sunnuntai 13. joulukuuta 2015

SU 13.12.2015

Tässä on todistusaineisto, jolla todistan syyttömyyteni 4 konkurssiin, yhteen 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon ja viiteen kunnianloukkaukseen. Olen joutunut järkyttävien ihmisoikeusrikosten kohteeksi puolustaessani laillisia oikeuksiani.

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 0 C, tuuli etelästä 3 m/s, pilvistä ja poutaa, suhteellinen kosteus 96 %, lämpötila päivällä + 0 C , aurinko nousee 10.08, aurinko laskee 14.26 päivän pituus 04.18 min.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Kalajoen Joulutervehdys 2015 - Hanna-Maria Laurila - Tulkoon joulu

SOS-lapsikylän ryhmäkoti Kalajoelle

KALAJOKI


( EI SALAINEN)

Kiekkokopla – JHT 1-5

Kalajoen suojeluskuntatalo – Suoja

Kiristynyt kansainvälinen tilanne


Antti Kalliomäki – hopeaa varman päälle

Seleeni ja kurkumiini – syövän torjujat?

Kunnallinen päätöksenteko murroksessa

Vanhoja kuvia Rautiosta

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Yle urheilu

Talouspäätösten syksy

Euroopan pakolaiskriisi

MV-lehti

Historiallinen ilmastosopu solmittiin Pariisissa – ”Pienellä nuijalla voi tehdä suuria asioita”

Tällainen Pariisin sopimus on – Kunnianhimoisia tavoitteita ja heikkoja kohtia

Ilmasto muuttuu
Mzahem Alhaneen – soita hätäkeskukseen, jos näet

Ali Adel – Irakin etsimä militantti on Suomessa Helsingin seudulla

Etsitty Nihad Hassan oleskelee turvapaikanhakijana Kouvolassa?

Suomi jää Ruotsin jalkoihin talousmaaottelussa

Ylivelkaantumisen vaaravyöhykkeessä on Pohjois-Savossa jopa 600 maatilaa

MM-trilleristä jättipettymys! Ruotsin salibandyvalta jatkuu

Oliko tämä maali? - katso My Kippilän hylätty rankkari MM-finaalissa

Mielenkiintoiset blogit

Porvarihegemonia

Halutaanko demokratian hautajaisia?

Kallis ralli

Juha.Sipilä.fi

Hanna Halmeenpää

Karjalan kuvalehti

Mielipiteeni




Tervetuloa Kalajoki-näyttelyyn

Kalajoki-näyttely on Raution Uutelassa Löttäläntie 28 as. 14. Näyttelyssä on esillä kalajokisten tunnettujen henkilöiden muotokuvia ( muun muassa pääministeri Juha Sipilä) sekä rakennusten pienoismalleja kalajokisista merkittävistä rakennuksista. Lisäksi näyttelyssä on historiikit aiheista sekä taulut merkittävistä rakennuksista.

Tässä on selostus ja kuvat Tapion Tuvalla olleesta Kalajoki-näyttelystä

Tässä on kuvat Raution Uutelassa olevasta näyttelystä

Raution Uutelassa on myös esillä todistusaineisto syyttömyydestäni neljään konkurssiin, yhteen 75 päivän ehdottomaan vankeustuomioon sekä viiteen kunnianloukkaustuomioon. Olen joutunut puolustaessani laillisia oikeuksiani järkyttävien ihmisoikeusrikosten kohteeksi.

Onko poliisi- ja oikeusjärjestelmässämme jotain vikaa?

Olen tehnyt itsestäni rikosilmoituksen, mutta poliisit eivät tutki sitä, koska samalla paljastuisi todelliset rikokset ja rikolliset.

Erkki Aho
Kalajoen kaupunginvaltuutettu
044-3025948

Päivän mietelause

"Petolinnut eivät laula." 
"Makaa kuin härski silli." 
"Ruoskalla ei aasia saa muuttumaan hevoseksi."
"Nukkuvalla leijonalla on hampaat."
"Korpin munasta voi kuoriutua vain korppi."
"Millainen lintu, sellainen laulu." 

Värssy

Piparin tuoksu,
kiire ja juoksu.
Ainainen hoppu,
nyt se on loppu.
Seisahdu hetkeksi, lopeta touhu,
luoksesi saapuu oikea joulu.

Musiikki, joka on jäänyt mieleeni

Mauno Kuusisto - Konstan Joululaulu

Ragni Malmstén - Joulupolkka (1962)

Henry Theel - Valkea joulu (1952)

Peipposet - Joulupukki (1956)

Brita, Laila & Vieno - Tonttuparaati

Laila Kinnunen - Talven Ihmemaa

Ragni Malmstén - Metsän joulu (1961)

Seija Simola - Tule Joulu Kultainen (1970).

Joel Hallikainen - Joulurauhaa

Vesa-Matti Loiri - Tähti tähdistä kirkkain

Terveys ja liikunta

Paino 93,5 kg, verenpaine 147/92 lepopulssi 51. Uinti 0 m / 100 000 m, Jumppa 0 min / 4820 min. Kuntosali 0 min/ 6750 min, Kävely 9 km/ 596 km Pyöräily 0 km / 2459 km, Hiihto 0 km/ 63 km, juoksu 0 / 5 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Kanahaukka iski ikkunoiden läpi Lintukotoon: "Päällehän se yritti tulla. Karkuun oli juostava"

NÄLKÄINEN JAGUAARI NAPPASI EPÄTAVALLISEN SAALIIN

Putous-kaunottarelta ronski imitaatio Marja Hintikasta – nyt vilahti!

Matti Pikkuvanhasen nokkela tie hahmokisan voittoon – katso parhaat hetket

Suutelu on parhaimmillaan aivokemiallista ilotulitusta

Pohjois-Korean Kim Jong-unin suosikki­tyttöbändi kävi ulkomailla ja melkein esiintyi

Video: Hurja selviytymistaistelu päättyi köysiin – raskaan sarjan jättiläisen oikea suora sai vastustajan täysin sekaisin

Kuvat ja video dramaattisesta ratkaisusta: UFC-mestari koki sokkitappion

Penkkihirmu Fredrik Smulter punnersi epävirallisen ME:n!

SS: Kansanedustaja Markku Rossi rekisteröi parisuhteensa – ”Haluamme selkiyttää tilanteen”

Keskustan kansanedustaja Markku Rossi tuohtui Ylen Linnan juhlat -selostuksesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti