tiistai 20. lokakuuta 2015

TI 20.10.2015

Kokemukseni perusteella syövän voi kukistaa ruokavalion ja liikunnan avulla.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 5 C, tuuli etelästä 3 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 99 %, lämpötila päivällä + 9 C , aurinko nousee 08.28, aurinko laskee 17.48 päivän pituus 09.20 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Tänään tuli postista Kalajoen kaupunginvaltuuston esityslista ja sen mukana palveluverkon uudistaminen koulujen ja päiväkotien osalta. Nyt voin todeta, palveluverkoston uudistamisehdotus on mielestäni hyvä. Mukana on viisi eri vaihtoehtoa. Maanantaina ratkaistaan isoja asioita Kalajoen tulevaisuuden suhteen. Tässä yhteydessä on syytä kiittää kaupungin virkamiehiä hyvästä esityksestä. Esitys merkitsee muun muasa sitä, että Rautioon rakennetaan uusi koulu. Raution koulun kustannusarvio n.4 miljoonaa euroa. Muun kouluverkon osalta tehdään samanaikaisesti päätökset.

Sain tänään Ylivieskan käräjäoikeudelta ilmoituksen ratkaisun antamisesta asiassa H 15/6088, jossa ratkaisu annetaan 29.10.2015 klo 13. Ennakoin, että ratkaisu tulee olemaan se, että minun on haettava korkeimmalta oikeudelta ennakkopäätöksellä ulosoton keskeytystä. Minulla on siihen aineisto valmiina. Tarvitsee vain koota aineisto hyvää järjestykseen ja kirjoittaa hakemus puhtaaksi. Joudun todennäköisesti neuvottelemaan asiassa vielä Ylivieska-Raahen ulosottoviraston sekä Ylivieskan oikeusaputoimiston kanssa. Oikeustaisteluni on kestänyt jo yli 20 vuotta, mutta nyt ollaan kalkkiviivoilla. Varsinaiset lopulliset tuomionpurut siirtynevät ensi vuoden puolelle.Käsitykseni mukaan ulosottoa ei voida nyt jatkaa, koska olen riitautanut asian.

Luonto lähellä: Siiponjoki

Perustuslakituomioistuin Suomeen

JHT- IPK 6-2

Laamanni Juha Tervo

PR-Teollisuus Oy:n konkurssi

Erkki Aho korkeimmalle hallinto-oikeudelle

Tämä oli ruokavalioni kun voitin syöpäni

Erkki Ahon Kalajoki-näyttely Raution Uutelassa Löttäläntie 29 as 14. Jos haluat tukea Kalajoki-näyttelyn kehittämistä niin voit tukesi osoittaa tilille
FI 102 5099 0720 0836 67. Kiitos tuestasi.
Kalajoki-näyttely Raution Uutelassa
Erkki Aho Kalajoki-näyttely

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

Talouspäätösten syksy

Euroopan pakolaiskriisi

Jarmo Korhonen kirjassaan: Kokoomus keplotteli Sauli Niinistön vaalirahoilla vuonna 2006 – Niinistö haluaa kokoomukselta selvityksen

Tutkija: Maahanmuuttajien kotouttamisessa epäonnistuttu Suomessa – Ruotsissa tehdään jo "etnistä profilointia"

Järjestöt: Metsähallituksen uudistuksessa luonto on jäämässä talouden jalkoihin

Kroatia päästi tuhannet turhautuneet rajan yli Serbiasta

Katso kuvakooste elämästä pakolaisleirillä Irakin pohjoisosassa

Puhemies Lohela: Kansan­edustajien pukeuduttava konservatiivisemmin – naisten olkapäät peittoon

Nämä turvapaikanhakijoihin liittyvät kustannukset salataan – Professori: ”Kiistatta julkinen tieto”

Suomen oikeuslaitokseen pettynyt kiinalainen liikemies: "Mistä voin saada oikeutta?"
Erkin kommentti: Suomessa on oikeutta niin vähän, että sitä ei riitä kaikille.

Professorit: Suomen energiapäätökset tehdään suljettujen ovien takana väärillä laskelmilla

Nyt puhuu pakolainen: Näin paljon maksoimme salakuljettajille – Turkista alkoi kallein osuus

Maahanmuuttovirasto tiukentaa irakilaisten mahdollisuuksia saada turvapaikkaa Suomesta

Turvapaikkayksikön johtaja: Suurin osa päätöksistä ollut kielteisiä

Suomalaiset NHL_pelaajat

Sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus siirtyy valtiolle

Stella Polaris

Turistbussen

Suursodan päiväkirjat

John F.Kennedy

Mielenkiintoiset blogit

Presidentintekijöiden piilotilit
http://areena.yle.fi/1-2467206 Presidentintekijöiden piilotilit

HS:n Marko Junkkari: Jarmo Korhosen kirja on yli 700-sivuinen puolustuspuhe ja kosto

Sote-uudistuksessa on kyse isoista rahoista ja suuresta vallasta

Mikä on tulevaisuuden kunta?

En kirjoita blogejani itseni takia, vaan teidän vuoksi.

Maailma (ja myös Suomi) muuttuu

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Karjalan kuvalehti

Mielipiteeni

Tämä oli ruokavalioni kun voitin syöpäni

Päivän mietelause

Kaikessa on kauneutta, mutta kaikki eivät näe sitä.
Elämässä on kaksi perusvalintaa: hyväksyä olosuhteet sellaisina kuin ne ovat – tai hyväksyä vastuu niiden muuttamisesta.
Monet ihmiset antavat huolilleen uimaopetusta sen sijaan, että hukuttaisivat ne.
Tämä sääntö pätee aina: kaikissa mielipideasioissa vastustajamme ovat järjettömiä.
Paras koulutus, jonka voit hankkia, on sijoitus itseesi. Sen ei tarvitse aina tarkoittaa korkeakoulua tai yliopistoa.
Loukkaus häpäisee vain lausujansa.

Värssy

Hyvä ystävä on kuin aspiriini
– se auttaa.
Hyvä ystävä on kuin nastarengas
– se ei petä.
Hyvä ystävä on kuin kaatosade
– se piristää.
Hyvä ystävä on kuin kesä
– se on aina yhtä odotettu.
Hyvä ystävä on kuin koti
– siitä ei voi koskaan luopua.

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Bob Marley - Don't worry be Happy

TÄMÄ TAIVAS, TÄMÄ MAA - JUKKA KUOPPAMÄKI

Makenzi Lauritzen - Single Ladies

Enrique Iglesias - Bailando (Español) ft. Descemer Bueno, Gente De Zona

Robin - Kipinän hetki ft. Elastinen

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani - ¡Eloon!

Fifth Harmony - Worth It ft. Kid Ink

-Tango Poesie- Olavi Virta

Tango d'amore - Eino Grön

Terveys ja liikunta

Paino 88,6 kg, verenpaine 121/79 lepopulssi 43. Uinti 0 m / 77000 m, Jumppa 30 min / 3950 min. Kuntosali 0 min/ 4960 min, Kävely 0 km/ 562 km Pyöräily 0 km / 2429 km, Hiihto 0 km/ 55 km, juoksu 0 / 5 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Vyötärölihavuudella voi olla hurjia seurauksia


Loppukevennys

Verorahojen tuhlausta? Ylen tuottaja perustelee, miksi liveohjelmassa näytetään pornotähden orgasmi

Neljät kaksoset

Metsästäjä ampui kaksi hirveä - tajusi sitten olevansa eläinpuistossa

Demariyhdistys vuokrasi Cannonballille kokoustilansa - "Olin järkyttynyt"

Yle: Raumalaisnaiselle sakot pysäköintikiekon takia – tekevätkö nämä siitä lainvastaisen?


Kolme nunnaa oli lähdössä ensimmäistä kertaa yksin kaupunkimatkalle, ja apotti otti ehidät heti puhutteluun. - Rakkaat tytöt, muistakaa kaupungissa varoa sellaisia miehiä, jotka tarjoavat teille ruokaa ja juomaa. Heidän tarkoituksensa on kuitenkin viedä teidät kotiinsa. Siellä he riisuvat teidät alasti ja tyydyttävät itsensä teihin. Sitten he antavat teille rahaa ja lähettävät pois.... - Antavatko he meille rahaakin? Kysyi yksi nunnista. - Kyllä varmaankin, rakas lapsi. Miksi sitä kysyt? - No, kun Isä Julius antaa vain kuivattuja luumuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti