keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

KE 12.06. 2013



Markku Hakolan taidenäyttely Tapion Tuvalla

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 5 C, tuuli luoteesta 2 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 91 %, lämpötila päivällä + 13 C , aurinko nousee 02.55, aurinko laskee 23.53, päivän pituus 20 h 57 min.

Tapahtumat

Olin tänään asianosaiskuulemisessa avustajana. Himangan Osuuspankki oli hakenut yrittäjän kyseenlaisesti konkurssiin. Kun näytin asiapapereita Kalajoen osuuspankinjohtajalle niin hän sanoi, että Kalajoen Osuuspankki ei olisi lähtenyt tällaisessa tapauksessa konkurssimenettelyyn. Himangan Osuuspankkia on syytä epäillä siitä, että se on yrittänyt tehdä yrittäjästä ja tämän pojasta vielä rikollista, kun saanut henkilön henkilökohtaiseen konkurssiin, mutta pankinjohtaja joutui oikeudessa tunnustamaan virheellisen menettelyn ja raskaat syytteet hylättiin. Nyt Himangan Osuuspankki on vienyt yritäjän talon pakkohuutokauppaan. Poliisihallituksessa tutkitaan parasta aikaa onko Himangan Osuuspankin menettely ollut lainmukaista. Yrittäjä olisi halunnut riitauttaa pakkohuutokauppamenettelyn, mutta kihlakunnanvouti ja Himangan Osuuspankin lakimies Kari Haanmäki eivät siihen suostuneet.

Kävin tapaamassa poliisiylijohtaja Mikko Paateroa

Erkki vastaan maailma

Hallituksen esitys kuntajakolain muuttamiseksi
l

Pyhäjärven oudot lentokenttäbisnekset
Hyvä-veliverkosto ja Jokilaaksojen poliisi Ilkka Piispanen. Mieleeni tuli ajatus siitä mistä suomalainen elokuva on saanut poliisin mallinsa. Ehkä suoraan Jokilaaksojen poliisista.

Uutiset

Mielenosoittajat ja poliisi ottavat rajusti yhteen Taksimilla


Kreikan yleisradion televisiokanavat pimenivät – yli 2000 irtisanotaan


Suomen talouden syöksy kiihtyy


Huuhkajat haki vieraspisteen Valko-Venäjältä
http://www.iltasanomat.fi/huuhkajat/art-1288573203375.html
Syyttäjä valitti - säätiökäräjöinti jatkuu hovioikeudessa
http://yle.fi/uutiset/syyttaja_valitti_-_saatiokarajointi_jatkuu_hovioikeudessa/6682701


Kouluverkkopäätös saanee jälkinäytöksen Kannuksessa
http://yle.fi/uutiset/kouluverkkopaatos_saanee_jalkinaytoksen_kannuksessa/6682516


MTK pettyi ministeri Koskisen 141-asenteeseen
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/mtk-pettyi-ministeri-koskisen-141-asenteeseen-1.41152?localLinksEnabled=false


Mielenkiintoiset blogit

Tämä vielä puuttui – Kreikka-vakuuksien perustakin höttöä

Suomi nousuun!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013061117140288_uu.shtml


Aidanseipäät
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2013/06/11/aidanseipaat/


Taloudessa kuilu lähenee - tarttis tehrä jottain!
http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/142383-taloudessa-kuilu-lahenee-tarttis-tehra-jottain


Ne bis in idem -kielto; Ruotsin korkeimmassa oikeudessa merkittävä linjanmuutos
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2013/06/741-ne-bis-in-idem-kielto-ruotsin.html



Mielipiteeni

Punainen

Luonne: aikaansaava, itsevarma, aggressiivinen, voimakas, kiihkeä, hallitseva, itsenäinen, kiivas, impulsiivinen.
Sisustuksessa punainen pienentää voimakkaasti tilaa ja tekee sen ahdistavaksi. Poikkeuksen muodostaa erittäin vaalea punainen, joka eteenkin yhdessä valkoisen kanssa käytettynä synnyttää herkkää kodikkuutta. Onpa vankien väkivaltaisuuttakin koetettu talttuttaa sijoittamalla heitä erittäin vaalean punaiseen ympärisöön. Osaa murrosikäisistä tytöistä se on ylivoimaisesti suosituin ympäristö, jonka herkkyyttä usein lisätään vähäisellä vaalean vihreän rinnastuksella.
Voimakas punainen on silmiinpistävä, hyökkäävä ja polttavantuntuinen. Sen käyttö on suositeltavaa vain piristeenä muitten värien yhteydessä.

Päivän mietelause

Pienet ystävälliset teot, pienet rakkauden sanat auttavat tekemään maailmasta taivaallisen paikan.
Kuitenkin huomenna on uusi päivä.
Onni ei ole onnessa, vaan siinä hetkessä, kun sen saavuttaa.
Energia on ikuista iloa.
Hyvä maine on rikkautta arvokkaampi..
Päivä, jolloin en naura, on mennyt hukkaan.

Värssy

Tosi onni, ystäväiseni,
on tyytyväisyys,
ja tyytyväisell`aina
on yllinkyllin.

J.W. Von Goethe

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Katri Helena - Miljoona Ruusua
http://www.youtube.com/watch?v=Qoa-gg2vgzA


Paula Koivuniemi - Sua vasten aina painautuisin (1978)
http://www.youtube.com/watch?v=3IA7_80A-Ps


Armi & Danny - Pelkkää hyvää
http://www.youtube.com/watch?v=-wDVesblzX4


Terveys ja liikunta

Paino 105,7 kg, verenpaine 146/95, lepopulssi 48 . Uinti 0 m / 56100 m. Jumppa 0 min / 1400 min. Kuntosali 0 min/ 3480 min. Kävely 0 / 276 km. Pyöräily 0 km /470 km.

Loppuksi

JFL Prank: Sneezing In Panties
http://www.youtube.com/watch?v=XAY1GTsWqhA
JFL Prank: Tight pants ass grab
http://www.youtube.com/watch?v=hdn4x9aL4S4


Sexy Seducing Cashier
http://www.youtube.com/watch?v=RzF5LWnHebM


Best Of Just For Laughs Gags Funniest Instant Accomplice
http://www.youtube.com/watch?v=uNNCBfWQSzk






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti