sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

SU 27.07.2014

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 17 C, tuuli kaakosta 3 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 82 %, lämpötila päivällä + 29 C , aurinko nousee 04.12 , aurinko laskee 22.47 , päivän pituus 18 t 35 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Asianajotoimisto haastamassa Putinin oikeuteen lentoturmasta – vaatii jättikorvausta


Vuosi on kulunut. Poliisijohtaja Sauli Kuha ei ole vastannut minulle vieläkään, Poliisijohtaja Mikko Paatero ei eväänsä väräytä vaikka on tietoinen asiasta. Poliisiministeri Päivi Räsänen on avuton kuin lehmä suossa eikä suostu eroamaan vaikka kansan etu sitä vaatisi. Myös poliisiasiosta parlamentaarisen vastuun kantava hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila ei reagoi asioihin vaikka perustuslain mukaan kansanedustajan noudatettava lakia. Tämä toimettomuus ehkä näkyi jo eurovaalituloksessa ja tulee näkymään myös tulevien eduskuntavaalien tuloksessa.

FB-keskustelu käy kuumana tästä asiasta
Osa entisistä Repo-kunnista harkitsee osakkuutta Fennovoimassa
Kalajoen kaupunginhallitus ei ole käsitellyt asiaa virallisesti. Joidenkin vahvistamattomien tietojen mukaan Kalajoen kaupunginjohtaja on nimetty ko. työryhmän puheenjohtajaksi. Kuka ja millä valtuuksilla Kalajoen kaupunki on valittu tuohon työryhmään. Jälleen kerran on Kalajoen kaupunginohtaja Jukka Puoskari vasaran ja alasimen välissä omavaltaisen toimintansa johdosta. Joko nyt kaupunginjohtaja Jukka Puoskari putoaa palliltaan vai ehtiikö lähteä ennenkuin pudotetaan alas?

Kalajoen käräjät 175 vuotta

Markku Hakolan taidenäyttely SiniSivellin Galleriassa Tapion Tuvalla

Veijo Juolan taidenäyttely Tapion Tuvalla heinäkuun ajan

Osmo Tokolan sotaa kuvaavat maalaukset

Häätöpäätös toteutetaan

Kantelu rikosylikomisario Tero Haapalan toiminnasta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2014/05/kantelu-oikeuskanslerille.html

Hallintovaliokunnan puheenjohtajan avustaja kertoo totuuden
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2014/07/halllintovaliokunnan-puheenjohtajan.html

Luotatko Sinä suomalaisiin tuomioistuimiin?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2014/05/luotatko-sina-suomalaisiin.html

Totuuden ja oikeuden on toteuduttava
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2014/07/totuuden-ja-oikeuden-on-toteuduttava.html

Sissitoiminta Lapissa
http://vanhahistoria.blogspot.fi/2014/07/sissitoimintaa-lapissa.html

Pekka Niemi – kulta-ajan mestareita

Jani Heikkisen tempauksen, työnnön ja yhteistuloksen Suomen mestaruus

Uutiset

Suomea ei voi sanoa eturivin oikeusvaltioksi
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Suomea+ei+voi+sanoa+eturivin+oikeusvaltioksi/1135259124654

Ex-syyttäjä Santavuori: Ulkonäöllä merkitystä oikeudessa myös Suomessa
http://www.hs.fi/kotimaa/Ex-syytt%C3%A4j%C3%A4+Santavuori+Ulkon%C3%A4%C3%B6ll%C3%A4+merkityst%C3%A4+oikeudessa+my%C3%B6s+Suomessa/a1405825958605

MTV3
http://www.mtv.fi/

Yle.fi
http://yle.fi/

Israel jatkaa Gazan tulitaukoa - Hamas kieltäytyi
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288718846941.html

Ruumiita löydetty raunioista - Gazan uhriluku nousi yli 1000:een
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014072618521193_ul.shtml

Huollatimme auton Virossa - mukava säästö
http://www.iltalehti.fi/autot/2014072518509821_au.shtml


Mielenkiintoiset blogit


Suomen taloudellinen 1990-luvun alussa
http://pankkikriisi.blogspot.fi/2008/11/suomen-taloudellinen-lama-1990-luvun.html

Valtiopetos on tosiasia
http://valtuustoaloite.blogspot.fi/

Erkin kommentti: Suomessa valtiopetoksen salaamisen ja toteuttamisen ydinhenkilöt käytännön tasolla ovat oikeuskansleri Jaakko Jonkka, poliisiylijohtaja Mikko Paatero, korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskela ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Nämä henkilöt on saatava valtakunnanoikeuteen valtiopetoksesta joko elävä tai kuoleena. Suomalaiset eivät voi saada oikeutta niin kauan kuin nämä henkilöt ovat elävien kirjoissa vapaalla jalalla. Kaikkien rikollisuudesta on kiistattomat näytöt. Valtiopetos ei vanhene koskaan.

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/

VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO
http://nra.fi/videos/valtakunnansyyttajanvirasto/

RYHMÄKURI
http://nra.fi/videos/ryhmakuri/

Viikon kasvo
http://aluetv.fi/Viikon-kasvo--Erkki-Rintala-id-299.html

Eduskunnan oikeusasiamiehen vuosikertomus
http://www.oikeusasiamies.fi/dman/Document.phx?documentId=hh16114123723149&cmd=download

Erkin kommentti: Totuuden vääristelyä, vertaa totuuteen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/

Eduskunnan oikeusasiamies sai ennätysmäärän kanteluita
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/eduskunnan-oikeusasiamies-sai-ennatysmaaran-kanteluita-1.1635679#.U6o9t-lbddM.facebook

LAILLISUUSVALVONTA EI TOIMI

OIKEUSKANSLERINVIRASTON TOIMINTA
http://nra.fi/videos/oikeuskanslerinviraston-toiminta/

Johan oli väite
http://blogit.iltalehti.fi/mikko-paatero/2014/06/10/johan-oli-vaite/
Erkin komentti: Nämä linkit osoittavat, että poliisiylijohtaja Mikko Paateron puhuu muunnettua totuutta

Poliisiylijohtaja Mikko Paateroa tapaamassa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2013/06/poliisiylijohtaja-mikko-paateroa.html

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2014/03/poliisiylijohtaja-mikko-paatero.html

Pitäisikö poliisiylijohtaja Mikko Paateron erota?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2013/11/pitaisiko-poliisiylijohtaja-mikko.html

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2013/04/poliisiylijohtaja-mikko-paatero.html

Poliisihallitukselle ja valtakunnansyyttäjävirastolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2012/12/poliisihallitukselle-ja.html

ARVIOIMATTOMAT
http://nra.fi/videos/arvioimattomat/

Erkin kommentti
http://valtuustoaloite.blogspot.fi/

Kolmen poliisijohtajan kuolema ihmetyttää
http://www.alpoylitalo.com/123

Epäilläänkö poliisijohtoa rahanpesusta?
http://www.alpoylitalo.com/88

Poliiseista tehtyjen rikosilmoitusten määrä lisääntynyt
http://www.alpoylitalo.com/89

Tuomarilta harvinainen haastattelu Ylelle: ”Hävetti se tuomio jälkikäteen”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69636-tuomarilta-harvinainen-haastattelu-ylelle-havetti-se-tuomio-jalkikateen

PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN
http://nra.fi/videos/perustuslakituomioistuin/

MINISTERIARVIOINTI
http://nra.fi/videos/ministeriarviointi/

Ylen tutkimus: Tuomareiden huonon ammattitaidon takia jopa syyttömiä tuomitaan
http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168093-ylen-tutkimus-tuomareiden-huonon-ammattitaidon-takia-jopa-syyttomia-tuomitaan

Professori Erkki Aurejärvi - Turhaan etsit oikeutta oikeudesta
http://www.youtube.com/watch?v=3JBvztl-9Gg

PR-talojen markkinoilta poistaminen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/11/pr-talojen-markkinoilta-poistaminen.html 
( valitettavasti linkit eivät aukea tässä, mutta
täältä löytyy toimivat linkit)
http://www.erkkiaho.com/blogarchive/200.htm

Erikoinen isänpäivä – tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html

Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
http://ahonblogi.blogspot.fi/2010/08/putkakertomus-208-2382010.html

Hätähuuto Suomesta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

SUOMEN SUURIN RIKOS JA RIKOSJÄRJESTÖ
http://rayhablogi.blogspot.fi/2013/03/suomen-suurin-rikos-ja-rikosjarjesto.html#comment-form

Vuosia sitten kirjoitin Skp:n puolueohjelman, nyt olen poliittisesti koditon
http://www.hs.fi/politiikka/Vuosia+sitten+kirjoitin+Skpn+puolueohjelman+nyt+olen+poliittisesti+koditon/a1406257490549

Venäjä tukee ja on mukana Itä-Ukrainan rosvojoukoissa
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172602-venaja-tukee-ja-on-mukana-ita-ukrainan-rosvojoukoissa

Itä-Ukrainan tilanteesta
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2014/07/857-ita-ukrainan-tilanteesta.html

PERUSTUSLAIN MUUTOKSET
http://nra.fi/videos/perustuslain-muutokset/

Kasvua ja työllisyyttä uudella energiapolitiikalla
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/43024/Kasvua%20ja%20ty%C3%B6llisyytt%C3%A4%20uudella%20energiapolitiikalla.pdf?sequence=1

Suomi on sääntöjen ja pykälien luvattu maa
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Suomi+on+s%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6jen+ja+pyk%C3%A4lien+luvattu+maa/a1406263354934

Omaishoitajat vailla tukea
http://ekqvist.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172670-omaishoitajat-vailla-tukea

Ukrainan armeijan hurjat tappioluvut ja karkurimäärät vahvistuivat raportissa presidentille
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=11325


Mielipiteeni

Kun 80-90 prosenttia ympärillä olevista ihmisistä käyttää alkoholia, on aivan selvää, että nuori ajattelee alkoholin käytön kuuluvan elämään. Alkoholi kiehtoo, sillä päihtymys saattaa tuoda mukanaan huumaavan tunteen, jollooin epävarmuus ja jännitys hetkessä haihtuvat.
Alkoholin vaikutukset ovat erilaisia. Toiset voivat ilman suuria haittavaikutuksia käyttää alkoholia koko elämänsä ajan. Toisilla haitat alkavat näkyä ja tuntua jo lyhyen käytön jälkeen. Alkoholin käyttöön kannattaa suhtautua rehellisesti. On hyvä tietää alkoholinkäytön hyvät ja huonot puolet ja päättää itse tosiasioiden pohjalta oma suhtautumistapansa. Jos haluaa kokeilla alkoholia, on tilanne ja seura valittava tarkkaan. Meillä Suomessa ei valitettavasti kovin usein tutustuta alkoholin kotona, joka saattaisi nuorelle olla paras ja turvallisin paikka kokeilla.
Toisilla on jo nuorena taipumua menettää käytön kontrolli. Silloin ihminen juo enemmän kuin kestää. Jotkut käyttäytyvät jo pienenkin alkoholimäärän jälkeen niin, että joutuvat ongelmiin ympäristönsä kanssa. Nuori joutuu ehkä tekemään asioita, joita saa katua jälkeenpäin. Pahinta on, jos alkoholi alkaa kiinnostaa niin, että sitä pitää saada usein. Elämä tuntuu ilan alkoholia vaikealta ja ahdistavalta. Silloin ovat todelliset ongelmat mahdollisia ja usein jo lähellä. Nuori ei ensin koe riippuvuutta ongelmallisena tai ei ole vamist myöntämään sitä edes itselleen. Nuoren suhde alkoholiin saattaa näyttäytä ongelmallisena myös siksi, että vaikutukset ovat aluksi erilaisia kuin myöhemmin. Aluksi humalatila syntyy yleensä melko pienestä alkoholimäärästä. Käytön jatkuessa ja lisääntyessä keho tottuu alkoholiin ja huomalatilaan.
Olisi tärkeää puhua jonkun kanssa rehellisesti juomisesta. Omat vanhemmat ovat yksi mahdollisuus. Koulukuraattorit ovat yleensä hyviä keskustelemaan.


Päivän mietelause

Kankaita ja naisia ei pidä arvostella takkatulen valossa.
Kaunis nainen on nopeasti puettu.
Kun kaunis nainen hymyilee, jonkun kukkaro itkee.
Kauneuden sisar on turhamaisuus, himo sen tytär.
Riikinkukolla on kauniit höyhent, mutta väärät sääret.
Naisen mieli on puhtaampi kuin miehen; hän vaihtaa sitä useammin.


Värssy

Käyköön tiesi kukkatarhaan,
läpi laakson lehväisen,
kussa ruusut loistaa parhaat,
hedelmät on herttaiset,

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni


ONNEMME KYYNELEET - Kaija Lustila ja Amadeus Lundberg - TANGO FIESTA - SUOMI = FINLAND 2009
http://www.youtube.com/watch?v=PMNmN7wJuEo

AMADEUS LUNDBERG - Romanesca - Rakkaus ei oo pysyvää -TANGO FESTIFAL 2009 - SUOMI = FINLAND
http://www.youtube.com/watch?v=kCmmfIe_wQ4

Amadeus Lundberg, Pyyhi tuuli kyyneleet
http://www.youtube.com/watch?v=syG912LxhbM


Terveys ja liikunta

Paino 99,3 kg, verenpaine 137/87 lepopulssi 48. Uinti 0 m / 56000 m, Jumppa 0 min / 3160 min. Kuntosali 0 min/ 4950 min, Kävely 0 km/ 283 km Pyöräily 40 km / 1753 km, Hiihto 0 km/ 5km, juoksu 0 / 9 km, rullaluistelu 0 / 1 km.

Tavoitteena litteä vatsa? Katso asiantuntijoiden treenivinkit


8 tapaa, joilla sinkki vaikuttaa kehoosi


Kokeile medijoogaa!


7 ruokaa, joita kannattaa välttää ennen seksiä


Loppukevennys

KissFm Pilapuhelut – Seisontavakuutus
http://www.youtube.com/watch?v=oMhVpjDNfxE

KissFm Pilapuhelut – Uimahalli
http://www.youtube.com/watch?v=q3cm9vrxWf0

KissFm Pilapuhelut – Skitsofrenia
http://www.youtube.com/watch?v=uSKtruEQILg

KissFm Pilapuhelut – Cosmopolitan
http://www.youtube.com/watch?v=JtM1g0g4e7o

KissFm Pilapuhelut – Löytöpuhelin
http://www.youtube.com/watch?v=TPDaak-8GZg

KissFm Pilapuhelut – Jouluposti
http://www.youtube.com/watch?v=zjmYa7XCdrY


Ens yönä se Matti Nykäsee Talonpoikaa..


Pappi aloitti tänään vihkipuheen Matti Nykäselle:
- Matti. Monien mielestä sinun ei pitäisi olla siinä eikä minun tässä



Tiesittekö, että ruualla kestää 7 sekuntia mennä suusta mahaan.
Ihmisen hius kestää 3kg:n painon.
Peniksen pituus on peukalon pituus kertaa kolme.
Reisiluu on kovaa kuin betoni.
Naisen sydän lyö nopeammin kuin miehen.
Naiset räpsyttelevät silmiä kaksi kertaa enemmän kuin miehet.
Me käytämme 300 lihasta vain tasapainon pitämiseksi, kun seisomme.
Nainen on lukenut tämän tekstin, kun mies edelleen tuijottaa peukaloaan.



Vaimoni sanoo, etten koskaan kuuntele häntä. Ainakin luulen hänen niin sanoneen
  • On kolmenlaisia miehiä. Eräät oppivat lukemalla. Toiset oppivat tarkkailemalla. Ja loput ovat niitä, joiden itse täytyy pissiä sähköaitaan.
Mies meni lääkärille pitkäaikaisen päänsäryn vuoksi.
Teillä on pahanlaatuinen ja pitkälle kehittynyt aivosurkastuma, tohtori kertoi kokeitten jälkeen.
Vai niin. Eikö ole mitään positiivista sanottavaa?
Onhan toki. Näettekö tuon isorintaisen sairaanhoitajan tuolla?
Näen. Mitä hänestä?
– Minulla on illalla treffit hänen kanssaan



Maalaislehmä tuli kaupunkiin ja tapas kaupunkilaislehmän.
Maalaislehmä kysyi, saako täällä kaupungissa ammua, johon kaupunkilaislehmä vastasi, ilman muuta. Maalaislehmä sanoi am am am am ja kaupunkilaislehmä kysyi, missä se muu on, ni maalaislehmä sanoi, että sähän sanoit ilman muuta



Nainen oli sängyssä miehensä parhaan kaverin kanssa. Kiihkeän lemmentuokion jälkeen puhelin soi ja nainen vastasi.
Hei, kiva kun soitit. Ihanko totta? Mukava kuulla, olen onnellinen puolestasi. Juu, nähdään huomenna. Hei, hei!
Kuka se oli? rakastaja ihmetteli.
Mieheni. Hän vain kertoi miten mahtavaa hänellä on kalareissussa sinun kanssasi



Aloitteleva nuori naiskirjailija soitti kustannusyhtiöön tiedustellakseen käsikirjoituksensa kohtaloa.
Emme valitettavasti voi julkaista sitä, toimitusjohtaja sanoi. – Siinä kertomanne omakohtaiset kokemuksenne ovat aivan liian eroottisia, paljastavia ja suorastaan riettaita. Ne eivät sovi yhtiömme profiiliin.
Vai niin. Kai sitten palautatte käsikirjoitukseni?
Itse asiassa ajattelin tulla tuomaan sen henkilökohtaisesti teille. Oletteko vapaa tänä iltana?







lauantai 26. heinäkuuta 2014

LA 26.07.2014

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 17 C, tuuli kaakosta 3 m/s, selkeää ja poutaa, suhteellinen kosteus 84 %, lämpötila päivällä + 28 C , aurinko nousee 04.09 , aurinko laskee 22.50 , päivän pituus 18 t 41 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Vuosi on kulunut. Poliisijohtaja Sauli Kuha ei ole vastannut minulle vieläkään, Poliisijohtaja Mikko Paatero ei eväänsä väräytä vaikka on tietoinen asiasta. Poliisiministeri Päivi Räsänen on avuton kuin lehmä suossa eikä suostu eroamaan vaikka kansan etu sitä vaatisi. Myös poliisiasiosta parlamentaarisen vastuun kantava hallintovaliokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila ei reagoi asioihin vaikka perustuslain mukaan kansanedustajan noudatettava lakia. Tämä toimettomuus ehkä näkyi jo eurovaalituloksessa ja tulee näkymään myös tulevien eduskuntavaalien tuloksessa.

FB-keskustelu käy kuumana tästä asiasta
Osa entisistä Repo-kunnista harkitsee osakkuutta Fennovoimassa

Kalajoen kaupunginhallitus ei ole käsitellyt asiaa virallisesti. Joidenkin vahvistamattomien tietojen mukaan Kalajoen kaupunginjohtaja on nimetty ko. työryhmän puheenjohtajaksi. Kuka ja millä valtuuksilla Kalajoen kaupunki on valittu tuohon työryhmään. Jälleen kerran on Kalajoen kaupunginohtaja Jukka Puoskari vasaran ja alasimen välissä omavaltaisen toimintansa johdosta. Joko nyt kaupunginjohtaja Jukka Puoskari putoaa palliltaan vai ehtiikö lähteä ennenkuin pudotetaan alas?

Kalajoen käräjät 175 vuotta

Markku Hakolan taidenäyttely SiniSivellin Galleriassa Tapion Tuvalla

Veijo Juolan taidenäyttely Tapion Tuvalla heinäkuun ajan

Osmo Tokolan sotaa kuvaavat maalaukset

Häätöpäätös toteutetaan

Kantelu rikosylikomisario Tero Haapalan toiminnasta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2014/05/kantelu-oikeuskanslerille.html

Hallintovaliokunnan puheenjohtajan avustaja kertoo totuuden
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2014/07/halllintovaliokunnan-puheenjohtajan.html

Luotatko Sinä suomalaisiin tuomioistuimiin?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2014/05/luotatko-sina-suomalaisiin.html

Totuuden ja oikeuden on toteuduttava
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2014/07/totuuden-ja-oikeuden-on-toteuduttava.html

Sissitoiminta Lapissa
http://vanhahistoria.blogspot.fi/2014/07/sissitoimintaa-lapissa.html

Erkki Kataja – seiväshypyn ensimmäinen yllättäjä

Jani Heikkisen tempauksen, työnnön ja yhteistuloksen Suomen mestaruus

Uutiset

Suomea ei voi sanoa eturivin oikeusvaltioksi
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Suomea+ei+voi+sanoa+eturivin+oikeusvaltioksi/1135259124654

Ex-syyttäjä Santavuori: Ulkonäöllä merkitystä oikeudessa myös Suomessa
http://www.hs.fi/kotimaa/Ex-syytt%C3%A4j%C3%A4+Santavuori+Ulkon%C3%A4%C3%B6ll%C3%A4+merkityst%C3%A4+oikeudessa+my%C3%B6s+Suomessa/a1405825958605

MTV3
http://www.mtv.fi/

Yle.fi
http://yle.fi/

EU tiukentaa Venäjä-sanktioita – FSB-pomo ja ex-pääministeri mustalle listalle
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288718587488.html

Israel ampui kaksi palestiinalaisnuorta Länsirannalla
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288718578998.html

Suomalaiset kertovat: Kelan virkailijat eivät itsekään tiedä vastauksia
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288718486828.html
Erkin kommentti: Tämä on totuus. Tämä on todellinen tilanne. Tämä on järkyttävää byrokratiaa kansalaisten ja veronmaksajien kannalta ajateltuna.

Näin traaginen turma tapahtui: Kaksi suomalaismiestä putosi jyrkänteeltä ja kuoli
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288718503728.html


Syyttäjä töpeksi tärkeän pikavippijutun – Valtiolle 84 393,41 €:n lasku

Rikkihappovuoto pysäytti Bolidenin sinkkitehtaan Kokkolassa
http://yle.fi/uutiset/rikkihappovuoto_pysaytti_bolidenin_sinkkitehtaan_kokkolassa/7376944

Mielenkiintoiset blogit

Suomen taloudellinen 1990-luvun alussa
http://pankkikriisi.blogspot.fi/2008/11/suomen-taloudellinen-lama-1990-luvun.html

Valtiopetos on tosiasia
http://valtuustoaloite.blogspot.fi/

Erkin kommentti: Suomessa valtiopetoksen salaamisen ja toteuttamisen ydinhenkilöt käytännön tasolla ovat oikeuskansleri Jaakko Jonkka, poliisiylijohtaja Mikko Paatero, korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskela ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Nämä henkilöt on saatava valtakunnanoikeuteen valtiopetoksesta joko elävä tai kuoleena. Suomalaiset eivät voi saada oikeutta niin kauan kuin nämä henkilöt ovat elävien kirjoissa vapaalla jalalla. Kaikkien rikollisuudesta on kiistattomat näytöt. Valtiopetos ei vanhene koskaan.

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/

VALTAKUNNANSYYTTÄJÄNVIRASTO
http://nra.fi/videos/valtakunnansyyttajanvirasto/

RYHMÄKURI
http://nra.fi/videos/ryhmakuri/

Viikon kasvo
http://aluetv.fi/Viikon-kasvo--Erkki-Rintala-id-299.html

Eduskunnan oikeusasiamiehen vuosikertomus
http://www.oikeusasiamies.fi/dman/Document.phx?documentId=hh16114123723149&cmd=download

Erkin kommentti: Totuuden vääristelyä, vertaa totuuteen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/

Eduskunnan oikeusasiamies sai ennätysmäärän kanteluita
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/eduskunnan-oikeusasiamies-sai-ennatysmaaran-kanteluita-1.1635679#.U6o9t-lbddM.facebook

LAILLISUUSVALVONTA EI TOIMI

OIKEUSKANSLERINVIRASTON TOIMINTA
http://nra.fi/videos/oikeuskanslerinviraston-toiminta/

Johan oli väite
http://blogit.iltalehti.fi/mikko-paatero/2014/06/10/johan-oli-vaite/
Erkin komentti: Nämä linkit osoittavat, että poliisiylijohtaja Mikko Paateron puhuu muunnettua totuutta

Poliisiylijohtaja Mikko Paateroa tapaamassa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2013/06/poliisiylijohtaja-mikko-paateroa.html

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2014/03/poliisiylijohtaja-mikko-paatero.html

Pitäisikö poliisiylijohtaja Mikko Paateron erota?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2013/11/pitaisiko-poliisiylijohtaja-mikko.html

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2013/04/poliisiylijohtaja-mikko-paatero.html

Poliisihallitukselle ja valtakunnansyyttäjävirastolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2012/12/poliisihallitukselle-ja.html

ARVIOIMATTOMAT
http://nra.fi/videos/arvioimattomat/

Erkin kommentti
http://valtuustoaloite.blogspot.fi/

Kolmen poliisijohtajan kuolema ihmetyttää
http://www.alpoylitalo.com/123

Epäilläänkö poliisijohtoa rahanpesusta?
http://www.alpoylitalo.com/88

Poliiseista tehtyjen rikosilmoitusten määrä lisääntynyt
http://www.alpoylitalo.com/89

Tuomarilta harvinainen haastattelu Ylelle: ”Hävetti se tuomio jälkikäteen”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69636-tuomarilta-harvinainen-haastattelu-ylelle-havetti-se-tuomio-jalkikateen

PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN
http://nra.fi/videos/perustuslakituomioistuin/

MINISTERIARVIOINTI
http://nra.fi/videos/ministeriarviointi/

Ylen tutkimus: Tuomareiden huonon ammattitaidon takia jopa syyttömiä tuomitaan
http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168093-ylen-tutkimus-tuomareiden-huonon-ammattitaidon-takia-jopa-syyttomia-tuomitaan

Professori Erkki Aurejärvi - Turhaan etsit oikeutta oikeudesta
http://www.youtube.com/watch?v=3JBvztl-9Gg

PR-talojen markkinoilta poistaminen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/11/pr-talojen-markkinoilta-poistaminen.html 
( valitettavasti linkit eivät aukea tässä, mutta
täältä löytyy toimivat linkit)
http://www.erkkiaho.com/blogarchive/200.htm
Erikoinen isänpäivä – tapon yritys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/11/erikoinen-isnpiv-tapon-yritys.html

Putkakertomus 20.8.-23.8.2010
http://ahonblogi.blogspot.fi/2010/08/putkakertomus-208-2382010.html

Hätähuuto Suomesta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html

SUOMEN SUURIN RIKOS JA RIKOSJÄRJESTÖ
http://rayhablogi.blogspot.fi/2013/03/suomen-suurin-rikos-ja-rikosjarjesto.html#comment-form

Vuosia sitten kirjoitin Skp:n puolueohjelman, nyt olen poliittisesti koditon
http://www.hs.fi/politiikka/Vuosia+sitten+kirjoitin+Skpn+puolueohjelman+nyt+olen+poliittisesti+koditon/a1406257490549

Venäjä tukee ja on mukana Itä-Ukrainan rosvojoukoissa
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/172602-venaja-tukee-ja-on-mukana-ita-ukrainan-rosvojoukoissa

Itä-Ukrainan tilanteesta
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2014/07/857-ita-ukrainan-tilanteesta.html

PERUSTUSLAIN MUUTOKSET
http://nra.fi/videos/perustuslain-muutokset/

Kasvua ja työllisyyttä uudella energiapolitiikalla
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/43024/Kasvua%20ja%20ty%C3%B6llisyytt%C3%A4%20uudella%20energiapolitiikalla.pdf?sequence=1

Mielipiteeni

Väkivalta ei ole ainoastaan aikuisten laju, vaan myös monet lapset ja nuoret käyttäytyvät huomattavan väkivaltaisesti. Päiväkodeista löytyy 2-4-vuotiaita lasia, joiden käytöstä hallitseet väkivaltaisuus. He terrorisoivat tarhakavereita ja aikuisia potkimalla, puremalla ja kynsimällä. Heillä ei tunnu olevan muuta tapaa kommunioida. Tällaisiiin tapauksiin on puututtuva heti. Lapsen kanssa on työskenneltävä ja keskusteltava, jotta hän oppisi purkamaan pahan olonsa hyväksyttävällä tavalla ja selvittämään konfliktitilanteet puhumalla.
Kaikki lapset nahistelevat ja retuuttavat toisiaan joskus. Väkivaltaisuudesta on kyse silloin, kun tällainen käytösmalli on toistuvat ja lapsi vahingoittaa toista pienimmästäkin syisyä. Valitettavan usein aikuisten reaktio tilanteeseen on vaimea olankohautus, ajatellaan, että alsten on annettava itse selvittää omat sotkunsa. Kiusattua lasta kehotetaaan nostamaan nyrkit pystyyn ja puolustamaan itseään. Vanhempien kannattaisi muistaa, että lapset oppivat kyllä selvittämään omi riitatilanteitaan, vaikka heitä siinä vähän alukksi autettaisiinkin. Väkivaltaisella lapsella ei välttämättä ole muita keinoja selvittää ikäviä tilanteita, hänelle ei ole näytetty eikä opetettu ongelmien ratkomista rauhanomaisin keinoin. Väkivaltainen malli saattaa olla myös kotona opittu, koti saatttaa olla vähäpuheinen ja asiat on totuttu selvittämään teoilla. Tällaisessa ympäristössä lapsi oppii pitämään puoliaan nyrkein. Saattaa olla, että häntä jopa kehotettu siihen. Koti ei kuitenkaan aina ole syyllinen eikä syyllisten etsiminen ole edes hedelmällistä, tärkeintä on saada lapselle apua. Jos vanhemmista tuntuu, etteivät he selviä potkivan ja muksivan lapsensa kanssa, on syytä ottaa yhteyttä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa perheneuvolaan tai lastenpsykologiin. Terapiatilanteissa lasta ohjataan selvittämään ristiriitatilanteita esimerkiksi leikin avulla.
Päiväkodeissa, jossa lapsen väkivaltaisuus tulee usein selkeimmin ilmi, osataan myös auttaa ja ehdottaa jatkotoimenpiteitä. Usein yhteydenotto tapahtuukin päiväkodin puolelta. Vanhempien tulisi tällöin suhtautua yhteistyöhaluisesti kasvatuksen ammattilaisten ehdotuksiin. Ei pidä hävetä ja syyllistää itseään siitä, että lapsi tarvitsee apua. Onhan huojentavaa kuulla, että apua on saatavilla.
Usein väkivaltaisen käytöksen takaa löytyy turvattomuutta ja epävarmuutta. Vanhempien pitäisi luoda ilmapiiri, jossa lasta rakastetaan ja osoitetaan, että hänestä välitetään ja että häneen luotetaan, mutta myös autetaan ja kerrotaan, mitä saa tehdä.
Aina omat vanhemmat eivät kykene puuttumaan nuoren väkivaltaiseen käytökseen. Myös opettajilla ja muilla nuorten kanssa toimivilla aikuisilla on vastuu.

Päivän mietelause

Hänet usein aliarvioitiin,koska hän oli niin kaunis.
Kun kynttilät on sammutettu, kaikki naiset ovat kauniita.
Jos et ole kaunis, kehitä ääntäsi: näytät hyvältä ainakin puhelimessa.
Naisella on vain yksi keino todella voittaa mies: olemalla joka päivä enemmän nainen.
Parempi olla orja, jota suudellaan, kuin orja, jota ei suudella.
Nainen on paras esine, joka isännällä on talossaan.

Värssy

Niin kuin tähän päivään asti
elmässä jatkuvasti
seuratkoon vain kaikki hyvä,
ilo, onni enentyvä.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Odotan Sinua Nina, Kyösti Mäkimattila
http://www.youtube.com/watch?v=a6C3kdHn69M

Chitarra Romana (Romanialainen kitara) Kyösti Mäkimattila
http://www.youtube.com/watch?v=l-bD0PNei4U

Kyösti Mäkimattila - Jos minut vielä kohtaat (Tangofinaali 2013)
http://www.youtube.com/watch?v=AxKKWNxtvZA

Terveys ja liikunta

Paino 99,8 kg, verenpaine 138/81 lepopulssi 50. Uinti 0 m / 56000 m, Jumppa 30 min / 3160 min. Kuntosali 0 min/ 4950 min, Kävely 0 km/ 283 km Pyöräily 30 km / 1713 km, Hiihto 0 km/ 5km, juoksu 0 / 9 km, rullaluistelu 0 / 1 km.

Tavoitteena litteä vatsa? Katso asiantuntijoiden treenivinkit


8 tapaa, joilla sinkki vaikuttaa kehoosi


Loppukevennys

KissFm Pilapuhelut - Paajanen Ja Halot
http://www.youtube.com/watch?v=l-0cTU_85nk

KissFm Pilapuhelut - Paajanen Ja Handsfree
http://www.youtube.com/watch?v=8jtQv_X3xKY

KissFm Pilapuhelut - Paajanen Ja Unihiekka
http://www.youtube.com/watch?v=uV8JfUDw_Qs

KissFm Pilapuhelut - Pappi Testaa Kummiehdokasta
http://www.youtube.com/watch?v=qcrDYqDgpzQ

KissFm Pilapuhelut – Oikosulku
http://www.youtube.com/watch?v=8z6aI9IFr_I

KissFm Pilapuhelut - Poliisin Puhelinratsia
http://www.youtube.com/watch?v=B92ZDkirgyY

Turistinainen otti Leviltä taksin ja kysyi kuskilta:
-Voinko maksaa luonnossa ja nosti hametta?
-Eikö sulla vain ole pienempää antaa, kysyi kuski?
-Nainen pyllisti, johon kuski:
-Memmä huoli Ruottin rahhaa!


Nainen tuli viereeni baaritiskille ja kysyi:
- Tarjoatko minulle pari paukkua?
- Sorry. Minua ei pieretä nyt

Ruotsalainen meni Suomessa kauppaan ja pyysi saada ostaa ruotsalaista
makkaraa.
- Oletteko te ruotsalainen? kysyi myyjä.
- Miten niin? suuttui ruotsalainen, jos olisin esimerkiksi
ranskalainen ja tullut ostamaan ranskanleipää, niin kysyisitteko
minulta, olenko ranskalainen?
- Mutta kun tämä nyt sattuu olemaan rautakauppa!


Elefantti käveleskeli viidakossa omassa rauhassaan kun se kuuli jostain vaimeita avunhuutoja:"apua,apua,auttakaa".Elefantti lähti kulkemaan siitä ääntä kohti ja pian saapuikin kuopan reunalle ja siellä kuopassa oli pieni hiiri."Auta en pääse täältä pois",sanoi hiiri.Elefantti päätti auttaa ja laski kärsänsä kuoppaan,mutta se oli liian lyhyt.Elefantti mietti mitä keksisi tehdä auttaakseen hiirtä ja muistikin,että hänellähän on aivan mielettömän suuri m.lkku.Niinpä elefantti laski ison m.lkkunsa kuoppaan ja niin hiiri pääsi sieltä pois.Joitakin aikoja myöhemmin hiiri kuljeskeli viidakossa kun hän kuuli avunhuutoja ja niinpä hän päätti mennä katsomaan mikä hätä siellä on.Saavuttuaan suuren kuopan reunalle näki hiiri elefantin kuopassa."Auta minua",sanoi elefantti.Hiiri mietti mitä hittoa hän tekisi kun hänelle ei ollut isoa m.lkkua,mutta siisä samassa hiiri muisti,että hänellähän bemari kotona ja hän haki sen ja hinasi elefantin kuopasta pois. Tämän tarinan opetus:Jos on tarpeeksi suuri m.lkku,niin ei tarvi bemaria.

Miksi Vapaudenpatsas seisoo meren rannalla?
- Koska se ei pysty istumaan.