torstai 2. toukokuuta 2013

T0 02.05. 2013




Päivän sää

Lämpötila aamulla + 2 C, tuuli kaakosta m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 57 %, lämpötila päivällä + 8 C , aurinko nousee 04.53, aurinko laskee 21.50, päivän pituus 16.57 min

Tapahtumat

Olin tänään katsomassa katselmusta, jossa Himangan Osuuspankki vaatii asiakkaan kiinteistöä realisoitavaksi. Olen vaatinut asian keskeyttämistä, mutta kihlakunnanvouti ei ole siihen suostunut. Katselmuksessa oli vain yksi kiinteistöarvioija, entinen oppilaani kiinteistövälittäjä Anu Prittinen. Hänen ei tarvitse kiinteistöä myydä, sillä kihlakunnanvoudilla on tarkoitus järjestää pakkohuutokauppa. Mielestäni kaikki ei mene läheskään oikein ja lainmukaisesti, sillä paikalla ainoastaan yksi kiinteistöarvioija ja se ei riitä, pitää olla useampi ja eri aikaan paikalla. Lisäksi on selvitettävä paljon muita asioita ennenkuin pakkohuutokauppa voidaan toteuttaa. Pakkohuutokauppaa siirrettiinkin ainakin kolmella kuukaudella. Kysymys on tästä asiasta:
Teen huomenna asiasta informaatiota lisää viranomaisille.

Tänään minuun oltiin yhteydessä erittäin vaikeassa ja todella traagisessa asiassa. Henkilö on pudonnut yhteiskunnan turvaverkon läpi eikä pysty itse vaikuttamaan asioihin eikä yhteiskunta ja sosiaalitoimi isossa kaupungissa välitä tällaisista traagisista kohtaloista, vaan jättää heidät heitteille. Tämä on järkyttävä tilanne.

Vapputesti paljastaa, mihin luokkaan kuulut
http://www.taloussanomat.fi/harrastukset/2013/04/30/vapputesti-paljastaa-mihin-luokkaan-kuulut/20136191/139

Wieninleike hurmaa sukupolvesta toiseen
http://yle.fi/uutiset/wieninleike_hurmaa_sukupolvesta_toiseen/6612994

Sota-arkiston kuvia

Kalajoki valmis kuntaliitokseen

Hautala-case – kehottaako oikeuskansleri päätöksillään laittomuuksiin?

Vastakanteen täydennys

Oikeusvaltio Suomi – taistelu mafiaa vastaan

Uutiset

Työtön nuoriso vaati loppua säästöpolitiikalle Euroopan vappumarsseilla


60 % nuorista työttömiä – protesti pysäyttää Kreikan

Maahanmuuttajien rikollisuus: ”Ruotsin kohtalo uhkaa Suomea”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/92439-maahanmuuttajien-rikollisuus-%E2%80%9Druotsin-kohtalo-uhkaa-suomea%E2%80%9D

Marttila patistaa bioenergiatalkoisiin kivihiilen polton sijaan

Mielenkiintoiset blogit

Kahden kerroksen väkeä
http://jaatteenmaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139206-kahden-kerroksen-vakea

Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat?
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139261-kenen-joukoissa-seisot-kenen-lippua-kannat

Euroalueen työttömyys kasvaa edelleen
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=7698



Mielipiteeni

Myyjän huoneentaulu

Palvelua on kaikki se, mitä asiakkaan hyväksi tehdään myymälässä. Tyytyväinen asiakas on työnantajamme.

Myyjänä olen asiakkaalle myymälän tärkein henkilö.

Ystävällisyys ja palveluhenkisyys ovat tärkeä osa ammattitaitoani.

Palvelen asiakkaitani tasapuolisesti ja heidän toivomallaan tavalla.

Yritän selvittää hankalatkin tilanteet niin, että asiakas on tyytyväinen.

Tunnen koko myymälän: mistä tuotteet löytyvät ja mitä siellä tapahtuu.

Mietin miten parhaiten selviydyn työstäni ja miten kehitän sitä.

Pidän yllä ammattitaitoani hankkimalla jatkuvasti tietoja ja kouluttamalla itseäni.

Huolehdin omalta osaltani hyvän yhteishengen ja työilmapiirin luomisesta myymäläämme.

Työpaineiden vastapainoksi huolehdin kunnostani ja virkistäydyn monin tavoin vapaa-aikanani.


Päivän mietelause

Ystävät ovat lahja, jonka annat itsellesi.
Parempi ystävystyä villieläimen kanssa kuin uteliaan ihmisen kanssa.
Ystävyys, joka kuolee, ei ole koskaan syntynytkään.
Ylenpalttinen ystävyys päätyy riitaan.
Varman ystävän tuntee epävarmoissa asioissa.
Viisas päättelee itse, tyhmä seuraa yleistä mielipidettä.

Värssy

Jos keväästämme jotakin
jää laulujemme säkeihin,
jää osa sydäntämme
ja os onnestamme jää,
ja salaisesti lämmittää
se kerran syksyämme.

V.A. Koskenniemi



Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Jos mulle sydämesi annat_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=wJKPk01qnuk

Omasi Olla Tahtoisin_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=TDYoq_i8jkI

Syttymään saat liekin_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=d_sRkxCyncE

Terveys ja liikunta

Paino 106,6 kg, verenpaine 153/93, lepopulssi 54. Uinti 1000 m / 43100 m. Jumppa 30 min / 1000 min. Kuntosali 90 min/ 2840 min. Kävely 0 km/ 60 km. Pyöräily 0 km /60 km.

Loppukevennys

Why Do We Kiss?

41 tapaa herätellä halu

Rakkauden mysteeri

Elevator "The Grudge" Prank!!

Ghost in the ladies room!! Prank

FUNNIEST PRANKS ON YOUTUBE

FUNNIEST PRANKS ON YOUTUBE 2

Isäntä ja emäntä olivat maatalousnäyttelyssä ja katsoivat sonnien palkintojen jakoa.
3. palkinto annettiin 3-vuotiaalle sonnille joka astuu 3 kertaa päivässä. Emäntä tökkäs isäntää "Kuulikko!"
2. palkinto annettiin 5-vuotiaalle sonnille joka astuu 5 krt/pv.
Ja taas emäntä tökkäs "Kuulikko?"
1. palkinto meni 9-vuotiaalle sonnille joka astuu 9 kertaa päivässä.
Jälleen emäntä tökkäs isäntää sanoen "Kuulikko!"
Isäntä hermostui ja huusi palkintojenjakajalle että "astuiko se koko ajan samaa lehmää?" ja jakaja huusi takaisin, että "EI"
Isäntä tökkäs emäntää ja sanoi "KUULIKKO?!"




  • Millainen on neitseellinen metsä? opettaja kysyi biologian tunnilla.
    Muut oppilaat olivat ymmällä, mutta eräs vintiö viittasi innokkaasti.
    Se on paikka, jonne mies ei ole koskaan astunut.


Eräässä tuttavaperheessä oli tässä hiljattain ollut pieni aviokriisin poikanen.
Vaimo oli tullut yllättäen etuajassa kotiin työmatkoiltaan ja yllättänyt miehensä pariskunnan sängystä ventovieraan tyttölapsen kanssa muhinoimassa.
No, vaimohan oli suuttunut silmittömästi ja oli juuri lähdössä äitinsä luokse asumaan kunnes aviomies oli saanut hänet ulko-ovella kiinni ja sanoi:
"Ennen kun sää menet nii anna mun selittää kummottos kaikki oikestaa tapahtus. Kato kun mää ajoin Hirvensalost kottiiinpäin nii mää huomasin Majakkarannan kohral tän nuaren naisen. '
Hän näytti kauhian väsyneelt ja nälissäs olevalt nii mää otin hänet kyttii.
Koton mää sit paistoi hänel kuunnon pihvi siit lihast minkä sää olit unhottanu pakastimee.
Hänel oli vaa semmoset rikkinäset saapikkaat, nii mää annoin hänel kellarist yhret sun kenkät mikkä on menny pois muorist.
Hänel ol kylmä kans, nii mää annoin hänel sit yhren niist sun villapairoist mikkä sää olet mult saanu synttärilahjaks mut et ol niit käyttäny kun ne on ollu väärän värissii.
Ja häne housus olivat iha puhkikuluneet, nii mää annoi hänel yhret sun housut kun on sul käyny piäneks.
Ja sit kun tämä neitone meni hetkeks huilaamaa, nii hän kysys et onks sul viäl jottai muuta mitä sun vaimos ei enää käytä?"




Inarin vanhoissa metsissä oli alkanut metsätyöt. Luonnonsuojelijat asiasta kuultuaan kiirehtivät paikalle ja kiipesivät puihin estääkseen työt. Yhden tytön voimat ehtyivät ja hän valui puunrunkoa myöten alas jolloin tikku meni pimppiin! Huuto oli kova siispä toiset luonnonsuojelijat lähtivät tyttöä viemään Inarin terveyskeskukseen. Potilas pääsi lääkärin luo ja lääkäri tutki tapauksen. "Onpas käynyt ikävästi" totesi lääkäri ja lupasi palata takaisin hetken kuluttua. Aika kului ja kului ja tyttö makasi tuskissaan hoitopöydällä. Viimein lääkäri palasi ja poisti tikun jolloin kipu helpotti. Sitten tyttö rupesi tivaamaan lääkäriltä miksi siinä kesti niin kauan? "Kyllä sinun luonnonsuojelijana pitäisi tietää, että lahopuun poisto virkistysalueelta vaatii Ympäristöministeriön luvan", vastasi lääkäri.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti