sunnuntai 18. tammikuuta 2015

SU 18.01.2015

Erkki Ahon Kalajoki-näyttelyssä on Kalajoelta lähtöisin olevan Lenin henkivartijan Eino Rahjan muotokuva, jonka on maalannut taitelija Markku Hakola.

Päivän sää

Lämpötila aamulla -1 C, tuuli lännestä 5 m/s, pilvistä ja vähäistä sadetta, suhteellinen kosteus 96 %, lämpötila päivällä - 1 C , aurinko nousee 09.46, aurinko laskee 15.23, päivän pituus 5 t 37 min. Lumen syvyys 30 cm.

Huominen sää Kalajoella

Tapahtumat

Tänään JHT kärsi Suomisarjassa tappion BeWeTuuskille numeroin 5-2 (1-0, 3-1, 1-1).

Olin tänään esittelemässä Erkki Ahon Kalajoki-näyttelyssä taulujen ja pienoismallien avulla Kalajoen historiaa. Tämän näyttelyn ovat tehneet mahdolliseksi todella korkeatasoiset taideteokset. Pienoismallit on tennyt Leo Takalo ja Ivan Georgiev sekä taulut Markku Hakola, Olga Orell, Tanja Luukkonen, Heikki Myllykangas ja Osmo Tokola. Yleisöltä olen saanut erittäin myönteisen palautteen. Tapion Tuvan näyttelytila on erinomainen tila näyttelyjä varten. Olen erittäin iloinen siitä, että kävijät osaavat arvostaa työni merkityksen ja määrän. Monet ovat tulleet kädestä pitäen kiittämään minua tästä suuresta kotiseututyöstä. Olen suunnitellut näyttelyn laajentamista ja kehittämistä entistä paremmaksi, mutta rahoittajaa asialle en ole löytänyt vielä. Tänään näyttelyssä oli mielenkiintoinen päivä, sillä kuulin uusia asioita ja tarinoita kalajokisilta itseltään omakohtaisian kokemuksina.

From: Erkki Aho
Sent: Thursday, January 15, 2015 9:12 PM
Subject: ulosotto oikeuskäsittelyyn

Vesa Heikkinen , kihlakunnanulosottomies,

minä vastustan yhä edelleen ja olen koko ajan vastustanut kaikki ulosotossa olevia saatavia. Miksi asiaa ei saada oikeuskäsittelyyn?
Pyydän pikaista vastausta Miksi pidätte asioita ulosotossa vaikka olen koko ajan vaatinut asioiden käsittelyä oikeusistuimessa, koska todelliset syylliset ovat syyttäjä Sulo Heiskari ja poliisi Raimo Ollila sekä asianajajien ja varatuomareiden rikosliiga. Pyydä pikaista vastausta asiassa.

Kalajoella 15.01.2015

Erkki Aho

Kalajoen kaupunginhallitus on käsitelee 19.01.2015 valtuuston kokousten videointia ja lähettämistä suorana lähetyksenä internetissä. Valitettavasti kustannukset on laskettu yläkanttiin. Valtuustonkokouksia ei välttämättä tarvitse lähettää suorana lähetyksenä jolloin kustannukset alentuvat. Nyt asiasta ei ole vaivauduttu pyytämään tarjouksia. On äärettömän tärkeää, että valtuuston kokouksista saadaan avoimia ja niistä tiedotetaan kuntalaisille. Toivon, että kaupunginjohtajan esitystä asiassa ei hyväksytä, vaan päätetään pyytää tarjoukset asiassa eikä tehdä ”pyydettyä” eli kaupunginjohtajan tarpeiden mukaista päätöstä.

Erkki Ahon KALAJOKI-näyttely

Kalajoen Hiekkasärkillä on kiehtova ja monivaiheinen historia.

Erkki 2014

Miten perussuomalaiset voittavat vuoden 2015 eduskuntavaalit?

Kalajoen kaupunginvaltuuston kokous 16.12.2014

Hunters – JHT 0-5

LiigaSärkät – Korson Veto 1-3

Vuosi 1941
http://vanhahistoria.blogspot.fi/2015/01/vuosi-1941.html

Pekka Vasala – kuningasmaileri

Kalajoen graniitin louhinta

Talouskatsaus 2013-2014 – Suomi yhä taantumassa

Uutiset

MTV3

Yle.fi

Tuulivoiman hintalappu nousee, veronmaksajan lasku yli 3 mrd

Venäjä myönsi miljardilainan Fennovoiman ydinvoimalalle

Ilmaharjoitus hiertää ulkopolitiikassa


Jättivaltion luisuminen Boko Haramin anarkiaan olisi katastrofi kaikille


Salainen operaatio STX - kuinka telakkateollisuus pelastettiin keinoja kaihtamatta

Jemen luisuu kohti kaaosta, ja sillä on kauaskantoiset seuraukset


Kreikan hintalappu nousi: Suomi maksaisi peräti kaksi miljardia euroa - Laina-aikojen pidentämisestä lähes yhtä suuri summa
S-ryhmä laskee ruoan hintoja

Brutal killing

Mielenkiintoiset blogit

Suomen puututtava haitalliseen mielipidemuokkaukseen

Energiahuolto on menossa päin helvettiä tuulivoimaa rahoittamalla.

Etla ja Björn Wahlroos haluavat rokottaa köyhiä ja eläkeläisiä

Milloin saa olla oikeassa?

Suomen irtautuminen jatkosodasta

Lähipoliiseja ja muita hyviä uutisia ensi vuodelle
Erkin kommentti: Milloin poliisi ryhtyy noudattamaan Suomen lakia? Se olisi tärkeä tieto. Milloin esimerkiksi varatuomari Mikko Kovalainen joutuu vastuuseen rikoksistaan? Milloin syyttäjät Sulo Heiskari ja Esa Mustonen saatetaan vastuuseen teoistaan? Milloin lestadiolaiset poliisit Raimo Ollila ja Sauli Kuha saatetaan vastuuseen teoistaan? Milloin asianajaja Antti Latola, varatuomari Paavo M. Petäjä, varatuomari Asko Keränen saatetaan vastuuseen teoistaan? Milloin Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden tuomarit saatetaan vastuuseen teoistaan, esimerkkeinä käräjätuomari Heikki Sneck, Jyrki Määttä, Timo Tammiketo, Jaakko Raittila? Milloin poliisi alkaa tutkimaan valtiopetoksen eli ns. Koiviston konklaavin ja laittoman SSP-sopimuksen, jonka Esko Ahon hallituksen suostumuksella tehtiin? Milloin aletaan tutkimaan Aktiv-Hansa-kauppa ja sen rikokset. Suomella on pitkä matka oikeusvaltioksi, koska laillisuusvalvojat, syyttäjälaitos sekä oikeuslaitos suojelevat rikollisia ja tekevät tahallaan vääriä päätöksiä.


Radio Rapu Hilkka Laikko 1990-pankkikriisi dosentti Arto Luukkanen

Mielipiteeni

Tässä lienee syy miksi en saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä enkä esteetöntä rikostutkintaa.
Totuudenpuhujalla ei ole ystävää:

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

oikeudenkäynti tietämättämme

rikolliset konkurssit

rikoksia ei tutkita

ahojahti

Erkki vastaan maailma

blogit ja videot

Nettikirja


Päivän mietelause

Ystävän tapaaminen kaukana kotisudulta on kuin raikas sade pitkän kuivuuden jälkeen.
Kodissa korjaantuu, reissussa rähjääntyy.
Jos olen kotona, ajatukseni ovat toisaalla, jos olen poissa, ajattelen kotia.
Jokaisen elämän on taivalta itsensä luokse.
Vaikka kuinka monta mailia vaeltaisi, ei ihminen itsensä edelle pääse.
Eteenpäin elävän mieli.

Värssy

Syys vaikka kukan surmaa
ja myrkkysäät,
ei ilolleni turmaa
tuo tuulispäät.

Laulu, mikä on jäänyt mieleeni

Helene Fischer-Dance Mix 2011

Beatrice Egli - Auf die Plätze, fertig, ins Glück!

Céline Dion - That's The Way It Is

Topi Sorsakoski - Vain yksin me kaksi

Jamppa Tuominen - MUUTTOLINNUN TIE

ROCK & ROLL DANCE 1956

Reijo Taipale - Tango Humiko (1963)

Antonia feat. Sandra - Das ist doch keine Sünde 2008

Georg Ots - Hõbedaselt helgib juuksekuld

Irish Step Dancing (Best show in 2007) Riverdance

Tapio Rautavaara - Pohjolan yö (1952)

Helmut Lotti - Amor Amor Amor 2004

Terveys ja liikunta


Paino 105,4 kg, verenpaine 159/96 lepopulssi 56 . Uinti 0 m / 0 m, Jumppa 0 min / 180 min. Kuntosali 0 min/ 330 min, Kävely 0 km/ 0 km Pyöräily 0 km / 0 km, Hiihto 4 km/ 4 km, juoksu 0 / 0 km, rullaluistelu 0 / 0 km.

Loppukevennys

Pikkupojat pätkiä

Spede show - Vangin teloitus osa 2

Uuno Turhapuro pajatsoo pelaamassa

Nyhjää tyhjästä - Matkalipun tarkastus

Pekka ja Pätkä kertausharjoituksissa osa4

siskonpeti paikkoja laittamassa

Mankeli - Ämpyilijä 3

Kaksi kananpoikaa seisoskeli kanalan nurkalla. Toinen poltteli leuhkan näköisenä tupakkaa.
- Lopeta heti tupakanpoltto tai kerron äidillesi, uhkasi nuorempi.
- Hah, hah, kerro vaan. Minäpä olen tullut hautomakoneesta.

Herra Mikkonen soitti poliisipäivystykseen:
- Tekisin ilmoituksen pojastani. Hän karkasi juuri kotoa.
- Kuinka vanha teidän poikanne on?
- Kahdeksan vuotta.
- No, rauhoittukaa sitten, ainahan ne tuon ikäiset karkaavat kotoa.
- Volvollako?

Mies osti palvelua maksulliselta naiselta. Parin viikon kuluttua hänelle paljastui, että siitä ilosta jäi kokemuksen lisäksi muitakin muistoja.. Onneksi hänellä oli tallella naisen kännykkänumeron ja (pitkän harkinnan jälkeen) rohkeni soittaa: Mies: "Kuule, en tiedä muistatko mua, mutta sen verran haluaisin sanoa, että sain sinulta tippurin" Nainen: "Ethän sinä mitään saanut; sinähän ostit sen!

Finnairin koneen perämies unohti laskeutumiskuulutuksen jälkeen mikrofonin päälle. Matkustamossa matkustavat kuuluivat selvästi seuraavat suunnitelmat:” Heti kun on kone kuitattu ulos, meikä sihauttaa kylmän kaljatölkin auki ja heti kohta niksautan sitä tämän lennon hyvämuotoista blondiemäntää”.
Mainittu emäntä ryntäsi kohti ohjaamoa, mutta kompastui kesken matkan. Matkustajista yksi lausui: -”Ei mikään kiire, tyttöseni, kaverihan sanoi ottavansa sen oluen ensiksi.”

Seiska-niksi: Jos kahvisuodatin hajoaa kahvia keittäessäsi ja porot menevät kahvin sekaan, ei hätää. Vedä sukkahousut päähäsi, niin kahvia juodessasi porot jäävät niihin

Venäjällä oli miliisi menossa naimisiin, ja pyysi "kottia" esimieheltään hääjuhlaa varten. Ei ollut aseman kassalla rahaa antaa, mutta kekseliäänä miehenä miliisijohtaja keksi antaa miliisimiehelle viikoksi lainaan kielletyn ajosuunnan merkin - "keräät juhlakassan sitten omalla ajallasi"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti