sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

SU 05.04.2015



Ennakkoäänestys lähestyy. Kalajokiset kansanedustajaehdokkaat Eija Nivala, numero 69 ja Hanna Halmeenpää, numero 13. Molemmat numerot helppo muistaa.

Päivän sää

Lämpötila aamulla - 2C, tuuli idästä 2 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 95 %, lämpötila päivällä + 7 C , aurinko nousee 06.29, aurinko laskee 20.26, päivän pituus 13.57 min. Lumen syvyys 16 cm.

Huominen sää Kalajoella

Eduskuntavaalit 2015

Eduskuntavaaliennusteeni Oulun vaalipiiriin

Juha Sipilän hallitus on todennäköisesti sellainen, jossa on 12 ministeriä, joista 6 on keskustasta, 4 SDP:ltä ja kaksi jäljellejäävää ministerin paikkaa menee vihreille ja rkp:lle. Hallitus on enemmistöhallitus vaikka enemmistö on vain n. 13 paikkaa. Perussuomalaisia ei voi ottaa hallitukseen vaa`an kieleksi, koska niihin ei voi luottaa. Soini on änkyrä ja vallanhimoinen, ja puolue on hajanainen ja särmikäs. Perussuomalaiset olisi suuri riski hallituksen yhteistoimintakyvylle. Vihreiden tulee toimia niin, että ei suljeta tietä hallitukseen osallistumiselle. Yleensä voittajat muodostavat hallituksen.

IL:n jättiennuste vaalipiireittäin: Tällainen on uusi eduskunta

Vasemmiston Sari Kyllönen yrittää täyttää Kainuussa ex-ministerin suuria saappaita

Kalajokiset, alavieskalaiset, merijärviset, pyhäjokiset sekä raahelaiset keskittäkää äänenne keskkustan Eija Nivalalle, vihreiden Hanna Halmeenpäälle ja vasemistoliiton Katja Hänniselle. Täten varmistetaan näiden kaikkien kolmen ehdokkaan valinta. Älkää antoko ääniä alueen ulkopuolelle eikä alueen muille ehdokkaille.
Tällä hetkellä Kalajokilaaksosta ei ole yhtään kansanedustajaa. Äänten keskittämisen avulla Kalajokilaaksosta on mahdollisuus saada neljä ehdokasta läpi: Eija Nivala ja Hanna Halmeenpää Kalajoelta, Juha Pylväs Ylivieskasta ja Jarmo Vuoteenaho Nivalasta. Pylvään on kerättävä äänet Ylivieskasta, Sievistä ja Oulaisista. Vuoteenahon on kerättävä äänet Nivalasta, Haapajärveltä ja Reisjärveltä. Nyt ei ole tärkeintä äänestää Kalajokilaaksossa Juha Sipilää vaan äänet on keskitettävä oman alueen ehdokkaille.

Kalajokiset – äänestäkää oman paikkakunnan ehdokkaita

Alavieskalaiset – keskittäkää äänenne omalle papille

Merijärviset – äänestäkää Eija Nivalaa

Pyhäjokiset – keskittäkää äänenne Nivalalle ja Halmeenpäälle

Ylivieskalaiset – keskittäkää äänenne Juha Pylväälle

Sieviläiset – keskittäkää äänenne Juha Pylväälle ja Eija Nivalalle

Oulaistelaiset – ehdokkaanne on Juha Pylväs

Nivalalaiset – ehdokkaanne on Jarmo Vuolteenaho

Haapajärviset – ehdokkaanne on Jarmo Vuolteenaho

Reisjärviset – antakaa äänenne Jarmo Vuolteenaholle

Raahelaiset – ehdokkaanne on Katja Hänninen

Soinin kuplan puhkaisu

Onko perussuomalaisen paha olla?

Hanna Halmeenpää

Eija Nivala

Mistä saadaan 5900 ääntä Eija Nivalalle?

Tapahtumat

Kalajokisten yhtyeiden ja artistien esityksiä

Nyt olen todistanut, että Suomi ei ole oikeusvaltio. Laillisuusvalvonnalla ei ole mitään merkitystä. Laillisuusvalvontaorganisaatiot ovat täysin turhia organisaatioita. Olen tehnyt laillisuusvalvojille, siis oikeuskanslerille ja eduskunnanoikeusasiamiehelle ehkä n. 500 kantelua kummallekin, mutta selvistä rikoksista laillisuusvalvojat eivät ole havainneet yhtäkään. Ylivieskan poliisille Raimo Ollilalle on tehnyt rikostutkintapyynnöt ajoissa. Niistä tutkintapyynnöistä on pitkä luettelo. Raimo Ollila on laiminlyönyt virkavelvollisuutensa. Todellisia syyllisiä asioissa ovat Ollilan lisäksi syyttäjä Sulo Heiskari ja Esa Mustonen sekä poliisijohtaja Sauli Kuha ja ennenkaikkea Oulun KRP. Näistä on kiistattomat näytöt. Siitä huolimatta valtakunnansyyttäjävirasto ei ole löytänyt asioissa yhtään rikosta. Varatuomari Paavo M. Petäjä ja entinen asianajaja Asko Keärnen ovat tunnustaneet rikoksensa ja muiden osalta on kiistattomat näytöt. Todelliset rikolliset ovat Arsenal Oy ja Kera Oy eli Suomen valtio. On käsittämätöntä, ettei minkään instanssi Suomessa ole havainnut rikoksia tässä prosessissa, jota on kestänyt parin kuukauden kuluttua jo 20 vuotta. Suomen oikeuslaitos on täysin epäluotettava. Siitä loistavana esimerkkinä on Ylivieska-Raahen käräjäoikeus, joka ei ole ottanut vastaaan todistusaineistoa eikä kuullut todistajia asioissani . Asiat selviää blogistani oikeuslaitos ja poliisi

sekä

Suppea asialuettelo

Sain Heino Virralta eilen postitse luettelon Heino Virran tekemistä kanteluista oikeuskanslerillekoskien PR-talojen konkurssivyyhteä. Niitä oli neljä A4-sivua. Kun nämä yhdistetään minun tekemiini kanteluihin , niin asiat eivät voi olla mitenkään vanhentuneita. Samaan aikaan olemme kumpikin teehneet asioista rikosilmoituksia poliisille satoja joten asiat eivät voi olla vanhentuneita, vaan kiistattomista vanhenettuja ja vanhentaminen on rikos eli kysymys on rikoksesta rikoksen perään.

On käsittämätöntä miksi kansalaiset ja tiedotusvälineet vaikenevat asiasta. Miksi kansanedustajat eivät ole reagoineet asioihin, vaikka olen lähettänyt heille satoja sähköposteja näiden 20 vuoden aikana. Kansanedustajilla on oma etu tärkeämpi. Siksi on järjestettävä kansanedustajien vaihtoviikot.

Pankkikriisin pitkä varjo

Mitä on kiduttaminen – yhteyttä uhreihin?

Köyhiä ja kipeitä – laman vaikutuksia terveyteen

Osa 10.Varoituksia yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville vuodelta 1996

LiigaSärkät säilytti paikkansa Mestaruusliigassa

Desanttien terroria

Juhani Suutarinen – kun kaikki osui kohdalleen

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Poliisi julkisti listan: Nämä peltipoliisit laitetaan päälle nyt
Huom. Kalajoki Rahja

Lähes puolet kaikesta Suomen energiasta tulee Venäjältä – Professori: "Suomi ei mielellään keikuta ylläpitävää venettä"

Näin ohjus repii tankin kappaleiksi – armeija paljastaa sotaoppinsa uudella sivustolla

Suomenlinnan bunkkeri oli vuosikymmeniä salaisuus – pääsimme kurkistamaan sisään

Säiliöalus Masteran tehtävä osoittaa, kuinka riippuvainen Suomi on Venäjästä

Hakkeriryhmä julkaisi viestejä: Ranskan äärioikeisto tuki Putinia Krimillä – sai vastineeksi miljoonia euroja?

Kevan johto saa isot tulospalkat – bonusindeksi tuplaantui

Kysely paljasti karun luvun - Suomalaisten usko politiikkaan rapisee

Petsamo – ainoa tie länteen

Kolmas valtakunta 1933-1945( näkyy vain Suomessa)

Kolmas valtakunta 1933-1945 osa 2

Kolmas valtakunta 1933-1945 osa 3

Kolmas valtakunta 1933-1945 0sa 4

Normandian maihinnousu osa 1

Normandian maihinnousu 2

Normandian maihinnousu 3

Normandian maihinnousu 4

Kadonneen malesialaiskoneen mysteeri

Suomi juhlii

Mielenkiintoiset blogit

Jeesuksen hinta

Poliisihallitus valehtelee paljon mutta huonosti

Korruptio vaivaa tuulivoimateollisuutta

KKO 2015:23. Hovioikeus laiminlöi pääkäsittelyn toimittamisen

Novorossian puolustajat: 'Pitkä sota on vasta alkamassa' - VM-raportti

Donbass Kestää: Valheen ja totuuden taistelukenttä - VM-raporttien pääkirjoitus

YLE:n ansiokas yhteenveto yrittäjien ryöstöstä 90-luvun pankkikriisin varjolla.

Näkymätön käsi

Omaisuuden suoja pankkikriisissä

Meitä väärillä perusteilla ristiinnaulittuja on valtavasti

Terveyden tuhovaikutus viiveellä

Koiviston konklaavi

Koiviston konklaavi - irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Valtiopetos

Mielipiteeni

Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.

Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti

Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja


Päivän mietelause

Hankkikaa ystäviä. Heissä elätte toisen elämän.
Llman ystävyyttä ei elämä ole mitään.
Kaikki tämän maailman kunnia ei vastaa yhtä hyvää ystävää.
Ystävä on se, joka aina aavistaa, milloin häntä tarvitaan.
Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.
Luotettava ihminen on kuin vuori.
Värssy

Onni vaikuttaa kaikkeen.
Olkoon onkesi aina virrassa.
Kun vähiten odotat,
kokussa on kala.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Dingo - Lähden taas

Juice Leskinen - Mies joka rakastaa itseään

Merja Rantamäki – Luonnonluoma

Topi Sorsakoski - Soi kitara murheissaan

Kikka - Ota Vaatteet Pois (Live)

Saija Tuupanen - Kanssain jos aiot vähän matkaa

Terveys ja liikunta


Paino 104,9 kg, verenpaine 153/100 lepopulssi 49. Uinti 0 m / 25000 m, Jumppa 0 min / 720 min. Kuntosali 0 min/ 1320 min, Kävely 0 km/ 61 km Pyöräily 28 km / 168 km, Hiihto 0 km/ 55 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Sami Hedberg ja Venäläiset

Jekkutelkku – Ladavarkaus

Isketään tyttöjä - Leffahaukotus (Piilokamera)

Sari Seppälän keppijumppa - katso ja opi!

Ihmisten puolue - Eyjafjallajökullin purkaus

Ihmisten puolue - Itku tulee


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti