sunnuntai 26. marraskuuta 2017

MA 27.11.2017


Päiväni

Fortum kieltäytyy lainvastaisesti tekemästä sähkösopimusta kanssani, koska olen luottokelvoton. En voi taistella Fortumia vastaan, koska olen ulkomailla ja neittiyhteydet eivät toimi.


Jokainen kuulee mielessään aina kahden äänen vuoropuhelua. Kun oma todellinen itsesi hoksaa jonkin uuden asian, päättää tehdä jotakin positiivista tai lähteä tutkimaan jotakin uutta - samaan aikaan heräävät kaikenlaiset epäilyt ja negatiivisuudet, joiden tehtävänä on vain pyrkiä estämään kasvu ja muutos. 

38 kuntajohtajaa saa enemmän palkkaa kuin pääministeri – katso täältä, minkä verran kotikuntasi maksaa johtajilleen
https://yle.fi/uutiset/3-9945263

Po­ti­las­va­hin­ko­kes­kus on ruuhkautunut pahoin - käsittelyaika venynyt lähes yhdeksään kuukauteen
Erkin kommentti: Olen hoitanut asiakkaideni asioita potilasvahinkokeskusessa ja tiedän kokemuksesta, että potilasvankinkokeskuksen toiminta on niin sisältä, syvältä aj pimeästä kuin olla voi. Mielestäni asioiden käsittely lähtentelee ihmisoikeusrikoksia, mutta laillisuusvalvojat Suomessa vaikenevat.


"Hallitus on jumissa kauhun tasapainossa" - Tyly lista soten ongelmista



Sijoitusten verouudistuksessa muhii iso poliittinen riita – Vakuutusyhtiö TE:lle: Parjatuissa kuorissa ”pöyristyttävää tuplaverotusta”

Ulkomaan uutiset


Järjestö: Venäjän iskut tappoivat 53 siviiliä sunnuntaina Syyriassa

Mies ajoi ihmisten päälle yökerhon edustalla Saksassa - kuusi sairaalaan


Talous-uutiset


Valio nousi Venäjä-pakotteiden ikeestä, yhtiöllä oma tehdas Moskovan lähellä

http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/valio-nousi-venaja-pakotteiden-ikeesta-yhtiolla-oma-tehdas-moskovan-lahella/777376/

Eteran kanssa yhdistyvä Ilmarinen aloittaa yt-neuvottelut – enintään 180 saa potkut

Nyt se tapahtui: Suomi vie maailmalle niin paljon palveluita, että se on korvannut Nokian romahduksen jäljet


Urheilu-uutiset

Kallan isku nujersi Björgenin – Suomen naiset eivät kirineet kymmenen kärkeen

Norjan Kläbo tykitti jälleen ykköseksi – Iivo Niskaselle kuudes sija

Yhdistetyssä jysähti jälleen! Eero Hirvonen kiri komeasti kolmanneksi
https://yle.fi/urheilu/3-9949062

Sebastian Aho onnistui ran­gais­tus­lau­kauk­sis­sa – Carolina voitti Nashvillen
Loppukevennys


IL paljastaa: Sopeutumiseläkettä nostava ex-kansanedustaja työskentelee lääkärinä Terveystalossa - palkkiot piilotettu huipputulosta tekevään yritykseen: ”En kommentoi”


Eteläafrikkalainen itsepuolustusohjaaja kruunattiin Miss Universumiksi
https://yle.fi/uutiset/3-9949376

Sotaveteraanien lapset kertovat kokemuksistaan: ”Isä hermostui helposti ja pelotteli jatkuvasti aseilla”

Poliisimies pieksi puolisonsa - vammoistaan järkyttynyt nainen soitti kahdesti hätäkeskukseen
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711262200561065_u0.shtml

Vaikka valtava tulipätsi poltti Heikki A. Reenpään kasvoja, samaan aikaan hän tiesi Helsingin selviävän Stalinin moukarilta

Syyte: Venäläisperhe salakuljetti Suomeen kymmeniä Saimaan kanavan kautta – osa lääketokkurassa, osalla ahdistusta, kipua ja hengitysvaikeuksia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti