perjantai 16. tammikuuta 2015

PE 16.01.2015

Tässä on eräs Kalajoen kauppakeskussuunnitelma. Fantastista, sanon minä.

Päivän sää

Lämpötila aamulla - 1 C, tuuli kaakosta 6 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 90 %, lämpötila päivällä + 2 C , aurinko nousee 09.51, aurinko laskee 15.17, päivän pituus 5 t 26 min. Lumen syvyys 32 cm.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Tänään 16.01.2015 oli käsittelyssa tämä asiakirja


Erkin kommentti: Olen aivan varma, ettei yksikään kansanedustaja puutu tähän rikolliseen toimintaa. Kansanedustajilla on pudonnut selkäranka housuihin, kun pitäisi käsitellä virkamiesrikollisuutta.
Asian käsittely on siirtynyt tiistaille. Saamani tiedon mukaan asiassa on käytetty perjantaina vain yksi puheenvuoro.

From: Erkki Aho
Sent: Thursday, January 15, 2015 9:12 PM
Subject: ulosotto oikeuskäsittelyyn

Vesa Heikkinen , kihlakunnanulosottomies,

minä vastustan yhä edelleen ja olen koko ajan vastustanut kaikki ulosotossa olevia saatavia. Miksi asiaa ei saada oikeuskäsittelyyn?
Pyydän pikaista vastausta Miksi pidätte asioita ulosotossa vaikka olen koko ajan vaatinut asioiden käsittelyä oikeusistuimessa, koska todelliset syylliset ovat syyttäjä Sulo Heiskari ja poliisi Raimo Ollila sekä asianajajien ja varatuomareiden rikosliiga. Pyydä pikaista vastausta asiassa.

Kalajoella 15.01.2015

Erkki Aho

Kalajoen kaupunginhallitus on käsitelee 19.01.2015 valtuuston kokousten videointia ja lähettämistä suorana lähetyksenä internetissä. Valitettavasti kustannukset on laskettu yläkanttiin. Valtuustonkokouksia ei välttämättä tarvitse lähettää suorana lähetyksenä jolloin kustannukset alentuvat. Nyt asiasta ei ole vaivauduttu pyytämään tarjouksia. On äärettömän tärkeää, että valtuuston kokouksista saadaan avoimia ja niistä tiedotetaan kuntalaisille. Toivon, että kaupunginjohtajan esitystä asiassa ei hyväksytä, vaan päätetään pyytää tarjoukset asiassa eikä tehdä ”pyydettyä” eli kaupunginjohtajan tarpeiden mukaista päätöstä.

Erkki Ahon KALAJOKI-näyttely

Kalajoen Hiekkasärkillä on kiehtova ja monivaiheinen historia.

Erkki 2014

Miten perussuomalaiset voittavat vuoden 2015 eduskuntavaalit?

Kalajoen kaupunginvaltuuston kokous 16.12.2014

JHT – FPS 0-3

LiigaSärkät – LekaVolley 1-3

Suomi ja antikomintern-sopimus
http://vanhahistoria.blogspot.fi/2015/01/suomi-ja-antikomintern-sopimus.html

Pekka Vasala – kuningasmaileri

Kalajoen graniitin louhinta

Talouskatsaus 2013-2014 – Suomi yhä taantumassa

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Tuulivoiman hintalappu nousee, veronmaksajan lasku yli 3 mrd

Öljyn hinta romahtaa – syynä hurja pudotuspeli

Kaksi kuoli terrorismin­vastaisessa operaatiossa Belgiassa – poliisia kohti ammuttiin automaattiaseilla

Kapinalliset valtasivat yhden Itä-Ukrainan taisteluiden keskeisimmistä tantereista

Tässä kuvassa näkyy Suomen hätä – ”Kataisen hallitus kiristi veroja”

Jihadistia ei jätetä - Suomeen sota-alueilta palaavat saavat yhteiskunnan tukea

Koskenniemi: "Vapaakauppasopimuksen investointisuoja hiljainen pommi"

Asemies antautui Ranskassa – "Panttivangit shokissa mutta kunnossa"

OP:n ja Danske Bankin verkkoisku oli kiristysyritys – lopettamisesta vaadittiin bitcoineja

"Euroalue ajautumassa perustuslailliseen kriisiin"

Tällaista miestä poliisi etsii Oulussa - tappoi kaksi kirveellä

Oulun kirvessurmista epäilty kuoli

Kansanedustajan raju syytös: "Stubb on Suomelle turvallisuusriski"

KU: Stubb painosti toimittajaa TTIP-kirjoittelusta

Mielenkiintoiset blogit

Politiikan korjaussarja: Kiina opettaa demareita

Asunnon ostajat ja asunnon ottajat, osa 3/3 Ottajat

Suden hetki!

Uusiutuvaan energiaan perustuva järjestelmä Kiinalle, Korealle ja Japanille

Amerikkalaisten pk-yritysten kuolema

EU:n ja USA:n Turvallisuusstrateginen raportti, Ruotsi ja Suomi

Lähipoliiseja ja muita hyviä uutisia ensi vuodelle
Erkin kommentti: Milloin poliisi ryhtyy noudattamaan Suomen lakia? Se olisi tärkeä tieto. Milloin esimerkiksi varatuomari Mikko Kovalainen joutuu vastuuseen rikoksistaan? Milloin syyttäjät Sulo Heiskari ja Esa Mustonen saatetaan vastuuseen teoistaan? Milloin lestadiolaiset poliisit Raimo Ollila ja Sauli Kuha saatetaan vastuuseen teoistaan? Milloin asianajaja Antti Latola, varatuomari Paavo M. Petäjä, varatuomari Asko Keränen saatetaan vastuuseen teoistaan? Milloin Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden tuomarit saatetaan vastuuseen teoistaan, esimerkkeinä käräjätuomari Heikki Sneck, Jyrki Määttä, Timo Tammiketo, Jaakko Raittila? Milloin poliisi alkaa tutkimaan valtiopetoksen eli ns. Koiviston konklaavin ja laittoman SSP-sopimuksen, jonka Esko Ahon hallituksen suostumuksella tehtiin? Milloin aletaan tutkimaan Aktiv-Hansa-kauppa ja sen rikokset. Suomella on pitkä matka oikeusvaltioksi, koska laillisuusvalvojat, syyttäjälaitos sekä oikeuslaitos suojelevat rikollisia ja tekevät tahallaan vääriä päätöksiä.


Radio Rapu Hilkka Laikko 1990-pankkikriisi dosentti Arto Luukkanen

Mielipiteeni

Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.
Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti

Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja


Päivän mietelause


Hyvä ysstävä on läheisin omaiseni.
Kaikki tämän maailman kunnia ei vastaa yhtä hyvää ystävää.
Jos sinulla on ystäviä, voit pitää itseäsi rikkaana.
Kotona on rauha, vaikka maailma pauhaa.
Koti voi korvata sinulle maailman, mutta ei maailma kotia.
Uskokaa kokenutta.


Värssy

Ei hetken huolet nyt paina!
Olot mieless´on entiset,
me ystävät olimme aina,
ilot murheetkin yhteiset!

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Helene Fischer "Farbenspiel"

Beatrice Egli - Verrückt nach Dir

Céline Dion - It's All Coming Back To Me Now

Topi Sorsakoski - Viimeiseen Korttiin

Jamppa Tuominen - Silmät kuin enkelillä

Lindyfest 2014 - Advanced/All-Star Strictly Lindy Hop Finals

Reijo Taipale - Tonavan aallot

Antonia aus Tirol - Hey was geht ab 2011

Georg Ots - On Hetki

Irish Dance Group - Irish Step Dancing (Riverdance) 2009

Tapio Rautavaara - Jätkän lauantai

Helmut Lotti - A Whiter Shade Of Pale 2003

Terveys ja liikunta


Paino 105,0 kg, verenpaine 154/96 lepopulssi 52 . Uinti 0 m / 0 m, Jumppa 0 min / 180 min. Kuntosali 0 min/ 330 min, Kävely 0 km/ 0 km Pyöräily 0 km / 0 km, Hiihto 4 km/ 4 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys


Pikkupojat pissa housussa

Puistonpenkillä Hannele ja Vesku

Uuno Turhapuro aloittaa dietin

Nyhjää tyhjästä - Egyptiläinen kiviseppä ja tulkki

Pekka ja Pätkä kertausharjoituksissa osa2

Siskonpeti – Lesbot

Mankeli - Hullu 4

Armeijassa alokas meni vastaan otolle,oli käsi palanut.Kuinkas tuo sattui?kysyi lääkintäkapteeni.Herra kapteeni,nukuin metsäkeikalla teltassa ja näin unta että olen kauniin tytön kanssa ja kiersin unissani käden kamiinan ympärille.Aivan,entä toinen käsi ? Herra kapteeni,se oli tuhkaluukussa.

Nuori vastavihitty nainen osti Ikeasta vaatekomeron. Hän tuli kotiin ja alkoi kokoamaan komeroa. Hän katseli hetken valmista komeroa. Talon ulkopuolella oli bussipysäkki ja kun bussi ajoi talon ohi, niin komero hajosi palasiksi. Nainen kokosi komeron uudestaan ja taas bussi ajoi ohi ja komero hajosi jälleen. Nainen mietti hetken ja soitti sitten Ikeaan ja sieltä luvattiin lähettää asentaja paikalle.
Asentaja tuli ja kokosi vaatekomeron. Hän odotti tovin ja bussi ajoi jälleenohi ja komero hajosi. Asentaja mietti hetken ja kokosi komeron ja meni sitten komeron sisälle ja päätti katsoa mitä oikein tapahtuu kun komero hajoaa tuolla tavalla aina kun bussi ajaa ohi.
Naisen tuore aviomies sattuu tulemaan kotiin ja haluaa nähdä minkälaisen komeron vaimo oli ostanut. Hän avaa oven ja näkee asentajan. Asentaja katsoo aviomiestä hetken ja sanoo " Ette varmaan usko minua, mutta odotan parhaillaan bussia".

Aatami ja Eeva olivat juuri harjoitelleet lisääntyäkseen ja täyttääkseen maan
kuten Herra oli käskenyt. Jumala tuli paikalle ja kysyi:
- "Missäs Eeva on?
- "Joella pesemässä tuheroaan", sanoi Aatami.
- "Voi EI!", Jumala Huokaisi ja jatkoi: "Se Haju Ei Lähde Kaloista Ikinä!"

Matematiikan professori lähetti faksin vaimolleen: - Rakas Vaimo. Ymmärräthän Sinä, että Olet jo 54-vuotias ja minulla on tiettyjä tarpeita, joita Sinä et enää
pysty tyydyttämään. Olen toisaalta onnellinen kanssasi, Sinä Vaimonani.
Toivon Vilpittömästi, ettet loukkaannu ja suutu siitä, että juuri lukiessasi tätä faksia, olen hotelli Ramadassa 18-vuotiaan assistenttini kanssa. Olen kotona ennen puoltayötä. Miehesi.

Kun professori tuli hotellin aulaan maksamaan "päivähuonettaan", odotti häntä siellä faksi. - Rakas Aviomieheni. Myös Sinä olet 54-vuotias saadessasi tämän faksin ja sitä lukiessasi, olen hotelli Radissonissa 18-vuotiaan putkimiehen kanssa. Koska olet Matemaatikko, osaat varmastikin laskea, että 18 menee 54:ään useammin kuin 54 menee 18:aan. Siispä elä turhaan odottele Minua ennen AAMUA.
Vaimosi.


Poliisi pysäytti ylinopeutta ajaneen autoilijan ja rupesi kirjoittamaan hänelle sakkolappua. Autoilija: Pyrin minäkin aikoinaan poliisiopistoon,mutta en päässyt,mokasin viimesessä kokeessa! Poliisi: Jaa,kröhm,minkälaisessa kokeessa? Autoilija: Piti pidättää kusta,niinkauan,että se nousee päähän

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti