sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

SU 26.07.2015

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 8 C, tuuli itä 2 m/s, puolipilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 93 %, lämpötila päivällä + 16 C , aurinko nousee 04.09, aurinko laskee 22.50 päivän pituus 18.41 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Korkein hallinto-oikeus on 9.7.2015 taltionumero 1988 diaarinumero 1925/3/15 hylännyt valituksen Pahkalan koulun täytäntöönpanon kieltämisestä. KHO:n perusteluissa todetaan, että kuntalain (365/1955) 98 §:n mukaan päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman.
KHO on siis pitänyt voimassa Oulun hallinto-oikeuden päätöksen, josta kirjoitin näin

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen: Omatuntoni on puhdas

Taistelu syöpää vastaan

Yleistietoa eturauhassyövästä

Eturauhassyövän yleistyminen ja pankkikriisi

JHT:n tytöt maajoukkueleirillä - Iina Tohila ja Kiia Nousiainen

Tempauksen ja työnnön SM-kisat

Pääministeri Juha Sipilän muotokuva

Suunnitelmani Raution tulevaisuuden osalle

Kalajoen juhannusjuhlat

Rautiolaisia tohtoreita
Kalajoki-näyttely on lahja minulta tuleville sukupolville. Kalajoki-näyttelyyn tulee n. 300 tekstitaulua, jotka kertovat Kalajoen historiaa vuodesta 1323 tähän päivään. Lisäksi näyttelyyn tulee tauluja nykyisten lisäksi vielä ehkä puolet lisää, jotka kertovat taiteen avulla historian tapahtumista.

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Humalainen ja ajo-oikeudeton kuljettaja ajoi ojaan Haapavedellä – kyydissä ollut nainen kuoli

Pitkä mies

ETYK 40 vuotta

Näin Suomen Kreikka-kantaa käsiteltiin suuressa valiokunnassa: Kiirettä ja tiukkaa vaitioloa

Yritykset käyvät kuolinkamppailua Kreikassa – 600 työpaikkaa katoaa joka päivä

Suomi maksoi EU:lle ennätyssuuren jäsenmaksun

Turkki käy nyt kahden rintaman ilmasotaa – "Tietävätkö turkkilaiset itsekään strategiaansa?"

Itä-Ukrainan tulitauko repeilee yhä pahemmin: "Tulitus jo ympärivuorokautista"

Kulta on ennätyshalpaa ja ajat epävarmat – kannattaako nyt ostaa?

Rahaa pesevät rikolliset nostavat arvoasuntojen hintoja Lontoossa

Poliisilla kuva perhekotisurman tekotavasta, välineistä ja epäiltyjen taustoista

Arvostelu kansanedustaja Olli Immosen kirjoituksesta kuumenee – Soinia vaaditaan esiin
Erkin kommentti: Valitettavasti kansanedustaja Olli Immosen kirjoituksen sanamuodot olivat taitamattomasti muotoiltu. Itse olen enemmän Juha Sipilän linjoilla.
Pääministeri Sipilä: En voi hyväksyä Immosen kirjoituksia

Laman uhrit Amerikassa

Venäläisen vankilan arki

Venäjän halki 30 päivässä 4

Venäjän halki 30 päivässä 5

Venäjä halki 30 päivässä jaksot 1-3

Mielenkiintoiset blogit


Näin romuttuu yhteiskuntasopimus?

312 miljardia syytä olla onnellinen

Sokea Reetta ja Fennovoima

KREIKKALAINEN TRAGEDIA


Seitsemän poliisia valehtelee

Kiristäjä Kauko Aaltomaa epäonnistui taas
Erkin kommentti: Kauko Aaltomaa esti rikostutkinnat PR-talojen konkkurssivyyhdessä. On käsittämätöntä, että saa vielä olla virassaan.

Valtiopetokset Suomessa

Hanna Halmeenpää

Mielipiteeni
Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.

Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti


Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja

Päivän mietelause

Ulkoinen kirkkaus ei tunne sisäistä pimeyttä.
Hymykuopat peittävät pahatkin kauneusvirheet.
Nautinto ei tule ilman kärsimyksiä.
Sekoile kerran, älä koko ajan.
Huonoina aikoina pirut leikkivät ihmisellä.
Kaikilla olennoilla on herransa.

Värssy

Luonnon suuret lapsukaiset
avaruuden alla,
nauttikaamme elämästä
iloll`ihanalla!

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Yö - Lannistumaton

Tapio Rautavaara -Pelimannin penkillä

ВИА Гра и Дима Билан-На берегу неба и Пбн

Lasse Hoikka ja SOUVARIT - Tunturipuro-

Kari Tapio-Sielu Sydän ja Kyyneleet

ELVIS BURNING LOVE

Terveys ja liikunta

Paino 100,0 kg, verenpaine 164/98 lepopulssi 51. Uinti 0 m / 50000 m, Jumppa 0 min / 2210 min. Kuntosali 0 min/ 3310 min, Kävely 0 km/ 308 km Pyöräily 0 km / 1306 km, Hiihto 0 km/ 55 km, juoksu 0 / 5 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Justimus - On Erection
Aamupala

Laulu Veikosta

Justimus - Jortsaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti