lauantai 4. toukokuuta 2013

LA 04.05. 2013




Päivän sää

Lämpötila aamulla + 3 C, tuuli etelästä 5 m/s, pilvistä ja vähäistä sadetta, suhteellinen kosteus 96 %, lämpötila päivällä + 10 C , aurinko nousee 04.44, aurinko laskee 21.57, päivän pituus 17.11 min

Tapahtumat

BirdLife Suomen Tornien taisto -tapahtuma järjestettiin tänään 20. kerran. Tapahtumaan osallistuttiin ennätyksellisesti 335 lintutornissa ympäri maan. Eniten lajeja, 115, havaittiin Hangon Uddskatanilla, Hankoniemen kärjessä toimivalla lintuasemalla.
Kilpailun voitto meni ensi kertaa Uudellemaalle. Viime vuonna voitto meni Virolahdelle, sitä ennen se on aina mennyt länsirannikon parhaille lintupaikoille. Tänä vuonna sadan lajin raja rikkoontui Hangon lisäksi seitsemässä muussa tornissa Helsingissä, Virolahdella, Kristiinankaupungissa ja Inkoossa.
Kisassa sijalle 51. sijoittui Pyhjoen Parhalahden lintutornilla ollut joukkue 82 havainnolla. Kalajoen Vihaslahdella on Viime Tippa joukkue, joka havaitsi 80 eri lajia. Himangalla Meksikalliolla havaittiin 75 lajia ja sijoitus oli 92. Kalajon Ämmän lintutornilla tehtiin 73 havaintoa ja sijoitus oli 106. Kalajoen Rahjassa tehtiin 67 havaintoa ja sijoitus on 139.

Asukas kuvasi karhun 150 metrin päässä kotioveltaan

Raution Typpössä oli tänä aamuna kahden suden jäljet. Tämä viikko on asiantuntijoiden mukaan metsojen kiivainta ”lauluaikaa”.

Talvivaaran kevät

Sota-arkiston kuvia

Kalajoki valmis kuntaliitokseen

Hautala-case – kehottaako oikeuskansleri päätöksillään laittomuuksiin?

Vastakanteen täydennys

Oikeusvaltio Suomi – taistelu mafiaa vastaan

Uutiset

Asiantuntija: Telakan konkurssi on todennäköinen


Näin mystistä herrakerhoa kestittiin verovaroin


Jatkoaikamaali toi Leijonille voiton Saksasta


Sveitsi yllätti Ruotsin

Gustafsson paheksuu hallituskumppaniensa krittiikkiä kehysriihestä


Pohjoisen suurimpien sanomalehtien levikit rajussa laskussa

Mielenkiintoiset blogit

Vasemmistopoliitikot eivät ymmärrä yritysten toimintaa


Turun telakan maa-aluetta koskeva kauppa on onneksi allekirjoitettu


Hjalliksen kanssa ja muita karmeita tapauksia

Kreikassa humanitäärinen kriisi

Euroalueen tulosennuste julkaistiin



Mielipiteeni

Asiakkaan tarpeet ratkaisevat. Peruslähtökohta – niin perustava ja itsestään selvä, että se usein unohtuu – on tarkastella palvelua asiakkaiden näkökulmasta. Markkinoilla vallitseva käsitys ratkaisee aina sen, onko palvelu hyvä vai huono, oikein vain väärin muotoiltu. On siis oivallettava niiden yritysten ja ihmisten ominaislaatu, joille palveluja tuotetaan. Niiden ongelmiin, toiveisiin ja erilaisiin tilanteisiin on paneuduttava syvällisesti.
Kaikessa ei voi olla hyvä. Jos siihen pyrkii, ei yleensä ole oikein hyvä missään. Sen sijaan on päätettävä, missä haluaa olla hyvä. Pitää siis rajata toiminta-alueensa voidakseen tulla todella hyväksi. Onnistuakseen on yritettävä lähteä tietyn asiakasryhmän tarpeista – siis rajattava jollain tavalla toimintaansa – mutta tultava niissä puitteissa oikein hyväksi.

Päivän mietelause

Kunnolliset ihmiset viihtyvät keskenään; apinat pitävät apinoista.
Oikeamielisyys on suurempaa kuin jumalanpalvelus.
Pienille sieluille tunnusomaista on, että jos he kärsivät, haavoittavat he muitakin.
Oikeudenmukaisuuden perusta on luottamus.
Yksikään voittaja ei usko sattumaan.
Paras neuvonantaja on kokemus, mutta se neuvo tulee vain aina liian myöhään.



Värssy

Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Eino Leino

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Jos katsot silmiini_0001.wmv

Tyydytys - Eini_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=J4s2laCCAJ4

Satulinna_0001.wmv
http://www.youtube.com/watch?v=p9jTIV-qOAE



Terveys ja liikunta

Paino 107,4 kg, verenpaine 159/99, lepopulssi 57. Uinti 1000 m / 44100 m. Jumppa 0 min / 1000 min. Kuntosali 150 min/ 2990 min. Kävely 9 km/ 69 km. Pyöräily 0 km /60 km.

Loppukevennys

Leo Komarov vastaan Chris Kelly
http://www.youtube.com/watch?v=j3PqEVO5dqo

Just for laughs
http://www.youtube.com/watch?v=QnRJ7MXEkf4

Just For Laughs
http://www.youtube.com/watch?v=O0-Uz1CBbsE

Just for laughs
http://www.youtube.com/watch?v=IunmSWzr9LQ

Just For Laughs
http://www.youtube.com/watch?v=f25jcFuDvqo


Mies itkeskeli lohduttomasti haudan äärellä ja lausui:
- Miksi, voi miksi sinun piti kuolla?
Paikalle saapui pappi, joka kuultuaan miehen puheen meni lohduttelemaan:
- Veliseni kaikkien pitää kuolla, kuka tämä edesmennyt muuten oli?
- Vaimoni ensimmäinen aviomies



Lääkäri Esko oli harrastanut seksiä yhden potilaansa kanssa ja tunsi syyllisyyttä kaiken päivää. Hän yritti kovasti unohtaa sen muttei voinut. Syyllisyys ja petoksen tunne oli ylivoimainen. Mutta hän kuuli äänen päässään: "Älä huoli, et ole 
ensimmäinen lääkäri joka on harrastanut seksiä potilaansa kanssa, etkä ole viimeinen. Olet muutenkin sinkku. Anna olla vain." Mutta vähän väliä Esko kuuli toisen äänen sanovan: "Esko.. Esko.. Esko, sinä sairas paskiainen. Olet eläinlääkäri."



Kylän asukkaat tapasivat kokoontua Hännisillä, ja tilaisuuksissa yleensä tarjoiltiin miestä väkevämpääkin. Erään kokouksen alla tilanne kuitenkin kävi vähän kinkkiseksi, sillä kirkkoherrakin oli tulossa mukaan. Rouva hännisellä oli kuitenkin kekseliäs ehdotus:
- Viemme viinakset siihen huoneeseen, joka on suuren salin takana, ja kun sinusta vaikuttaa siltä, etä joku voisi kaivata ryyppyä, ilmoitat vain, että hänelle on puhelu.
Tilaisuus alkoi aterialla, ja pian sen jälkeen Hänninen pisti päänsä salin ovesta ja kuulutti:
- Kaikki muut puhelimeen paitsi kirkkoherra!



Oli hautausurakoitsija. Tälle miehelle tuli tehtäväksi laittaa kuollut mies arkkuun ja tehdä viimeinen palvelus.
No urakoitsija teki työtään ja huomasi että kuolleella miehellä oli eryisen suuri lemmen nuija. Hän otti valokuvan siitä komeudesta ja näytti sitten vaimolleen että tämmöinenkin voi olla miehelle elin. Vaimo sanoi että; herranen aika . Onko Putilaisen Topi kuollut.



Kun Merikosken voimalaitosta rakennettiin,niin eräs Insinööreistä kysyi juhlatilaisuudessa; Tiedättekö paljonko tästä on virrannut vettä,jolla tehdään sähköä?
Eräs nosti kätensä pystyyn ja kysyi; En,mutta tiedättekö Te,paljonko on vielä virtaamatta?



Juopporenttu koputti Stokkan kulmalla hienostorouvan mersun
ikkunaan. Rouva avasi ikkunan.
"Oisko sulla heittää pari euroo?" kysyi renttu.
Rouva vastasi:
"Joka toiselle rahaa almuna antaa, hän myöskin toisesta
vastuun kantaa, Shakespeare: Othello."
Renttu hölmistyi ja poistui paikalta, mutta tuli parin
minuutin kuluttua uudelleen koputtamaan mersun ikkunaa.
Rouva avasi ikkunan ja kysyi hermostuneena:
"Mitä nyt taas?"
"Haista akka vittu, Hannu Salama: Juhannustanssit.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti