sunnuntai 20. joulukuuta 2015

SU 20.12.2015



Päivän sää

Lämpötila aamulla + 1 C, tuuli eelästä 3 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 99 %, lämpötila päivällä + 5 C , aurinko nousee 10.19, aurinko laskee 14.23 päivän pituus 04.04 min.

Huominen sää Kalajoella

Joulu on musta, märkä ja tuulinen – katso koko Suomen ennuste


Tapahtumat

Kesäkuussa minun todettiin sairastuneen erittäin ärhäkkääseen syöpään, gl-asteikolla 8. Heinäkuun gamma- eli luustonkuvauksessa syövän todettiin levinneen laajalti ympäri kehoa. Tämä oli shokki minulle. Tuntui kuin taivas olisi pudonnut. Minä en halunnut alistua kohtalooni. Minä muutin kesäkuussa ruokavalioani. Heinäkuun viipale- eli elimistönkuvauksessa syövästä ei enää pystytty varmuudella sanomaan mitään. Eilen 18.12.2015 sain varmuuden siitä, että olen voittanut syövän. Lähetin tiedot ja kuvat kahdelle ulkomaiselle syöpälääkärille, joilta olen saanut eilen tiedon asiasta. Olen voittanut syövän hormonihoidon, ruokavalion ja liikunnan avulla. Ensi viikolla saan vielä verikokeen tuloksen ja tehdään magneettikuvaus. Sen jälkeen alkaa varmistustoimenpiteet, joiden tarkoituksena on estää syövän uusiutuminen. Tämä prosessi on ollut minulle erittän raskas prosessi niin henkisesti kuin taloudellisesti. Kiitän todellisia ystäviäni kaikesta tuesta jota olen saanut osakseni. Ilman teidän apuanne tuskin olisin voittanut syöpääni. Uskon, että nyt suomalaiset lääkäritkin alkavat uskoa ruokavalion ja liikunnan merkitykseen syövän hoidossa. Ehkä erimerkilläni voi olla erittäin suuri kansantaloudellinen merkitys Suomelle ja suomalaisille ja ehkä ruoan avulla voidaan hoitaa jatkossa syöpää nykyistä tehokkaammin.

Kalajoen Joulutervehdys 2015 - Hanna-Maria Laurila - Tulkoon joulu

Kalajoen Joulutervehdys - Janne Hietala - Jouluyö juhlayö

KALAJOKI


( EI SALAINEN)

Kiekkokopla – JHT 1-5

Kalajoen suojeluskuntatalo – Suoja

Kiristynyt kansainvälinen tilanne


Antti Kalliomäki – hopeaa varman päälle

Seleeni ja kurkumiini – syövän torjujat?

Kunnallinen päätöksenteko murroksessa

Vanhoja kuvia Rautiosta

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

Talouspäätösten syksy

Euroopan pakolaiskriisi

MV-lehti

Joukkotappelu vastaanotto­keskuksessa Heinolassa – poliisi meni paikalle usealla partiolla

Robert Helenius voitti EM-tittelin – ”Piti näyttää, kuka on pomo”

Se on siinä: Robert Helenius jyräsi Euroopan mestariksi!

Robert Helenius otteli Euroopan mestariksi!

Robert Heleniuksen voitto jätti kysymysmerkkejä, ei jakoa MM-otteluun

Turkki sanoo tappaneensa ainakin 69 kurditaistelijaa neljä päivää kestäneissä taisteluissa

Putin kamppasi Erdoğanin

Venäjää syytetään raa'asta sodankäynnistä: rypälepommeja ja kaupunkipommituksia

IS: Alaikäisen turvapaikanhakijan edustajana voi yltää yli 9000 euron kuukausituloihin

Toisen palkka katosi viljelijäperheessä – "En olisi ainoa, joka kaatuu"

Venäläisturistien määrä laskee entisestään

Vastaanottokeskus paloi maan tasalle Saksassa – saksalaiset hermostuneet pakolaismassoihin

Kaisa Mäkäräiselle repullinen joulurahaa Sloveniasta

Mielenkiintoiset blogit

Suomen voidaan tulkita tukeneen Venäjää Yhdysvaltoja vastaan

Anneli Auerin oikeusjuttu

Politiikan änkyrät

Politiikan ja rikoksen viisaat miehet Sepänsällin spesiaalissa: "Jos olisi katumuspillereitä..."

Keisarilla ei ole aatteita

Mukasuvaitsevat heräämässä arjen todellisuuteen

Presidentti P.E. Svinhufvudin kadonnut "Testamentti kansalleni"

HEJA SVERIGE

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Karjalan kuvalehti

Mielipiteeni
Tervetuloa Kalajoki-näyttelyyn

Kalajoki-näyttely on Raution Uutelassa Löttäläntie 28 as. 14. Näyttelyssä on esillä kalajokisten tunnettujen henkilöiden muotokuvia ( muun muassa pääministeri Juha Sipilä) sekä rakennusten pienoismalleja kalajokisista merkittävistä rakennuksista. Lisäksi näyttelyssä on historiikit aiheista sekä taulut merkittävistä rakennuksista.

Tässä on selostus ja kuvat Tapion Tuvalla olleesta Kalajoki-näyttelystä

Tässä on kuvat Raution Uutelassa olevasta näyttelystä

Raution Uutelassa on myös esillä todistusaineisto syyttömyydestäni neljään konkurssiin, yhteen 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon sekä viiteen kunnianloukkaustuomioon. Olen joutunut puolustaessani laillisia oikeuksiani järkyttävien ihmisoikeusrikosten kohteeksi.

Onko poliisi- ja oikeusjärjestelmässämme jotain vikaa?

Olen tehnyt itsestäni rikosilmoituksen, mutta poliisit eivät tutki sitä, koska samalla paljastuisi todelliset rikokset ja rikolliset.

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu
044-3025948

Päivän mietelause

"Parasta kaikessa on kuuluminen perheeseen. Tulo kotiin ilman fanfaareja ja vain astumalla sisään. Kuuluminen toinen toisilleen."
"Perhe on oikeudenistunto, jota ei keskeytetä päiväksi eikä yöksi."
"Avioliiton onnellisuuden tai onnettomuuden voi lukea vain lasten silmistä."
"Naisen on parempi naida mies, joka rakastaa häntä, kuin naida mies, jota hän rakastaa."
"Kun saa lapsia, maailma muuttuu pienemmäksi, mutta myös tiiviimmäksi." 
"Äidin tavat tyttärellä."

Värssy

"Se miten hyvä koti on,
ei riipu rikkaudesta,
eikä väljyydestä,
eikä kauneudesta,
eikä ylellisyydestä.
Kaikki riippuu äidistä."


Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Petri Laaksonen - Tulkoon Joulu

Eija Merilä & Four Cats - Tanssiva Lumiukko

Jope Ruonansuu - Kuusivarkaisiin

Jope Ruonansuu - Mannen joulu

Jope Ruonansuu - Joululäskilaulu

Jope Ruonansuu - Ensimmäinen Joulu Selvinpäin

Jope Ruonansuu - Fyysisesti hauskaa joulua

Jope Ruonansuu - Veteraani ja varpunen

Jope Ruonansuu - Tiernikset

Jope Ruonansuu - Joulupukin rundi

Terveys ja liikunta

Paino 93,7 kg, verenpaine 144/93 lepopulssi 46. Uinti 0 m / 102 000 m, Jumppa 0 min / 4910 min. Kuntosali 0 min/ 6870 min, Kävely 12 km/ 608 km Pyöräily 0 km / 2459 km , Hiihto 0 km/ 66 km, juoksu 0 / 5 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys


Täyttää hiljaa isis nyt maan

Aseistettu poromies säikäytti Lapissa – paikalle useita poliisipartioita

Katajavettä ja olkipeti: perinteinen joulusahti syntyy ikiaikaisin opein

Kax vaaria karkasi vanhainkodista. Toinen kysyi, et mitäs nyt tehdään? Noh, mennään ilotaloon! tuumi toinen.
Ilotalossa poke mietti että annetaan noille ukoille pumpattavat Barbarat. Ei ne kummiskaan huomaa mitään, kun ovat jo noin iäkkäitä.
Homman jälkeen vaarit juttelivat:
- Mulla taisi olla kuollu, kun se vaan makas suu auki eikä puhunut mitään.
- No, mulla oli varmaan noita, kun hipelöin sen niskassa olevaa näppylää, niin ekaks se pieras ja sitten se lensi ikkunasta ulos!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti