lauantai 28. toukokuuta 2016

LA 28.05.2016


Päivän sää

Lämpötila aamulla + 11 C, tuuli kaakosta 2 m/s, pilvistä ja poutaa , suhteellinen kosteus 79 %, lämpötila päivällä + 16 C , aurinko nousee 03.26, aurinko laskee 23.18, päivän pituus 19.52 min.

Huominen sää Kalajoella

Päiväni

Eilen blogisivuillani oli 7013 käyntiä. Se on uusi yhden päivän ennätys.

Heräsin yöllä 02.00. En saanut unta, koska eräät asiat painoivat mieltäni. Eräs asia on läipiirini toiminta. 

Toinen asia on Kalajoen keskustan tiejärjestelyt. Tässä on suunnitelma ja vastuulliset toteuttajat:
Kalajoen taajamatietä parannetaan

Kolmas asia on Yhteisöstä voimaa-hanke
Pitkäaikaisena kaupunginvaltuutettuna ja liikkeenjohdon konsulttina katson, että Yhteisöstä Voimaa hanke on yhteiskunnan varojen ja verovarojen väärinkäyttöä. Mielestäni se ei hyödytä kohderyhmää.
Hankesuunnitelma ja budjetti

Hankkeella ei ole selkeää liikeideaa. Liikeidean keskeinen asia on mitä – kenelle – miten. Mitä hanke tarjotaa? Hankesuunnitelman mukaan hankeen uutuusarvona on kyläpajatoiminnan aloittaminen. Mikä on kyläpaja? Sitä ei ole missään tarkemmin esitelty. Se on pelkkä fraasi, jolla mielestäni hämätään rahoittajia. Kenelle hanke on tarkoitettu? Hankesuunnitelman mukaan: - osallistuvia henkilöitä on yhteensä 170, joista 120 työttömiä ja 50 työmarkkinoiden ulkopuolella olevia. Nyt kukaan ei tiedä keitä nämä henkilöt ovat. Se on salassapidon alaisia asioita. Ei edes hankkeenvetäjät tiedä. Miten kohderyhmä tavoitetaan ? Kukaan ei tiedä miten nämä henkilöt tavoitetaan. Hankkeen kustannusarvio on 548 946 euroa, josta Kalajoen kaupungin osuus on 109 789 euroa. Hankkeen kuluista 395 460 euroa menee palkkakuluihin. Hankkeelle on palkattu kaksi ohjaajaa, jotka pääasiassa istuvat Jokisuun koulun yläkerrassa.
Itse olen valmis toteuttamaan hankkeen 70 000 eurolla ja antamaan takuun siitä, että toteutus on vähintäänkin 100 kertaa parempi kuin nyt perusturvalautakunnassa päätetty Yhteisöstä Voimaa-hankeen toteutus. Kokemuksestani ja ammattitaidosta saa kuvan tästä:
Työkokemus

Tulen tekemään seuraavan valtuustoaloitteen maanantaina 30.05.2016 Kalajoen kaupunginvaltuustolle:

Kiireellisesti käsiteltävä valtuustoaloite

Tarjous Kalajoen kaupungille

Pitkäaikaisena kaupunginvaltuutettuna ja liikkeenjohdon konsulttina tarjoudun toteuttamaan Yhteisöstä Voimaa hankkeen 70 000 euron hintaan ilman ESR-rahoitusta. Toteuksesta annan takuun, että toteutus on 100 kertaa hyödyllisempi ja tuloksellisempi kuin nyt perustusturvalautakunnan hyväksymällä hankkeella. Hyväksyessään tarjoukseni Kalajoen kaupunki säästää lähes 40 000 euroa ja Suomen valtio lähes 440 000 euroa.

Kalajoella 30.05.2016

Konsulttitoimisto Erkki Aho Ky

Erkki Aho
toimitusjohtaja, kaupunginvaltuutettu

Lähetin ylläolevat tekstit tiedoksi ja toimenpiteitä varten työ- ja elinkeinoministeriöön sekä Oulun Ely-keskukselle.

Neläs asia on Merenojan yhtenäiskoulun suunnittelu. Mielestäni suunnittelussa ei ole otettu huomioon opettajien eli käyttäjien mielipiteitä riittävästi. Minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että opettajat eivät uskalla tuoda mielipiteitään julki, koska he pelkäävät kostoa. Mielestäni tämä on väärää johtamista. Kostaminen ei kuulu nykypäivän johtamismenetelmiin. Yhtenäiskoulun suunnittelussa tulee ottaa huomioon kaikki mielipiteet. Nyt näin ei ole. Suunnittelu on ollut liian virkamiesmäistä. Avoimmuus puuttuu. Olen lähettänyt sivistysjohtajalle sähköpostia liikuntatilojen rittävyydestä, ympäristön muutoksista, turvallisista liikuntajärjesetelyistä sekä tilojen käytöstä yleensä. Olen laittanut Merenojan koulun fb-sivuille mielipiteeni, mutta se on vedetty sieltä sivuun. Mielipidevapaus on Kalajoella uhattuna. Erilaisia mielipiteitä ei hyväksytä. On vain yksi totuus. Näin ei saa olla. Pitää selvittää asioita paremmin. Tilankäyttöön liittyvät esimerkiksi tilojen laajennusmahdollisuus. Nyt lähdetään siitä, että tulee nelisarjainen koulu. Entä sitten jos oppilaita tulee enemmän – miten toteutetaan viisisarjainen koulu? Miten on erityisopetuksen tilat järjestetty? Onko liikuntatilat riittävät vaikka rakennettaisiin uusi liikuntahalli? Onko nykyisen liikuntahallin hengitysilma terveellista? Tarvitaan ehdottomasti kuntotutkimus. Miten Pyhäjoen ydinvoimalan vaikuttaa Kalajoen Merenojan yhtenäiskouluun? Miten mahdollinen kauppakeskus vaikuttaa lasten liikenneturvallisuuteen? On paljon ratkaisemattomia asioita. Mielestäni opettajien mielipidettä ei ole kuultu riittävästi suunnittelussa. On otettava huuomioon, että nyt suunnitellaan 30-40 vuotta eteenpäin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Maanantaina keskustelemme asiasta valtuustonkokouksessa. Se on myös nähtävissä internetistä suorana lähetyksenä. Tilanne Kalajoella on jo muuttunut. Ennen kunnanjohtaja jopa kielsi henkilökuntaa keskustelemassa valtuutettu Erkki Ahon kanssa ja johtavat luottamusmiehet soittelivat lehtien päätoimittajille ja vaativat että valtuutettu Erkki Ahon yleisönosastokirjoituksia ei saa julkistaa. Vähän on kuitenkin vanhaankin jäljellä eli koston pelko jos esittää erilaisia ajatuksia.

Viides asia on oma oikeustaisteluni.

From: Erkki Aho
Sent: Saturday, May 28, 2016 5:58 PM
Subject: oikeusministeri ja oikeusministeriön vastuulliset virkamiehet

Oikeusministeri ja oikeusministeriön vastuulliset virkamiehet

Oikeusministeriö on vastuussa tuomioistuinten ja muiden oikeusviranomaisten toiminnan ylläpidosta ja kehittämisestä. Tehtävänä on varmistaa, että tuomioistuimet ja oikeusapu palvelukyvyltään, osapuolille aiheutuvilta kustannuksiltaan ja käsittelyajoiltaan turvaavat oikeusturvan tosiasiallisen toteutumisen sekä Suomen lainsäädännön että Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten mukaisesti.
Olen joutunut valtion rikollisen toiminnan johdosta kärsimään neljä rikollisilla aikaansaatua konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion sekä rikoksilla aikaansaatuja lukuisia kunnianloukkaustuomioita. En ole saanut esteetöntä rikostutkintaa enkä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä 21 vuoteen. Laillisuusvalvonta ei toimi ja syyttäjälaitoskin on rikolliseksi epäiltävien käsissä. Minulla on rikoksilla aikaansaatuja ulosottovelkoja edelleen perinnässä ja ulosottotoiminta kuuluu suoraan oikeusministeriön alaisuuteen. Rikokset eivät voi olla vankentuneita, koska rikoksilla saadut ulosotot ovat edelleenkin voimassa. Oikeusministeriö on vastuussa myös oikeusaputoiminnasta ja näin ollen myös Ylivieskan oikeusaputoimiston toiminnasta.
Tässä oikeustaisteluni valtion rikollisuutta vastaan ja kiistaton todistusaineisto kansanedustaja Hanna Halmeenpäälle toimitettuna

Kiitos Hanna viestistäsi

 Ylivieska-Raahen käräjäoikeus kieltäytyi käsittelemästä asiaa ja jätti todistusaineiston palauttamatta minulle. Katso

Tyytymättömyyden ilmaisu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden käräjäoikeuden esteellisyyttä koskeva osaratkaisuun

Eduskunnan oikeusasiamies suojelee rikollista toimintaa

Pyydän oikeusministeriöä hoitamaan tehtävänsä lain mukaisesti siten, että saan oikeutta ja asianmukaiset aiheutuneet vahingonkorvaukset ilman aiheetonta viivytystä. Vahingonkorvausten määrä on n. 146 000 000 euroa. Yksityiskohtainen vahingonkorvauslaskelma on toimitettu Ylivieska-Raahen käräjäoikeuteen, mutta se on kieltäytynyt palauttamasta sitä minulle takaisin.

Kalajoella 28.05.2016

Erkki Aho
kaupunginvaltuutettu
Lankilantie 25 B 5
85100 Kalajoki
puh 044-3024948
email e.ahoky@kotinet.com

Otin särkylääkettä jotta saisin paremmin unta ja menin uudestaan nukkumaan kello 02.40.
Heräsin 8.00 aikaan. Verenpaineeni on edelleen korkea 168/109. Se johtuu stressistä. Verenpaineeni on 49. Jumppasin 30 minuuttia. Kävin suihkussa. Valmistin ja söin aamupalan. Luin aamun lehdet netistä ja tein muistiinpanot. Katsoin sähköpostini ja facebookini. Onnittelin syntymäpäiväsankareita.

Kävin kuntosalilla 60 minuuttia ja kävin sen jälkeen uimassa 1000 m. Kävin tytön ja tämän poikakaverin luona kahvilla. Kävin kävelylenkillä 7 km.
Täydensin blogiani.
Laitoin saunan lämpiämään ja kävin saunomassa.

Tapahtumat

Kalajoen lukion uudet ylioppilaat

Tervanpolttoa Kalajoella.

Tilasin kopion KHO.n päätöksestä 28.10.2015 taltionumero 3053 diaarinumero 2000/3/15.

Miehittäjän morsiamet

Kalajoen kristillisen opiston alkutaipaleelta
Tutustumismatka yhtenäiskouluihin

Kalajoen Säästöpankintalo Omapohja

Mikä on Raution koulun kohtalo?

Kalajoen Hiekkasärkät on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue vain onko?

Pistoshoidon odottamaton jälkivaikutus

Urheiluvuosi 2015

Eduskunnan oikeusasiamiehen päätös Dnro 764/4/16 14.4.2016
Erkin kommentti: Nyt edellytetään kansanedustajilta toimintaa Suomen palauttamiseksi oikeusvaltioiden joukkoon. Olen joutunut käymään oikeustaistelua jo yli 21 vuotta, vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Siksi odotan kansanedustajilta toimenpiteitä.

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti


Pieleen menneet pääomasijoitukset ovat syöneet miljoonia euroja julkisia eläkevaroja

Saksa puskee turvapaikanhakijoita työmarkkinoille yhden euron tuntipalkalla – joidenkin mielestä se on törkeää riistoa

Omenahotelli palaa Porissa, asukkaat evakuoitu – jättimäinen savupatsas peittää taivaan

Putinilta kylmäävä varoitus: Puola ja Romania joutuneet Venäjän tähtäimeen

Niinistö eri linjoilla kokoomuksen puheenjohtaja­ehdokkaiden kanssa: ”Nato-jäsenyydestä pitää kysyä kansalta”

Suomen naissuunnistajille EM-kultaa – Ruotsi jäi kirissä kakkoseksi

Sanomalehtikatsaus

Ystäväni tilasivat minulle Keskipohjanmaan, Kalevan ja Kalajokiseudun joksikin aikaa. Keskivikon Keskipohjanmaa kertoo uusista tonteista Hiihtomajan maastoon. Uusia tontteja tulee 54 kappaletta. Asiassa on haastateltu Kalajoen uutta kaavoituspäälliköä Mikko Alinia. Samassa lehdessä kerrotaan kuntalaisaloitteen käsittelystä Kalajoen kaupunginhallituksessa, Kysymys on kouluverkkouudistuksesta. Asiaa käsitellään maanantaina valtuuston kokouksessa. Rautioon vedetään valokuitua laajakaistaverkon rakentamista varten. Kuidun rakentaminen tehdään Korpelan Voiman sähköverkon maakaapeloinnin yhteydessä välillä Sievin asema Rautio. Kalajoen kaupungin osuus on noin 25000 euroa.
Torstain Keskipohjanmaa tietää kertoa, että Kalajokiseudun uusi päätoimittaja on medianomi Hanna Parhaniemi o.s. Vierimaa. Perjantain Keskpohjanmaassa on juttu Jurmalasta – Baltian Rivierasta. Lisäksi on juttu otsikolla Kauppa on nihkeä ruokahävikkilaille. Lauantain Keskipohjanmaassa on uutinen entisen pääministerin Esko Ahon nimittämisestä venäläisen Sberbankin hallitukseen. Sberbank on kytköksissä Venäjän valtion johtoon.

Mielenkiintoiset blogit

Pakolaisen arki on karu

Juhlat loppuu

Arvonlisäverorajan nosto parasta työllistämistä

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Mielipiteeni

SUOMI KUNTOON!

Miksi syyttäjä Sulo Heiskari ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi asianajaja Antti Latola ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi varatuomari Asko Keränen ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi eläkkeellä oleva poliisi Raimo Ollila ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha voi jatkaa virassaan?

Päivän mietelause

Elämä on puoliksi ohi ennenkuin sen oppii tuntemaan.
Silmistä sielu paistaa.
Elämä ei ole pelkkää juhlaa, se on ruusuilla tanssimista.
Mahdollisuukisen rajat näkee vasta kurkistamalla mahdottomaan.
Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.
Onneton se ihminen, joka ei rakkauden kahleita kanna.

Värssy

Onnen taivas tähtinen
päällesi sun paistakoon
ja kaikki sinun polkusi
kukkia kasvakoon.

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Il Divo - The Power Of Love

IL DIVO - The man you love

VIVO POR ELLA - IL DIVO

Annikki Tähti - Pieni Sydän (1956)

Annikki Tähti - Niin Paljon Kuuluu Rakkauteen (1956)

Annikki Tähti - Valkoakaasiat (1960)
Reijo Taipale - VIRRAN RANNALLA

Helmenkalastaja- Reijo Taipale

Reijo Taipale - Olit täysikuu

Reijo Taipale - Niittykukkaset

Liikunta ja terveys

Paino 102,3 kg, verenpaine aamulla 168/109 , lepopulssi 49, verenpaine illalla 151/83, lepopulssi 59. Uinti 1000 m / 31 000 m, Jumppa 30 min / 2860 min. Kuntosali 60 min/ 2730 min, Kävely 7 km/ 146 km Pyöräily 0 km / 440 km , Hiihto 0 km/ 28 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Näin tunnistat aivoinfarktin oireet

Loppukevennys

Yli kymmenen auton renkaat puhkottiin aamuyöllä

Eräänä päivänä pikkutyttöä alkoi askarruttaa elämän perusasiat ja hän kysyi äidiltään:
- Äiti, kuinka minä tulin tänne maailmaan?
- Jumala lähetti sinut
- Lähettikö Jumala sinutkin äiti?
- Kyllä hän lähetti
- Entäs isä, isoisä,isoäiti ja heidän äitinsä ja isänsä?
- Kyllä kultaseni, jumala on lähettänyt heidät kaikki
- Tyttö mietti hetken ja tokaisi... Hetkinen sinä siis kerrot minulle nyt että tässä suvussa ei ole harrastettu seksiä yli sataan vuoteen, ei ihme että te kaikki olette niin kärttyisiä ....


perjantai 27. toukokuuta 2016

PE 27.05.2016


Päivän sää

Lämpötila aamulla + 8 C, tuuli koillisesta 4 m/s, selkeää ja poutaa , suhteellinen kosteus 79 %, lämpötila päivällä + 14 C , aurinko nousee 03.29, aurinko laskee 23.15, päivän pituus 19.46 min.

Huominen sää Kalajoella

Päiväni

Heräsin 4.15. Painoni on 102,3 kg. Verenpaineeni 156/98 ja lepopulssi 48. Jumppasin aamulla 30 min ja kävin suihkussa. Luin aamun lehdet netistä ja tein muistiinpanot. Katsoin facebookini ja laitoin synttärionnittelut. Tänään aamiaiseni oli erilainen, koska on syntymäpäiväni.

Laitoin seuraavan facebok-viestin: Pitkäaikaisena kaupunginvaltuutettuna ja liikkeenjohdon konsulttina katson, että Yhteisöstä Voimaa hanke on yhteiskunnan varojen ja verovarojen väärinkäyttöä. Mielestäni se ei hyödytä kohderyhmää.
Hankesuunnitelma ja budjetti

Hankkeella ei ole selkeää liikeideaa. Liikeidean keskeinen asia on mitä – kenelle – miten. Mitä hanke tarjotaa? Hankesuunnitelman mukaan hankeen uutuusarvona on kyläpajatoiminnan aloittaminen. Mikä on kyläpaja? Sitä ei ole missään tarkemmin esitelty. Se on pelkkä fraasi, jolla mielestäni hämätään rahoittajia. Kenelle hanke on tarkoitettu? Hankesuunnitelman mukaan: - osallistuvia henkilöitä on yhteensä 170, joista 120 työttömiä ja 50 työmarkkinoiden ulkopuolella olevia. Nyt kukaan ei tiedä keitä nämä henkilöt ovat. Se on salassapidon alaisia asioita. Ei edes hankkeenvetäjät tiedä. Miten kohderyhmä tavoitetaan ? Kukaan ei tiedä miten nämä henkilöt tavoitetaan. Hankkeen kustannusarvio on 548 946 euroa, josta Kalajoen kaupungin osuus on 109 789 euroa. Hankkeen kuluista 395 460 euroa menee palkkakuluihin. Hankkeelle on palkattu kaksi ohjaajaa, jotka pääasiassa istuvat Jokisuun koulun yläkerrassa.
Itse olen valmis toteuttamaan hankkeen 70 000 eurolla ja antamaan takuun siitä, että toteutus on vähintäänkin 100 kertaa parempi kuin nyt perusturvalautakunnassa päätetty Yhteisöstä Voimaa-hankeen toteutus.

Tänään oli syntymäpäiväni. Onnitteluja noin 180, suurin osa facebookin kautta. Kiitos kaikille muistamisesta.


Tapahtumat

Kalajoen lukion uudet ylioppilaat

Tervanpolttoa Kalajoella.

Tilasin kopion KHO.n päätöksestä 28.10.2015 taltionumero 3053 diaarinumero 2000/3/15.

Miehittäjän morsiamet

Kalajoen kristillisen opiston alkutaipaleelta
Tutustumismatka yhtenäiskouluihin

Kalajoen Säästöpankintalo Omapohja

Mikä on Raution koulun kohtalo?

Kalajoen Hiekkasärkät on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue vain onko?

Pistoshoidon odottamaton jälkivaikutus

Urheiluvuosi 2015

Eduskunnan oikeusasiamiehen päätös Dnro 764/4/16 14.4.2016
Erkin kommentti: Nyt edellytetään kansanedustajilta toimintaa Suomen palauttamiseksi oikeusvaltioiden joukkoon. Olen joutunut käymään oikeustaistelua jo yli 21 vuotta, vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Siksi odotan kansanedustajilta toimenpiteitä.

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti


Tullin sisäiset riidat vaikuttivat työhyvinvointikyselyssä: Henkilöstön luottamus johtoon heikko

Kaupat tyrmäävät hävikkiruuan pakollisen jakelun – lahjoitukset ja ”happy hour” -tarjoukset tehoavat jo, ketjut sanovat

Portugalissa asuvat keskimäärin kovatuloisimmat suomalais­eläkeläiset

TVO ja Areva eivät löytäneet sopua Olkiluoto-korvauksista – miljardien eurojen riita jatkuu

Donald Trumpilla nyt tarpeeksi valitsijamiehiä ehdokkuuteen – sinetti valinnalle heinäkuussa

Trumpin törkeä kampanja tyrmistyttää USA:ssa – 5 skandaalia, joilla Clintonia lyödään

He ovat todelliset syylliset Nokian tuhoon

IL-reportaasi Ukrainan sodan etulinjasta: Verisintä pitkään aikaan

Kokkolan Tiikereille kolme uutta pelaajaa – seura julkisti ensi kauden sopimukset

Finavian johdannaissotkut syyteharkintaan

Mielenkiintoiset blogit

Pakolaisen arki on karu

Juhlat loppuu

Arvonlisäverorajan nosto parasta työllistämistä

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Mielipiteeni

SUOMI KUNTOON!

Miksi syyttäjä Sulo Heiskari ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi asianajaja Antti Latola ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi varatuomari Asko Keränen ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi eläkkeellä oleva poliisi Raimo Ollila ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha voi jatkaa virassaan?

Päivän mietelause

Joka ei sinua ymmärrä, ei sinua rakasta.
Minkälainen puu, semmoiset oksat.
Se härjistä puhuu, joka härjillä ajaa.
Silmistä sielu paistaa.
Jos juokset kahden jäsiksen perään, et saa kumpaakaan kiinni.
Kaikki me kuljemme loassa, mutta jotkut katsovat tähtiin.

Värssy

Jos olen sinulle tärkeä,
sano se hiljaa.
Minä kuulen sen
ja olen onnellinen.

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Henry Theel- Muisto

Veikko Tuomi - Erämaajärven mökki

Reijo Kallio - Suvivalssi

Erkki Junkkarinen - Yölintu

Erkki Junkkarinen - Keinumorsian

Erkki Junkkarinen - Vesivehmaan Jenkka
Souvarit - Säkkijärven Polkka

Kari Tapio - Myrskyn Jälkeen

Joel Hallikainen - Kuurankukka

Katri Helena - Miljoona Ruusua,

Liikunta ja terveys

Paino 102,3 kg, verenpaine aamulla 156/98 , lepopulssi 48, verenpaine illalla 164/95, lepopulssi 55. Uinti 0 m / 30 000 m, Jumppa 30 min / 2830 min. Kuntosali 0 min/ 2670 min, Kävely 0 km/ 139 km Pyöräily 0 km / 440 km , Hiihto 0 km/ 28 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Näin tunnistat aivoinfarktin oireet

Loppukevennys

Epäillyn sarjahukuttajan rikoshistoria on näännyttävää luettavaa - tuomioita lähes 50

Näin Pekka Perä on tienannut Talvivaaralla - yli 26 000 euron kuukausipalkka



Motoristi huijasi kuolemaa
Lampaat löysivät tienvarresta kannabista – mellastivat huumepäissään kylässä

Politiikan korjaussarja paljastaa: Vanhasen presidenttiehdokkuus on kepun lonkeromiesten salajuoni!

Tässä se on: Suomessa valmistettu 102-metrinen rikkaiden saari kuljetettiin Dubaihin



torstai 26. toukokuuta 2016

TO 26.05.2016

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 10 C, tuuli koillisesta 6 m/s, pilvistä ja poutaa , suhteellinen kosteus 87 %, lämpötila päivällä + 14 C , aurinko nousee 03.32, aurinko laskee 23.11, päivän pituus 19.30 min.

Huominen sää Kalajoella

Päiväni

Heräsin 6.15. Painoni on 102,3 kg. Verenpaineeni 163/95 ja lepopulssi 53. Jumppasin aamulla 30 min ja kävin suihkussa. Luin aamun lehdet netistä ja tein muistiinpanot. Katsoin facebookini ja laitoin synttärionnittelut. Valmistin aamupalan – terveellisen sellaisen.

Lähetin Iltalehdelle avunpyynnön

Toimittaja Tommi Parkkonen

Pyydän toimittajaa perehtymään asiaan, jossa olen joutunut kärsimään valtion rikollisen toiminnan johdosta syyttömänä neljä konkurssia, yhden 75 päivän ehdottoman vankeustuomion ja lukuisia kunnianloukkaustuomioita. Olen menettänyt omaisuuteni ja yritykseni sekä ihmisarvoni tässä prosessissa. Olen pyytänyt kalajokista kansanedustaja Hanna Halmeenpäätä auttamaan minua. Tässä viestini kansanedustajalle, jonka perustuslain mukaan tulee noudattaa lakia.

Kansanedustaja Hanna Halmeenpäällä on myös asian kirjallinen todistusaineist. Tässä sähköpostilla laitettu todistusaineisto
Kiitos Hanna viestistäsi

Ylivieskan käräjäoikeus kieltäytyy ottamasta asia käsittelyyn sekä kieltäytyy todistusaineiston palauttamisesta minulle

Täältä löytyy myös videolla esitetty todistusaineisto

Nettikirjasta löytyy selostus asioista

Kalajoella 26.5.2016

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu
toimitusjohtaja
Konsulttitoimisto Erkki Aho Ky
puh. 044-3025948

Kävin kuntosalilla 90 min. Levähdin tunnin verran ja lähdin uimaan. Uin 1000 m.
Illalla verenpaineni 153/93, lepopulssi 59

Tapahtumat

Kalajoen lukion uudet ylioppilaat

Tervanpolttoa Kalajoella.

Tilasin kopion KHO.n päätöksestä 28.10.2015 taltionumero 3053 diaarinumero 2000/3/15.

Miehittäjän morsiamet

Kalajoen kristillisen opiston alkutaipaleelta
Tutustumismatka yhtenäiskouluihin

Kalajoen Säästöpankintalo Omapohja

Mikä on Raution koulun kohtalo?

Kalajoen Hiekkasärkät on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue vain onko?

Pistoshoidon odottamaton jälkivaikutus

Urheiluvuosi 2015

Eduskunnan oikeusasiamiehen päätös Dnro 764/4/16 14.4.2016
Erkin kommentti: Nyt edellytetään kansanedustajilta toimintaa Suomen palauttamiseksi oikeusvaltioiden joukkoon. Olen joutunut käymään oikeustaistelua jo yli 21 vuotta, vaikka todistusaineistot ovat kiistattomat ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Siksi odotan kansanedustajilta toimenpiteitä.

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

MV-lehti


Digitalisaatio tuo tai vie jopa 100 000 työpaikkaa – lopputulos on Suomen käsissä

Virkamies: Tullin pääjohtaja käski valehdella HS:lle kokouksesta, joka koski tämän vaimoa – uhkaa nyt rangaistuksella

Stephen Elop kuittasi Nokia-kaupasta 24 000 000 euron erorahan – tätä hän tekee nykyisin

Dramaattiset kuvat: Pakolaisten täpötäysi alus kaatui Välimerellä – 562 ihmistä pelastettiin vedestä

Tutkijat: Talouskriisi saattoi johtaa jopa 500 000 ylimääräiseen syöpäkuolemaan

IL-analyysi: Valtion viraston salainen selvitys: Rajut moitteet Bernerille

Poikkeuksellisen laaja lahjustutkinta valmistui – HOK-Elannon ex-johtajaa epäillään miljoonan euron lahjusten ottamisesta

Nämä neljä lupausta Microsoft rikkoi

Missä menee Stephen Elop? "Sivuraiteilla", "Kiitos miljardeista!"

Kommentti: Bernerin lähtö saattaa olla lähellä – tiedot vahvistetaan Lännen Medialle

Sotilaiden tarinoita Kannaksen tulimyrskystä ensimmäistä kertaa julki

Mielenkiintoiset blogit

Pikkupiru olkapäällä kuiskii ja kukkii, ahneus tuo tuhon

Pekka Ervasti: Oppositio lihottaa

Kuolema ja tuho: bin Ladenin todellinen perintö

Itämeren alue historiasta nykypäivään; sodan uhka

Voi sen toisinkin nähdä

Yhden totuuden Suomi?

Anneli Auerin vahingonkorvausvaade

Avoin kirje kansanedustajille: Lopetetaan eläkeläisten köyhdyttäminen

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Mielipiteeni

SUOMI KUNTOON!

Miksi syyttäjä Sulo Heiskari ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi asianajaja Antti Latola ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi varatuomari Paavo M. Petäjä ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi varatuomari Asko Keränen ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi eläkkeellä oleva poliisi Raimo Ollila ei joudu vastuuseen teoistaan?
Miksi Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha voi jatkaa virassaan?

Päivän mietelause

Älä etsi rauhaa itsesi ulkpuolelta.
Joka kuppinsa nuoloo, se rikkaana kuoloo.
Elämä on ainaista taistelua, päivällä leivästä ja yöllä lihasta.
Vanha oon viisas vaikkei väkevä.
Älä lennä ennenkuin siivet saat.
Niin eletään kuin voidaan eikä niin kuin tahdotaan.

Värssy

Älä ruusua pientä tallaa,
joka kauniisti kukoistaa,
älä poikaa sorjaa narraa,
joka sinua rakastaa.

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

ARJA KORISEVA ja REIJO TAIPALE-Ruusu joka vuodesta

Arja Koriseva - humppa

Teijo Joutsela ja Humppa-Veikot - Silmät Tummat Kuin Yö

Onnen Ruusut - Reijo Taipale

Kaukainen Ystäväni - Reijo Taipale

Reijo Taipale Hääpäivänä.

Olavi Virta- Häämuistojen valssi

Olavi Virta - Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset

Olavi Virta - Valssi menneiltä ajoilta

Tapio Rautavaara - Uralin pihlaja

Liikunta ja terveys

Paino 102,3 kg, verenpaine aamulla 163/95 , lepopulssi 53, verenpaine illalla 153/93, lepopulssi 59. Uinti 1000 m / 30 000 m, Jumppa 30 min / 2800 min. Kuntosali 90 min/ 2670 min, Kävely 0 km/ 139 km Pyöräily 0 km / 440 km , Hiihto 0 km/ 28 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Evoluution kannalta suuseksistä on hyötyä

Nuori hirvi jolkotteli Helsingin kaduilla ja hyppäsi pankin ikkunasta sisään – poliisi lopetti tunnetuimman kirkon katolle

Rajut kuvat ja video: Tältä näytti poliisin yhteenotto jalkapallokannattajien kanssa Töölössä

Mies vei vaimonsa kapakkaan, ensimmäistä kertaa 20-vuotisen
avioliittonsa aikana.Hän tilasi paukut vaimolleen ja itselleen.
Vaimo nosti lasin huulilleen ja siemaisi paukun yhdellä kerralla.
-Hyi kuinka pahaa! Vaimo kähisi pahasti irvistäen.
-Siinä näet! Ja sinä kun luulet, että tulen tänne pitämään hauskaa.