lauantai 19. elokuuta 2017

LA 19.08.2017

Turku eilen - herätys Suomi

Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Päivän sää Kalajoella

Tänään Kalajoella on pilvistä ja poutaa. Lämpötila on + 20 C ja + 15 C välillä. Tuulen suunta kaakon ja etelän väliltä. Tuulen voimakkuus on 3 metriä sekunnissa. Ilman suhteellinen kosteus on 97 %. Aurinko nousee 05.25 ja laskee 21.28. Päivän pituus Kalajoella on tänään 16 tuntia 03 minuuttia.
Tänään nimipäiviä viettää Mauno ja Maunu.

Huomisen ennuste

10 vuorokauden sääennuste Kalajoelle näyttää tällaiselta

Päiväni

Heräsin puoli kahdeksan aikaan. Eilen oli vaikea päästä uneen. Otin disperiinin ja se auttoi. Join aamukahvit ja lähdin toimistooni Kalajoki-näyttelyyn. Tänään oli Etappi-Kirppiksen 1-vuotissyntymäpäivät. Olen todella iloinen, että kävijöitä oli niin runsaasti. Kalajoki-näyttelyssäkin kävi niin paljon, että minulta alkoi ääni loppumaan, kun puhuin niin paljon tämän päivän aikaan. Tänään tuli myös uutta tietoa minulle itselleni asekätkentäjutuista. Kun lapsi niin niistä vaiettiin visusti, vaikka isäni niistä varmaan tiesi paljon. Kun tiedettiin, että tarkastajat ovat tulossa Raution pappilaan, jossa oli suuri asekätkö, niin silloin ryhdyttiin toimiin. Konekiväärit, pikakiväärit ja ns. pystykorva-kiväärit vietiin hevosilla talvitietä pitkin Sivakalle ja haudattiin Sivakkasuohon. Typpössä tehtiin samanlainen operaatio Härönevan suunnalla. Olisi mielenkiintoista ryhtyä tutkimaan, että löytyykö aseet vielä metallipaljastimien avulla.

Mietelauseet

Ongelmat ovat viestejä.
Usko, että kaikisssa ongelmissa on jotain arvokasta. Ala sitten etsiä sitä.
Usein elämässä on niin, että näennäinen vastoinkäyminen itse asiassa onkin mitä suurimmaksi onneksi.
Jos tahdonvoimaa ja älyä ja uskoa riittää, niin melkein kaikki on mahdollista.
Mökistä voi astua suurmies.
Muuta kompastuskivesi astinkiveksi.

Blogini

Hyvät Veljet, Juha ja Tapani

Taistelu mafiaa vastaan

Terve Juha!

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen
Huom. tavoitteena on kirjoittaa tämä blogi todistusaineistoineen sekä juridisene argumentoineen heinäkuun loppuun mennessä valmiiksi. Nyt on osa 1 valmis eli tämän linkki ainesto on valmis.

PR-talojen konkurssivyyhti todistusaineistoineen 2
Tämän linkin aineisto on valmis

PR-talojen konnkurssivyyhti todistusaineistoineen 3
Tämän linkin aineisto on valmis.

Mielenkiintoiset blogit

Näkökulma: Lepsut länsimaat lihottavat radikaaleja islamisteja - historiasta ei ole opittu mitään

Turun terrorismi sosiaalipornona

Ministerit! Lopettakaa lässytys ja toimikaa

Turun epäilty terroristinen teko ei hetkauttanut tarpeeksi Risikkoa ja Sipilää?

Hyväntahtoisen hölmöyden aika on ohi.

Näkökulma: Terrori-iskut jatkuvat niin kauan, kun islamistien kanssa lepsuillaan

Terrorismi saapui Suomen Turkuun

Alueelliset uutiset

Rahavaras kiinni Kärsämäellä ja rattijuoppo Oulaisissa

Kotimaan uutiset

Kahdeksan sairaalassa Turun puukotuksen jäljiltä – Kaksi uhria ja epäilty puukottaja teho-osastolla

Poliisi Turun puukotuksista: "Tulkitsemme, että uhreiksi on valikoitu naisia" – loukkaantuneet miehet yrittivät auttaa uhreja

Poliisilta uusia tietoja: Kaikki, mitä nyt tiedämme Turun iskun tekijästä ja uhreista

Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

Ulkomaan uutiset

Sierra Leonen mutavyöryssä kuolleita jo yli 450

Kahdeksan loukkaantunut sarjapuukotuksessa Länsi-Siperiassa

Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti

Barcelonan ja Turun terrori-iskuista on pidätetty marokkolaisia – Mitä Marokossa tapahtuu?

Talousuutiset

HKScan tähtää uudella tuotantolaitoksella merkittävään viennin kasvuun

Urheilu-uutiset

Keihään maailmanmestarilta yksi jättiheitto lisää - 93,88

Mika Forss ohjasti MM-hopeaa Kanadassa

Suomalaispari eteni jo kahdeksan joukkoon beach volleyn EM-kisoissa

EM-tappio herkisti Lahti-Liukkosen kyyneliin: "Se oli omissa käsissä, olisimme pystyneet sen kääntämään"

Jälleen uusi venäläiskäry – MM-mitalisti neljän vuoden kilpailukieltoon

Loppukevennys

Jösse: Verta käsissä Vol II Turku

Joukkohaudat piilottivat pienen kylän vaietun historian itärajalla – Suomen ainoalle keskitysleirille vietiin 2000 ihmistä

Onko Turun terroristi marokkolainen Adul Rahman?

Onko tässä Turun puukottaja? Katso kuva!

Poliisi ottaa Turun epäillyn puukottajan kiinni. 18.8.2017

TURKU TERRORISTIHYÖKKÄYS VIDEOKOOSTE

Kansalaispuolue: Kadonneet turvapaikanhakijat muodostavat merkittävän turvallisuusuhan

Turun terrori-iskuun liittyvän Fiat Ducato -pakettiauton omistaja on Mouad El Ftoyhy

Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

Perussuomalainen poltti päreensä Turun tapahtumien takia – ärtynyt puheenvuoro leviää vimmattua vauhtia

Vilho Pentikäinen rahoitti jetset-elämänsä vakoilemalla Neuvostoliitolle – saattoi samalla edesauttaa sodan syttymistä

Tapio Suomisen rakas on kaunis ghanalainen sairaanhoitaja: ”Olin ehdottomasti aloitteellinen osapuoli”

LUKSUSLOMAKOHDE HYLÄTTIIN - TÄLTÄ KROATIASSA SIJAITSEVA AAVEHOTELLI NÄYTTÄÄ NYT

YLE AREENA

Ulkolinja: Taistelu Trumpin esikunnassa

KRP:n info Turun puukotuksista

Suojelupoliisin tiedotustilaisuus terrorismin uhkasta

Jakso 3: Sydänmaat

Turun terroristi-isku, 18.8.2017

Liikunta ja terveys


Paino 103,2 kg. Verenpaine aamulla 147/90 pulssi 51. Verenpaine illalla 155/88, lepopulssi 53. Jumppa 0/2965 min, kävely 0/235 km, pyöräily 2/1802 km, uinti 0/63 200 m, kuntosali 0/5050 min, juoksu 0/5 km, hiihto 0/0 km , rullaluistelu 0/0 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti