torstai 17. joulukuuta 2015

TO 17.12.2015

Tässä on todistusaineisto, jolla todistan syyttömyyteni 4 konkurssiin, yhteen 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon ja viiteen kunnianloukkaukseen. Olen joutunut järkyttävien ihmisoikeusrikosten kohteeksi puolustaessani laillisia oikeuksiani.

Päivän sää

Lämpötila aamulla - 11 C, tuuli kaakosta 1 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 87 %, lämpötila päivällä - 3 C , aurinko nousee 10.16, aurinko laskee 14.23 päivän pituus 04.07 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Kalajoen Joulutervehdys 2015 - Hanna-Maria Laurila - Tulkoon joulu

KALAJOKI


( EI SALAINEN)

Kiekkokopla – JHT 1-5

Kalajoen suojeluskuntatalo – Suoja

Kiristynyt kansainvälinen tilanne


Antti Kalliomäki – hopeaa varman päälle

Seleeni ja kurkumiini – syövän torjujat?

Kunnallinen päätöksenteko murroksessa

Vanhoja kuvia Rautiosta

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

Talouspäätösten syksy

Euroopan pakolaiskriisi

MV-lehti

Kumiveneitä, salakuljettajia ja aidanpystyttäjiä – Euroopan pakolaiskriisin hurja vuosi

EU:n talletussuoja arveluttaa Suomea – ”ei palovakuutusta taloille, jotka ovat jo tulessa”

Monesti kuopattu Vuotoksen allashanke heräsi uudelleen henkiin – ”Jättäkää jo meidät rauhaan”

Suomi ei hyväksy Euroopan komission tiukennuksia aseiden hallussapitoon – heikentäisi vapaaehtoisten maanpuolustus­toimintaa

Varusmiehen kuolemaa tutkitaan törkeänä kuolemantuottamuksena

Putin kiitteli Suomen eduskuntaa Fennovoima-päätöksestä ja myönsi, että Itä-Ukrainassa on venäläisiä sotilastehtävissä

Välimies ratkaisee Fennovoiman ja Keskon omistuskiistan – Kesko haluaa irti ydinvoimalasta

Human Rights Watch julkaisi todisteita Syyrian hallinnon suorittamasta kidutuksesta – ”Etsin häntä 950 päivää, laskin joka päivän”

Yhtä Venäjän viimeisistä oppositiopormestareista savustetaan ulos – Petroskoin kaupunginvaltuusto järjesti someäänestyksen erosta

Qatarilaisia kidnapattiin Irakissa – joukossa kuninkaallisen perheen jäseniä?

Valimo suljetaan, 160 irtisanotaan - "Paskat tunnelmat"

SSAB vähentää Raahessa 180 työtehtävää

Lehti: Laki kielsi yöratsian talossa, Pariisin iskujen pääepäilty pakeni

Laivayhtiö Saksasta tulevista paperittomista: Paperit heitetään pois – laivaan ei pääse ilman passia

Mies yritti hyökätä naisen kimppuun Seinäjoella

Markku Rossia kiristettiin tasa-arvoisesta avioliittolaista: ”Sinut tullaan tuhoamaan, jos et äänestä puolesta”

Huhtasaaren kommentti ihmisoikeuksista nostatti somemyrskyn

Yli 10 000 ulkomaalaistaustaista korkeakoulutettua työskentelee duunariammateissa

Mielenkiintoiset blogit

Keisarilla ei ole aatteita

Mukasuvaitsevat heräämässä arjen todellisuuteen

Presidentti P.E. Svinhufvudin kadonnut "Testamentti kansalleni"

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Karjalan kuvalehti

Mielipiteeni

Tervetuloa Kalajoki-näyttelyyn

Kalajoki-näyttely on Raution Uutelassa Löttäläntie 28 as. 14. Näyttelyssä on esillä kalajokisten tunnettujen henkilöiden muotokuvia ( muun muassa pääministeri Juha Sipilä) sekä rakennusten pienoismalleja kalajokisista merkittävistä rakennuksista. Lisäksi näyttelyssä on historiikit aiheista sekä taulut merkittävistä rakennuksista.

Tässä on selostus ja kuvat Tapion Tuvalla olleesta Kalajoki-näyttelystä

Tässä on kuvat Raution Uutelassa olevasta näyttelystä

Raution Uutelassa on myös esillä todistusaineisto syyttömyydestäni neljään konkurssiin, yhteen 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon sekä viiteen kunnianloukkaustuomioon. Olen joutunut puolustaessani laillisia oikeuksiani järkyttävien ihmisoikeusrikosten kohteeksi.

Onko poliisi- ja oikeusjärjestelmässämme jotain vikaa?

Olen tehnyt itsestäni rikosilmoituksen, mutta poliisit eivät tutki sitä, koska samalla paljastuisi todelliset rikokset ja rikolliset.

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu
044-3025948

Päivän mietelause

"Teen havaintoja itsestäni. Näin opin tuntemaan muut."
"Kiireinen ei ole viisas."
"Vaikka tuhat ihmistä uskoisi hölynpölyyn, se on silti hölynpölyä."
"Ole viisas. Kohtele itseäsi ja mieltäsi myötätuntoisen hyväksyvästi. Jos olet lempeä itsellesi, alat olla lempeä myös muille."
"Helpompi on vierailla ystävien luona kuin elää heidän kanssaan."
"Eivät harmit ihmistä etsi vaan ihminen harmeja."

Värssy

Joulu tulla jollottaa
joulupuuron porinassa,
hyvän mielen hyrinässä,
piparkakku kainalossa,
kahvipannu kantapäässä,
valonliekki pimeässä,
joulumieli kynttilässä,
papereiden kahinassa,
enkelsiiven havinassa,
jouluoljet himmelissä,
ajatukset ystävissä.

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Tonttu (Vesa-Matti Loiri)

Joulupukki valkoparta

Petteri Punakuono (sanat)

Irwin Goodman - Kop Kop Kop

Eila Pienimäki: Helkkää pienet tiu'ut

Vieno Kekkonen - Rekiretki

Brita, Laila & Vieno - Tonttuparaati

Ritva Mustonen - Tonttujen joulupolkka (1961)

Irmeli Mäkelä - Jouluksi kotiin (1959)

Laila Kinnunen - Joululaulu

Terveys ja liikunta

Paino 94,1 kg, verenpaine 150/93 lepopulssi 48. Uinti 0 m / 101 500 m, Jumppa 30 min / 4880 min. Kuntosali 60 min/ 6810 min, Kävely 0 km/ 596 km Pyöräily 0 km / 2459 km , Hiihto 0 km/ 66 km, juoksu 0 / 5 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

ESS: Asikkalan kunnanjohtaja teki kantaaottavan Hitler-videon, jäi pitkälle sairauslomalle

TYYTYMÄTTÖMÄN HOTELLIVIERAAN JÄRJETÖN KOSTO: AJOI AUTOLLA SEINÄN LÄPI

Maahantunkeutujat kertovat Suomesta ja suomalaisista

Melkoinen tyttökalenteri – maailman notkein nainen taipuu ällistyttäviin asentoihin!

Mies hakkasi veljensä tajuttomaksi

Kuvat: Näin totaalista tuhoa vihainen ex-rakastaja sai aikaan Savossa – tuhosi talon, mökin ja auton

Hitler kuulee, että Suomi on ottamassa 40000 pakolaista

Mies ja vaimo istuivat katsomassa TV-ohjelmaa, joka käsitteli psykologiaa ja 
sekoitettuja tunteita, kuten olla samanaikaisesti onnellinen ja surullinen.
Mies kääntyi vaimon puoleen ja sanoi: "Kulta, tuo on pelkkää roskaa, lyön 
vetoa, että et voi kertoa minulle mitään sellaista, mikä tekisi minut 
onnelliseksi ja surulliseksi samanaikaisesti."
Vaimo sanoi sitten: "Sinulla on kaikkein isoin, kaikista kavereistasi".



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti