torstai 30. heinäkuuta 2015

TO 30.07.2015

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 11 C, tuuli etelästä 2 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 97 %, lämpötila päivällä + 20 C , aurinko nousee 04.21, aurinko laskee 22.37 päivän pituus 18.16 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Bloomit Oy lopettaa liiketoiminnan. Vaateliike Bloomit Oy:n liiketoiminta nykyisessä muodossaan päättyy syksyn 2015 aikana. Kalajoen kaupunki rakennutti vuonna 2012 Bloomitille kasitien varteen Meinalan teollisuusalueelle 438 neliön myymälän ja maahantuontivaraston, josta tehtiin Bloomitin kanssa 10 vuoden lunastussopimus. Hankkeen kustannusarvio oli 550 000 euroa. Valtuutettu Erkki Aho kyseli kaupunginjohtajalta hankkeen kannattavuuden perään tuolloin, koska epäili hankkeen kannattavuutta ja järkevyyttä. Valitettavasti valtuutettu Erkki Aho oli jälleen oikeassa. Hankkeella ei ollut kannattavuusedellytyksiä.

Paha uni


Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen: Omatuntoni on puhdas

Taistelu syöpää vastaan

Yleistietoa eturauhassyövästä

Eturauhassyövän yleistyminen ja pankkikriisi

Luuston gammakuvaus

Pääministeri Juha Sipilän muotokuva

Suunnitelmani Raution tulevaisuuden osalle

Kalajoen juhannusjuhlat

Rautiolaisia tohtoreita
Kalajoki-näyttely on lahja minulta tuleville sukupolville. Kalajoki-näyttelyyn tulee n. 300 tekstitaulua, jotka kertovat Kalajoen historiaa vuodesta 1323 tähän päivään. Lisäksi näyttelyyn tulee tauluja nykyisten lisäksi vielä ehkä puolet lisää, jotka kertovat taiteen avulla historian tapahtumista.

Uutiset

MTV3

Yle.fi

LiigaSärkille päätettiin jättää myöntämättä Liigalisenssi
Erkin kommentti: Valitettavasti LiigaSärkillä perusasiat eivät olleet kunnossa. Tämä tilanne oli ennakoitavissa, koska Kalajoen kaupungin toiminta asiassa oli kehnoa ja itse seuran toiminta ja organisaatio ei ollut uskottavaa. Taloudellista pohjaa toiminnalle ei ollut eikä muutenkaan asiat olleet hanskassa. Suomen Lentopalloliiton päätös oli oikea.

Risto Vahanen "pelastajansa" kuolemantuomiosta: "Hän maksoi meistä miljoonan per nuppi

Puolueiden maahanmuutto­vastaaviksi haluaa vain harva – palaute on välillä järkyttävää

Eläkkeiden nollavero Portugalissa saattaa poistua lähivuosina – sopimusta odotetaan syksyllä

Valitut Palat: Suomalaiset uskovat ay-liikkeen vaikutusvallan sulavan

Juhani Salonius nousemassa yhteiskunta­sopimuksen selvitys­mieheksi

Venäjä hamuaa popradioita valtiolle ja lisää isänmaallista musiikkia – artistit nousivat vastarintaan


Venäjä perustaa uuden panssariarmeijan – tänne Armata-vaunut sijoitetaan

Tutkijat uskovat: Löydetty osa on kadonneesta malesialaiskoneesta

Yksi ratkaisu pulaan pienistä vuokra-asunnoista: Vanhaan kerrostaloon nousee puinen lisäkerros

Oulussa joukkotappelu - pesäpallomaila heilui
Erkin kommentti: Monikulttuurisuutta. Rikkaus kukkii.

Upin tutkija: Ukraina on taloudellisen romahduksen vaarassa

Maailman suurimmat risteilijät Costa Cruises -yhtiölle Turun telakalta

Salaperäinen mullah Omar vältteli julkisuutta viimeiseen saakka

Venäjä käytti veto-oikeuttaan Itä-Ukrainassa alasammutusta malesialaiskoneesta

Raahen poliisi: Muu toiminta kärsii ydinvoimalatyömaan takia

Hitlerin juutalainen naapuri

Venäjän halki 30 päivässä 8 osa

Puolustusministeri Lännen Medialle: Suomi varautuu Ahvenanmaan miehitykseen Itämeren takia

Mielenkiintoiset blogit

Kun Suomi hakeutui EY:n jäseneksi – mitä Koivisto kirjoittaa?

Tulospalkkioiden hyöty on kyseenalainen – kuka uskaltaa luopua niistä?


Seitsemän poliisia valehtelee

Kiristäjä Kauko Aaltomaa epäonnistui taas
Erkin kommentti: Kauko Aaltomaa esti rikostutkinnat PR-talojen konkkurssivyyhdessä. On käsittämätöntä, että saa vielä olla virassaan.

Valtiopetokset Suomessa

Hanna Halmeenpää

Mielipiteeni
Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.

Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti


Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja

Päivän mietelause


Syöty ruoka paljastuu röyhtäisystä.
Ei liiallinen hunaja ole enää makea.
Kauneuden vuoksi hankitut korut ovat hyöryksi pula-aikana.
Taivaan tahdosta jokaisella ihmisellä on tie.
Jos yksi jumala hylkää, toinen ottaa huomaansa.
Yhdellä lauseella voi olla laaja vaikutus.


Värssy

Pois huolemme kaikki jo poistukohon;
vaan riemua varten tää maailma on.
Niin paljon, niin paljon on riemuja maan;
ken hullu siis huolista huolisikaan?

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Yö - Hän tanssi kanssa enkeleiden

Laps' Suomen - Tapio Rautavaara

Lasse Hoikka & Souvarit - Maarit Anneli

Lea Laven - Merimies, kotimaasi on meri

Elvis Presley Sweet Caroline 1970 HQ Live

Celine Dion - I Love You

Terveys ja liikunta

Paino 99,6 kg, verenpaine 141/90 lepopulssi 57. Uinti 0 m / 51000 m, Jumppa 30 min / 2300 min. Kuntosali 100 min/ 3410 min, Kävely 0 km/ 316 km Pyöräily 28 km / 1390 km, Hiihto 0 km/ 55 km, juoksu 0 / 5 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Pudota painoa ja sulata vatsamakkarat – Keventäjän tärkeimmät liikuntaperiaatteet


Heräiletkö pitkin yötä vessaan? Näin voit helpottaa tilannettasi

Loppukevennys

Masa&Teurastaja - Lanit

Masa&Teurastaja - Virtuaalipippeli

Keltainen auto

Santeri

Nainen meni lääkäriin pikkuvauvan kanssa. Lääkäri tutki ja totesi että vauva on aliravittu.
"Onko vauva pullo- vai rintaruokinnassa ?" kysyi lääkäri.
"Rintaruokinnassa" vastasi nainen.
Lääkäri pyysi naista ottamaan yläruumiin paljaaksi, puristeli sitten aikansa naisen rintoja ja totesi:
"Ei ihme, että lapsi on aliravittu. Teiltä ei tule lainkaan maitoa."
Nainen katsoi lääkäriä hymyillen ja totesi:
"Eipä tietenkään. Olen vauvan isoäiti, mutta olen erittäin tyytyväinen, että tulin vastaanotollenne!!

Nainen matkusti junassa ja vastapäätä istui mies joka vemputti oikeaa jalkaansa naista päin.
Nainen luuli että mies flirttailee ja sanoi: "Anteeks vaan herra, mutta mä olen jo naimisissa".
Mies tähän: "Ei mitään , ei mitään sellaista, tää on tullut sodasta".
Nainen vaihtoi vaunua ja taas ainoa vapaa paikka oli miestä vastapäätä joka räpytteli hillittömästi molempia silmiään.
Nainen luuli että mies flirttailee ja sanoi: "Anteeks vaan herra, mutta mä olen jo naimisissa".
Mies tähän: "Ei mitään , käsität nyt väärin, tää on tullut sodasta".
"Sotaveteraanien junaanko oon eksynyt" ajatteli nainen ja vaihtoi taas vaunua. Hän näki vapaan paikan miestä vastapäätä mutta oli kaukaa viisas ja päätti kurkata miehen olan yli mitä se tekee. Ja kuinka ollakkaan mies ravisutteli oikeaa kättään melko voimakkaasti ja tiheään.
Nainen koputti miestä olkapäähän ja kysyi: "Anteeks herra, mutta onko tuo tullut sodasta"?
Mies tähän: "Ei , tää on tullut nenästä".

Pyöveli totesi ammatistaan:
- Ihan päätöntä touhua!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti