tiistai 9. lokakuuta 2012

TI 09.10.2012




Päivän sää

Lämpötila aamulla + 2 C, tuuli kaakosta 2 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 100 %. Lämpötila päivällä + 6 C. Aurinko nousee 7.58 ja aurinko laskee 18.22 Päivän pituus 10 h 24 min.

Sadetutka

Ilona vuosisadan alun nimiä ja sopisi hyvin tuon ajan myönteisen merkityksen omaavien suomalaisnimien joukkoon. Ilona on kuitenkin unkarilaista alkuperää. Kantanimenä on kreikan Helena, ”loistava”.

Tapahtumat

Eilen oli ns. täydennetyn kouluverkkotyöryhmän kokous. Kokouksessa ei ole päätetty mitään, mutta nyt voidaan sanoa, että laajennettu kouluverkkotyöryhmä on kokoontunut. Raili Myllylän ja Jukka Puoskarin linja sivistystoimenjohtaja Esa Siirilän ”säestyksellä” jatkaa omalla linjallaan ja kouluverkkotyöryhmää viedään kuin pässiä narussa. Kalajoen kaupungin ensi vuoden budjettiraamiin ei ole varattu rahaa Vuorenkallion viipalekoululle. Vaalien jälkeen voidaan sanoa, että viipalekoulua ei voida ottaa enää budjetissa huomioon, koska se ei sisälly budjettiraamiin. Raution koulusuunnitelmaa on pyritty poikkeuksellisella tavalla estämään. Kun hanketta varten luotiin leader-projekti, niin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä yritti estää projektin toteutumisen. Kaveriksi hän oli saanut tähän operaation mukaan kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin ja valtuutettu Jouni Jyringin, jotka kaikki olivat pyrkineet estämään proejktin rahoituksen. Mielestäni tämä on äänestäjien hyvä tietää. Likainen peli jatkuu näiden samojen henkilöiden toimesta, jotka aikanaan olivat asialla myös vt. ympäristötarkastajan työsuhteen päättämisessä. Vt. ympäristötarkastajasta tuli Pyhäjoen mahdollisen ydinvoimalan ensimmäinen uhri. Katso

Nimeni on Erkki Aho

Ahojahti

Blogini Erkki Aho

Nettikirja

Hiekkasärkät 100 vuotta

Perussuomalaisten ehdokkaat Kalajoella
85 Erkki Aho
86 Reijo Karjalainen
87 Ari Keronen
88 Jani Kurikkala
89 Markku Muhonen
90 Lek Pernu
91 Agnessa Vähäsarja
92 Jari Väli-Klemelä

Perussuomalaisten ehdokkaiden valtakunnallinen sivusto

Huomiota ehdokasasettelusta Kalajoella

Ehdokkaat Kalajoella

Ehdokkaat saivat vaalinumeronsa

Kalajokisen kunnallisvaaliehdokkaan perehdyttämisohjelma osa 1

Kunnallisvaaliehdokkaan perehdyttäminen osa 2 - Suhteellinen vaalitapa

Kalajoen kunnallisvaaliehdokkaan perehdystämisohjelma osa 3 - Ketkä päättävät nyt, mistä ja mitä päättävät?

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa

Poliisin tiedotteet

Elisan päiväkirja - Auringonnousukiito

Uutiset

Valtakunnansyyttäjävirasto: Juutalaiskirjoituksia tutkittava


Eurokriisi vaikuttaa ehdokkaan valintaan

Kalajokiset terveimpiä


Mielenkiintoiset blogit

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin
http://blogit.hs.fi/
Tässä on mielenkiintoisia blogeja
Jyrki Virolainen
Timo Soini
http://timosoini.fi/
Jussi Halla-aho
NRA kansallinen kivääriyhdistys ry
Timo Vihavainen
Sampo Terho
Mikko Niskasaari
Verkkomedia
ProMerit.net-arvojen puolesta
Suora linja
Kansanedustajien blogit

Mielipiteeni

Suomalaisten näköinen puolue: Perussuomalaiset

Siihen aikaan kun Jutta tahtotilan asetti

Oikeustaistelun huipentuma lähestyy:
Kantelu todistajien toiminnasta
Kantelu Suomen Asianajajaliiton toiminnasta
Kantelu rikoskomisario Sampo Suomalan toiminnasta
Kantelu käräjätuomari Minna Leikkaan päätöksestä
Laillisuusvalvonta on mätäpaise, mikä on puhkaistava

Päivän mietelause

Elämä on puoliksi ohi ennenkuin sen oppii tuntemaan.
Silmistä sielu paistaa.
Elämä ei ole pelkkää juhlaa, se on ruusuilla tanssimista.
Mahdollisuukisen rajat näkee vasta kurkistamalla mahdottomaan.
Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.
Onneton se ihminen, joka ei rakkauden kahleita kanna.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Los amigos - Angélique et ses musicos
http://www.youtube.com/watch?v=e3D8SNhCI6s&feature=related
LES FILLES AUX DOIGTS D'OR - Vieux Camarades (Marche) 2002 (Accordéon).avi
http://www.youtube.com/watch?v=cZFUNo9qOBE&feature=relmfu
Hello Dolly - Angélique

Värssy

Onnen taivas tähtinen
päällesi sun paistakoon
ja kaikki sinun polkusi
kukkia kasvakoon.

Terveys ja liikunta

Paino 105,0 kg, verenpaine 198 /116 lepopulssi 63. Kävin tänään jalkahoidossa.

Loppukevennys

Sattui käymään niin, että piispa kuoli samanaikaisesti kuin Ilkka Kanerva. Yläkerran hiippakunnan portinvartijalla kävi kuitenkin moka ja niimpä piispa seisoi helvetinportilla ja Kanerva taivaanportilla. Piispa alkoi kuitenkin ihmettelemään asiaa ääneen portinvartijalle ja aivan oikein, iso mokahan asiassa oli tapahtunut. Ei muuta kuin miesten paikkaa vaihtamaan. Piispa lähettettiin kiipeämään rappusia yläkertaan ja Kanerva alakertaan. Puolivälissä miehet kohtasivat ja Kanerva kysyi heti piispalta, että mitä tämä oikein näkee siinä taivaassa ? Piispa risti kätensä, katsoi hartaasti ylöspäin ja sanoi, että on aina halunnut nähdä Neitsyt Marian ! - Tsori, nyt sä kyllä guppe myöhästyit, vastasi Ilkka Kanerva.

78-vuotias pappa oli lääkärillä. Testit olivat OK ja pappa oli hyvässä kunnossa.
"Mitenkäs henkinen puoli, kysyi lääkäri, onko se kunnossa, millainen on suhteesi Jumalaan?"
"Jumalan kanssa menee hienosti", vastasi pappa. "Hän tietää että näköni on huono ja auttaa. Kun menen yöllä vessaan niin Puff! ja valot syttyvät. Kun olen valmis niin Puff! ja valot sammuvat."
Asia jäi vaivaamaan lääkäriä ja myöhemmin hän soitti papparaisen vaimolle ja tiedusteli onko totta että Jumala sytyttää ja sammuttaa valot kun mies käy WC:ssä.
"Voi ei!" huudahti vaimo, "se kusee taas jääkaappiin!"

Humalainen seisoi keskellä toria kusella. Poliisi saapui paikalle.
"Pane se heti pois ja lopeta!" huusi poliisi.
Juoppo sulki sepaluksensa ja poliisi poistui paikalta. Juoppo alkoi nauraa oikein hirnumalla.
"Mitäs sää naurat", kysyi toinen kännikala.
"Panin pois, vaan enpä lopettanut..."

Jänis pomppii tietä pitkin kunnes vastaan tulee kanahaukka. Jänis katelee kummallisen näköistä otusta ja kysyy kanahaukalta, mikä hän on eläimiään, kun on niin oudon näköinen. Kanahaukka vastaa, että "minä olen kanahaukka". Mikä se sellainen kanahaukka on ? kysyy jänis. "No äitini on kana ja isä haukka". Jänis pyörittelee päätään ja jatkaa matkaansa. Vastaan tulee muurahaiskarhu, jota jänis taas kovasti ihmettelee. Muurahaiskarhu selittää äitinsä olevan muurahainen ja isänsä karhun. Jänis on hyvin ihmeissään ja jatkaa mietteliäänä matkaansa. Sitten jänistä vastaan juosta vilistää poliisikoira ja siinä sitä onkin jäniksellä ihmettelemistä.

Ruuan matka suusta vatsaan kestää 7 sekuntia.
Ihmisen hius kestää 3 kilon painolastin.
Miehen penis on kolme kertaa pidempi kuin peukalo.
Lonkkaluu on yhtä kovaa kuin sementti.
Naisen sydän lyö nopeammin kuin miehen sydän.
Ihmisen jalkapohjassa on noin sata miljardia bakteeria.
Nainen räpyttää silmiään kaksi kertaa nopeammin kuin mies.
Käytämme 300 lihasta vain pysyäksemme pystyssä.
Naiset ovat jo lukeneet tämän viestin, mutta miehet tuijottavat vieläkin peukaloaan...

JFL Hidden Camera Pranks & Gags: Crazy Grandma, Crazy Photos
JFL Hidden Camera Pranks & Gags: Real Boy Pinocchio

JFL Hidden Camera Pranks & Gags: Awkward Wedding

JFL Hidden Camera Pranks & Gags: Splitting The Taxi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti