tiistai 6. kesäkuuta 2017

TI 06.06.2017



Minä teen vielä täydennyksen blogeihini, joissa tarkastelen Suomen EIT:stä saamia tuomiota ja Suomen lainsäädännöllä tehtyjä esteitä kanslaisten oikeudensaannissa sekä luonnollisesti laillisuusvalvojien kansalaisten edun vastaista toimintaa sekä kansanedustajien ja ministereiden lain vastaista toimintaa.

Päivän sää Kalajoella

Tänään Kalajoella on melko pilvistä ja poutaa. Lämpötila on + 15 C ja + 8 C välillä. Tuulen suunta on lounaan ja lännen väliltä. Tuulen voimakkuus on 2 - 4 metriä sekunnissa. Ilman suhteellinen kosteus on 86 %. Aurinko nousee 03.06 ja laskee 23.34. Päivän pituus Kalajoella on tänään 20 tuntia 34 minuuttia.
Tänään nimipäiviä viettää Kustaa, Kustavi, Kyösti.

Huomisen ennuste

10 vuorokauden sääennuste Kalajoelle näyttää tällaiselta

Päiväni

Heräsin huonosti nukutun yön jälkeen kahdeksan aikaan. Join aamukahvit. Katsoin sähköpostit ja facebookin. Luin lehdet ja tien muistiinpanot. Lähdin tarkistamaan Kalajoen kaupunginvaltuuston pöytäkirjaa. Pöytäkirja oli paksu, ehkä kaikkien aikojen paksuin. Esityslista oli 648 sivua liitteineen ja niitä oli monistettu 48 kappaletta. Pöytäkirjasta oli jätetty pois tasekirja ja kaavaselosteet. Oli vain maininta mistä ne löytyy. Tämä oli viimeinen pöytäkirjan tarkistus valtuustourallani.

Tämän jälkeen menin toimistolleni Kalajoki-näyttelyyn. Näyttelyssä vieraili henkilöitä Jyväskylästä ja Äänekoskelta. Toimistossani kävi kalajokisia joiden kanssa keskusteltiin enemmänkin yleisistä asioista. Kävin tänään kävelemässä Hiihtomajan pururadalla 5 km. Siellä oli myös kuntoilijoita Kirkkonummelta.

Kävin välillä tunnin verran Kalajoki-näyttelyssä. Rautiolainen oopperalaulaja Laura Mäkitalo esiintyy tänä kesänä Lohtajan kirkkomusiikkijuhlilla heinäkuun lopulla.
Sen jälkeen menin uimaan ja vesihierontaan SaniFaniin. Uin 1200 m.

Olen tänään vielä miettinyt Kalajoen kaupungin luottamusmiespaikkajakoa. Lehtiuutisen perusteella minun laskujeni mukaan keskusta on hamuamassa itselleen suurempaa paikkamäärää kuin sille kuuluu. Esimerkiksi valtuuston kolmas varapuheenjohtajan paikka kuuluu pienimmälle koalitiolle eli todennäköisesti vihreiden edustajalle. Mielestäni pienimmän koalition paras ehdokas kauppunginhallituksen jäseneksi miehistä on sdp:n Timo Suni. Keskustan paikkajakoon toivoisin uudeelleenarviointia. Ensimmäisen kauden valtuutettu ei mielestäni voi olla kaupunginhallituksen puheenjohtajana, koska tehtävä on niin vaativa ja vaatii kovaa kokemusta, tietoa ja taitoa sekä kontaktiverkkoa. Keskustan paras ehdokas kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi on mielestäni Raili Myllylä seuraaviksi kahdeksi vuodeksi. Tämä on kalajokisten etu, että paras valitaan. Mauno Rahkola voi olla kaupunginhallituksen jäsen ja samoin Vesa Hihnala, mutta he ovat oppipojan roolissa ensimmäisen kauden. Mielestäni valtuuston puheenjohtajana voi olla Riitta Tilus. Tilanne on kuitenkin haastava, koska Tilus on eläkkellä oleva kunnanjohtaja ja tietenkin se näkyy toiminnassa. Se vaatii nyt joustavuutta ja yhteistyökykyä asioiden hoidossa.




Kalajoen hiihtomajan maastoon on mahdollisuus rakentaa erinomainen sprittirata hiihtäjiä varten. Mielestäni lähtö voisi olla selostamon luota vasentapuolenta ja sitten nousta tekomäelle ja sieltä alas oikeaa puolta. Silta pitäisi levittää 15-18 metriä leveäksi jotta kolme menolatua ja kolme tuloalatua sopisi sillalle. Tekomäkeä tulisi nostaa neljä metriä niin saataisiin kansainvälisen tason rata. Sprittihiihtorata olisi erittäin hyvä harjoitusrata kalajokisille hiihtäjille ja kuntoilijoillekin. Tekolumella hiihtokausi olisi kohtuullisen pitkä.

Mielipiteeni


Ellen saa aikaan hyviä tuloksia vuorovaikutuksessa työtoverieni, puolison tai lasteni kanssa, syynä voi olla se, että alituiseen kerron heille, mitä mieltä olen, mutten ikinä todella kuuntele heitä. Vaikka tietäisinkin, että menestyksekäs vuorovaikutus todella vaatii heidän kuulemistaan, minulla ei ehkä ole tarvittavaa taitoa. Kun ihminen muuttaa itseään nähdäkseen asiat uudessa valossa, on kyseessä ylöspäin aukeava henkisen kasvun spiraali: kun hän muuttuu, hänen näkökulmansa muuttuu, ja kun hänen näklkulmansa muuttuu, hän itsekin muuttuu jne. Tiedon, taidon ja tahdon avulla voimme rikkoa vanhoja ajattelutapoja, jotka ovat vuosikausia olleet näennäisen turvallisuudentunteemme alkulähde, ja siten kohota uusille elämäntaidon tasoille.

Mietelauseet

Muuta kompastuskivesi askelkiveksi.
Kun on tarpeeksi pimeää voit nähdä tähdet.
Ei sellaista kärsimystä, ettei sielu siitä hyötyisi.
Vihdoinkin tiedän, mikä erottaa ihmisen muista eläimistä: rahahuolet.
Se, mikä koskettaa kaikkia, koskettaa myös sinua.
On vain yksi tie menestykseen: pystyä elämään omilla ehdoillaan.

Blogini

Vakaan markan politiikka ja Koiviston konklaavi

Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset

Pankkikriisin peitellyt paperit

Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?

Suomen Pankin rooli

Kasinotaloutta ja kulutusjuhlaa

Syvä lama ja kriisin aika

Salainen pankkituki – pääkonna Mauno Koivisto http://pankkikriisi.blogspot.fi/2008/11/salainen-pankkituki-pkonna-mauno.html

He tuhosivat Suomen talouden”

Punapääoman romahdus

Veljekset ja pankkikriisi

Laillistettua rosvousta

Talotehtaiden pudotuspeli

PR-TALOJEN KONKURSSIVYYHTI

Elinkautinen velkavankilassa

SSP:in teurastus

KOP:n tuho

SYP, Unitas ja miljoonakonnat

Pankin toiminta ja pankkipelin pelurit

Pankkikriisin syyt ja syylliset selvillä

Anti-Arsenal Tutkimus kirjoitti

Menestyneistä yrittäjistä tuli syrjittyjä työttömiä

Suomalainen tsunami – pankin hyökyaalto

Pankkikriisin kirjallisuus ja muut tietolähteet

Lama ja oikeus – pankkikriisin jälkiä etsimässä

Laman syylliset - rikollisille syytesuoja?

Laman ja rahan pelurit

Vakavia ihmisoikeusloukkauksia

Roskapankin uhrit - naimisissa Arsenalin kanssa

Konekersantti Oy:n tuhoaminen

Esa Heikkisen syyttämättäjättämispäätös 4773

Lisää todistusaineistoa Konekersantti Oy:n asiassa

Asianajotoimisto Borenius & Kemppinen

Laillinen murha

Huurteen ryöstö

Velkasuhteen perusta on velkakirja – miksi niitä ei palauteta velalliselle maksun jälkeen?

Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle

Pankkikriisiselvitys -karmea totuus julki

Kohti hallittua rakennemuutosta

Pankkikriisi on ajankohtainen asia vieläkin
http://pankkikriisi.blogspot.fi/2015/04/pankkikriisi-on-ajankohtainen-asia.html


Suomi saanut enemmän tuomioita EIT:stä kuin muut Pohjoismaat yhteensä – lailliisuusvalvonta Suomessa ei toimi oikein


Mielenkiintoiset blogit

On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet

Kenestä SDP:n ehdokas?

MANNERHEIMIN SYNTYMÄSTÄ 150 VUOTTA

Kuinka poliisin suosiota luetaan?

Alueelliset uutiset

Kalajoen Hiekkasärkillä messuviikonloppu

Rehutehtaalla syttyi tulipalo – liekkejä kuudessa kerroksessa

Kotimaan uutiset

Katso lista: Näihin kuntiin valtiontuet valuvat - kolmen kärki löytyy pohjoisesta

Konnevedellä poltetaan eläviä puita – luonnonsuojelun nimissä

Professori haluaa ”ökypalkat kuriin” Suomessa – ehdottaa selkeää keinoa

Terrori-iskut askarruttavat: Kesätapahtumien järjestelyihin lisää näkyvää valvontaa

Ulkomaan uutiset

Poliisi nimesi kaksi Lontoon terrori-iskun tekijää – Yksi tekijöistä entuudestaan tuttu tiedustelupalvelulle, pidettiin naapurustossa mukavana miehenä

Britannian poliisi nimesi Lontoon kolmannen hyökkääjän ja teki uuden pidätyksen

Salaiset asiakirjat paljastavat Venäjän yritykset hakkeroida USA:n äänestysjärjestelmän – operaatio jatkui kuukausia vaaleihin asti

Australiassa poliisi tutkii panttivankitilannetta terrori-iskuna – kaksi sai surmansa, panttivanki pelastui

Kabulin autopommin uhrien määrä nousi huomattavasti – kuolleita jo 150

Talousuutiset

Kamux ei tingi hurjasta kasvusta: Kaappaamme Euroopan käytettyjen autojen markkinoista aimo siivun

Ennuste lupaa 20 000 uutta työpaikkaa sovellusalalle – riittävätkö Suomessa osaajat?

Pankki ennakoi: Suomen talous virkistyy, mutta ihmiset velkaantuvat edelleen

Urheilu-uutiset

Nashville tasoitti Stanley Cupin 2-2:een – huip­pu­vi­rei­nen Rinne torjui 23 kertaa

Rinne teki kevään hurjimman pelastuksen ja nousi Niemen rinnalle - "Näistä minut muistetaan"

Kova keihästulos Prahassa – Jan Zeleznyn suojatti hirmuiskussa

Camilla Richardssonilta huima ennätysparannus ja MM-rajan alitus: "Kerrankin sadasosat olivat puolellani

Loppukevennys

Luutnantti nöyryytti varusmiehiä ja uhkaili rynnäkkökiväärillä: ”Minua alkoi tärisyttämään” – oikeus tuomitsi sakkoihin

Poliisia odotti poikkeuksellinen näky kerrostalossa: Koko huoneisto muutettu kannabisviljelmäksi

Suomalaismies joutui keskelle Lontoon hyökkäystä: ”He jalkautuivat ja alkoivat puukottaa ihmisiä”

MV-lehden Ilja Janitskin vangittiin poissaolevana - viisi uutta rikosepäilyä

Video: Järjetön takaa-ajo keskellä Helsinkiä – autovaras kaahasi poliisia pakoon lähes 130 km/h

YK: Isis murhannut yli 160 siviiliä Mosulissa - videota ei suositella herkille

We Love Russia 2016! Funniest russian videos & fails compilation Try Not To Laugh # 20

YLE AREENA

MOT Meppien piilobonukset

Hallitus – kansan palvelija

Harmaan hylkeen laulu

A-studion raportti Rasismi

Musiikki

etsin kunnes löydän sut

MORNING HAS BROKEN - Cat Stevens (Lyrics)

Doctor Zhivago - Lara's Theme

Audrey Hepburn - Moon River

André Rieu - Edelweiss

Tom Jones - She's a Lady

Kuulut aikaan parhaimpaan_0001.wmv

et usko kuinka paljon kaipaankaan berit

Satu Pentikäinen - Jos se voisi olla totta

Virve Rosti - Sua kaipaan niin

Urheiluvideoita

Kirja: Naiset hyväksyttiin tasa-arvoisiksi hiihtäjiksi vuonna 1952 – päävalmentajalla huikeat perustelut

Veikko Hakulisen uroteosta 60 vuotta – "Metsässä huusin ja huusin - voi hyvänen aika"

Suomalainen olympiavoittaja suomii kovin sanoin nykyurheilijoita: "Sen se tekee kun raha tulee mukaan kuvioihin"

Olympian renkailla: Lydian ja Veikon juhlat

Etiopian ja Oseanian juoksuvaltaa Roomassa

Eelekselle seiväspronssia Roomassa

Eugen Ekmanin olympiamitalista 50 vuotta

Rooman olympiakisojen päättäjäiset

Traaginen onnettomuus ennen olympiakultaa – ”Silmämunissani oli haavoja”

Elävä arkisto: Kankkosen olympiakullasta tänään 50 vuotta

Sotavideoita

Neuvostodokumentti Läpimurto Kannaksella

Kesän 1944 suurhyökkäyksestä aselepoon

Rintama murtuu

Heikki Ylikangas: Romahtaako rintama?

Sotilaiden äänet 1: Suomalaisten asemat murtuvat Valkeasaaressa

Sotilaiden äänet 2: Sekasortoa ja kiperiä päätöksiä

Sotilaiden äänet 3: Taistelu "Viimeisen toivon"-linjasta

Sotilaiden äänet 4: Pois pyyhitty pataljoona

Sotilaiden äänet 5: Taistellen kohti Viipuria

Sotilaiden äänet 6: Itke Viipuri, hyljätty kaupunki

Suomen historia

Tautien historia

Henkirikos, varkaus, huoruus – näistä tuli kuolemantuomio 1600-luvun Suomessa

Elias Simojoki oli oman aikansa populisti, joka kihisi vihaa ja puhui fasismille alttiit puolelleen

Armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 kertoo, että Suomi ei joutunut sotaan housut kintuissa

Markoista kasvoi miljardi

Väitös: Suomalaiset osallistuivat jatkosodassa neuvostovankien teloituksiin

Runoilija V. A. Koskenniemi oli konservatiivi tulisielu

Myymäläauton kuljettaja saattoi jopa ruokkia koiran
Jääkärin morsian päätyi vuosikymmeniksi harvinaiseen esityskieltoon

Talvisodan henki kosketti koko väestöä

Liikunta ja terveys

Paino 105,0 kg. Verenpaine aamulla 152/97 pulssi 51. Verenpaine illalla 153/98, lepopulssi 54. Jumppa 0/2110 min, kävely 5/167 km, pyöräily 0 /418 km, uinti 1200/37600 m, kuntosali 30/4590 min, juoksu 0/0 km, hiihto 0/0 km , rullaluistelu 0/0 km.

Kalajoki-näyttely

Kirpputori Etapin esittely

Kalajoki-näyttely Etappi-Kirppiksellä

Kalajoki-näyttelyn synty

Kalajoki-näyttelyn valokuvanäyttely

Kalajoki-näyttely Tapion Tuvalla

VALTIOPETOSVÄITETTÄ TUKEVAA AINEISTOA

Tekikö Koivisto valtiopetoksen?

Koiviston salainen konklaavi-sopimuksen salattu sisältö

Lamavelallisten myynti velkaorjiksi Norjaan - mitä vastaavat Paavo Lipponen, Suvi-Anne Siimes ja Sauli Niinistö

Salattu muistio valottaa Koiviston tuomioistuin-kritiikkiä pankkikiistoissa

Konklaavin historiaa – uudelleen lämmitettynä

Oikeusvaltio Suomi - Taistelu mafiaa vastaan

Koiviston konklaavi

Hätähuuto Suomesta

SSP-sopimus

Toimialarationalisointi

Saattohoitajat

Oikeudenkäynti tietämättämme

Rikollliset konkurssit

Rikoksia ei tutkita

Ahojahti

Valtiopetos on tosiasia

Pankkikriisi

Oikeuslaitos ja poliisi

Tyytymättömyyden ilmaisu oikeuden päätökseen

Presidentti Mauno Koivisto oli Tarja Haloselle vahva tuki

Esko Aho: En olisi selvinnyt neljästä vuodesta pääministerinä ilman presidentti Koiviston voimakasta tukea
Erkin kommentti: Mauno Koivistoa on syytä epäillä valtiopetoksesta ja siinä häntä olivat auttamassa Tarja Halonen ja Esko Aho. Halonen salaili asiakirjoja ja Esko Aho oli mukana SSP-sopimuksen tekemisessä.

Koivisto ja Sinivalkoinen kavallus

Koiviston konklaavi - irvokas näytelmä oikeusvaltiossa

Mauno Koiviston anteeksiantamattomat virheet

Koivisto ja korkein oikeus

Koiviston konklaavi – pro et kontra

Oikeusvaltio Suomi - Taistelu mafiaa vastaan



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti