maanantai 2. helmikuuta 2015

MA 02.02.2015

Kalajoelle neljäs perussuomalaisten yhdistys, vaikka puolueen sääntöjen mukaan yksi yhdistys paikkakunnalle riittää. Mestarina näyttää asioissa häärivän edelleenkin järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi.

Kalajoella oli (on) Kalajoen Perussuomalaiset yhdistys, jonka kaappasivat haltuunsa Keroset ja Karjalainen Aimo Remeksen avustuksella. Kalajoella on perustettu myös Kalajokiseudun Perussuomalaiset yhdistys, jonka perustamispaperit juuttuivat puoluetoimistoon. Joukamo Kortesalmen johdolla ja Paula Jukan suostumuksella sekä puoluesihteerin tietäen kalajoksia yritettiin yhdistää Merijärvelle peustettuun yhdistykseen, siis kolmanteen perussuomalaiseen yhdistykseen Kalajoen alueella. Sen toimialueeksi määritelttiin myös Kalajoki, ja siihen liittyi ja siitä erosi kaksi kalajokisista jäsentä Markku Muhonen ja Tomi Vasankari. Yhdistys ei käytännössä toiminut lainkaan ja kalajokiset siihen eivät tunteneet kiinnostusta, koska kalajokiset ymmärrsivät, että se on perustettu vain hajottamaan perussuomalaisten toimintaa.

Tänään 2.2.2015 huomasin, että Joukamo Kortesalmi uutisoi neljännestä Kalajoen asioita hoitamaan perustetusta perussuomalaisesta paikallisyhdistyksestä. Puolueen sääntöjen mukaan paikkakunnalla saa olla vain yksi puolueen osasto. Lisäksi osasto perustettiin salaa eli siitä ei ilmoitettu julkisesti. Tarkoitus oli selvä. Yhdistys haluttiin kaapata tietyn tahon haltuun. Asialla oli todennäköisesti Joukamo Kortesalmi ja Pirjo Keronen. Aikaisemmin kaapatun Kalajoen Perussuomalaisen osaston keskeinen henkilö on Pirjo Keronen, jonka puoliso Ari Keronen on eronnut puolueesta samoin kuin yhdistyksen hallituksen jäsen Reijo Karjalainen. Kaapattu yhdistys ei siis kyennyt toimimaan kunnolla, koska siihen ei haluttu sotkeutua peläten nettikirjoittelua ja muuta riidankylvöä.
Mielestäni Lek Pernua on nyt johdettu harhaan, kun on perustettu salaa uusi yhdistys ja hänet on vedetty sen kelulakuvaksi vaikka paikkakunnalla on jo kolme entistä yhdistystä. Uusimman yhdistyksen sihteerinä on Pirjo Keronen, joka on minun oikeustajuni mukaan yksi Kalajoen Perussuomalaisten kaappari ja hänen miehensä keskeinen henkilö riidankylvössä. Minun mielestäni Ari Keronen oli juuri se henkilö, johon kulminoitui Kalajoen perussuomalaisten toiminnan tuhoutuminen. Kun Pirjo Keronen on nyt uusimman yhdistyksen sihteeri, niin Ari Keronen on toiminnassa todennäköisesti mukana. Mielestäni puolueen tulisi nyt ottaa vakavasti järjestösihteeri Joukamo Kortesalmen toimien tutkiminen ja selvittäminen. Tälle toiminnalle nauravat jo aidanseipäätkin.

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 8 C, tuuli koillisesta 4 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 80 %, lämpötila päivällä - 6 C , aurinko nousee 09.04, aurinko laskee 16.13, päivän pituus 7 t 09 min. Lumen syvyys 44 cm.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Tänään minulla oli tapaaminen rikospoliisin kanssa. Hän ymmärsi asiat oikein ja nyt on mahdollisuus, että kaikki minun väärät oikeustuomioni voidaan purkaa ja voitan oikeustaisteluni 20 vuoden sitkeän oikeustaistelun jälkeen. Suuri kiitos asialliselle ja asiantuntevalle rikospoliisille.

Kolme ajankohtaista ja tärkeää asiaa Kalajoella ovat
  1. Keskustan osayleiskaava
  2. Kalajoen matkailun kasvuohjelma
  3. Kalajoen kaupungin hyvinvointiohjelma
    Mielestäni kaikki on vähän vituralla. Olkaapa ihmiset aktiivisia, sillä kysymys on Kalajoen tulevaisuudesta. Lähipäivinä kerron ykistyiskohtaisesti mikä näissä asioissa on vituralla.

Tuulivahinko.fi

Velkakello.fi

Kihlakunnanvouti vastasi

Kalajoki-näyttely on vielä  avoinna Tapion Tuvalla Kalajoella. Tervetuloa tutustumaan.
Jos olette tyytyväisiä tekemääni työhön Kalajoen historian esittämisestä taiteellisin keinoin, niin olen valmis jatkamaan Erkki Ahon Kalajoki-näyttelyn kehittämistä vähintäänkin kaksinkertaiseksi. Tällä hetkellä samat erinomaiset taiteilijat Markku Hakola, Olga Orell, Tanja Luukkonen ja Leo Takalo ovat valmiita jatkamaan työtä kanssani. On kuitenkin pieni ongelma eli rahanpuute. Jos Sinulla on mahdollisuus auttaa meitä tässä toiminnassa, niin voit lahjoittaa yritykseni Konsulttitoimisto Erkki Aho Ky tilille rahaa näyttelyn eteenpäin viemiseksi. Tilinnumero on FI02 5099 0720 0836 67

Erkki Ahon KALAJOKI-näyttely

Kalajoen Hiekkasärkillä on kiehtova ja monivaiheinen historia.

Erkki 2014

IPK – JHT 7-3

LiigaSärkät – Tiikerit 0-3

Suursaaren valtaus

Reima Virtanen - hopeanyrkki

Onko perussuomalaisena paha olla?

Kalajoen kaupungin hyvinvointikertomus

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Todisteet Venäjää vastaan kasaantuvat, mutta ”savuava ase” puuttuu yhä

Amerikkalaislehti: Näin Venäjä varustaa Ukrainan kapinallisia - lue lista asearsenaalista

Halpakaupat porskuttavat vastavirtaan – Halpa-Halli palkkasi sata uutta työntekijää

Hallitus päätti: kotihoidon tuen ja subjektiivisen päivähoidon muutokset perutaan

http://www.hs.fi/politiikka/a1422760430958
Stockmann aikoo myydä Seppälän yhtiön johdolle

Päivi Räsänen liikenneonnettomuudessa – tuotiin paareilla Töölön sairaalaan

Hallituslähde IS:lle: 9 venäläistä laskuvarjosotilasta vangittu Itä-Ukrainassa

Raju avautuminen kokoomuksen sisältä – ”Se tuli kalliiksi kaikille”


Mielenkiintoiset blogit

Tuulivoimateollisuus on korporatismin suojelemaa huijausta

Tasapäisten onnela

Vai ei Suomi pärjää ilman maahanmuuttoa

Saako tuomareita sanoa tyhmyreiksi?

Pankit harhauttivat

Miksi poliisi ei tutki?

Koiviston konklaavi

Koivistonkonklaavin lähdetiedot


Miksi kansanedustajat vaikenevat edelleen? Radio Rapu Hilkka Laikko 1990-pankkikriisi dosentti Arto Luukkanen



Lamaa kohti ollaan jälleen menossa, joten järkyttävä muistutus edellisestä.

Taistelu Katinkullasta

Mielipiteeni

Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.

Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti

Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja


Päivän mietelause


Tartu mielihyvän jokaiseen onnen hetkeen, jonka Jumala suo, älä siirrä nautintoa ensi vuoteen.
Aika on kalleinta mitä ihminen voi tuhlata.
Kun vuodet vierivät, ne vievät meiltä yhden asian kerrallaan.
Valaiset huomispäivä tämän päivän valolla.
Elä elämääsi ja unohda ikäsi.
Rakastatko elämää? Ota sitten vaarin ajasta, sillä juuri siitä elämä on tehty.

Värssy

Rohkeutta rakkaat veljet.
Huoli pois ja ahdinko!
Huomenna on uusi päivä,
jälleen nousee aurinko.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

'Umberto Tozzi ft Mónica Bellucci - Ti Amo' + lyrics

UMBERTO TOZZI – TU

Al Bano & Romina Power - Felicita ( New Version )

Pupo - Su di noi ( con testo)
Al Bano Romina Power - Liberta - Notte Italiano

LAURA PAUSINI - Strani Amori ♥

Terveys ja liikunta
Paino 105.5 kg, verenpaine 155/92 lepopulssi 61. Uinti 1000 m / 6000 m, Jumppa 0 min / 270 min. Kuntosali 0 min/ 720 min, Kävely 0 km/ 0 km Pyöräily 0 km / 0 km, Hiihto 0 km/ 28 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Lapinlahden linnut – putkareissu

Imurikauppias

Työhaastattelu

Läheltä piti

Lapinlahden Linnut – Spermapankki

Lapinlahden Linnut – Sähköhammasharja


Isäntä vonkasi illalla emännältä makuuhuoneessa , että saisiko hän avata jääkaapissa olevan Kuohuviinipullon.
Isäntä: Antaisit nyt.
Emäntä: En anna.
Isäntä: Mikset anna, eihän se mitään haittaa.
Emäntä: En anna, usko jo
Tätä jatkui jonkin aikaa ja lopulta emäntä myöntyi. Isäntä meni jääkaapille, otti Kuoharipullon ja poksautti sen auki.
Silloin kuului murrosikäisen tytön huoneesta huuto:
Tyttö: Mutsi, olisit antanut iskälle, nyt se ampu itsensä keittiössä...!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti