lauantai 6. elokuuta 2016

LA 06.08.2016

Tukkijoella on taiteilija Heimo Sovan maalaus, mikä on esillä Kalajoki-näyttelyssä. Kirjailija Teuvo Pakkala oli mukana Siiponjoen uitoissa ja kirjoitti näytelmän Tukkijoella, mikä on vieläkin Suomen suosituin kesäteatterinäytelmä.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 14 C, tuuli kaakosta 2 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 100 %, lämpötila päivällä + 20 C , aurinko nousee 04.47, aurinko laskee 22.10, päivän pituus 17.23 min.

Huominen sää Kalajoella

Päiväni

Heräsin 06.20. Jumppasin 30 minuuttia. Kävin suihkussa ja latoin voidetta jalkoihin. Valmistin terveellisen aamupalan ja söin sen. Katsoin sähköpostini. Eilen sain Keskipohjanmaan kulttuurirahastolta vastauksen sähköpostiini ja suomeksi selkokielellä sanottuna se tarkoittaa sitä, että turha on sieltä avusta hakea. Siis sama tilanne kuin Oulun läänin taidetoimikunnan osalla. Minun täytyy löytää rahoitusta Kalajoki-näyttelyn kehittämiseen muualta. Kalajoen kaupunki ei ole vielä vastannut minun sähköpostiini koskien Kalajoki-näyttelyn kehittämistä. Erään keskustaa koskevan hankkeen tavoitteena on kehittää keskustan liiketoiminnallista kiinnostavuutta ja viihtyisyyttä. Tarkoituksena on suunnitella ja toteuttaa tapahtumia yhdessä yrittäjien ja muiden tahojen kanssa. Tavoitteena on tehdä Kalajoen keskustasta yhdessä houkuttelevampi, niin että se palvelee paremmin yrityksiä ja asukkaita sekä matkailijoita. Kysymyksessä on Kalajoen kunnan isäntähanke, johon on saatu rahaa 101 024,00 euroa. Toivottavasti hanke käyttää rahansa järkevästi ja sijoittaa varoja Kalajoki-näyttelyn kehittämiseen. Tällöin rahoista jäisi jotain konkreettista kalajokisten ja matkailijoiden eduksi.
Olin tänään Kalajoki-näyttelyssä esittelemässä Kalajoen historiaa. Kävin Rautiossa hakemassa kirjoja kotiin. Minulle on ollut suuri pettymys se, että rautiolaiset eivät olleet kiinnostuneet saamaan Kalajoki-näyttelyä ja kirjastoani. Minä tunsin, että en ollut tervetullut takaisin kotikylääni Rautioon. Siksi pettymys oli todella suuri kun tunsin olevani ulkopuolinen ja ei tervetullut Rautioon. Myöskään minun työpanostani Raution kehittämiseen ei kaivattu pikemmin annettiin ymmärtää, että et ole tervetullut näihin ympyröihin.
Katselen illalla olympialaisia.

Tapahtumat

European Food Market in Kalajoki Finland

Tapahtumien taustat ja todistusaineistot

Kihlakunnanvouti Pekka Kemppainen

Kihlakunnansyyttäjä Laura Sairanen

Vastaus kihlakunnanvoutu Pekka Kemppaiselle

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Näyttelyn synty

Atooppinen ihottumani

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti

Urheilu/Rio

Kisat alkoivat kantaaottavilla avajaisilla – maratoonari Vanderlei de Lima sytytti olympiatulen, Pelé sivuun viime hetkellä

Pelé kieltäytyi sytyttämästä olympiatulta – kertoi syyksi terveyden, taustalla kuitenkin sponsorin määräys?

Vanderlei de Lima sytytti olympiatulen, Petäjä-Sirén toi Suomen stadionille, öljytty mies keräsi somehuomion – IS seurasi hetki hetkeltä

Rion olympialaisten avajaisissa upeaa loistoa - katso kuvat!

TOP5 – katso tästä Rion avajaisten huippuhetket

Kuvat: Näin Suomen joukkue saapui avajaisiin

Pirteä alku ei pelastanut päivän ensimmäistä suomalaisurheilijaa – Reinvallin olympiakisat ohi

Mielenkiintoiset blogit

Vihdoinkin faktaa eläkeindekseistä!

Suomen oikeusjärjestelmä sukeltaa pohjamudissa


Hätähuuto Suomesta

Eikö millään puolueella ole rohkeutta avata 90-luvun pankkikriisin papereita?

Isänmaan ryöstäjät

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Mielipiteeni

SUOMI KUNTOON!

Miksi syyttäjä Sulo Heiskari ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi asianajaja Antti Latola ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi varatuomari Asko Keränen ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi eläkkeellä oleva poliisi Raimo Ollila ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha voi jatkaa virassaan?

Päivän mietelause

Hyvyys ei synny tyhjiössä vaan ihmisten seurassa, rakkauden myötävaikutuksella.
Aurinko paistaa niin hyville kuin pahoillekin.
Varjo kuuluu valoon niin kuin paha hyvään, ja päinvastoin.
Mikään ei vanhene vikkelämmin kuin hyvä teko.
Ei pahaa paahalla paranneta.
Kovuus ei ole luonteen voimaa, vaan heikkoutta.

Värssy

Oli katseesi lämmin ja suloinen,
kun viimeksi katsoin sinuun.
Ja suukkosi ihanan pehmoinen.
Siksikö rakastuin sinuun?

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Ressu Redford ~ Jos Vielä Oot Vapaa

Riki Sorsa - Haaveissa vainko oot mun - Euroviisut 1985

Riki Sorsa - Joki

Maryline - Akkordeon instrumental

Christa Behnke (Zirkus Renz) Goldene Hitparade R L 03 10 1992

Christa Behnke Classic Medley Fröhlich eingeschenkt 19 03 1996

Agents & Reijo Taipale - Ajomies (Live)

Reijo Taipale: Elämän parketeilla

Helmenkalastaja- Reijo Taipale

ELVIS - And I Love You So

Liikunta ja terveys

Paino 101,6 kg, verenpaine aamulla 161/96 , lepopulssi 56 , verenpaine illalla 152/91 , lepopulssi 57 . Uinti 0 m / 42 000 m, Jumppa 30 min / 3520 min. Kuntosali 0 min/ 2990 min, Kävely 0 km/ 222 km, Pyöräily 4 km / 1263 km , Hiihto 0 km/ 28 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Suomalaistoimittaja joutui Riossa keskelle poliisin ja rikollisten ammuskelua – piiloutui auton taakse

Hän on Rion olympiatulen sytyttäjä – muistatko, kun katsoja turmeli maratoonarin voiton?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti