maanantai 30. tammikuuta 2017

MA 30.01.2017

Tänään sain Kalajoki-näyttelyyn Kalajoen Nuorisoseuran pienoismallin. Leo Takalo on todella huipputaitava pienoismallien tekijä. Kalajoen nuorisoseura perustettiin vuonna 1894. Nuorisoseuralla oli kirjasto ja lukutupa. Talossa aloitti kahvila ja kotileipomo 1920-luvulla. Myöhemmin siellä näytettiin myös elokuvia. Kahvila toimi aina 1960-luvulle. Nuorisoseuralla toimi myös linja-autoasema. Talo purettiin osuuspankin uuden toimitalon alta vuonna 1980.
Kalajoella vahva nuorisoseura

Kalajoen markkinakapina littyy olennaisesti Kalajoen Nuorisoseuran toimintaan

Päivän sää Kalajoella

Tänään Kalajoella on pilvistä ja poutaa. Lämpötila on +2 C ja -2 välillä. Tuulen suunta on lounaan ja lännen väliltä. Tuulen voimakkuus on 3-7 metriä sekunnissa. Ilman suhteellinen kosteus on 88 %. Aurinko nousee 09.13 ja laskee 16.03. Päivän pituus Kalajoella on tänään 6 tuntia 50 minuuttia.
Tänään on Irjan nimipäivä.
Huomisen ennuste Forecan mukaan on seuraava

10 vuorokauden sääennuste Kalajoelle näyttää tältä

Päiväni


Heräsin kolmen aikaan ja tuntui kuin olisi flunssa tulossa. Siksi nousin jumppaamaan 30 minuutiksi ja ajoin kuntopyörällä jonkin aikaa. Lämmintin saunan ja kävin saunassa. Tovion, että flunssa ei ole saanut otetta minusta. Menin uudestaaan nukkuaan puoli viiden aikaan. Heräsin kahdeksan aikaan. Luin sähköpostit ja katsoin facebookin. Join aamukahvit ja lähdin Kalajoki-näyttelyyn toimistooni Etappi-Kirppikselle.

Olen hoitanut kielikoulutusasiaa. Koulutuksen järjestelyissä on ollut välikäsiä, jotka ovat mielestäni turhia, koska he vain mutkistavat koulutukseen hakeutumista. Siksi ilmoitin elinkeinoneuvojalle, että minä voin ottaa ilmoittautumiset vastaan, jos he laittavat minulle lomakkeen, että saadaan tarvittavat tiedot koulutukseenhakijasta.
En saanut lomaketta, mutta sain viestin, jonka tiedot minulla jo oli. Sain tiedon kenelle ilmoittutua, mutta henkilö ei vastannut puhelimeen. Yritän olla räjähtämättä, vaikka sisälläni kattila kiehuu yli. Ryhdyn ottamaan ilmoittautumisia vastaan.
Kielikurssille haluavat: ilmoittakaa minulle
  • nimenne,
  • kansalaisuutenne
  • osoitteenne,
  • puhelinumeronne,
  • sähköpostinne ja
  • kielitaitonne.
Ensimmäinen kurssi alkaa 07.02.2017 klo 17.00 Pohjankylän koululla.
Minulle voi ilmoitautua sähköpostitse:  e.ahoky@kotinet.com tai käydä luonani Etappi-Kirppiksellä Kalajoki-näyttelyssä toimistossani kello 10.00 – 12.00 välisenä aikana tai soittaa numeroon 044-3025948.

Riemu - JHT 29.1. Maalikooste

Kävin uimassa Sanifanin uimalassa 1000 m. Illan on ajanut kuntopyörällä.

Mielipiteeni

Luottamus on ehkä tärkein asia ihmisten välisissä suhteissa. Se auttaa pääsemään torjutuksi tulemisen pelosta tai pelosta joutua naurunalaiseksi tai petetyksi. Luottamus on perustana ystävyysuhteiden ja läheiyydentunteen syntymiselle. Se luo pohjan rakkaudelle ja itsensä hyväksymiselle. Rakkaus on ihmisen perustunteita. Rakkaus on vastavuoroisuutta. Vastarakkautta voi saada vain, kun itsekin ilmaisee tunteensa. Hyvässä parisuhteessa tarvitaan luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Ne syntyvät ja voimistuvat, jos puolisto pystyvät uskoutumaan toinen toisilleen ja tuomaan esiin omat heikkoutenssa ja kielteiset tunteensa.

Mietelauseet

Kukaan ei ole täydellinen. Minusta puuttuvat viat.
Ihmisiä tulee rakastaa, esineitä käyttää. Ei päinvastoin.
Hyvä mieli on kuin vuoripuro, kirkas ja raikas yhtäaikaa.
Haluan olla kohtelias. Tässä ensimmäinen kivi. Heitä sinä ensin.
Elämässä ei ole esteitä, on vain hidasteita.
Ei tyhjä lato kattoa kaipaa.

Blogini

Sydäntä pakahduttava kotiinpaluu

Mielenkintoiset blogit

SSP-sopimus

Valtiopetos on tosiasia

Prof. Heikki Ylikangas tunnustanut…

Säästöpankkisopimus

Kepulit talkoot

Turkki käänsi kelkkansa NATO:a vastaan

Alueelliset uutiset

Kalajoella Hiekkasärkillä ABC:n risteyksessä on perjantaina tapahtunut liikenneonnettomuus, josta toisen osapuolen auton vauriot ovat tässä kuvassa nähtävissä.

Toista sataa sinisorsaa – Suntin lauma on vähitelleen paisunut Kokkolassa

Kotimaan uutiset

150 palomiestä sammuttaa suurpaloa Porissa: "Palo ei ole hallinnassa"

Kuningas-Soinilla on edessään kova kevät – "Timolta on patterit loppu", "Ei ole katastrofi jos Halla-aho voittaa"

Asuntovelan määrä on kasvanut hurjasti: Katso, onko sinulla enemmän velkaa kuin kaltaisillasi suomalaisilla

Ulkomaan uutiset

Venäjän ja Valko-Venäjän välit tulehtuivat – ”Moskova on päättänyt vaihtaa yhden epäonnistuneen johtajan toiseen”

Trump ja Saudi-Arabian kuningas haluavat valvoa tiukasti Iranin ydin­so­pi­muk­sen toteutumista

Hurjapuheinen protektionisti Trump palkittiin pörssihuumalla – Mistä nousu johtuu ja voiko se jatkua?

Kanadan pääministeri tuomitsi Québecin moskeijaiskun – luonnehti terroriteoksi

Sosialistipuolueen vasemman laidan edustaja Benoît Hamon nousee Ranskan sosialistien presidenttiehdokkaaksi

Tuore kysely: Oikeistopopulisti Marine Le Pen on voittamassa Ranskan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen

Itä-Ukrainassa taistellaan taas: Useita kuolleita

Talousuutiset

Nordean Antti Mäkinen Solidiumin toi­mi­tus­joh­ta­jak­si

OP:n tutkimus: Suuryritysten luotto hallitukseen horjuu

Venäjän talouden käänne: rupla vahvistumassa jopa liikaa

Kiinalainen sähköautojen akkujen valmistaja tulee omistajaksi Uudenkaupungin autotehtaaseen

Urheilu-uutiset

Patrik Laineen tähdistötapahtuma päättyi murskatappioon – ”Taisi suurin osa meidän jätkistä olla viihteellä"

Ranskalle kuudes käsipallon MM-kulta

Lauri Markkanen on suomalaisurheilun seuraava supertähti

Loppukevennys

92-vuotias nainen sai pankissa tylyn vastauksen ongelmatilanteeseen – Nordea: ”Peiliin katsomisen paikka”

Skandaali jääpallon MM-kisoissa: Somalian pelaajat löivät vastustajia mailoilla päähän

Tiikeri raateli miehen eläintarhassa

Rikollisryhmää epäillään lukuisista perämoottorivarkauksista – poliisi pääsi ryhmän jäljille, kun epäiltyjen auto jäi kiinni hiekkaan

Nigerialaismies, jolla oli 86 vaimoa, kuoli 93-vuotiaana

Hovioikeus vahvisti professori Suovaniemen raiskaustuomion - pörssimiljonääri vältti täpärästi vankilan

Yllätyskäänne junnurahojen hassaamisessa: Urheilupuistosotkujen takana koko Vantaan kaupunginjohto?

YLE AREENA

Historia: Marssi Washingtoniin 1963



UMK17 // NORMA JOHN: Blackbird

Nobel 2016: Bob Dylan

Fonko

Musiikki

Best Romantic Songs - Best English Love Song Ever - Love Songs Of All Time

Liikunta ja terveys

Paino 104,8 kg. Verenpaine aamulla 133/86 , pulssi 58 . Verenpaine illalla lepopulssi . Jumppa 30/630 min, kävely 0/ 13 km, pyöräily 0/19 km, uinti 1000/8000m, kuntosali 70/1800 min, juoksu 0/0 km, hiihto 0/0 km, rullaluistelu 0/0 km

Kalajoki-näyttely


Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti