahansa. Asiakkaita voisi tulla koska tahansa.
No minähän vedin julpin auki, vedin kondoomin päälle ja otin hänet takaapäin siinä pakastimen päällä.
Nuorenahan se akti ei pitkään kestä joten aika nopeasti laukesin.
Kun vedin kullini ulos hän kyseli hiukan ihmeissään että onhan mulla varmasti vielä se kumi päällä.
No tietystihän minulla on sanoin ja näytin hänelle ylpeänä peukkuani missä kumi oli hienosti vedetty päälle... juuri niin kuin hän oli näyttänyt.
En saanut kuitenkaan enään panna häntä uudestaan. Olisikohan se ollut siksi että hänen mielestä laukesin niin nopeasti?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti