Salainen vangitsemisoikeudenkäynti
Päivän sää
Lämpötila aamulla + 3 C,
tuuli kaakosta 3 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 61 %,
lämpötila päivällä + 9 C , aurinko nousee 06.47, aurinko laskee
20.11, päivän pituus 13.24 min.
Huominen sää Kalajoella
Tapahtumat
Haasteellinen
tehtävä
Suomen
ja Neuvostoliiton välinen yhteistyö – Kekkonen ja Kosygin
Raahessa ja Kalajoella
Eläinsuojan
ympäristölupaharkinnassa huomiotavaa
Ulkoisen
sädehoidon kahdeksastoista, yhdeksästoista, kahdeskymmenes ja
kahdeskymmenesensimmäinen kerta
Urheiluvuosi
2015
Puolustusneuvoston
puheenjohtaja
Sain
Raution koulun kuntoselvitysraportin. Tekninen lautakunta on
päättänyt laittaa Raution koulun kylmilleen. Mielestäni nyt
kyläyhdistyksen on raegoitava, sillä jos koulu on kylmillään niin
se ei ainakaan paranna sen tilaa. Tekninen lautakunta ei ole tehnyt
purkupäätöstä.
Uutiset
MTV3
Yle.fi
Yle urheilu
MV-lehti
Talousrikokset ovat yhä
vakavampia – törkeiden veropetosten osuus jatkoi kasvua
Saudi-Arabian ja
amerikkalaisen liuskeöljyn pudotuspeli jatkuu entistä rajumpana –
”Jonkun täytyy antaa periksi”
VR irtisanoo yli 200
ihmistä – kovin isku osuu konduktööreihin
Ylivieskan kirkkopalo: 5
isoa kysymystä yhä avoinna
Ylivieskan kirkon
polttajaksi epäilty vangittiin
Erkin kommentti:
Kuten ennakoin niin oikeudenistunto julistettiin salaiseksi.
Mielestäni poliisin toiminnan kannalta oli välttämätöntä, että
oikeudenistunto on salainen, koska muuten totuus poliisin toiminnasta
olisi tullut julkiseksi.
Ylivieskan kirkkopalosta
epäilty vangittiin: ”Poliisi kokoaa palapeliä tapahtuneesta”
Kiistelty
metsähallituslaki hyväksyttiin eduskunnassa
Konduktöörien lakko
pysäyttää VR:n kaukoliikennettä torstaina
Andersson ja Sarkkinen:
Hallintarekisteri tuodaan takaisin takaoven kautta
Raiskaus Porvoossa –
Tekijä tummaihoinen englantia puhuva
Mielenkiintoiset blogit
"Luotettava
media" Brysselin asialla
Näkökulma: Stubb lensi
mattoon omasta heitosta
Näkökulma:
On taatusti täysi tuki - eiku...
Huippujuristi: Suomalainen
oikeuslaitos on vinoutunu
Olisiko
aika aloittaa rikostutkinnat
Politiikan korjaussarja:
Venäjän Aholta puskee suomettuneisuuden tuuli
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/politiikan-korjaussarja-venajan-aholta-puskee-suomettuneisuuden-tuuli/5808108
ELIITTI
TOIMITTAJAT
Juha.Sipilä.fi
Hanna
Halmeenpää
Rovaniemen jälleenrakennus
sodan jälkeen
Mielipiteeni
From:
Erkki
Aho
Sent:
Thursday, March 24, 2016 1:59 PM
Subject:
Re: Miksi rikostutkinnat kestävät niin kauan
Hei,
tarkoitus
ei ole kannella, vaan kysyn miksi rikostutkinta viipyy ja on kestänyt
jo lähes kaksi vuotta. Olen pyytänyt kuulustelupöytäkirjat, mutta
en ole saanut niitä. Miksi? Tiedän, että kantelut eivät johda
mihinkään. Minä vaadin toimenpiteitä. Virkamiehen tulee vastata
kohtuullisen ajan kuluessa, siis 14 vuorokauden kuluessa.
Sama
vaiva näkyy olevan myös Oulun poliisijohdon osalta asioissa. Olen
pyytänyt vastausta poliisijohtaja Sauli Kuhalta alaolevassa asiassa.
Miksi poliisijohtaja Sauli Kuha ei vastaa?
From:
Erkki Aho
Sent:
Monday, March 14, 2016 2:26 PM
To:
seppo.kolehmainen@poliisi.fi ;
sauli.kuha@poliisi.fi ;
petri.oulasmaa@oikeus.fi
Subject:
Selvityspyyntö
Pyydän
poliisijohtaja Seppo Kolehmaiselta vastausta miksi poliisijohtaja
sallii alaistensa ja muiden virkahenkilöiden toimivan vastoin lakia
Kiitos
Hanna viestistäsi
Ylivieskan
poliisipäällikkö Petri Oulasmaa
Tyytymättömyyden
ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätökseen
Odotan
vastauksia myös syyttäjä Petri Oulasmaalta ja Oulun poliisijohtaja
Sauli Kuhalta 14 päivän kuluessa: Miksi olette laiminlyöneet
virkavelvollisuutenne ja aiheuttaneet toiminnallanne valtavia
taloudellisia tappioita ja hirvittäviä henkisiä kärsimyksiä,
koska olen joutunut kärsimään rikollisen toiminnan johdosta neljä
konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion, mikä
muutettiin ehdonalaiseksi sekä lukuisia kunnianloukkaustuomiota.
Kaikki ovat vääriä tuomioita. Väärien tuomioiden johdosta olen
ollut yli 20 vuotta luottokelvoton ja edelleen ulosotto on
voimassa,mikä pitää rikokset avoimena. Rikokset eivät ole
vanhentuneita, koska asiat ovat olleet koko ajan vireillä. Odotan
vastaustanne ja poliisijohtaja Seppo Kolehmaiselta selvitystä mihin
toimiin poliisiviranomaiset ryhtyvät asiassa.
Erkki
Aho
Kalajoen
kaupunginvaltuutettu ( 30 vuotta)
Lankilantie
25 B 5
85100
Kalajoki
044-3025948
Kalajoella
24,03,2016
Erkki
Aho
Sent:
Thursday, March 24, 2016 9:36 AM
Subject:
VL: Miksi rikostutkinnat kestävät niin kauan
Hei!
Oulun poliisilaitoksen oikeusyksikkö on saanut tiedoksi viestin lopussa olevat sähköpostiviestit. Tiedustelen lähettämienne viestien johdosta seuraavaa:
Onko tarkoituksenne kannella Hannu Vainionpään toiminnasta asiassanne?
Jos tarkoituksenne on kannella Vainionpään toiminnasta, pyydän yksilöimään tarkemmin, mistä asiasta on kyse.
Jäämme odottamaan mahdollista yhteydenottoanne. Mikäli asianne on jo selvinnyt tai tarkoituksenne ei ole ollut kannella tässä vaiheessa, Teidän ei tarvitse reagoida tähän sähköpostiviestiin.
Johanna Kiviniemi
Rikosylitarkastaja | Detective Chief Superintendent
Oikeusyksikkö | Legal Affairs
Oulun poliisilaitos | Oulu Police Department
Rata-aukio 2, 90130 Oulu
PL 45, 90101 OULU
p. 0295 416 053
matkapuhelin p. 0295 465 844
fax. 0295 411 917
e-mail: johanna.kiviniemi@poliisi.fi
Päivän
mietelause
Vanheneminen
on ainoa keino elää pidempään.
Liikunta
pitää nuorena.
Vanheneminen
on siirtymistä intohimosta myöätuntoon.
Nuoruus
ja hulluus, vanhuus ja viisaus.
Siitä
tietää tulevansa vanhaksi kun kynttilät maksavat enemmän kuin
kakku.
Eläminen
on elämän tarkoitus.
Värssy
Se
pelto on pieni ja tupanen
kuin
pienen linnun pesä,
mut
missä voi viihtyä rakkaus,
on
talvikin siellä kesä
Musiikki,
joka on jäänyt mieleeni
Terveys
ja liikunta
Paino
101,8 kg, verenpaine aamulla 153/87 , lepopulssi 64, verenpaine
illalla 152/89, lepopulssi 64. Uinti 0 m / 9500
m,
Jumppa 0 min / 1870 min. Kuntosali 0 min/ 1685 min, Kävely 0 km/ 42
km Pyöräily 0 km / 4 km
,
Hiihto 0 km/ 22 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.
Kuvat: Jope Ruonansuu
laihtui 42 kiloa – ”On tullut pieni pumppuliike”
Rekkakuski törmäsi
kamelilaumaan Ruotsissa
MAAILMAA KOHAUTTANEELTA
SUOMALAISHURJAPÄÄLTÄ UUSI TEMPPU - BASEHYPPY LIIKKUVAAN AUTOON
Näin Jarkko Tamminen
imitoi Kimi Räikköstä: "Nyt Minttu mennään"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti