keskiviikko 9. marraskuuta 2016

KE 09.11.2016

Tänään on ollut mainio uutispäivä. Nurmijärven vaakunassa on 7 Trumpia.
Ne valitsivat sittenkin toisen niistä.

Donald Trump

Päivän sää

Lämpötila aamulla - 2 C, tuuli idästä 12 m/s, pilvistä ja poutaa , suhteellinen kosteus 88 %, lämpötila päivällä – 8 C , aurinko nousee 08.35, aurinko laskee 15.38, päivän pituus 07.03 min.

Huominen sää Kalajoella

Päiväni

Heräsin 04.30. Katsoin vähän aikaa televisiosta USA:n presidentinvaalilähetystä. Luin sähköpostit ja katsoin facebookin. Luin päivän lehdet ja tein muistiinpanot. Menin uudestaan nukkumaan ja heräsin kello 8.00. Seurasin USA:n presidentinvaalin keitystä. Kesällä serbialainen ystäväni kysyin minulta, ett kumpi voittaa USA:n presidentin vaalit. Vastasin hänelle, että Donald Trump. Vastaukseni perustui historian tuntemukseen, sillä USA:ssa presidentit vaihtuvat puolueiden kannatuksen mukaan ja melkein poikkeuksetta 8 vuoden jälkeen on ollut vallassa republikaanit ja demokraatit vuorotellen. Nyt oli republikaanien vuoro. Tosin vaalikampanja oli todella likainen. Amerikkalaisten asenteet eivät olleet naispresidentille. Amerikkalaiset halusivat presidentiksi amerikkalaisen miehen. Tämä on demokratian voitto. Muutos on ainut pysyvä asia maailmassa. Tämä vaalitulos oli asiantuntijoiden, mediatalojen, galluppien ja hallitsevan ”mafian” tappio. On todennäköistä, että tämä on kuitenkin terve ilmiö. Kansa päättää kuten Brianniassa – ero EU:sta, Bulgariassa kansa halunnee presidentiksi kommunistin. Se selviää ensi sunnuntain vaaleissa. Virossa Edgar Savisaar syrjäytettiin. Saksassa Merkeliä odottanee vaikeat ajat maahanmuutopolitiikan seurauksena. Maahanmuuttopolitiikka oli osa syy myös USA:n vaaleissa. Euroopassa on syytä varautua suureen maahanmuuttoaaltoon Afrikasta. Tavalliset ihmiset taujuavat asian, mutta poliittiselta eurooppalaiselta johdolta puuttuu todellisuuden taju. Tarvitaan yhteistyötä, neuvotteluja ja keskusteluja. Ehkä USA:n vaalitulos herätti Euroopankin johtajat. Levisikö Brexit myös Yhdysvaltoihin?

Kävin Kalajoki-näytteyssä esittelemässä Kalajoen historiaa. Valokuvanäyttely kiinnostaa näyttelyssä kävijöitä ja taideteokset ihastuttavat näyttelyssä kävijöitä.

Merenojan yhtenäiskoulun poliittisen ohjausryhmän kokous on laajenettu koskemaan kaikkia valtuutettuja. Kokous on 21.11.2016 klo 17. Siinä kokouksessa on otettava viimeistään esille Merenojan liikuntahallin uudet piirustukset ja liikuntahallin osalta toteutus on tehtävä niin, että perustetaan osakeyhtiö, jossa Kalajoen kaupunki on osakkaana. Osakeyhtiö hakee rakentamiseen valtionavustusta ja kaupunki takaa osakeyhtiön lainan hallin rakentamiseen. Osakeyhtiö pyörittää liikuntahallia taloudellisin perustein ja organisoi myös toiminnallisen puolen liikuntatilojen käytölle. Näin korvataan Kalajoki Akatemia toiminnallisella juridisella yksiköllä, osakeyhtiöllä tai rekisteröidyllä yhdistyksellä. Näin ajattelin että asiat voidaan järjestää. Mielestäni tulevaisuudessa liikuntapalvelut tulevat maksullisiksi.

Uutiset

Turkin presidentti Erdoğan teki rikosilmoituksen opposition ”loukkaavista puheista”

Vuosisadan törkyvaalit - IL kokosi kampanjoiden likaisimmat temput

Lue Trumpin koko voitonpuhe sanasta sanaan – asiantuntija: ”Käsittämätön pokka!”

Donald Trump voitti USA:n presidentinvaalit

Tällainen mies on Donald Trump – lue HS:n henkilökuva kiinteistömogulista

Ongelmalapsesta julkisuuden kiintotähdeksi – tällainen on presidentti Donald Trumpin tarina

Hyppy tuntemattomaan – Tällainen on Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump

Katso USA:n presidentivaalien tulos HS:n tulospalvelusta

Donald Trump piti sovinnollisen voittopuheen ja kiitti Clintonia: Lupaan olla kaikkien amerikkalaisten presidentti

Mistä Trumpin suosio johtuu? HS löysi kahdeksan syytä

Valkoisen työväenluokan kapina nosti Trumpia – Tutkijan mukaan kannatuksen syvyyttä ei ymmärretty

Markkinoiden näkökulmasta näyttää aika karmealta” – paniikki tarttui heti Eurooppaan ja Suomeen

Donald Trump astui julkisuuteen ja kiitti Hillary Clintonia: ”Olemme hänelle kiitollisuudenvelassa”

Vladimir Putin onnitteli Donald Trumpia presidenttiydestä

Vladimir Putin onnitteli Donald Trumpia presidenttiydestä – lue Putinin kotisivuilla julkaistu onnittelusähke sanasta sanaan!

Trumpin vvoitto sai aplodit Venäjän duumassa

IL-analyysi: Temppu, johon kukaan ei uskonut - Trump rakennutti itselleen Valkoisen talon

Analyysi: Kiina iloitsee salaa Trumpin jytkystä, mutta ongelmia on luvassa

MTV:n erikoisanalyysi: Tätä Trumpin historiallinen voitto tarkoittaa muulle maailmalle

Yhdysvaltain presidentinvaalit

Paavo Väyrynen Trumpin voitosta: "Kansat ovat ryhtyneet kapinoimaan – Suomessa eliitti elää ruususen unta"

USA:n vaalit

Analyysi: Viha ja valhe voittivat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa
Erkin kommentti: Onko YLE:n uutisointi neutraalia ja onko siinä mahdollisesti jotain korjattavaa, mahdollisesti asenteellista asennoitumista asiaan?

Viisi asiaa, joita Trumpin valinta saattaa muuttaa

Presidenttinä Trump ei ole velkaa kenellekään – Mitä se merkitsee maailmalle ja Suomelle?

Clinton sai enemmän ääniä, Trump voitti silti USA:n vaalit – Yhteenveto USA:n vaaleista juuri nyt

Tällainen on entinen sloveenimalli Melania Trump, josta tuli USA:n presidentin puoliso

Donald Trumpin ura kuvina: Pikkupojasta kasinoyrittäjäksi, missikeisariksi ja Yhdysvaltain presidentiksi

Valehtelua, veronkiertoa ja tukiaisia isän kautta - näin Donald Trump on kerännyt miljoonaomaisuutensa

Donald Trumpilla on silmää naiskauneudelle: kolmatta kertaa naimisissa, omistanut myös Miss Universum -kisat

Betonilähiöstä Valkoiseen taloon – Melania Trumpin tuhkimotarina

Rikollisjoukon epäillään salakuljettaneen Suomeen lähes sata irakilaista – yksivuotias lapsi hukkui matkalla

Vladimir Putinin nousu presidentiksi oli seuraus sarjasta tapahtumia, tilanteita ja jopa vahinkoja, sanoo elämäkerran tehnyt amerikkalaistoimittaja

Viron hallitus kaatui - pääministeri syrjäytettiin luottamusäänestyksessä

Mielenkiintoiset blogit
Trumpin aika

Valkoiset keski-ikäiset miehet saivat omansa

Donald Trump ja maailmanhistorian kaksoisliike

Hyvää huomenta, Trump voitti ja maailma on muuttunut

Kommentti: Trumpin voitto on iso vaalitappio globalisaatiolle

Erkin blogit

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Aarne Saaren muistolaatasta


Myynti ei lopu asiakkaan tekemään kauppaan

Valtiopetoksesta tutkintapyyntö – suojelupoliisin virkavelvollisuuksien laiminlyönti

Kalajoen kaupungin osavuosikatsaus 31.8.2016

YLE AREENA

Suurin tarina mitä ei ole koskaan kerrottu Osa 3

Suurin tarina mitä ei ole koskaan kerrottu Osa 1 (kaikki 27 videota)

MOT Unohdetun kansan kurjuus

Päivän mietelause

Ihminen kykenee melkein kaikkeen, mihin hän tuntee rajatonta kiinnostusta.
Jos haluat toisten syttvän, sinun itsesi pitää palaa.
Lahjat kehittyvät yksinäisyydessä. Luonne elämänvirrassa.
Suurissa asioissa ei oteta pieniä askelia.
Onnellinen ihminen on hän, joka tekee mahdollisimman monta ihmistä onnelliseksi.
Vanheneminen on ainoa tapa elää kauemmin.

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Helene Fischer - You Raise Me Up

Helene Fischer | Hallelujah (Live aus der Hofburg Wien)

Helene Fischer - Ave Maria (German Version - Franz Schubert)

Helene Fischer | The Power of Love (Live aus der Hofburg Wien)

Helene Fischer | Little Drummer Boy (Live aus der Hofburg Wien)

Helene Fischer | Winter Wonderland (Aufnahmen Abbey Road Studios, London)

Helene Fischer | Stille Nacht (Live aus der Hofburg Wien)

Helene Fischer | Adeste Fideles (Live aus der Hofburg Wien)

Helene Fischer - Merci Cherie

Helene Fischer mit Atemlos durch die Nacht - Hello Again

Liikunta ja terveys

Painoni 106,5 kg, verenpaine 154/91, lepopulssi 61. Jumppa 0 /5100 min, kävely 0 km/293 km, pyöräily 0 km / 1727 km, uinti 0 m / 63000 m, kuntosali 0 min. / 3270 min, juoksu, hiihto, rullaluistelu.

Loppukevennys

Taas hattutemppu! Patrik Laine nousi maalipörssin kärkeen

Nurmijärven vaakunassa ”7 Trumpia” – kunnanjohtaja purskahti nauruun

HIFK:n ikoni oli pohjimmiltaan herkkä ihminen – lue Matti Hagmanin ainutlaatuinen tarina
Erkin kommentti: Matti Hagaman toimi myös JHT:n valmentajana

Muistatko vielä: Simpsonit ennusti Trumpin presidenttinä jo 16 vuotta sitten

14-vuotias poika pyysi pienempää ääntä Nurmijärven koulubussissa - seurauksena pahoinpideltiin

VALTIOPETOS

Nettikirja

Natura

Jorma Jaakkola

Oikeusvaltio Suomi

Oikeuslaitos ja poliisiblogi


Oikeusvaltio Suomi

Oikeuslaitos ja poliisiblogi

Jyrki Virolainen Irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Sinivalkoinen kavallus

SUOMEN TRAGEDIA .. tästä kansan ahdinko alkoi

Presidentti Halosen salaamispäätös 30.8.2002

Laman ja Rahan Pelurit selvitys laman ”hoidosta”

Koiviston konklaavin salaisesta muistiosta

Pankit harhauttivat

Koiviston konklaavin lähdetiedot…

Ei vain armorikkautta, vaan oikeutta!

Pankkikriisin karmea totuus julki






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti