torstai 29. tammikuuta 2015

T0 29.01.2015

Eroilmoitus Perussuomalaisesta puolueesta

Päivän sää

Lämpötila aamulla + 1C, tuuli eelästä 4m/s, pilvistä ja vähäistä sadetta, suhteellinen kosteus 97 %, lämpötila päivällä + 1 C , aurinko nousee 09.16, aurinko laskee 15.59, päivän pituus 6 t 43 min. Lumen syvyys 40 cm.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Kolme ajankohtaista ja tärkeää asiaa Kalajoella ovat
  1. Keskustan osayleiskaava
  2. Kalajoen matkailun kasvuohjelma
  3. Kalajoen kaupungin hyvinvointiohjelma
    Mielstäni kaikki on vähän vituralla. Olkaapa ihmiset aktiivisia, sillä kysymys on Kalajoen tulevaisuudesta. Lähipäivinä kerron ykistyiskohtaisesti mikä näissä asioissa on vituralla.

Erkki Ahon Kalajoki-näyttely on saanut Tapion Tuvalla jatkoaikaa yleisön pyynnöstä. Kalajoki-näyttely kiinnostaa peruskalajokista yleisöä, mutta muualta muuttaneita nimeltä mainitsemattomia henkilöitä Kalajoen historia ei kiinnosta.

Tuulivahinko.fi

Velkakello.fi

Kihlakunnanvouti vastasi



Jos olette tyytyväisiä tekemääni työhön Kalajoen historian esittämisestä taiteellisin keinoin, niin olen valmis jatkamaan Erkki Ahon Kalajoki-näyttelyn kehittämistä vähintäänkin kaksinkertaiseksi. Tällä hetkellä samat erinomaiset taiteilijat Markku Hakola, Olga Orell, Tanja Luukkonen ja Leo Takalo ovat valmiita jatkamaan työtä kanssani. On kuitenkin pieni ongelma eli rahanpuute. Jos Sinulla on mahdollisuus auttaa meitä tässä toiminnassa, niin voit lahjoittaa yritykseni Konsulttitoimisto Erkki Aho Ky tilille rahaa näyttelyn eteenpäin viemiseksi. Tilinnumero on FI02 5099 0720 0836 67

Erkki Ahon KALAJOKI-näyttely

Kalajoen Hiekkasärkillä on kiehtova ja monivaiheinen historia.

Erkki 2014

Kalajoen kaupunginvaltuuston kokous 16.12.2014

S-Kiekko – JHT 3-0


Asemasotavaihe

Pekka Vasala – kuningasmaileri

Kalajoen graniitin louhinta

Talouskatsaus 2013-2014 – Suomi yhä taantumassa

Uutiset

MTV3
Yle.fi

Kokoomus romahti kolmoseksi

http://yle.fi/uutiset/kokoomus_romahti_kolmoseksi/7767805

Tilanne Ukrainassa on katastrofaalinen. Venäjän on lopetettava separatistien tukeminen.
HS tapasi Ukrainan separatisteja: "Etenemme metri metriltä ja talo talolta"

Todistavatko netissä leviävät videot kapinallisten sotarikoksista Ukrainassa?

HS:n toimittaja näki venäläisjoukkoja liikkeellä Ukrainan suuntaan

IS Ukrainassa: Taistelu Debaltsevesta riehuu kiivaana - Kiovassa usko rauhaan horjuu

Luonnonvoimat ovat mahtavat.
Talvimyrsky teki hämmästyttävät tuhot: kaupunki muuttui jääkalikaksi Siperiassa

Mielenkiintoiset blogit

Eija-Riitta Korhola on oikeassa energia-asioissa.
Mielikuvaenergiaa

Perussuomalainen puolue ei eroa muista puolueista, kun on oman edun tavoittelusta kysymys.
Vanha puolue nimeltä Perussuomalaiset

Maataloudella tulee olemaan kovat ajat edessä niin Suomessa kuin muuallakin.
Virossa maidon tuottajahinta enää 23 senttiä, miten käy hinnan myös Suomessa ?

Historioitsija Veikko Huuskan analyysit osuvat useasti kohdalleen.
Obama sanoi goodbye Eurooppa

Miksi poliisi ei tutki?
Koiviston konklaavi
Koivistonkonklaavin lähdetiedot

Miksi kansanedustajat vaikenevat edelleen? Radio Rapu Hilkka Laikko 1990-pankkikriisi dosentti Arto Luukkanen

Mielipiteeni

Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.
Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti

Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja


Päivän mietelause


Ei kulta ole arvokasta, vaan rauha ja onni.
Meidän on uskallettava ajatella mahdottomia ajatuksia.
Elämää on opeteltava koko elämän ajan.
Mikä sydämestä tulee, se käy sydämeen.
Ken etsii toisten parasta, löytää omansa.
Sylen vahvuinen puu on kerran ollut hento vesa.

Värssy

Meill`on voimat ikinuoret.
meill`on usko oikeaan,
usko siirtää vaikka vuoret
eespäin valon voittoon vaan.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Band of Gypsies - Budapest Gypsy Symphony Orchestra / "Live in Athens 2009"

H mol csardas (Budapest Gypsy Symphony Orchestra)

100 Tagú Cigányzenekar: Brahms- I. magyar tánc Hungarian Dance No 1.

100 Violins, Live in Istanbul - Hevenuh Shalom

100 Violins - La vie en rose (Edith Piaf & Louis Gugliami)

100 TAGÚ CIGÁNYZENEKAR-FERRARIS-KÉT GITÁR / Two guitar

Terveys ja liikunta


Paino 105.1 kg, verenpaine 163/103 lepopulssi 55 . Uinti 1000 m / 4000 m, Jumppa 0 min / 240 min. Kuntosali 90 min/ 720 min, Kävely 0 km/ 0 km Pyöräily 0 km / 0 km, Hiihto 10 km/ 14 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Granlundin ilmaveiviä upeampi? Venäläistaiturin rankkarista tuli valtava nettihitti

Russia: Watch this DONKEY run off with a police officer!

Crosswind turboprop torment

Siskonpeti: teaser #2 Älkää tulko Suomeen

Siskonpeti: teaser #3 Kaikki pois

Aikuinen nainen hunningolla- Siskonpeti

Kummeli Rakennustyömaalla

Turkulaismies kertoi kaverilleen:
- Ajattelehan, mitä tänä aamuna tapahtui. Nukuimme vaimon kanssa pommiin,
ja minä heräsin siihen, kun postinkantaja saapasteli makuuhuoneessa.
- Mitä sinä teit?
- Olin nauraa itseni hengiltä.
- Miksi?
- No, kyllä pitää olla tyhmä mies, kun etsii postiluukkua makuuhuoneesta!

Pikku-Kallen isä oli saanut mittansa täyteen poikansa toilauksista. Hän
karjui naama punaisena:
- Voi sinua, senkin perkeleen lapsi!
- Niin, isä?

MITÄ ammattikoulun tyttöoppilas sanoi opettajansa toteamukseen: Minä ajattelen vain sinun parastasi? - Ja sitähän minä en sinulle anna.

Anne ja Pekka olivat häämatkalla rautateitse. Juna ajoi pitkään tunneliin. Kun juna tuli tunnelista, Pekka kuiskasi vaimolleen:
-Jos olisin tiennyt tunnelin olevan noin pitkä olisin rakastellut kanssasi.
-MITÄ!!? Etkö se ollutkaan sinä?

Mies kertoo tarinaa toiselle.
-Olin viettämässä iltaa baarissa, ja tutustuin baaritiskillä hieman vanhempaan naiseen. Hän oli oikein vetävän näköinen 57-vuotiaaksi.
Juttelimme niitä näitä ja olimme jo juoneet useamman paukun, kun hän yllättäen kysyi:
-Oletko koskaan harrastanut kolmen kivaa äidin ja tyttären kanssa??
-Vastasin että en. Pari paukkua myöhemmin han kuiskasi korvaani tämän olevan onnen iltani, joten päätin lähteä hänen asunnolleen. Kaikki meni oikein hyvin siihen saakka, kunnes hän sytytti valon eteiseen ja huusi yläkertaan:
-"ÄITI!! OLETKO VIELÄ HEREILLÄ !!!!!"

Ujoo pohjojalaaspoika oli jo toista kertaa hakenu Aulavalla plikkaa tanssimahan eikä ollu saanu sanaa suustansa.
Kun oli jo viämäs pois plikkaa se rohkaasi viimein miälensä ja kysyy . "Et taira tiätää mitä Zetorin akku maksaa?"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti