maanantai 2. heinäkuuta 2012

MA 02.07.2012






Päivän sää

Lämpötila aamulla 14 C, tuuli kaakosta 4 m/s, pilvistä ja poutaaa, suhteellinen kosteus 98 %. Lämpötila päivällä + 21 C. Aurinko nousee 3.02 ja aurinko laskee 23.52 Päivän pituus 20 t 50 min.

Maria "toivottu lapsi" kuuluu kristikunnan laajimmalle levinneisiin naisennimiin. Suosion on saanut aikaan Raamatun merkittävin nainen, Jeesuksen äiti Neitsyt Maria, jonka juhlapäivänä katolinen kirkko on viettänyt heinäkuun 2. päivää 1200-luvulta saakka. Suomalaisissa asiakirjoissa nimi esiintyy ensi kerran vuonna 1330. Nimestä on myös meillä versonut suuri joukko muunnoksia, joista osa on päässyt almanakkaan Marian rinnalle.

Tapahtumat

Heinäkuun tapahtumia Kalajoella

Markku Hakolan taidenäyttely Tapion Tuvalla Sinisivellin Galleria

Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa
Kävin katsomassa Pasi Huttusen taidenäyttelyn Tapion tuvalla.
Olin tänään Rautiossa kuuntelemassa Rautio 2020 väliraportin tieodtustilaisuutta. Alustuksen asiassa piti professori Eero Uusitalo. Rieska Leaderin toiminnanjohtaja Kirsti Oulasmaa alusti myös asiassa ja Vesa Haapakoski esitteli väliraportin.
Tänään on Kalajokinäyttelyn ensimmäinen päivä Rautiossa Alapään koululla.

Uutiset

Espanja häikäisi EM-finaalissa

EM-loppuottelu kuvina

Kaatuminen murskasi Sandelsin unelman

Maailman suurin kone pulassa Ahvenanmaan yllä    

Timo Soini: ”Onko Arhinmäki nielaissut jalkapallon?”

Mielenkiintoiset blogit

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin

Mielipiteeni

Professori Eero Uusitalo esitti Rautiossa, että lähidemokratia on saatava selkeästi uuteen kuntalakiin. Olen samaa mieltä Uusitalon kanssa.

Päivän mietelause

Ellet onnistu ensimmäisellä kerralla, voit aina yrittää uudelleen ja uudelleen.
Minä tahdon, siis kykenen.
Ihmisen parhaisiinkin suunnitelmiin vaaditaan innosusta.
Jokainen nerouden aikaansaannos on innostuksen aikaansaama.
Menestystä on vain se, että pystyy tekemään elämänsä omalla tavallaan.
Kaikkihan me kuljemme loassa, mutta toiset meistä katsovat tähtiin.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Kari Tapio - Kylähäät      

Kari Tapio - Aaveratsastajat (2010)
http://www.youtube.com/watch?v=Tc4ISyM0nx4&feature=related

Kari Tapio - Volga (Moskau)
http://www.youtube.com/watch?v=8HbAPiCnbEs&feature=related

Värssy

Leikissä elämän kukkamaalla
vieras on talvi ja viera on syys.
Lapsessa kukkien kuninkaassa
avaa nuppunsa iäisyys.

Terveys ja liikunta

Paino 103,0 kg, verenpaine 188/108, lepopulssi 52. Pyöräily 28 km / 850 km.

Loppukevennys

Teppo täyttää ristisanaa. - Matti, sanos mikä alkaa veellä, loppuu uuhun ja siinä on viisi kirjainta.
Vihje on, että "Lindallakin on sellainen?" - Tuleeko se vaakasuoraan vai pystyyn? - Vaakasuoraan.
- Ai. No hemmetti, en mä sit tiedä

Tulipa kerran seitsemän kääpiötä kirjastoon ja kiertelivät aikansa kirjahyllyjä. He eivät ilmeisesti löytäneet etsimäänsä, koska tulivat pian informaatioluukulle. Joukon johtaja, Viisas, kysyi voisiko kirjaston hoitaja auttaa ja kertoa löytyykö Suomesta 50 senttistä kääpiönunnaa? -Ei löydy, vastasi kirjastonhoitaja. -Entä löytyykö Skandinaviasta 50 senttistä kääpiönunnaa? -Ei kyllä löydy. -Ent...äs löytyykö Euroopasta 50 senttistä kääpiönunnaa? -Ei. -Löytyykö koko maailmasta 50 senttistä kääpiönunnaa? -Ei löydy, vastasi kirjastonhoitaja. Silloin kuusi kääpiötä repesi hyppimään ja huutamaan yhtäaikaa: -Jörö on pannut pingviiniä! Jörö on pannut pingviiniä!

Pekka vietti hääyötä ja vaikka kyseessä oli tälläinen harvinanainen yö, ei hän malttanut olla nappailematta viinaa. Alkuvauhti oli sen verran vauhdikasta, että morsio ajatteli naimisen jävän kokonaan hääyönä tekemättä. Pekan käydessä vessa-asioilla morsian piilotti pullon. Pekka palasi vessasta ja hapuili pulloa vakiopaikaltaan käsiinsä. -Jumalauta, täällä on käyty, hihkaisi kätensä hapuillessa tyhjää. Oven takana kuului nuorenparin touhuja vakoilevan anopin ääni: -Ei oo käyty, ei varmasti, me ollaan vaan semmosta isovittusta sukua.

Taivaan portille saapui yhtä aikaa kolme miestä. Porttivahti Pyhä Pietari esitti ensimmäiselle kysymyksen: - Kuinka paljon on sinun älykkyysosamääräsi? - 185. - Hyvä. Sinun kanssasi haluan keskustella suhteellisuusteoriasta. ... Toiselle sisäänpyrkijälle Pietari esitti saman kysymyksen.
- 126. - Hienoa. Me sitten jutellaan maailmanpolitiikan nykynäkymistä. Kolmannelta mieheltä Pietari kysyi edelleen samaa. - 10. - Mainiota. Olenkin aina halunnut oppia puhumaan ruotsia!

Best of just for laughs 2011 part 17      


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti