maanantai 5. joulukuuta 2016

MA 05.12.2016

Aarne Saari tuomittiin kenttäoikeuden päätöksellä kuolemaan 3.8.1944. Asiakirjojen mukaan syy oli sotapelkoruus. Tarkempi selostus asiasta tässä blogikirjoituksessa.

Päivän sää

Lämpötila aamulla – 2 C, tuuli pohjoisesta 11 m/s, ilman suhteellinen kosteus 91 %, lämpötila päivällä – 5 C, lämpötila illalla -6 C. Aurinko nousee 09.55, aurinko laskee 14.33. Päivän pituus 4 t 38 minuuttia.
Huominen sää

Päiväni

Heräsin kello 06.30. Jumppasin 30 minuuttia. Valmistin aamupalan ja söin aamupalan. Luin sähköpostini. Olen saanut pari mielenkiintoista sähköpostia, joihin vastaan tämän päivän aikana. Katsoin facebookin. Luin aamun lehdet ja tein muistiinpanot. Kävin aamupesulla ja join aamukahvit. Lähdin toimistooni Kalajoki-näyttelyyn. Esittelyjen välissä kirjoitin selvityksen Kalajokiseutu-lehteen Aarne Saaren teloituksen taustoista.

Selvitys Aarne Saaren teloituksen taustoista

Kesäkuun 9. päivänä 1944 alkoi kannaksella venäläisten suurhyökkäys. 23.6. jätettiin asemat Syvärin jokivarressa, vain muutama mies jäi asemiin joksikin aikaa ammuskelemaan, hämätäkseen asemien tyhjyyttä. Niin alkoi kiireinen perääntyminen, sillä samaan aikaan oli venäläinen noussut Tuuloksen ja Viteleen välillä maihin Laatokalla, eikä sitä oltu saatu torjutuksi, ja näin meiltä oli katkaistu perääntymistien ja mottiin jäänti oli ilmeinen. Monta vuorokautta tultiin yhteenmenoon, aina jokin pieni porukka, useimmiten joukkue jäi venäläisten etenemistä viivyttämään, että pääjoukko pääsi pois edestä. Keskuun 27. päivä tulimme Viteleen joen yli, yhtä äkkiä venäläisten konetuliaseet alkaa pärrätä joka puolella, olimme motissa. Siinä tuli aikaimoinen hämminki, kun vielä selvisi, että pataljoonan komentaja oli kerennyt mennä ennenkuin motti sulkeutui. Luutnantti Korhonen otti porukan ohjaukseensa. Viteleen joessa oli sillä kohtaa mutka ja joessa oli uitto meneillään ja tukit olivat keräytyneet sellaiseksi sumaksi, että kun kovaa juoksi niin siitä pääsi yli. Koska oli keskiyö, niin oli aika hämärää. Korhonen määräsi joukot juoksemaan tukkisumaan pitkin takaisin vihollisen puolelle, sillä se kohta oli heikoimmin varmistettu, arvelivat kai että ei ne nyt ainakaan takaisin päin tule, rannalla oli kyllä harvahko ketju vartiomiehiä, mutta ensiksi yli päässeet tekivät ne toimintakyvyttömiksi. Täältä kiersimme metsiä myöten joen yläjuoksulle päin niin pitkälle, että voitiin joki ylittää rauhallisemmissa merkeissä nyt jo kolmannen kerran. Mottiin kyllä jäi kaatuneita ja haavoittuneita, lukumäärän en tiedä, mutta ainakin tynkäläinen Eino Kamunen sinne jäi ja himankalainen Vilho Tilus jäi haavoittuneena vangiksi, palautettiin rauhan tultua kotimaahan. Viteleen motista selviydyimme Miinalan joelle jossa asetuimme puolustusasemiin, siinä tulikin varsin kova taistelu, venäläisillä oli niin kova tykistö ylivoima, eikä se todellakaan ranuja säästellyt, siinä kaatui monia meidän komppanian miestä, ja rautioainen Martti Sipilä haavoittui. Venäläiset käyttivät lentopommituksiakin joukkojamme vastaan”, kirjoittaa  Veikko Murtoniemi Raution sotaveteraanimatrikkelissa.

Aarne Saaren veli Erkki Saari oli kaatunut 28.6. 1944 ja se vaikutti Aarne Saareen erittäin voimakkaasti. Aarnen veli Niilo makasi sotilassairaalassa haavoittuneena. Aarnea järkyttivät Erkin ja Niilo kohtalo samoin kuin erittäin vaikea tilanne rintamalla. Hän siirtyi 4.7.1944 etulinjasta hieman taaemmaksi ja pyysi saada levätä edes vuorokauden, jonka jälkeen voisi palata paikalleen.

Viime sodan aikana sai 18 000 suomalaista hoitoa psyykkisiin vammoihinsa, mutta hoidon tarpeessa olleiden määrä oli huomattavasti suurempi. Monet heistä leimattiin sotilaskarkureiksi. Aarne Saari ei saanut psykiatrista hoitoa. Hänet pidätettiin ja vietiin sotaoikeuteen. Hänet hoidettiin teloittamalla. Hänet tuomittiin kenttäoikeuden päätöksellä nro 2606 3.8.1944 sotapelkoruudesta kuolemaan. Nuorella 22-vuotiaalla sotilaalla, jonka pituus oli 166 cm ja paino 55 kg, oli tyttöystävä Typpön koululla tilapäisenä opettajana toiminut nuori neitonen. Hänet poika olisi halunnut vielä kerran tavata, mutta siihen ei suotu tilaisuutta.

Aarne joutui 15. prikaatin teloitusryhmän eteen 3.8.1944 klo 21.00. Ennen kuolemaansa hän ehti kirjoittaa seuraavan kirjeen

3.8.1944
Rakkaat vanhemmat

Lähetän teille viimeiset terveiseni tämän kirjeen mukana. Kuten jo aikaisemmin kerroin teille, en kestä etulinjassa oloa enää. Ja palkkioksi siitä ja mitä aikaisemmista kärsimyksistäni täällä ollessani sain kuolemanrangaistuksen.

Olin tänään oikeudessa ja tuomio pannaan täytäntöön tänään klo 21. Minut ammutaan silloin. Älkää surko minua. Kuolen uskossa, että Jeesus antaa tämän minulle anteeksi. En ole mikäään pahantekijä. Joskin hermoni ovat pettäneet täällä paukkeen ja ryskeen keskellä. Ehkä joskus tapaamme ylösnousemuksessa ja saamme jälleen olla yhdessä. Olen varma siitä, että ne miehet, jotka minut ampuu tulevat sen jälkeenpäin monesti muistamaan, usein. He itse tietävät etteivät tee oikein, mutta heidän täytyy niin tehdä. He tietävät etten pysty olemaan edessä. 

Olen syytön rikokseen, joskin lähdin sieltä jossa en voi olla. Ja Jeesus antaa sen minulle anteeksi. Uskon niin. En kuole murhamiehenä, vaan omien hermojeni uhrina. Uskoin aina, että jaksan ja kestän sodan loppuun vaan niin ei oltu määrätty ylhäältä. En tahdo tuomita ketään. Jeesus tuomitkoon meidät itsekunkin tekojemme mukaan. Hän on meidän tuomarimme. 

Kuolen suomalaisena ja olen kiitollinen Jumalalle, kun hautani jää jo Suomen puolelle. Sillä parempi on kun on parhain loisto muualla, on kuolema omassa maassa. Minun on paha olla siitä, että teidän vaivanne täten palkitaan. Toivoin ja rukoilin Jumalalta, että saisin edes joskus teille palkita vaivojanne. Vaan niin ei saanut käydä. Surunne on raakaa. Nyt emme me Erkin kanssa palaa enään sinne kotiin. Mutta koettakaa rohkaista itseänne ja uskoa itsenne Jeesukselle. Hän auttaa myös teitäkin vaivoissanne ja surussanne lohduttaa. Uskokaa itsenne Hänen haltuunsa. Hän on pelastuksenne ja turvanne. Hänen huomassaan on teidän hyvä olla ja nukkua Hänen nimeensä. 

Jospa voisitte antaa tämän minulle anteeksi. Jospa voisitte muistaa minua omana poikananne, aina elämässänne, Jospa Jeesuksen veri sovittaisi kaiken sen, mitä on edessänne ja mitä on jäänyt taaksemme. En saanut enää nähdä teitä. Emme aavistaneet että jäähyväisemme silloin keväällä oli viimeiset. 

Tiedän, että rukoilitte aina puolestani, että saisin palata kotiin, vaan ylhäältä oli määrätty toisin. Tyytykää Herran tahtoon luottaen, että näin on parempi. Luottakaa Häneen aina, sillä Hän on turvanne ikuisesti. Hän jaksaa antaa meille kaiken anteeksi. Kunpa olisin saanut tuntea Hänet jo lapsesta lähtien. Ehkä Hän olisi ottanut jo aikaisemmin minut kurjan syntisen armoihinsa. Nyt voin nukkua Hänen armohelmaansa syntisenä. Mutta vakaana siitä, että hän ottaa minut suojaansa, omaksi lapsekseen. Sitten kerran hänen luonaan tapaamme iki-kirkkaudessa.

En jaksa nyt enempää, sillä elinaikani on lyhyt. Muistonne säilyy ikuisesti rakkaana mielessäni. Eläkää rauhassa luottaen Jeesuksen loppumattomaan armoon. Hän tukee teitä surunne ja ahdistuskenne aikana. Hyviä ja rakkaita vanhempia. Hyviä sisaria ja veljiä, sukulaisia ja tuttavia kaikkia teitä viimeisin terveisin muistaen poikanne Aarne.

Jeesus on meidän turvamme
Häneen uskoen saamme kaiken ajallaan.
Ja hänen helmaansa on meidän hyvä nukahtaa.
Hän puhdistaa meidät armollaan kaikista synnistä.

Kirjeen kirjoittamisessa häntä auttoi sotilaspastori Olavi Halme. Kahdeksalla laukauksella teloitettua rautiolaista ei sysätty minkään joukkohautaan, eikä hänen kohtalonsa ole ollut muutenkaan tuntematon – kuten monien muiden – vaikka siitä ei ole julkisesti paljonkaan puhuttu.
Aarne Saaren ruumiin Sievin asemalta haki Eino Perttula toisen miehen kanssa.
Hautajaiset pidettiin Rautiossa, mutta niissäkin oli ikäviä piirteitä, koska eräät pitivät vainajaa kommunistina. Vainaja oli työläistaustainen, mutta hän ei ollut poliittisissa riennoissa mukana.

Aarne Saari on haudattu Raution kirkkomaahan, mutta ainakaan toistaiseksi ei kuitenkaan sankarivainajien rivistöön, joskin niiden lähelle.
Sotaveteraani Veikko Murtoniemi sanoo 8.11.2006 Kalajoenseudun haastattelussa, että ”me veteraanit pidämme kuolemaan tuomitsemista virheratkaisuna”. Sotaveteraani Veikko Murtoniemen mukaan hän olisi tarvinnut lääkärin tai psykiatrin apua, eikä teloittajia.

Aarne Saari määrättiin asepalvelukseen 1.4.1941 ja hänet kotiutettiin asemasodan aikana 31.3.1943. Hän haavoittui talvisodassa. Hänet kutsuttiin uudelleen asepalvelukseen. Hän taisteli isänmaan puolesta lähes sodan loppuun saakka. Hän menetti hermonsa veljensä kuoleman seurauksena Neuvostoliiton suurhyökkäyksen erittäin vaikeissa olosuhteissa. Hän olisi tarvinnut psyykkistä hoitoa ennemmin kuin teloitusta. Mielestäni Aarne Saari on palvelut isänmaataan urhoollisesti useiden vuosien ajan. Hänet teloitettiin 3.8.1944 ja Mannerheimin valittiin Suomen presidentiksi 4.8.1944. Mielestäni Aarne Saaren hautapaikaksi kuuluu sankarihauta. Se on varmasti oikeudenmukainen ratkaisu asiassa, vaikka kenttäoikeus onkin tuominnut hänet kuolemaan asiakirjojen mukaan sotilaspelkoruudesta. Hän ei siis ole sotilaskarkuri sanan varsinaisessa merkityksessä vaan urhoollisesti isänmaataan palvelut sankari.

Erkki Aho

Kello 12.00 lähdin auttamaan erästä maahanmuuttajaa terveyskeskuksessa sekä kela-asioissa. Menen illalla hänen luokseen ja autan paperien teossa.
Ihmettelen Kalevan uutisoinnin tasoa Imatran katasrofista. Tämän päivän Kalevassa on melkein kahdensivun kokoinen otsikko: Poliittinen tarkoitusko surman takana? Jos tällaisen otsikon laittaa lehteen, niin silloin täytyy olla jotakin sen katteksi. Nyt ei ole mitään todellista faktaa väitteen tueksi. Miksi Kaleva alentuu tällaiseen uutisointiin? Tällaiset uutiset lietsovat vääri tulkintoja ja ovat vahingollisia koko yhteiskunnalle.

Taistelu Laatokan Karjalassa

Uutiset

Italia syöksyi poliittiseen kriisiin – pääministeri Renzi kärsi kirvelevän tappion kansanäänestyksessä ja ilmoitti eroavansa

Uuden-Seelannin suosittu pääministeri ilmoitti yllättäen eroavansa

Saara Aalto eteni Britannian X Factorin finaaliin – kertoo esiintyvänsä Helsingissä maanantaina

Sharon Osbourne ei saanut sanaa suustaan Saara Aallon Chandelier-esityksen jälkeen - liikuttui kyyneliin

Yllätysesiintyminen! Saara Aalto nähdään maanantaina Helsingissä!
Erkin kommentti: Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen on kannustamassa tulevaa suomalaista supertähteä.

Oikeistopopulisti Hoferille tuntuva tappio Itävallan presidentinvaaleissa – vihreiden Van der Bellen voitti

Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset
Erkin kommentti: Katsoin Uutisvuoksen sivuilta toimittajien nimet surman jälkeen, jolloin oli tieossa, että kaksi surmattua on toimittajia. Nimiä oli viisi ja minä päädyin juuri näihin kahteen utisessa mainittuun toimittajaan. Luonnollisesti se oli päättelyn tulos, mutta en tietenkään voinut julkistaa nimiä ennenkuin varmistus tuli Uutisvuoksen taholta.

"Sote on hyppy totaalisen pimeään" - Miten käy mielenterveyspotilaiden?

Aurinkorannikko sateiden armoilla - Málagassa vesi tunkeutunut metrotunneleihinkin

Kansanäänestyksen seuraus: ”Italian ongelmat aito riski eurolle”

Imatran ammuskelu

Imatran murhista epäilty on tuomittu aiemmin tapon yrityksestä

Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”
Erkin kommentti: Tuo alue on ollut sellainen, että sinne asennettiin ensimmäisen kerran muistaakseni kamerat jo 1978 tai 1979.

Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

Tutkinnanjohtaja: Imatran murhista epäilty lopetti ampumisen, kun ammukset loppuivat

Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

Yhdeksän suden lauma karkotettiin Hämeenlinnassa – kävivät lähimmillään 50 metrin päässä asumuksesta

Enontekiön puukotusta epäillään murhaksi – surmansa saanut 26-vuotias brittinainen oli joulusafarin työntekijä

Yle: Suomi ja Saksa neuvottelevat puolustusyhteistyöstä – sopimus ei sisällä velvoitetta sotilaallisen avunantoon

Vaasa havittelee Teslan jättimäistä akkutehdasta

Venäjä rakentaa Suomen lähialueille arktisia joukkoja ja ohjuspaketteja – Nato vastaa taisteluosastoilla

Ylilääkäri Lauerma: Syrjäytymisellä voimakas yhteys väkivaltaan

Imatran ampuja oli istunut vain osan vankilatuomiostaan ­– STT: Puukotti rajusti nuorukaista täysin yllättäen
Erkin kommentti: Miten yhteiskunta on voinut toimia näin vastuuttomasti tällaisen henkilön suhteen?

Mielenkiintoiset blogit ja ajatukset

Taas yksi sekopää – kommentti Imatran ampumisesta

Kaarnaveneen hinta

Kaarnavene laineissa

USAn ja Iranin suhteet kiristyvät jälleen pakotteiden takia

ITSENÄISYYSJULISTUKSEN MUISTOPÄIVÄ

Blogini

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

Aarne Saaren muistolaatasta

S-Kekko – JHT 5-7

Myynti ei lopu asiakkaan tekemään kauppaan

Rikosylikomisario Paula Viitasaari

Kalajoen kaupungin osavuosikatsaus 31.8.2016

BWT MAGIC

Yle Areena

Nuori Zlatan

Seksi ja länsimaat

Tulkoon sota ja veriset vaatteet

Seilin naiset

Päivän mietelauseet

Kerro totuus ja juokse.
Rehellisyys saa kiitosta ja näkee nälkää.
Vaikeinta on uskoa silmiään.
Poissaolevat ovat aina väärässä.
Totuus voittaa aina painollaan. Valhe tarvitsee kanssarikollisen.
Totuus ja öljy nousevat aina pintaan.

Musiikki

Fraunhofer Saitenmusik - Appenzeller Choscht 2002

Flachauer Stubnmusi

Schones Osttirol grossglocknerkapelle kals

Alpenbrass Tirol - Dem Land Tirol die Treue

"Alpenspektakel" Hagl Polka

D'Neuneralm Musi - Rucksack Boarischen

Goldried Quintett - Der Paul und sein Gaul

Grand Prix polka und Löffelkaspar _ D Neuneralm Musi- Echte Volksmusik aus Bayern

Die Hinterlechner - A Boarischer Muass Her [HD

Spitzen-Schuhplattler E Rehm BR
Liikunta ja terveys

Paino 104,9 kg. Verenpaine aamulla 142/95 , pulssi 70.Verenpaine illalla 148/83 lepopulssi 66.
Jumppa 30 /5710 min, kävely 0 km/301 km, pyöräily 0 km / 1727 km, uinti 0 m / 69000 m, kuntosali 30 / 3760 min, juoksu, hiihto, rullaluistelu.

Loppukevennys

AL: Painonnostaja Milko Tokola kyllästyi muiden urheilijoiden dopingvihjailuihin: ”Itse juodaan kolme päivää viikossa kaljaa”

Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta

Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

Poliisit luulivat poliiseja murtomiehiksi - viisi poliisia kuoli tulitaistelussa

Teinipojan äiti viilteli poikansa tyttöystävää - halusi estää suhteen

Historia-dokumentti tänään tv:ssä: Voimistelutähti Nadia Comănecilla salasuhde julmaan Nicu Ceaușescuun
Antton Puonti voitti Talent Suomen

Espanjassa ahdingossa oleva suomalaisäiti joutui taipumaan lasten isän tahtoon – "Taistelethan meidän puolesta", pyytävät lapset

Matu raiskasi ja tappoi EU:n ihmisoikeusjuristin tyttären

Varastetun BMW:n ovet lukittiin etäohjauksella – voro nukkui ratin takana poliisien saapuessa

Uutta tietoa Helsinki-Vantaan kaasuevakuoinnista: Poliisi epäilee syyksi omaa sumutettaan

Mies sai neljänä päivänä parkkisakot - makasi kuolleena autossa

VALTIOPETOS

Nettikirja

Natura

Jorma Jaakkola

Oikeusvaltio Suomi

Oikeuslaitos ja poliisiblogi


Oikeusvaltio Suomi

Oikeuslaitos ja poliisiblogi

Jyrki Virolainen Irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Sinivalkoinen kavallus

SUOMEN TRAGEDIA .. tästä kansan ahdinko alkoi

Presidentti Halosen salaamispäätös 30.8.2002

Laman ja Rahan Pelurit selvitys laman ”hoidosta”

Koiviston konklaavin salaisesta muistiosta

Pankit harhauttivat

Koiviston konklaavin lähdetiedot…

Ei vain armorikkautta, vaan oikeutta!

Pankkikriisin karmea totuus julki



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti