lauantai 28. lokakuuta 2017

SU 29.10.2017

Pääministeri Juha Sipilän hallitus on vastuussa Suomen oikeulaitoksen ja poliisin toiminnasta.

Aamu valkenee ”tuntemattomissa” paikoissani kauniina. Kelloja ja kellonviisareita on käännetty talvea kohti. Olen saanut systoolisen verenpaineeni laskemaan 185:stä 153:een. Diastolinen verenpaine on laskenut 107:stä 92:een. Lepopulssi on nyt 50-58.
Olen mittaillut tuntemattoman paikkakunnan katuja ja opetelllut kulkemaan paikasta toiseen, Nettiyhteys 4G ei toimi täällä. Onneksi tuntemattomissa paikoissani on omat nettiyhteydet.

Eilen seurasin netin välityksellä JHT:n peliä. Olen iloinen siitä, että JHT:n peli on nyt oikeilla raiteilla. JHT kuuluu sarjan kärkijoukkueisiin ja sillä on mahdollisuus nousta Mestikseen. Toivon kuitenkin, että Kalajoella on varauduttu taloudellisesti asiaan. Mielestäni talouspuolen organisaatiota on vahvistettava hyvissä ajoin.

Aivosyöpää sairastava kalajokinen professori Timo Honkela on kirjoittanut kirjan, josta HS julkaisi seuraavan uutisen.
Aivosyöpää sairastava professori Timo Honkela sai oivalluksen maailmanrauhasta – testamenttiteos syntyi muutamassa kuukaudessa poikkeuksellisilla keinoilla

HBL uutisoi asiasta seuraavasti. Dödssjuk AI-professor vill skapa världsfred med hjälp av maskiner

Yle Areenasta löytyy tietoa Timo Honkelasta ja hänen toiminnastaan enemmän. https://areena.yle.fi/1-3971511

Eilen tein blogin Suomen oikeudellisesta tilanteesta otsikolla
Miksi suomalaiset eivät ryhdy asian vaatimiin toimenpiteisiin?
Pyydän kansalaisia perehtymään tarkasti kirjoittamaani blogiin, jossa olen lainannut tunnettujen oikeusalan tohtoreiden ja professoreiden sekä käytännössä kokeneiden oikeustaistelijoiden kertomaa asiaa Suomen Gestapon toiminnasta. Se on mielestäni pahempi asia kuin Saksan Gestapon toiminta aikanaan ja vaatii kansalaisilta konkreettisia toimenpiteitä. Suomen hallitus ja eduskunta sekä tasavallan presidentti ovat vastuussa Suomen oikeus- ja poliisijärjestelmän toimivuudesta. Mielestäni heidän turvallisuuttaa on lisättävä, sillä Suomi ei ole enää lintukoto.

Nyrkkeilijä Robert Heleniuksen ura alkaa ollaa ehtoopuolella. Eilisiltainen tappio englantilaiselle Dillian Whytelle oli uran kännekohta.
Robert Helenius jyrättiin 70 000 katsojan edessä – nouseva britti voitti selvästi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti