Sotahistoria kiinnostaa ihmisiä yhä enemmän.
Päivän sää
Lämpötila aamulla – 31
C, tuuli kaakosta 2 m/s, puolipilvistä ja ajoittaista sadetta ,
suhteellinen kosteus 75 %, lämpötila päivällä – 24 C , aurinko
nousee 10.10, aurinko laskee 14.51 päivän pituus 04.41 min.
Huominen sää Kalajoella
Tapahtumat
Minä
saan päivittäin mitä erilaisimpia tiedusteluja, pyyntöjä ja
toiveita. Useat tiedustelut koskevat sodassa kadonneita omaisiaan.
Useat tiedustelut koskevat myös urheiluasioita. Eräs tiedustelu
koski Berliinin olympialaisten 5000 m juoksua. Kirjassa
amerikkalainen kirjailija Laura Hillenbrand kertoo seuraavaa:
Edellä
olevat suomalaiset hivuttautuivat Lashin rinnalle ja olivat aivan
kiinni hänessä. Lash piti asemansa. Mutta kahdeksannella
kierroksella Salminen nosti kyynärpäätään ja löi sillä Lashia
rintaan. Lash taipui ilmeisesti kivusta kaksinkerroin.Pitääkö
teidän tietojenne mukaan paikkansa, että Salminen olisi "taklannut"
Lashin pois pelistä?
Vastasin
tiedusteluun seuraavasti:
Tervehdys!
Tässä
filmissä on kohdassa 5.47 Berlin 5000 m juoksu, jossa ohitus
tapahtuu
Valitettavasti
en pysty tällä hetkellä tarkemmin sanomaan tilanteesta enempää.
Terv.
Erkki Aho
Olen saanut lukuisia tiedusteluja siitä miten voi saada selville oman sukulaisen sotahistoriaa ja kuvauksia niistä taisteluista ja paikoista, joissa tämä henkilö on puolustanut isänmaataan.
Miten
selvitän sukulaiseni sodan historian? Hanki sukulaisesi kantakortti
ja perehdy sitten sotahistoriaan.
Henkilön
sotahistorian selvitys
Näin
tilaat kantakortin
Oman
paikkakunnan sotamatrikkelikirja on yksi varmimpia tapoja selvittää
oman sukulaisen sotarhistoriaa. Esimerkikisi rautiolaiset ja
kalajokiset voivat selvittää oman sukulaisensa sotarhistoriaa
seuraavista kirjoista
Raution
Sotaveteraanit Vapauden hinta ISBN 978-952-92-7522-9
Sotavuodet
Kalajoella ISBN 952-90-3425-3
Sitten
voit perehtyä ääni- ja kuvamateriaaliin esim. Lapin sodan osalta
Lapin
sota ¼
Lapin
osta 2/4
Lapin
sota ¾
Lapin
sota 4/4
Voit
perehtyä myös internetissä olevaan aineistoon
Lapin
sota JR 50
Sota,
jossa itkivät suomalaiset ja saksalaiset – Lapin sodan
avainoperaatio Tornion maihinnousu
Lapin
sodassa
Lapin
sota
Lapin
sota
Tässä
on Lapin sotaan liittyvää kirjallisuutta, joista voi olla apua
asiassa
Ilkka
Engenberg Suomi sodassa päivä päivältä ISBN 978-952-220-960-3
Arvi
Korhonen Viisi sodan vuotta
Jari
Leskinen Anssi Juutilainen Jatkosodan Pikkujättiläinen
Matti
Koskimaa Suomen kohtalon ratkaisut ISBN 978-952-011-0
Ari
Rautio Sotatoimet Suomen sotien 1939-45 kulku kartoittain
Helena
Pilke – Olli Klemola Suomi taisteli – kuvat kertovat
Mika
Kulju Lapin sota 1944-45
ISBN
9789512093625
Jouni
Kallioniemi Lapin Sota 1944-1945 - Suursodan loppunäytös
Pohjoisessa ISBN 953-90-1285-3
Jouni
Kallioniemi Suomalaiset Isänmaan asialla
Lapin
Sota osa II Matrikkeli sotaan osallistuneista -2 952-90-1896-7
Jaatinen
Pekka, Johnny Kniga Verenpunainen kaupunki - Taistelu Kemistä 1944
Halsti
Wolf H Lapin sodassa. JR 11:n mukana Oulusta Kaaressuvantoon
Aapa
Uula Sissisotaa Lapissa saksalaisia vastaan
Aikio
Niilo Liekkejä pakoon - Saamelaiset evakossa 1944-1945
Hirvonen
Pauli Lapin sodan lentäjät kertovat
Jaatinen
Pekka Tie Sturmbockiin : Lapin sotaa länsirajalla
Larjo
Thure Tornion kaappaus 1944
Ahto
Sampo Aseveljet vastakkain - Lapin sota 1944-1945
Ursin
Matti Pohjois-Suomen tuhot ja jälleenrakennus saksalaissodan
1944-1945 jälkeen
Hustich
Ilmari Tuhottu ja tulevaisuuden LappiTikkanen Pentti H Tavoitteena
Tankavaara -Lapin saksalaissota 1944 – 1945
Mann,
Chriss Hitlerin sota pohjoisessa Gummerus
2003
Lähteenmäki,
Maria Jänkäjääkäreitä ja parakkipiikoja - Lappilaisten
sotakokemuksia 1939-1945 Suomen
Historiallinen Seura 1999
Junila,
Marianne Kotirintaman aseveljeyttä
Valtonen
Hannu Lapin lentokoneenhylyt Keski-Suomen Ilmailumuseo
Antti
J. Laitinen Keskipohjalaisen rykmentin tie jatkosodassa ISBN
978-952-93-1374-7
Ahto,
Sampo Muistoja Lapin sodasta Sotasokeat ry 1985
Paasilinna,
Erno Petsamo – Historiaa ja muistoja
Thorban
F.W Petsamon ja Kirkkoniemen torjuntataistelut 1944 Pohjoinen 1992
Alftan,
Robert Saksalais-suomalainen aseveljeys 1942 – 1944WSOY 2005
Ziemke,
Earl. F.Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940 – 1945WSOY 1963
Postila,
Tapani Schutzwall – Sodanaikainen puolustusasema Urho Kekkosen
kansallispuistossa Metsähallitus 1997
Sota
ja evakuointi Pohjoiskalotilla 1944 – 1945 Rajakuntien
kulttuuriyhteistyön työryhmä Pohjolan painotuote 1996
Zetterberg,
Seppo (toim.): Suomen
historian pikkujättiläinen.
Ahto,
Sampo: Aseveljet vastakkain. Lapin sota 1944–1945. Helsinki:
Kirjayhtymä, 1980. ISBN
951-26-1726-9.
Arrela, Veli (toim.): Tuhkasta nousi Lappi. s. 5–8. Lapin maakuntaliitto ry, 1983.
Bruun, Carl-Erik: "Jussi" Neva - Service in HLeLv 26 (käännös Markku Herd) virtualpilots.fi: Sotahistoriaa. kirj. 1996, julkaistu 2003. Göran Bruun. Viitattu 3.3.2008.(englanniksi)
Elfvengren, Eero: ”Suomen ja Saksan suhteet vuonna 1944”, Sota ja evakuointi Pohjoiskalotilla 1944–1945, s. 9–20. kokoelmateos. Rovaniemi: Rajakuntien kulttuuriyhteistyön työryhmä, 1996. ISBN 951-97138-1-6.
Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia V 1918–1945.Oulun kaupunki, 1982
Hiitola, Pekka: Everstiluutnantti Wolfgang Hallsten Halsti 12.03.2008. Pohjan Prikaatin kilta.
Junila, Marianne: Kotirintaman aseveljeyttä. väitöskirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-216-6.
Jäppinen, Kyösti: Olhavan taistelu 29.9.1944. Suomussalmi: Paino: Myllylahti Oy, 2004.
Järventaus, Jorma et al.: Suomi sodassa: talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät. Valitut Palat Oy, 1983. ISBN 951-9078-94-0.
Kankainen, Janne: ”Lapin sota”, Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939–1945. kokoelmateos, toim. Kankainen, Rauhala, Vahtola. Oulu: Oulun kaupunki, 2002. ISBN 951-9234-92-6.Kaila, Toivo T.: Lapin sota. Helsinki: WSOY, 1950.
Kallioniemi, Jouni: Lapin sota 1944–1945 Suursodan loppunäytös pohjoisessa. Raisio: Teospiste Oy, 1989.
Lapin ympäristökeskus: Lapin läänin kirkkorakentaminen 20.4.2004. Valtion ympäristöhallinto.
Lapin miinanraivaus Puolustusvoimat. Viitattu 6.3.2008.
Lapin sota 1944–1945: Evakkotiellä Yle Lapin radio. Yle.
Lapin sota Käsivarressa Tosilappi. Enontekiön kunta.
Lappalainen, Niilo: Aselevon jälkeen. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21813-8.
Lapin Maakuntamuseo: Jälleenrakennuksen kokeneen henkilön haastattelu, Taustatietoa opettajalle (pdf) Rovaniemen kaupunki.
Lehtola, Jorma: Auf Wiedersehen, Lappland. Apu, 27.10.2004. A-lehdet.
Lähteenmäki, Maria: Jänkäjääkäreitä ja parakkipiikoja. Lappilaisten sotakokemuksia 1939-1945. Suomen Historiallinen Seura. Helsinki 1999.
Nevakivi, Jukka: Zdanov Suomessa. Miksi meitä ei neuvostoliittolaistettu?. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13274-1.
Niskanen, Mikko (ohj.): Pojat. Elokuva, Suomen Filmiteollisuus 1962.
Oulu sodan ja vallankumouksen melskeissä Aikamatka Oulu. 27.8.2005. Oulun kaupunki.
Postila, Tapani: Schutzwall – sodanaikainen puolustusasema Urho Kekkosen kansallispuistossa. Sarja A No 71. Vantaa: Metsähallitus, 2002. ISBN 951-53-1463-1.
Rapila, Pekka et al.: Lapin sota Veteraanien perintö - itsenäinen isänmaa. Kadettikunta ry.
Rakennusperinto.fi: Rakennusperintömme: Lappi 13.11.2006. Ympäristöministeriö ja Museovirasto. Viitattu 13.6.2007.
Rimpiläinen, Tuomas: Aseveljistä lapinpolttajiksi. Saksalaiset suomenkielisessä lehdistössä Lapin sodan aikana 1944–1945. Turku: Turun yliopisto, poliittisen historian laitos, 2007.
Roudasmaa, Stig: Oulun varuskunnan historia. Scripta historica VII. Kemi: Oulun historiaseura ry, 1981. ISBN 951-95713-0-2.
Tikkanen, Pentti H.: ”Lapin sodan syyt ja länsirajan sotatoimet syksyllä 1944 — keväällä 1945”, Sota ja evakuointi Pohjoiskalotilla 1944–1945, kokoelmateos. Rovaniemi: Rajakuntien kulttuuriyhteistyön työryhmä, 1996. ISBN 951-97138-1-6.
Ursin, Martti: Pohjois-Suomen tuhot ja jälleenrakennus saksalaissodan 1944-1945 jälkeen. Väitöskirjatutkimus. Rovaniemi: Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 1980. ISBN 951-95472-0-7.
Waljakka, Olavi (toim.): Lapin sodan päättymisestä 60 vuotta. Uudenmaan Sotilasläänin Esikunnan vuosijulkaisu, 2005, nro 10.vsk.,
Valtonen, Hannu: Luftwaffen pohjoinen sivusta. Tikkakoski: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1997. ISBN 951-95688-5-9.
Wendisch, Irja: Salatut lapset - Saksalaissotilaiden lapset Suomessa. Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-7065-0.
Ziemke, Earl F.: Saksalaisten sotatoimet pohjolassa 1939–1945. Porvoo: WSOY, 1963.

on lisää linkkejä Lapin sodan osalta:
Saksalaista
ja suomalaista kirjallisuutta sota-ajan Lapista
Talvi-
ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet
Toivon
Sinulle mielenkiintoista ja antoisaa sotahistorian selvitystä.
L15/6631
AIK –
JHT 7-5
Urheiluvuosi
2015
Raution suojeluskunnan
historia
Puolustusneuvoston
puheenjohtaja
Kärkisläiset
vaativat oikaisua koulun purkupäätökseen
Uutiset
MTV3
Yle.fi
Yle urheilu
MV-lehti
"Pahempi
kuin Deepwater Horizon" – Los Angelesin metaanivuoto on
massiivinen ympäristökatastrofi
MTV:
Senaatintorilla aattoiltana 2000 irakilaista ─ Kölnin kaltaisiin
häirintätapauksiin varauduttiin
Helsingin
poliisi: Kölnin häirintä uhkasi tapahtua myös Helsingissä – 1
000 turvapaikanhakijaa asematunnelissa
Hotellin
potkunyrkkeilijä-ovimies kertoo Kölnin tapahtumista: “He hyppivät
maassa makaavien päiden päällä!”
Unkarin
Orbán yllätysvierailulle Puolaan – EU:n euroskeptinen siipi
tiivistää yhteistyötään
Jopa
kolmannes nykyisistä työpaikoista katoaa – katso animaatio
YK:n
turvallisuusneuvosto tuomitsi Pohjois-Korean ydinkokeen
yksimielisesti
Pakkanen
puree autoon: Näillä yhdeksällä vinkillä autosi selviää
talvesta
Poikkeuksellinen
kyberhyökkäys onnistui sammuttamaan ukrainalaisten sähköt
Vuoden
2016 kuusi tärkeää kysymystä, joiden ratkeamisella on
maailmanlaajuiset vaikutukset
Kerrostalossa
räjähti Tukholmassa, sata ihmistä pakeni yön selkään
Tällaiset
ohjeet Pikkuleijonien kapteeni antoi kultajuhliin
Navetta
paloi Sievissä - 100 eläintä kuoli
Itärajalle
syntyi järjestäytynyt turvapaikanhakijoiden kuljetuspalvelu –
rajavartiolaitoksella jo 20 epäiltyä
Kuntapäättäjät:
Sote ei valmistu tällä vaalikaudella – alueiden määrä jakaa
mielipiteet
Bulgaria
hautasi lentopallomiesten olympiaunelmaa
Hirviömäisen
joukkoahdistelun uhrit puhuvat nyt: "Kaikkialla oli itkeviä
tyttöjä"
Maailman
suurin kauppakeskus tekee jaloista selvää jälkeä – mutta
sähkötaksit auttavat väsähtäneitä taas uusiin kauppoihin
Volga
30 päivässä
Mielenkiintoiset blogit
Katupartioille kysyntää
Miksi keskusta menettää
naisten tukea?
Kommentti:
Tuulivoimaintoilusta tuli vakava uhka Suomen huoltovarmuudelle
Juha.Sipilä.fi
Hanna
Halmeenpää
Karjalan
kuvalehti
Tervetuloa
Kalajoki-näyttelyyn
Kalajoki-näyttely on
Raution Uutelassa Löttäläntie 28 as. 14. Näyttelyssä on esillä
kalajokisten tunnettujen henkilöiden muotokuvia ( muun muassa
pääministeri Juha Sipilä) sekä rakennusten pienoismalleja
kalajokisista merkittävistä rakennuksista. Lisäksi näyttelyssä
on historiikit aiheista sekä taulut merkittävistä rakennuksista.
Tässä on selostus ja
kuvat Tapion Tuvalla olleesta Kalajoki-näyttelystä
Tässä on kuvat Raution
Uutelassa olevasta näyttelystä
Raution Uutelassa on myös
esillä todistusaineisto syyttömyydestäni neljään konkurssiin,
yhteen 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon sekä viiteen
kunnianloukkaustuomioon. Olen joutunut puolustaessani laillisia
oikeuksiani järkyttävien ihmisoikeusrikosten kohteeksi.
Onko poliisi- ja
oikeusjärjestelmässämme jotain vikaa?
Olen tehnyt itsestäni
rikosilmoituksen, mutta poliisit eivät tutki sitä, koska samalla
paljastuisi todelliset rikokset ja rikolliset.
Erkki Aho
Kalajoen
kaupunginvaltuutettu
044-3025948
Päivän
mietelause
"Täyttyneen
toiveen sijalle astuu aina uusi.”
"Toivo on puoli elämää,
välinpitämättömyys on puoli kuolemaa."
"Rakenna
siis kalliolle toivos linna, jota myrskyt eivät kaada."
"Toivo
on tuoksu, joka pitää sydämen nuorena."
"Jos
toivoa ei olisi, sydän särkyisi."
"Toivo
on heräävä unelma."
Värssy
Rakastan
sinua,
en vain siksi mitä sinä olet,
vaan siksi mitä minä olen,
kun olen sinun kanssasi.
en vain siksi mitä sinä olet,
vaan siksi mitä minä olen,
kun olen sinun kanssasi.
Musiikki,
joka on jäänyt mieleeni
Terveys
ja liikunta
Paino
95,5 kg, verenpaine aamulla 162/81 lepopulssi 49, verenpaine illalla
160/88 , lepopulssi 53 . Uinti 0 m / 1500
m,
Jumppa 30 min / 210 min. Kuntosali 0 min/ 230 min, Kävely 0 km/ 6 km
Pyöräily 0 km / 0 km
,
Hiihto 0 km/ 2 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.
Video: Vatsa tiukaksi helpolla sohvajumpalla!
Loppukevennys
Facebookista: Lahjuksia,
pahoinpitelyitä, varkauksia ja muita rikoksia – Rikolliset
kansanedustajat ennen ja nyt
Venäläiskylässä
mitattu yli 70 pakkasastetta: "Silmälasit jäätyvät naamaan
kiinni"
Maahanmuuttajamies antoi
vaimonsa raiskattavaksi kolmen kuukauden ajan – maksuna matkasta
Eurooppaan
Näin käy kuumalle
vedelle -38 asteessa – katso hauska pakkasvideo Lapista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti