keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

KE 04.07.2012



Päivän sää

Lämpötila aamulla + 6 C, tuuli luoteesta 1 m/s, selkeää ja poutaaa, suhteellinen kosteus 97 %. Lämpötila päivällä + 20 C. Aurinko nousee 3.07 ja aurinko laskee 23.48. Päivän pituus 20 t 41 min

Ulla vakiintui almanakkaamme vuonna 1929. Vaikka nimeä pidetään pohjoismaisena, sille on on löydettävissä esikuvaksi Ulrika, saksan Ulrikin naispuolinen vastinen, joka merkitsee perijätärtä, suuren omaisuuden haltijaa. Toisaalta Ullan kunniaksi on ehdotettu Ursulaa ja ortodoksien Uljanaa. Ulpu käy Ullan rinnakkaismuodosta, mutta myös kukkaisnimi Ulpukka saattaa olla nimen pidempi muoto.

Tapahtumat

Heinäkuun tapahtumia Kalajoella

Markku Hakolan taidenäyttely Tapion Tuvalla Sinisivellin Galleria

Pahkalan tervaviikko
Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa

Kävin tänään tutustumassa Raution kotiseutumuseoon. Kotiseutuyhdistys on ostanut myös entisen Kalajoen osuuskaupan myymälän, jossa itsekin olin myyjänä 1970. Kalajoki-näyttelyssä Rautionkoululla oli vilkas päivä. Laskin, että kotikylälläni joka 20.s on tohtori tai valtakunnantason julkkis.

Kävin katsomassa IV-divisioonan jalkapallo-ottelun K-Pallo – IK Myran. Ottelu päättyi 3-3 tasatulokseen.

Eurokriisi-Suomi sanakirja
Uutiset

Pyhäjokikin vaihtoehtona ydinjätteen loppusijoituspaikaksi

Kriisimaiden veroaste kaukana pohjoismaista

Italiassa paljastui EU-tukien jättihuijaus

Finnair vähentää enintään 280 henkilöä moottori- ja laitehuollosta yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksena. Huhtikuussa alkaneet yt-neuvottelut ovat nyt päättyneet. Yhtiö lakkauttaa oman moottorikorjaamonsa, ja myös suurin osa laitehuollon työntekijöistä irtisanotaan syyskuun puolivälistä alkaen.

Ekonomistit: Seuraavana hätäapua pyytää Slovenia

Mielenkiintoiset blogit

Näiden linkkien avulla pääset Iltalehden, Uuden Suomen ja Helsingin Sanomien blogistien blogeihin

Mielipiteeni
Kannattaa lukea ja kuunnella
Missä Arhinmäen moraali? Missä Vasemmiston moraali?

Paavo Arhinmäki kertoo totuuden      

Avustajalaki tuhoaa kansalaisen oikeusturvan, käsillä on asianajajamonopoli

Päivän mietelause

Älkää tavoitelko vain omaa etuanne, vaan myös muiden parasta.
Jumala auttaa niitä, jotka pysyvät lujina.
Älä anna olosuhteiden lannistaa itseäsi. Sinä pystyt, jos uskot pystyväsi.
Siunattuja ovat ne, jotka kestävät kärsivällisinä.
Jokainen on oman onnensa seppä.
En ikinä anna periksi, sillä ennen kuolemaani saatan saada onnenpotkun.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Mikko Alatalo - Rikoo on riskillä ruma (1980)      

Mikko Alatalo: Mä Maalaispoika Oon
http://www.youtube.com/watch?v=DsQ66JEWF4s&feature=related

Irwin Goodman - Maailma on kaunis

Värssy

On lapsuusaika ihana,
ei silloin huolet paina.
Paistakon päivä aina
kuten lapsuuslauantaina!

Terveys ja liikunta

Paino 103,0 kg , verenpaine 189 / 117, lepopulssi 53. Aamujumppa 30 min / 2010 min. Juoksu 2 km. Pyöräily 29 km / 907 km.

Loppukevennys

Mies ajoi ylinopeutta ja kuunteli poliisiauton takapenkillä poliisin saarnaamista: “Teidän tuloillanne tämä tekee 3250 euroa, joten olisi varmaan kannattanut miettiä kahdesti moista kaahaamista, jolla ette ajallisesti voita kuin kolme minuuttia..ja blaa..blaa..” Mies kuunteli hiljaisena aikansa ja esitti sitten varovaisen kysymyksen: ... “Voisiko konstaapeli ystävällisesti laskea, paljonko minun
tuloillani mahtaisi mahdollisesti saada sakkoa virkamiehen sanallisesta halveeraamisesta?”
“Hetkinen lasketaanpa… se näyttäisi tekevän tuollaiset pyöreät 600 euroa.” Mies vastasi tyynen rauhallisesti: “No laitetaan sitten yksi sellainen, vitun homo.”

Best of just for laughs 2011 part 18


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti