sunnuntai 9. joulukuuta 2012

SU 09.12.2012



Henri Mustonen

Päivän sää

Lämpötila aamulla - 7 C, tuuli idästä 4 m / s, pilvistä ja poutaa, lämpötila päivällä –8 C, suhteellinen kosteus 92 %, aurinko nousee 10.04 , aurinko laskee 14.28. Päivän pituus 4.23.

Tänään on Anne, Armin, Anun ja Annin nimipäivä.

Tapahtumat

Tänään jouluruoka Sanifanin ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja ympäristö pikkujouluruokailuun erittäin hyvä.
Illalla olin Kalajoen kirkossa etupenkissä. Edellisen kerran tämä tapahtui tyttäreni häissä. Nyt oli vuorossa Jari Sillanpään ja Aija-yhtyeen joulukonsertti. Lähdimme kirkkoon puolitoista tuntia ennen konsertin alkua jotta saisimme hyvä istumapaikat. Emme olleet ensimmäisiä jonottajia kirkkoon. Kirkko oli loppuunmyyty eli 1100 lippua oli myyty. Kirkko oli ääriään myöten täynnä. Sillanpään ja Aija-yhtyeen konsertti oli todella hieno ja jää varmasti ikimuistoiseksi tapahtumaksi konserttia seuranneiden mieleen. Todella upea ja korkeatasoinen konsertti. Tippa linssissä sitä kuunneltiin ja seurattiin.
Tietääkseni vain kerran on Kalajoen kirkossa ollut enemmän väkeä. Silloin oli kysymyksessä kalajokisten rakastaman rovastin V.H. Kiviojan hautajaiset marraskuussa 1977, jolloin kirkossa arvioitiin olleen jopa 1500 ihmistä.

HU-Kalajoki ykkösarjan lentopallo-ottelussa Seinäjoen Kuutoset numeroin 3-1 (25-23, 19-25, 25-22, 25-17).
Suomi-sarjan jääkiekko-ottelussa Vaasassa JHT voitti voittolaukauskisan jälkeen Vaasan Red Ducksin numeroin 2-3.

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Perämeren hylkeenpyytäjät

Vaatimukseni: Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ja esittelijä Outi Lehvä valtakunnanoikuteen!
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2012/12/vaatimukseni-apulaisoikeuskansleri.html


Tämän linkin kautta saat tiedot hälyytysasioista Suomessa

Poliisin tiedotteet

Sadetutka

Uutiset

Suomi MM-finaaliin huikeasta trilleristä
Suomen ja Ruotsin välinen odotettu salibandyn MM-finaali päättyi sinikeltaisten musertaviin maalijuhliin. Ruotsi vei historiansa seitsemännen maailmanmestaruuden maalein 11-5.
Yritysten verokikkailusta hurja lasku lokakuussa
Kokoomuksen poliisiedustajat nousivat hallitusta vastaan
Soini: Työttömiltä ei saa leikata
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/soini+tyottomilta+ei+saa+leikata/201212318247?ext=rss&rdrf=1&request_ahaa_info=true

Mielenkiintoiset blogit

Kreikkalainen dilemma

Asiaa Julkisen sanan neuvostosta ja sen toiminnasta

Orjuus takaisin!

Vetoomus Suomen eduskunnalle


Mielipiteeni

Erovaatimus ministereille!

DVD Mayday from Finland

PR-talojen markkinoilta poistaminen


Todistusaineistot ja selostukset tapahtumista löytyy tämän kirjan sivuilta.




Kirjallinen todistusaineisto on Kalajoen kaupunginarkistossa. Jouduin tekemään Kalajoen kaupunginvaltuuston minulta pyytämän selvityksen asioista. Selvityksessä on sivuja 1879 + liitemateriaali. Silloinen valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä esti minua esittämästä valtuutetuille tekemääni selvitystä. Huom. rikoslaki 15 luku 11 §


Erikoinen isänpäivä - tapon yritys


Putkakertomus 20.8.-23.8.2010

Valitus ja purkuhakemus

Miksi kansalaiset eivät saa oikeutta Suomessa – Suomen lähistorian mustat aukot


Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle


Päivän mietelause

Miehellä on tahtonsa mutta naisella konstinsa.
Imartelu on puolet naissielun ravinnosta.
Tie naisen vatsalle käy sydämen kautta.
Yksinäisyys on Jumalan odotussali.
Yksinäisyys virkistää, eristyneisyys tappaa.
Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy.

Värssy

Älä ruusua pientä tallaa,
joka kauniisti kukoistaa,
älä poikaa sorjaa narraa,
joka sinua rakastaa.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Fabrika - gadalka

ФАБРИКА "Зажигают огоньки" клип

ФАБРИКА "Мы такие разные" клип


Terveys ja liikunta

Paino 106,8 kg , verenpaine 174/ 110, lepopulssi 61.
Loppukevennys

Spede Show - Lehtimiehet

Jösse Järvenpää: Baila baila.wmv

Erilaisuus

Velipuolikuu – Ämpäri

Vedetään hatusta 2012 – Muistotilaisuus

Velipuolikuu – Maidän pankki auttaa

Vanha mummo päätti laittaa joululahjat tänä vuonna rahana.Pahaksi onneksi muori unohti laittaa rahat mukaan kuoriin.Kuoressa oli vain kortti jossa luki,Ostakaa itse lahjanne!

Mies menee ravintolaan oven edessä lappu Naisten haku Mies menee istumaan pöytään ja tuumaa vieressä istuville naikkosille Saisko kaksi olutta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti