Oletteko seuranneet eduskunnan välikysymyskeskusteluja? Siellä sitä taas puitiin suomalaisten pärjäämistä kustannusten noustessa. Kun oppositio tivas vanhustenhoidon perään, astui salin eteen ministeri Wille Rydman vastaamaan hallituksen puolesta. Puheet olivat hienoja: puhuttiin rakenteista, talouden tasapainottamisesta ja tietenkin siitä kaikkein pyhimmästä – digitaalisesta tuottavuusloikasta.
Samaan aikaan jossain päin laajaa Suomenmaata tämä digiloikka ja "arvokas vanhuus" näyttäytyvät arjessa hieman erilaisina.
Kuvitellaanpa tilanne, jossa yli yhdeksänkymppinen vanhus asuu vielä kotonaan. Hän kärsii kovista kivuista ja näkö on mennyt sairauden vuoksi niin huonoksi, ettei älypuhelimen näytöltä erota hätänumeroa saatika sitten hyvinvointialueen sovelluksen chatti-robottia.
Mutta ei hätää! Julkinen terveydenhuolto on luonut järjestelmän, joka toimii minuutin tarkkuudella. Kotihoito nimittäin vierailee vanhuksen luona jopa neljä kertaa päivässä. Tosin vierailut ovat niin sekuntikellolla karsittuja, että hyvä kun hoitaja ehtii sanoa ”päivää” ennen kuin ovi jo käy. Hoitajia myös riittää eri tasoilla niin paljon, että vanhus voisi luulla asuvansa vilkkaalla rautatieasemalla. Yhteistä heille kaikille on se, että heillä on kiire jonnekin muualle.
Uusin ja nerokkain innovaatio onkin parhaillaan käynnissä oleva kartoitus: Voiko ihmisen korvata rullaattorilla ja lääkeautomaatilla?
Tämä on nerokasta! Jos vanhus ei pääse yksin edes vessaan, robotti voi varmasti ojentaa hänelle pillerin, joka saa unohtamaan koko tarpeen. Ja jos ei unohda, niin rullaattori varmasti lohduttaa siinä vaiheessa, kun hätä on jo housussa ja seuraavaan kellotettuun hoitajahukkaan on vielä kolme tuntia aikaa. Onneksi naapurit käyvät vielä keittämässä perunoita ja katsomassa, että vanhus on hengissä – he toimivat siis virallisina, palkattomina "kotihoitokonsultteina".
Mutta järjestelmällämme on takataskussaan vieläkin suurempi ässä, jos kotona asuminen ei enää onnistu: Maantieteellinen hajautus.
Koska hyvinvointialueet ovat valtavan laajojen etäisyyksien maita, hoitopaikka saattaa hyvinkin löytyy vaikkapa satojen kilometrien päästä kotoa. Täähän on loistavaa aluesuunnittelua! Vanhus saa uusia elämyksiä aivan vieraasta maakunnan kolkasta.
Tässä kohtaa mukaan astuu omaisten rooli. Jos olet päivätöissä ja sinulla ei satu olemaan autoa (koska polttoaineen hinta oli siellä välikysymyksessäkin tapetilla), vierailusta tulee mukava pieni seikkailu. Voit yrittää sovittaa yhteen työpäivän, harvat julkiset liikenneyhteydet ja satojen kilometrien välimatkan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näet läheisesi seuraavan kerran ehkä jouluna – jos silloinkaan.
Tästä on kuulkaas "arvokas vanhuus" kaukana. Tai no, onhan se ainakin fyysisesti kaukana – nimittäin satojen kilometrien päässä omaisistaan.
Järjestelmä on siis valmis, optimoitu ja digiloikattu. Vanhukset on saatu heitteille niin virtaviivaisesti, että siitä sietäisi antaa jo valtion innovaatiopalkinto. Paperilla kaikki näyttää loistavalta ja budjetti kiittää. Harmi vain, että siinä vaiheessa kun robotti jakaa lääkkeet, kotihoitaja juoksee sekuntikellon kanssa autolle ja omainen itkee satojen kilometrien päässä junalaiturilla, arvoista on jäljellä enää yksi: ihmisen arvo on pyöreät nolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti