sunnuntai 3. tammikuuta 2016

SU 03.01.2016

Vanha kuva Kalajoen keskustasta

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 12 C, tuuli pohjoisesta 4 m/s, pilvistä ja vähäistä lumisadetta, suhteellinen kosteus 87 %, lämpötila päivällä - 5 C , aurinko nousee 10.10, aurinko laskee 14.42 päivän pituus 04.26 min.

Huominen sää Kalajoella

Idästä lähestyy jäätävä ilmamassa – jopa 40 astetta pakkasta

Tapahtumat

Jääkiekon nuorten MM-kisat

Urheiluvuosi 2015

Raution suojeluskunnan historia

Puolustusneuvoston puheenjohtaja

Kärkisläiset vaativat oikaisua koulun purkupäätökseen

Mainilan laukaukset sytyttivät talvisodan

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti

Salainen yhdistys valmisteli Helsingin puolustusta kylmän sodan vuosina – mukaan pääsi vain kutsun kautta eikä viina saanut maistua

Venäjä vuonna 2016 – Taloutta kannattelee raaka kapitalismi ja kansaa valmistellaan hyökkäyksiin

Vienti Venäjälle pohjalukemissa – alkava vuosi odotettua pahempi

Paikastaan taisteleva Petroskoin kaupunginjohtaja: Karjalan valtataistelu ulottuu Suomeenkin

Tshernobylin onnettomuudesta tänä vuonna 30 vuotta – tältä Prypjatin hylätyssä kaupungissa nykyisin näyttää

Kuka oli saarnamies al-Nimr, jonka teloittaminen kuohuttaa shiioja ympäri maailman?

Uutistoimistot: Saudi-Arabian suurlähetystö ja konsulaatti sytytettiin tuleen Iranissa

EU: Saudi-Arabian teloituksella voi olla vakavia seurauksia – Saudi-Arabia veti lähettiläänsä Iranista

Merivartioston komentaja: Varustamoja muistutettiin, ettei Suomeen saa tuoda puutteellisilla asiakirjoilla matkustavia

Nokkakolari kuorma-auton kanssa – autoilija kuoli Paltamossa

Ranuan kuolonkolari: Bussikuskin toiminta ehkäisi täyden katastrofin

Video: Liekkimeri nielaisi kerrostalon ullakon Turun keskustassa – 51 ihmistä evakuoitu

Silminnäkijä Tel Avivin ammuskelusta: Ihmiset juoksivat ja huusivat "terroristi" - IL-TV

Julkisesta kehottamisesta rikokseen epäillyt irakilaismiehet vapautettu – epäiltyjä tullut lisää

Facebookista: Naamioitunut maahanmuuttaja-jengi riehui Forssassa uudenvuodenyönä

Yhä useampaa turvapaikanhakijaa epäillään rikoksesta – 100 seksuaalista ahdistelua, 500 rähinää kuukaudessa

Mitä maataloustuet ovat ja mihin järjettömät sanktiot perustuvat?

Tuhansien autiotalojen maa - muuttotappio uhkaa kahta kolmasosaa Suomen kunnista

Laineen lämäri nosti Nuoret Leijonat voittoon Kanadasta – välierässä vastaan asettuu Ruotsi

Naisten hiihdossa jymy-yllätys

Suomi juhlii ringeten MM-kultaa – Kanada nurin murskalukemin!
Mielenkiintoiset blogit

Vapaa aukiolo kurittaa perhettämme – elämme vuorotellen lapsemme kanssa
Nepalin köyhyys, onko maailmassa absoluuttista köyhyyttä

EU:n edistettävä demokratiaa Turkissa tai varauduttava uuteen pakolaistulvaan

Itä-Helsingistä ei saa tehdä Tukholman Husbytä

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Karjalan kuvalehti

Mielipiteeni
Tervetuloa Kalajoki-näyttelyyn

Kalajoki-näyttely on Raution Uutelassa Löttäläntie 28 as. 14. Näyttelyssä on esillä kalajokisten tunnettujen henkilöiden muotokuvia ( muun muassa pääministeri Juha Sipilä) sekä rakennusten pienoismalleja kalajokisista merkittävistä rakennuksista. Lisäksi näyttelyssä on historiikit aiheista sekä taulut merkittävistä rakennuksista.

Tässä on selostus ja kuvat Tapion Tuvalla olleesta Kalajoki-näyttelystä

Tässä on kuvat Raution Uutelassa olevasta näyttelystä

Raution Uutelassa on myös esillä todistusaineisto syyttömyydestäni neljään konkurssiin, yhteen 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon sekä viiteen kunnianloukkaustuomioon. Olen joutunut puolustaessani laillisia oikeuksiani järkyttävien ihmisoikeusrikosten kohteeksi.

Onko poliisi- ja oikeusjärjestelmässämme jotain vikaa?

Olen tehnyt itsestäni rikosilmoituksen, mutta poliisit eivät tutki sitä, koska samalla paljastuisi todelliset rikokset ja rikolliset.

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu
044-3025948

Päivän mietelause

"Ajatuksillamme teemme maailman."
"Saavutettuasi huipun jatka kiipeämistä."
Kunnioita sääntöjä ja itseäsi.
Muista täyttää ajatuksesi viisaudella.
"Minun uskontoni on ystävällisyys."
"Paha on palkittava oikeudella, hyvä hyvällä."

Värssy

Kunnioita kaikkea, mitä kohtaat. 
Antaudu sille. 
Hyväksy se, minkä joudut käymään läpi.
Kaikki mitä vastustat heikentää sinua.
Kaikki mitä kannatat voimaannuttaa sinua” 


Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

BUON ANNO A TUTTI 2016 (OH HAPPY DAY)

Laila Kinnunen - Romantica

Kake Randelin - Kielletyt tunteet

Anna Eriksson Lintu

Vanhan jermun purnaus - Tapio Rautavaara

Yölintu Mä putoan

YÖ-Vain varjot häntä seuraa

Kirka - Niin paljon se sattuu

Satu Pentikäinen - Odota En (1979).

ВИРТУОЗ - баянист Вячеслав Абросимов

Terveys ja liikunta

Paino 95,4 kg, verenpaine aamulla 143/92 lepopulssi 49, verenpaine illalla 145/88 , lepopulssi 55 . Uinti 500 m / 1000 m, Jumppa 30 min / 90 min. Kuntosali 60 min/ 120 min, Kävely 0 km/ 6 km Pyöräily 0 km / 0 km , Hiihto 0 km/ 2 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Nuoret Leijonat eeppisellä trillerillä MM-välieriin!

Maalikooste: 11 maalin jälkeen voittajana jäältä poistui Nuoret Leijonat

Pikkuleijonien sankari repesi hervottomaan nauruun – ”Pleikkarissa on tuommoisia!”

Tässä on MM-kisojen loppuohjelma – Pikkuleijonat kohtaa seuraavaksi Ruotsin!

Kanadan tähtipelaajat valittivat tuomareista – ”Kotiyleisö auttaa kotijoukkuetta”

44 sekuntia liikaa: Tanskan superyllätys suli – Venäjä rynni jatkoajalla MM-välieriin

Uusi lempinimi ei kelpaa Kalaputaalle: "Vähän karkaa tuo juttu"

Maalille vaihdettu Kaapo Kähkönen pelasti Suomen: "Siinä on kaksi vaihtoehtoa"

Juolevi rikkoi MM-ennätyksen – dominoi puolustajien pistepörssiä

Pahvi-Laine, Puljun tytöt ja scouttilauma – katso kuvat Suomen Kanada-voitosta!

Neljän auton kolari Kalajoella - yksi kiireellisesti sairaalaan

Pariskunnan kokoero aiheutti somemyrskyn: "Jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi"

Ylivieskassa asuvat afrikkalaiset vetoavat: "Pelkäämme - arkielämämme alkaa todella olla vaikeaa"

Kattohaikara Joppe menehtyi – Pihtiputaan pihapiirissä suuri suru

Mikko seurusteli kerran kirkkoherran nuoren tyttären kanssa ja oli innoissaan, kun pääsi ensimmäisen kerran tapaamaan tytön vanhempia. Tiesihän Mikko, että jos vanhemmat hyväksyisivät hänet, tyttö voisi vaikka antaa… suudelman. Siinä sitä istuttiin olohuoneessa ja keskusteltiin, kun jännitys ja kahvi alkoivat vaikuttaa Mikon suolistossa. Pian poika ei enää pystynyt pidättelemään vaan päästi pienen pierun.
Kirkkoherra katsoi vihaisesti perheen koiraa, joka sattui makailemaan Mikon tuolin alla, ja torui: “Musti!” Mikko huokaisi helpotuksesta ja jysäytti toisenkin kerran koiran piikkiin. “Musti!” nuhteli tällä kertaa kirkkoherran rouva. Kului muutama tovi, ja ilma vain kiersi Mikon suolistossa. Eihän siinä auttanut muuta kuin päästää ilmoille kunnon jyräys. “Musti!” ärjyi kirkkoherra naama punaisena. “Tule pois sieltä tuolin alta, ennen kuin se huonosti kasvatettu retale p*skantaa päällesi!”



lauantai 2. tammikuuta 2016

LA 02.01.2016

Kaisa Mäkäräinen

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 13 C, tuuli kaakosta 3 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 83 %, lämpötila päivällä - 8 C , aurinko nousee 10.17, aurinko laskee 14.39 päivän pituus 04.22 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Neljä autoa kolaroi risteyksessä Kalajoella – kuusi sairaalaan

Jääkiekon nuorten MM-kisat

Urheiluvuosi 2015

Raution suojeluskunnan historia

Puolustusneuvoston puheenjohtaja

Kärkisläiset vaativat oikaisua koulun purkupäätökseen

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti

Mistä 2015 muistetaan? Tässä vuoden mieleenpainuvimmat uutiset giffeinä

Eduskunnan uusi pääsihteeri vaatii lisää aikaa lainvalmisteluun

Aita pysäyttää turvapaikanhakijat Kööpenhaminassa – Ruotsin maanantaina voimaan astuva henkilöllisyystodistuslaki saa kovaa arvostelua

Nato ja "värivallankumoukset" uhkina Venäjän turvallisuusstrategiassa

CNN: Karmea kuolema järkytti matkustajat suomalaisvalmisteisella risteilijällä – ”Näky oli kuin suoraan elokuvasta Hohto”

Energiavero nousee 14 prosenttia

Täältä tullaan, MM-kulta! Suomi jyräsi Kanadan ringettefinaalissa

Montenegron johtomies sai vuoden 2015 rikollisen tittelin: Läpikotaisin korruptoitunut

Poikaystävää kiristettiin - järkyttynyt tyttöystävä nosti 5000 euron pikavipin ja joutui maksuvaikeuksiin

Palkkamurhan tilaaja kaasutti ex-perheettään postiluukusta

Daeshin taistelijat teloittaneet 837 naista

Turvapaikanhakijoista Suomelle 1,5 miljardin lisälasku - ESS: "Raha on pakko löytää"

Oulun poliisi selvitti ison autoihin liittyvän rikosvyyhdin, yli 50 rikosilmoitusta

Tässä olivat viime vuoden hienoimmat suomalaiset urheiluteot

Hallituksen tempoilu riepoo suomalaisia

Mielenkiintoiset blogit

Ns. pankkikriisi oli suurelta osalta rikollista

Niinistön uudenvuodenpuhe

Hallitus nosti Sdp:n opposition johtoon
Erkin kommentti: Hallitus toimet ovat kohdistuneet vähävaraisiin kansalaisiin, joilla on äänioikeus. Hallitus on sen sijaan jättänyt veroparatiisirahoitukset sekä muut kansalaisia ärsyttävät hyvätuloisten kikkailut ja vedätykset huomioimatta toimissaan. Ei ole ihme vaikka hallituksen ja hallituspuolueiden suosio on romahtanut.

Verorahoja käytetään yli 840 miljoonaa euroa turvapaikanhakijoihin – Avustuksiin lähes 100 miljoonaa

Työttömät tohtorit ovat kansallinen häpeä

Kolumni: Niinistö tarjosi Itämerelle kolmikanta-turvamallia

PARI HAVAINTOA JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA

Naisilta pois psyykelääkkeet!

Arkkipiista hurskastelee suomalaisten kustannuksella

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Karjalan kuvalehti

Mielipiteeni
Tervetuloa Kalajoki-näyttelyyn

Kalajoki-näyttely on Raution Uutelassa Löttäläntie 28 as. 14. Näyttelyssä on esillä kalajokisten tunnettujen henkilöiden muotokuvia ( muun muassa pääministeri Juha Sipilä) sekä rakennusten pienoismalleja kalajokisista merkittävistä rakennuksista. Lisäksi näyttelyssä on historiikit aiheista sekä taulut merkittävistä rakennuksista.

Tässä on selostus ja kuvat Tapion Tuvalla olleesta Kalajoki-näyttelystä

Tässä on kuvat Raution Uutelassa olevasta näyttelystä

Raution Uutelassa on myös esillä todistusaineisto syyttömyydestäni neljään konkurssiin, yhteen 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon sekä viiteen kunnianloukkaustuomioon. Olen joutunut puolustaessani laillisia oikeuksiani järkyttävien ihmisoikeusrikosten kohteeksi.

Onko poliisi- ja oikeusjärjestelmässämme jotain vikaa?

Olen tehnyt itsestäni rikosilmoituksen, mutta poliisit eivät tutki sitä, koska samalla paljastuisi todelliset rikokset ja rikolliset.

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu
044-3025948

Päivän mietelause

"On niin paljon sanottavaa, mutta silmäsi keskeyttävät minut koko ajan."
"Mitä tahansa teet, mitä tahansa ajattelet, hän on aina mielessäsi."
"Puhutaan, mitä puhutaan, mutta on sitä sellaistakin rakkautta, joka kestää kaikki koetukset. Uskollista, järkkymätöntä, läpi elämän jatkuvaa. Se on itserakkautta."
"Ei mikään kasva ja uusiudu niin pian kuin rakkaus."
"Rakasta ja tee mitä mietit."
"Rakkaus on kultainen portaikko, jota myöten sydän kiipeää taivaaseen."

Värssy

"Siis kauneutta on.
Rakkautta on.
Iloa on.
Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät,
puolustakaa niitä!"

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Happy New Year 2016 Fireworks - Frohes Neues Jahr [HD]

Laila Kinnunen - Kaiken Saan 1965

Eurooppa 3 - Älä unohda minua

Anna Eriksson - Tahdon pois

Tapio Rautavaara - Salakuljettajan laulu 1952

Topi Sorsakoski & Agents - Surujen kitara

Yö - Päivänsäde ja menninkäinen

Kirka - Kyyneleet

Satu Pentikäinen - Menolippu (1979)

Попурри на песни Джо Дассена (инструментальная версия, баян)

Terveys ja liikunta

Paino 94,6 kg, verenpaine aamulla 149/98 lepopulssi 52, verenpaine illalla 137/86 , lepopulssi 58 . Uinti 500 m / 500 m, Jumppa 30 min / 60 min. Kuntosali 60 min/ 60 min, Kävely 6 km/ 6 km Pyöräily 0 km / 0 km , Hiihto 2 km/ 2 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

JOKO RIITTÄÄ JOULUHERKUTTELU? KOKEILE JUTTA G:N PIUKKAA PEPPUTREENIÄ

Miksi dieetti ei tehoa sinuun, vaikka kaverin kilot karisevat?

Loppukevennys

Pizzerioissa on tänään ollut vuoden kiireisin päivä – tämä on asiakkaiden ehdoton suosikki

Tour de Skin suomalaisonnistuja taisteli kurataudin kourissa – ”Sen verran on tullut housuihin tavaraa”

Ylen tv-kasvo ja huippuhiihtäjä kihloihin!

Lewis Hamilton, Usain Bolt, Sepp Blatter... – katso 30 vauhdikasta urheilukuvaa vuodelta 2015

Ylen tv-lähetyksessä toistui mystinen termi Pikkuleijonien superketjusta – tästä on kyse

Nainen ehti kuiskata hoitajalle totuuden miehestään ennen kuin kuoli

Se erilainen tie huipulle - Pasi Hyvärinen on boheemi omien teidensä kulkija

Kaukaasia 30 päivässä

Isoisäni hiihtosankari Mäntyranta


perjantai 1. tammikuuta 2016

PE 01.01.2016

Toivottavasti tämä vuosi 2016 on suosiollinen kotikyläni Raution tulevaisuuden suunnitelmille. Kuvassa opettaja Osmo Tokolan suunnittelema Raution vaakuna.

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 6 C, tuuli kaakosta 5 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 80 %, lämpötila päivällä - 5 C , aurinko nousee 10.18, aurinko laskee 14.37 päivän pituus 04.19 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Lämmitin tänään saunan. Jouluksi ostin virolaisen saunavihdan, mikä oli vieläkin käyttökelpoinen. Se on ollut elämäni paras saunavihta.

Jääkiekon nuorten MM-kisat

Raution suojeluskunnan historia

Puolustusneuvoston puheenjohtaja

Kärkisläiset vaativat oikaisua koulun purkupäätökseen

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti

Presidentti Niinistö suorin sanoin uudenvuodenpuheessaan: Maassa maan tavalla, polttopulloiskut ovat murhapolttoja

Presidentti Niinistö keskittyi uudenvuoden­puheessaan turvapaikkapolitiikkaan

Pääministeri Sipilä kiittää suomalaisia pakolaiskriisin hoidosta – moittii työmarkkinoiden jäykkyyttä

Kiina, öljynhinnat ja korkopolitiikka maailmantalouden polttopisteessä vuonna 2016

Liikuttuminen, videot ja vihapuhe – Vuoden 2015 merkittävimmät someilmiöt
Erkin kommentti: Suomi ei ole enää entisensä. Somen vaikutus mediavallan murtajana on kiistaton. Virallisen tiedon ohella oikeaa tietoa kansalaisille leviää somen avulla. Kansalaisten turvallisuustunne on heikentenyt maahanmuuton ja valtion rikollisuuden tähden sekä vähävaraisiin kohdistuvien leikkausten johdosta. Koviston valtiopetos ja SSP-sopimuksen seuraukset ovat edelleen selvittämättä. Valtiopetos ei vanhene koskaan ja SSP-sopimus on osa valtiopetosta. Siitä johtuvan pankkikriisin tuhot on korvattava niistä kärsimään joutuneille. Oikeuslaitos on valjastettu rikollisten suojelemiseen. Olen varma, että poliitikojen turvallisuusvaje lisääntyy, koska he pititvät tätä rikollisuutta yllä.

Luksushotellissa raju palo Dubaissa, video näyttää 63-kerroksisen rakennuksen ilmiliekeissä – Silminnäkijä: ”Taivaalta sataa pellinkappaleita”

Bilettäjiä ja hilpeitä pieniä juhlijoita – HS:n kuvakooste vuodenvaihteesta

Laine sivalsi Suomen voittoon – Nuoret Leijonat kohtaavat lauantaina Kanadan

Forssan vastaanottokeskuksessa pahoinpitely - uhri vertavuotavana sairaalaan

Näin traktoriajokortti muuttuu

Valtamedia mukana korruptiossa? Uutisoi myöhään Pekkarisen vävylle antamasta tuesta
Erkin kommentti: Mauri Pekkarinen toimi Esko Ahon hallituksen ministerinä ja hänen roolinsa talouspoliittisen ministerivaliokunan jäsenenä ja ministerinä olisi syytä selvittää myös ns. valtamedian toimesta. SSP-sopimus hyväksyttiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa ja sopimuksen seuraukset Suomen kansalle olivat hirvittävät. SSP-sopimus oli osa valtiopetosta.

Viime vuonna liikenneministeri Anne Berner ei ollut edes Suomen kansalainen!

Pienituloiset joutuvat yhä ahtaammalle tänään – eikä syy ole vain hallituksen

Suomeen 32 478 turvapaikanhakijaa viime vuonna

Mielenkiintoiset blogit

Haapalan uudenvuodenpuhe!

Ajattelen - olen rasisti?

Turvapaikkaralli ei ole solidaarisuutta vaan hulluutta

Ehdotukseni Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan ongelmien ratkaisemiseksi

Moskovan matkojen merkitys on taas melkein entistä mallia

Presidentti Barack Obaman viimeinen vuosi 2016

Isännän ääni. Erkki Rintalan juhlakirja

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Karjalan kuvalehti

Mielipiteeni
Tervetuloa Kalajoki-näyttelyyn

Kalajoki-näyttely on Raution Uutelassa Löttäläntie 28 as. 14. Näyttelyssä on esillä kalajokisten tunnettujen henkilöiden muotokuvia ( muun muassa pääministeri Juha Sipilä) sekä rakennusten pienoismalleja kalajokisista merkittävistä rakennuksista. Lisäksi näyttelyssä on historiikit aiheista sekä taulut merkittävistä rakennuksista.

Tässä on selostus ja kuvat Tapion Tuvalla olleesta Kalajoki-näyttelystä

Tässä on kuvat Raution Uutelassa olevasta näyttelystä

Raution Uutelassa on myös esillä todistusaineisto syyttömyydestäni neljään konkurssiin, yhteen 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon sekä viiteen kunnianloukkaustuomioon. Olen joutunut puolustaessani laillisia oikeuksiani järkyttävien ihmisoikeusrikosten kohteeksi.

Onko poliisi- ja oikeusjärjestelmässämme jotain vikaa?

Olen tehnyt itsestäni rikosilmoituksen, mutta poliisit eivät tutki sitä, koska samalla paljastuisi todelliset rikokset ja rikolliset.

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu
044-3025948

Päivän mietelause

"Halutessasi omistaa et saa vaatia."
"Kulta sokaisee monet, rakkaus kaikki."
"Rakkautta ja yskää et voi kätkeä."
"Rakkaus on vastavuoroista."
"Nauru nuorentaa, rakkaus kaunistaa."
"Rakkaus ei koskaan häviä."

Värssy

PIENI EPISODI
Monta päivää juotuaan
pessimisti tuskissaan
mietti: – Jo on, jukoliste,
saavutettu päätepiste!
Nuoranpätkä kourassaan
hiipi nurkkaan kuolemaan.
Mutta toiset nähtyään
yhden poissa pöydästään,
sydämissään suuri hätä
alkoi etsiskellä tätä.
Löytyi poika nuorastaan
vainajana suorastaan.
Mutta saatuansa hieman spriitä
virkistyi hän jälleen siitä,
kohottaen lasiaan

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Abba - Happy new year

Laila Kinnunen - Liian helposti sinuun rakastuin 1965

Miksi Kaikki Kaunis katoaa...

Anna Eriksson kun katsoit minuun(Live)

Tapio Rautavaara - Pohjolan yö (1952)

Topi Sorsakoski - Olet kaikki

Yö - Joutsenlaulu

Kirka - Niin paljon se sattuu

Satu Pentikäinen - Kevät ja syys.wmv

Terveys ja liikunta

Paino 94,6 kg, verenpaine aamulla 167/99 lepopulssi 50, verenpaine illalla 137/86 , lepopulssi 58 . Uinti 0 m / 0 m, Jumppa 30 min / 30 min. Kuntosali 0 min/ 0 min, Kävely 6 km/ 6 km Pyöräily 0 km / 0 km , Hiihto 2 km/ 2 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

"PÄÄMINISTERIN" PYSÄYTTÄVÄ PUHE: TÄTÄ ON LUVASSA VUONNA 2016

Arvi Nyman palasi 23-vuotiaana kotiin Neuvostoliiton pahimmalta sotavankileiriltä – painoi vain 44 kiloa

Mitä uudenvuoden tina kertoo? Näin tulkitset

Karelinin kukistajan mykistävä tarina – oli jäätyä kuoliaaksi, selvisi lentoturmasta ja lihoi 95 kiloa

Rähjä vai unelma – haluaisitko asua hirsitalossa Pielisen katolla?

Huutokauppakeisari ja työmies Aki Palsanmäki elää suomalaista unelmaa

Vuosi vaihtui täydessä hulinassa – pahoinpitely suksisauvalla, joukkopako laitoksesta, tulipaloja...